Mainos

Katsomokulttuuri Mestiksessä

  • 329 906
  • 1 518

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Itse en ihan allekirjoittaisi tuota, että näin se menee. Muiden kaupunkien asuinrakenteesta en voi kommentoida, kun en tarkasti tunne, mutta Joensuusta nyt jotain. Tuo asukasluku valehtelee sinällään, että nythän ollaan eletty kuntaliitosta aikakautta ja Joensuukin on siinä samalla laajentunut.
Mikkelissä on aivan sama tilanne, eli kuntoliitokset ovat kasvattaneet asukaslukua, kuten Kouvolassakin, jossa harppaus paperilla oli suurliitoksen myötä vieläkin suurempi.

Voit vetää harpilla 30 km säteellä ringin jäähallin ympärille ja laskea asukasluvut uudestaan. Väitän ettei nuo asetelmat juuri muutu. Asukasluvut ja yleisömäärät vastaavat melko hyvin toisiaan. Sitä en ottanut arviossani huomioon, että ollaanko siellä pohjoisemmassa valmiimpia lähtemään kauempaa katsomaan Mestis-kiekkoa. Todennäköisesti, mutta sillä tuskin on tilastoissa suurta merkitystä. 30 km on aika sopiva etäisyys, sillä aniharva enää tuon kauempaa tulee.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Vaikka kuka muuta väittäisi, niin ihminen tottuu ja turtuu lähes kaikkeen - myös voittamiseen.
...
Toisaalta ihminen tottuu ja turtuu myös jatkuvaan häviämiseen.

Tämä on tietysti totta, mutta nythän sarja on ollut aika tasainen. Täysin selkeää heittopussia ei ole. Tällä menolla playoff-paikoistakin tapellaan ihan loppumetreille asti.

Pelien määrästä sinällään samaa mieltä.

Ja Mikkelin yleisömääriin vaikuttaa se, että Mikkeli ei ole vielä vanhastaan kiekkokaupunki. Esim. Joensuussa hallissa uskollisimmin käyvät ne, jotka siellä ovat käyneet jo 80-luvulla, joko lapsina tai aikuisina. Tuolloin yleisömäärät taisivat täällä olla keskiarvoltaan jossain kolmen tonnin huitteissa. Sen sijaan samaan aikaan Mikkelissä taidettiin tahkota vielä alasarjoja. Pikku hiljaa se määrä siitä kasvaa Mikkelissäkin.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tässä faktaa tämän kauden kotiotteluiden yleisömääristä tällä hetkellä ja kaupunkien asukasluvuista vuodenvaihteessa:

KooKoo 2310, Kouvola 87584
Sport 2218, Vaasa 60430
Jokipojat 1916, Joensuu 73772
Jukurit 1322, Mikkeli 48895

No ei mene hyvin Lappeenrannassakaan. SaiPalla hiukkasen kalliimpi joukkue kuin edellä mainituilla mestisjoukkueilla ja SaiPalla tänään tärkeä peli TPS:ää vastaan ja Lappenrannassa vain 2702 katsojaa!!! Vertailuna KooKoon viime kotiottelussa Peliittoja vastaan oli 2742 katsojaa.
 

Erwin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, TPS, Saksan jalkapallomaajoukkue.
Kouvolan väkiluku oli Wikipedian mukaan 30 633 kuntaliitoksen tapahtuessa vuoden 2009 taitteessa, eikä suinkaan 44 tuhatta.

Kiitoksia täsmennyksestä! Arvailuni perustui peruskouluaikaisen karttakirjani (painettu ennen Jugoslavian hajoamista) "palloon", joka siis merkitsee kaupungin suuruusluokkaa. Kouvolan "pallo" on kokoluokassa 30 000-50 000 asukasta.

