Toisaalta täytyy ottaa huomioon myös ylipitkästä runkosarjasta koituvat reaaliteetit. Eivät katsojat liigapeleissäkään jaksa katsomoissa ylen määrin riehua ja kannustaa jossain marraskuisessa SaiPa-HPK -trillerissä, ja sama juttu Mestiksessä. Pelejä on liikaa, jolloin peli-ilta ei tunnu monestikaan miltään juhlapäivältä vaan rutiinilta, jopa pakkopullalta mikäli vastassa on Mestiksen syöpä eli farmijoukkue.
Lisäksi isommilla ja menestyneimmillä seuroilla voi tulla sellainen ilmiö, että menestystä pidetään itsestäänselvänä ja voittoa ns. normiasetelmana. Eli vaikka kotijoukkue hallitsisi, pelaisi hienoa jääkiekkoa ja takoisi vastustajan maan rakoon, niin siitä ei osata enää iloita tarpeeksi, sillä lähtökohtana on alun perinkin, että oma porukka vie 6-1 heikompaansa. Jos näin ei käy, niin joukkuetta aletaan jo kritisoimaan. Jos tulee tiukempi voitto, niin sitten alkaa jo "voi hyvää päivää"-voivottelu. Jos jatkoaikavoitto, niin peli on jo sekaisin. Jos tulee tappio, niin kaikki meneekin "aina" päin persettä, joukkue on kädetön ja valmennus paska.
Vaikka kuka muuta väittäisi, niin ihminen tottuu ja turtuu lähes kaikkeen - myös voittamiseen. Kukapa sitä jaksaisi kannustaa täysillä, jos "tietää" voiton jo tulevan eikä joukkue oikeastaan mitään kannustusta edes tarvitse, koska pitäähän sen kyetä hekilekit sun muut voittamaan vaikka vasemmalla kädellä. Ja mitäpä sitä remuamaan tammikuisessa matsissa sarjajumboa vastaan, jos mieli on jo suuntautunut viikonlopun kärkipeliin - tai jopa jo pleijareihin ja mitalipeleihin.
Toisaalta ihminen tottuu ja turtuu myös jatkuvaan häviämiseen. Into, motivaatio ja mieliala laskevat jos oma porukka ottaa jatkuvasti kekkuliin, sarjakarsinnat häämöttävät eikä kovinkaan tsemppaus katsomossa auta, kun kuka tahansa vie pisteet mukanaan.
Kannustuskulttuurin kannalta on siis minusta parempi, jos kannustettavalla joukkueella on selvästi nousuja ja laskuja. Kun saa välillä turpaansa, niin riemu on paljon suurempi jos kannustaa omiaan ja nämä alkavatkin taas voittamaan. Samoin tiukat pelit ovat kannustamisen kannalta parempia kuin suurnumeroiset ottelut. Tiukkojen pelien kohdalla jää tuntuma, että kannustus auttaa omaa joukkuetta kääntämään tiukan paikan voitoksi. Jos taas jompikumpi hakee jo kahdeksatta täysosumaa ja toinen ei ole saanut ainuttakaan maalia, niin eipä siinä jaksa lisäosumasta enää riemuita.
Mitä pelien määrään tulee, niin minusta se on Mestiksessä liian iso. Ainakin kaikki välisarjat välittömästi pois, ja samalla ottelupäivämäärät järkeviksi. Otetaan nyt vaikkapa TuTo vs. Sport -ottelu. Ne ovat yleensä olleet yleisöön meneviä ja kiinnostavia otteluita, ns. kuumia otteluita. Mutta syyskaudellakin Kupittaalla pelattiin reilun kuukauden sisällä kolme kotiottelua Sportia vastaan: 15.10, 2.11 ja 19.11. Kun Sport tulee kahden viikon välein kolmasti Kupittaalle, niin tämä otteluklassikko koki kyllä jo inflaation. Jätin itsekin yhden Sport-matsin väliin (muistaakseni tuon keskimmäisen), koska en jaksanut koko ajan mennä samaa vastustajaa katsomaan ja seuraava kotipeli olikin jo parin päivän päästä. Jos pelejä olisi vähän harvemmin, niihin syttyisi paremmin.