Kouvolan tämänkautiset yleisömäärät ovat hatunnoston arvoinen suoritus ottaen huomioon kaupungin väkiluku ennen kuntaliitosta. Joensuussa jos kävisi suhteutettuna yhtä paljon porukkaa, olisi Mehtimäellä illasta toiseen semmoinen 3800 katsojaa. Kelpaisi minulle.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Nostetaan nyt klassinen "katsomokulttuuri Mestiksessä" taas vähän esille, parempi keskustella faneista ja kannattamisesta tässä vanhassa ketjussa kuin avata aiheelle uutta ketjua. Pari kommenttia Murkulan mietteisiin siis tässä.

Kannattajana en ole muistaakseni koskaan joutunut vääntämään toisen fanin kanssa, mutta tavan rivikatsojat eivät osaa käyttäytyä...ja sekäs välillä vituttaa ja sitten kun vastaat, saat sen paskafanin leiman otsaan. Onko tässä mitään älyä?

Onneksi "tava" ei pelaa Mestiksessä joten tavan katsojia ei ole olemassakaan. Mikäli satuit kirjoittamaan epähuomiossa väärin sanan tavallinen katsoja, niin olen eri mieltä siitä, etteikö tavallinen rivikatsoja osaisi käyttäytyä. Kyllä osaa, tavallinen rivikatsoja haluaa keskittyä peliin ja keskittyykin. Harva myöskään keskittyy kauheasti alatyyliseen huuteluunkaan.

Häiriöitä syntyy pääsääntöisesti vain liian kännisten katsojien sekä faniryhmien ns. ääriporukoiden toimesta. Kännikalat rettelöivät kuten muissakin tapahtumissa, ja äärilinjan fanit muistuttavat, mistä sana fani on alun perin lyhennys: fan=fanatic eli fanaatikko. Tällä porukalla on oma sisäänpäinkääntynyt maailmankatsomuksensa, jossa urheiluhenki ei ole kovin korkealla prioriteeteissa.

Jotkut faniryhmät ilmaisesti vääntävät keskenäänkin, mutta siihen ongelmaan en ole itse törmännyt. Ehkä se, että käyttäytyy itse asiallisesti vaikuttaa siihen mitä saa vastaan.
Olisiko näin?

Tuo jälkimmäinen mietteesi pitää paikkansa, tosin myös kaikissa muissakin asioissa kuin kiekossa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Mitä tulee faniryhmien keskinäiseen riitelyyn, niin toisinaan joku fanaatikkoryhmä on sitä mieltä, että ns. normaalit kannattajat kannattavat omaa seuraansa "väärin". Milloin ei saa olla pelipaitaa yllä, milloin ei saa kannustaa tietyllä tavalla, milloin ei "anna kaikkea seuran puolesta" jos keskittyy matsin seuraamiseen eikä riitelyyn toisten fanien tai vierasjoukkueen fanien kanssa jne.

Lapsellista ja naurettavaahan se on yrittää pienellä marginaalivähemmistöllä sanella, miten muut saavat seuraansa kannustaa, mutta onneksi Mestiksen yleisessä mittakaavassa kuitenkin suht harvinaista toimintaa. Yleensä tuommoisesta kehitysvaiheesta kasvaa muutenkin ulos kun hormoni- ja aivotoiminta kehittyy aikuisen ihmisen tasolle ja elämään tulee muitakin värisävyjä kuin "nuoren vihaisen miehen" mustavalkoisessa maailmankuvassa on ollut.

Mihinkäs suuntaan itse haluaisit tätä katsomokäyttäytymistä viedä?

En oikeastaan sinänsä yhtään mihinkään, poislukien huliganismi, alkoholin liikakäytöllä pohjustettu väkivalta, jatkuvan alatyyliset törkeydet ja solvaukset sekä kuolan erittäminen suupielestä. Omaa porukkaa saa kannustaa miten haluaa. Sitä saa vaikka istua hiljaa perseellään ja analysoida matsia, jos kerran seuraa tukee lipun ostamalla, tai sitten voi huutaa kannustusta kurkku käheänä. Aivoja ei ole kuitenkaan syytä laittaa narikkaan eikä vetää normaalin elämän moraaliarvoja vessasta alas heti kun pääsee kiekkohalliin, ei lippu matsiin oikeuta mihin tahansa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Musta Nuolen kanssa samoilla linjoilla kautta linjan. Keskiverto kiekkokatsoja (jos sellaista edes on) istuu aika monessa hallissa, kuin kirkossa (poislukien syystä tai kolmannesta erityisen kiihottavat matsit) aika monella paikkakunnalla. Huutelijat ovat yleensä känniääliöitä ja riehujat sellaisia känniääliöitä jotka lisäksi näkevät itsensä "tosifaneina" tms. Yleensä riehujilla myös ikää aika paljon katsojien keskiarvoa vähemmän.

Toki nuo huutelijat ja riehujat sieltä massasta erottuvat tuolla toiminnalla, mutta ei niitä missään paikkakunnalla taida onneksi olla marginaalista vähemmistöä enempää. Yksittäisen idiootin saa kuitenkin haettua useimmiten pois häiriköimästä, jos toiminta käy liikaa muita häiritseväksi.

Itsellä ei ole ollut henkilökohtaisesti mitään kovin huonoja kokemuksia kotihallissa sen kummemmin kuin vierasreissuillakaan. Esim. Vaasassa ja Turussa ei tosin ole tullut käytyä (matkaa kuitenkin vähän liikaa), ni tiiä sit miten hurjiin antipatioihin siellä törmäis... ;)
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Anelen anteeksi, en tiedä mikä aivotoiminnanvajaus ohjasi avaamaan tuon uuden ketjun, mutta en muuten tosiaan "löytänyt" tätä ketjua.

Eli jatketaanpa tästä...
 
Anelen anteeksi, en tiedä mikä aivotoiminnanvajaus ohjasi avaamaan tuon uuden ketjun, mutta en muuten tosiaan "löytänyt" tätä ketjua.

Eli jatketaanpa tästä...
Pari nopeaa mitä tuli ketjunavauksesi tiimoilta mieleen:

- Rummut (okei, kannatusta yhdellä lyönnillä silloin tällöin tahdittava pikkutomi ei ole paha) ja kaiken maailman pahviläpsyttimet nyt ihan ensiksi pois katsomoista.

- Toiseksi, samoin kuin seuroja sakotetaan fanien käyttäytymisestä (ainakin maissa jossa palloilukulttuuri on paremmalla tolalla kuin meillä) niin myös kannattajayhdistykset tulisi saattaa vastuuseen ja kannattajat identifioida etenkin vierasmatseissa. Näin saataisiin ne ongelmiin ajautuvat ja muiden viihtyvyyttä heikentävät ihmisreppanat kuriin ryhmäpaineella.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
En nyt oikein ymmärtänyt avausviestin pointtia. Ilmeisesti joku on kommentoinut oopperakaupungin pallokerhoa väärin sanankääntein, eli voimia sinne.

Kaikki ei aina voi ymmärtää kaikkea, itsekään en ymmärrä mm. idiotismia. Noh, mitenpä vaan, voin paljastaa että kyse oli Jukureiden facebooksivulta poimitusta tekstistä ja se jota harrastelijajoukkueeksi kuvailtiin oli LeKi...
Kait yritin ainakin muotoilla, ettei itsellä ole fanien kanssa ollut koskaan ongelmia, päin vastoin...

Kuten todettua, avasin epähuomiossa samaa aihetta sivuavan ketjun jo olemassa olevan kanssa. Vastaus löytyy siitä syystä täältä ketjusta.
 
Viimeksi muokattu:

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...että kyse oli Jukureiden sivulta poimitusta tekstistä ja se jota harrastelijajoukkueeksi kuvailtiin oli LeKi...

Nyt heräsi mielenkiinto että mistä päin Jukurien saittia tuon kuvailun löysit? En jaksa millään uskoa että olisi joukkueen sivulla, mutta kun yritin esim. hakusanalla "harrast*" hakea foorumilta viestejä viimeisen kuukauden ajalta, niin en löytänyt sieltäkään mitään.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Nyt heräsi mielenkiinto että mistä päin Jukurien saittia tuon kuvailun löysit?

Sorry tuo edellisen viestin huono teksti. Tuossa avauksessani kirjoitin "facesivu" ja "fani".
En viittaa tässä millään tapaa sinunlaisiisi asiallisiin kirjoittajiin, mutta otin tuon lainauksen kuvaamaan sitä vastustajan kunnioituksen puutetta mistä kannattaja toiminnassa en millään tasolla pidä.
 
En viittaa tässä millään tapaa sinunlaisiisi asiallisiin kirjoittajiin, mutta otin tuon lainauksen kuvaamaan sitä vastustajan kunnioituksen puutetta mistä kannattaja toiminnassa en millään tasolla pidä.

Enkä kyllä tiedä mahtoiko tuo kyseinen kirjoittaja olla missään määrin jukurifanikaan. Nurmijärveläinen lehtori, joka ei ole edes tykännyt koko sivusta ja päätti sitten kirjoittaa tuollaista. Todellisuudessa tämän miehen fanitustasoa Jukureita kohtaan en tiedä, mutta vaikuttaisi ainakin ettei sitä hirveästi ole.


E: Jaa, näkyyhän tuo tykänneen tuosta sivusta. Anyway, turhiahan tuollaiset kirjoitukset on, kirjoitti ne sitten truefani, satunnainen katsoja tai etäfani.
 
Viimeksi muokattu:

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Noniin, en malta olla kertomatta. Tänään se taas tapahtui, vääntö "tavallisten rivikatsojien kanssa"
Menin halliin sattuneesta syystä noin tunti ennen peliä, seisomalipulla. Valitsin paikaksi mielestäni lähimmäksi vieraskatsomoa luokiteltavan katsomon osan vastapuoleisesta takakaarteesta SarvisClubia.
Olin siis tuntia ennen paikalla ja katsomossa ensimmäinen. Pelin toisen erän kohdalla alkoi armoton vittuilu kun taakseni tulleet paikalliset sedät olivat sitä mieltä, että teen heille kiusaa seisomalla. HUOM! Seisomalla, seisomakatsomossa seisomapaikkalipulla.
Vastasin sitten heille millaisen lipun olen hankkinut ja sen mukaan hallissa olen. Siitä vasta syttyi mussuttaminen ja ohjeistus painua takaisin Savonlinnaan. Hyvä papat. Jos joku muuten on vilkaissut tietojani niin en ole savonlinnalainen, enkä ole koskaan ollutkaan.
Että tällaista tällä kertaa, ensimmäistä kertaa minulle kuitenkin vittuillaan siitä että seison seisomakatsomossa.
Muuan opiskelijaryhmä joka oli asettunut taakseni koki saman kohtalon ja myöntyivätkin sitten istumaan, vaikka tuskin sen jälkeen enää peliä näkivätkään. On se Perkele.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
koko teksti

Joo tätä en kyllä itsekään oikein ole missään vaiheessa tajunnut. OK, jos joku haluaa välttämättä seisomakatsomossa istua persiillään, niin siinähän istuu (jos tilaa on riittävästi), mutta ei sitä nyt tosiaankaan voi ruveta kenellekkään seisomakatsomossa seisovalle ruveta valittamaan väärästä toiminnasta. Tulin muuten itsekin sinne samaan päätyyn 2. erän ajaksi (taisin sut sitten bongatakkin, ei siellä ainakaan muita pässipaitoja ollut ja siinähän ne opiskelijatkin olivat vieressä), mulle ei kukaan kerennyt itkemään vaikken ihan koko aikaa persiilläni tönöttänytkään.

Outoa toimintaa taatoilta, ei voi muuta sanoa.
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis
Että tällaista tällä kertaa, ensimmäistä kertaa minulle kuitenkin vittuillaan siitä että seison seisomakatsomossa.

Tiedätkö mikä tuohon ois toiminut? "Papat, menkää pilkille. Jääpallokausi ei ole alkanut.."

Jos ei ole sodassa menettäny molempia polvia ni ihan turha tulla mussuttamaan.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kaipa noita änkyröitä muuallakin.

Mites muissa halleissa muuten tuo seisomakatsomokäyttäytyminen, eli istutaanko siellä vai seistäänkö? Mikkelissä ollut perinteisesti suhteellisen flegmaattista (jospa se tällä kaudella uuden hallin ja toivottavasti uusien katsojien myötä vähän elävöityisi), fanipäädyssä nyt luonnollisesti saa hyppiä, mutta muuten tuntee olevansa aika outolintu siellä pomppiessa. Tälle kaudelle ajattelin pitkästä aikaa hommata seisomapaikkakausarin vielä (tullut pari edellistä kautta ostettua yksittäisiä istumapaikkalippuja, mutta remontista johtuen parhaat istumapaikat varattu VIP-lipuille ja kausareille), niin koitan sitten omalta pieneltä osaltani tuota parantaa.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Kaipa noita änkyröitä muuallakin.

Aivan varmasti on. Valitettavasti. Kait noilla seisomapaikoilla istutaan monissa muissakin halleissa, kuten talvisalossakin. Se nyt kuitenkin on ihan totaalisesti oma valinta.
Ylipäätäänkin ihmetyttää ihmiset jotka eivät ole nähneet jääkiekkoa omaa kotilatoaan kauempana ja ovat sitten jotenkin valideja esittämään käyttäytymissääntöjä halleissa.
Mitä identiteettiini tulee niin varmasti olet nähnyt minut. Ja varmasti näit etten ollut mikään kiusantekijä enkä mitenkään häiriöksi. En toki jäänyt sanattomaksi setien kanssa, mutta se onkin seuraus eikä syy.
Ylipäätään meitä SaPKon fanipaitaa kantavia on melko rajallisesti ja niistä täällä taitaa kirjoittaa vielä rajallisempi otanta joten aika helppo kuva-arvoitushan tästä syntyy.
Tulee vielä juttu mieleen, mikä ei liityy eiliseen, mutta on pakko päästä kertomaan. Viime kaudella runkosarjaottelu Hippoksella ja kaveri uhattiin heittää hallista pois ellei välittömästi mene paikoilleen. No heh heh, tähänhän voisi olla joskus syynsäkin, mutta kun tässä tapauksessa kaveri tuli kuselta ja odotteli siinä portaikon päässä pelikatkoa, ettei kävele kesken pelin muiden eteen. Näin siis toimii järjestysmies suomalaisessa hallissa. Mitä lie päässä liikkunut...
 

YksinLäpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...

Tulee vielä juttu mieleen, mikä ei liityy eiliseen, mutta on pakko päästä kertomaan. Viime kaudella runkosarjaottelu Hippoksella ja kaveri uhattiin heittää hallista pois ellei välittömästi mene paikoilleen. No heh heh, tähänhän voisi olla joskus syynsäkin, mutta kun tässä tapauksessa kaveri tuli kuselta ja odotteli siinä portaikon päässä pelikatkoa, ettei kävele kesken pelin muiden eteen. Näin siis toimii järjestysmies suomalaisessa hallissa. Mitä lie päässä liikkunut...

Heh! Hippoksella jokainen vieraskatsoja on varteenotettava häirikkö, rähinöitsija ja/tai ainakin terroristi? Oman pään ikiomat ennakot faniryhmästä. Kyllä niitä "mukahauskoja" kuittailijoita mahtuu jokaiseen halliin. Toisiin enemmän ja toisiin vähemmän.
 

Kapinalätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotkat, Tähdet, Saarelaiset ja Pantterit (UK+US)
Tulee vielä juttu mieleen, mikä ei liityy eiliseen, mutta on pakko päästä kertomaan. Viime kaudella runkosarjaottelu Hippoksella ja kaveri uhattiin heittää hallista pois ellei välittömästi mene paikoilleen. No heh heh, tähänhän voisi olla joskus syynsäkin, mutta kun tässä tapauksessa kaveri tuli kuselta ja odotteli siinä portaikon päässä pelikatkoa, ettei kävele kesken pelin muiden eteen. Näin siis toimii järjestysmies suomalaisessa hallissa. Mitä lie päässä liikkunut...


Aika koominen tilanne.
Täällä rannikon hallissa ei kyllä päästetä väkeä kompuroimaan paikoilleen ennen kuin tulee seuraava pelikatko. Siinäpä sitten pönötät käytävän puolella jos erehdyit menemään röökille tai lirille just ennen erän alkua. Joskus voi mennä pitkäkin tovi ennenku ihmiset pääsee katsomoon.
Näin seisomokatsomosta tiirailtuna on joskus huomannut yhtäkkiä pelikatkon aikana hirveän lössin valuvan rappusia alas ja saavansa sitte kauhean määrän ahdistuneita ja jopa turhautuneita katseita kun se oma istumapaikka on tietenkin siinä keskikohdassa penkkiriviä....
Ihan fiksua sinänsä ettei päästetä tupeksimaan niiden eteen, jotka on ajoissa paikallaan eikä halua missata matsista mitään.
 

SportSupport

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ikäni Sporti peleissä käyneenä ja paikalliseen fanitukseen tottuneena en ehkä osaa arvostaa esim. Jyväskylässä tapahtuvaa 60minuuttia kestävää rumpukonserttia. Onhan se kivaa että kannustetaan,olis sitten hauskoja hattuja päässä tai ei. (itse en millään lailla liitä näitä kuuluvaksi kiekkokatsomoon).

Mutta sitten: Meillä on vaasassa kannatuskulttuuri hyvällä mallilla,koko halli taputtaa tahdissa ja pääty laulaa,mikäs sen mukavampaa. Ainut asia joka pitäisi tunkea johonkin ydinaukkoon on nämä jo jonkun aiemmin mainitsemat ääriryhmät. esim. Meillä Ultras 06. Läjä geelitukkia kivoissa vaatteissa uhoaa fanikatsomossa omilleen,jos joku ei juuri sillä hetkellä laula. Tulee heti mieleen yksi iso kaveri joka viime keväänä ravisteli puolta pienempää teinipoikaa huutaen:

"laulaa saatana! painu vittuun täältä jos et osaa laulaa!"

Lisäksi tämä sama idiotismin kiteytymäryhmä kävi huput päässä ja kaulahuivit naamalla Ilves-fanien kimppuun heidän poistuessaan busseihin,kenenkään provosoimatta(olin itse kävelemässä autolle ja näin tapahtuman 10 metrin päästä). Kimppuun käyminen tapahtui kohti juosten ja selkään hyppäämällä. Kenenkään tämän ryhmän edustajan en ole nähnyt yksin uhoavan kenellekkään.

No joo,meni vähän tarinoinniksi,mutta pointti varmasti tuli selväksi. Tämän ääliöporukan takia 99% peleistä asiallisesti käyttäytyvät RA:n jäsenet saavat paskaa niskaan...
 
Viimeksi muokattu:

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Se joidenkin paikkakuntien pieni "RumpuSektio" on ihan hyvä juttu, koska pieni joukko aktiivisia kannatajia ei saa tarpeeksi ääntä aikaan jotta kannustus pysyisi vireessä (tai epävireessä). Muutama pikkurumpupaukuttaja luo uskoa ryhmään ja silloin kuin äänijänne ei jaksa niin se rumpu kantaa.

Vaasassa ei ole mitään tarvetta rummuille, mutta monessa muussa hallissa on. Toisinaan voisi Kouvolassakin olla rummulle käyttöä. Varsinkin silloin kun kotijoukkueen peli ei kulje ja valtava tyhjä tila huokaa hiljaisuutta eikä se millään täyty muuten aktiivisten ja ansioituneiden KKP -ryhmäläisten laulusta ja kannustuksesta. Topinkujalla Sumulaaksossa kun sitä sisäilmatilaa riittää vaikka jaettavaksi muutamaan muuhun halliin.
 

Riffsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punamustat, Keltamustat, mitä näitä nyt on.
Se joidenkin paikkakuntien pieni "RumpuSektio" on ihan hyvä juttu, koska pieni joukko aktiivisia kannatajia ei saa tarpeeksi ääntä aikaan jotta kannustus pysyisi vireessä (tai epävireessä). Muutama pikkurumpupaukuttaja luo uskoa ryhmään ja silloin kuin äänijänne ei jaksa niin se rumpu kantaa.

Rohkenen olla eri mieltä tässä asiassa. Pelkkä rumpujen hakkaaminen ilman mitään huutoja on huono rumpusoolo. Joensuussa taitaa nykyisellään olla se yksi kannu, jota hakataan huutojen tahdittamiseksi/yv-pelissä taputuksen tahtiin. Olihan aikoja, jolloin rumpuduo Ema&Pertti soitteli vaikka mitä sambaa yms, mutta tuo Jyväskylän infernaalinen kannujen hakkaaminen on sitten jotain ihan muuta. (tähän kohtaan peukku alas -hymiö)

Yleisesti ottaen koko fanihomma on tainnut sukeltaa parin-kolmen vuoden takaisesta alamäkeen askeleen pari. Mikeä lie syynä sitten. Joensuussa ainakin aktiivien väheneminen. Eihän tuota vääntöäkään enää oikein keskustelupalstoilla ole kuin yksityisviestien mudossa, lähinnä Mikkelistä muuannepäin :)

Vaasassa tosin taitaa meno olla edelleen hyvää, mutta eipä vieraissakaan tämä mainittu ultras ole käynyt pahemmin hämmentämässä. Itsekin sain kokea aikoinaan ihanan neljän-viiden huppupäisen vaasalaisfanin syleilyn. Ah, oli ihanaa :) Joensuulaisittain taitaa ensimmäinen fanibussi startata perjantaina Savonlinnaan, saa nähdä syntyykö tiukka vääntö Savon Kingien ja Punamustien välille.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Joensuussa taitaa nykyisellään olla se yksi kannu, jota hakataan huutojen tahdittamiseksi/yv-pelissä taputuksen tahtiin.

Oma näköhavainto viime Joensuun reissulla ja jatkoajan kuvakoosteet väittäisi kyllä aivan jotain muuta, mutta olen varmaan väärässä. Eipähän tuolla nyt niin suurta väliä kuitenkaan ole, oliko niitä yksi vai puolenkymmentä.
 

Riffsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punamustat, Keltamustat, mitä näitä nyt on.
Oma näköhavainto viime Joensuun reissulla ja jatkoajan kuvakoosteet väittäisi kyllä aivan jotain muuta, mutta olen varmaan väärässä. Eipähän tuolla nyt niin suurta väliä kuitenkaan ole, oliko niitä yksi vai puolenkymmentä.

Kiitos kun oikaisit, ja kiva kun ei tullut yksityisviestinä tällä kertaa ;)

Ei tuota Mehtimäellä tosiaan ole paljon kerennyt tällä kaudella pistäytymään, muuten kuin omilla peleillä (jos niilläkään). Lie sitten kannu tai kaksi, mutta ei kait pelkästään niiden hakkaamiseen ole keskitytty (?). Kyllähän ne kumminkin voittaa ne paperihuiskat joita läpsytellään sitten vähän joka paikkaan silpuksi. Ne ne vasta onkin :)
 

Rocco

Jäsen
Vaasassa tosin taitaa meno olla edelleen hyvää, mutta eipä vieraissakaan tämä mainittu ultras ole käynyt pahemmin hämmentämässä. Itsekin sain kokea aikoinaan ihanan neljän-viiden huppupäisen vaasalaisfanin syleilyn. Ah, oli ihanaa :)
Vaasastahan on edelleen lähimpiin pelipaikkoihin noin 3,5h matka, nekin paikkakunnat ovat Lempäälä ja Jyväskylä, mitkä ei tosiaan herätä Sportissa minkäänlaisia positiivisia intohimoja... Jos ei kyseessä ole lauantai, on hyvin vaikea lähteä vieraspeleihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös