Mainos

Kalsarikänniketju

  • 5 330 655
  • 66 665

Sörkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Edelleen hengissä. Humala-aste on vaan pienempi kuin la-su yön. Siihen vaikuttaa luonnollisesti se, että aloitus ajoittui myöhempään kuin edellisessä urakassa ja jääkaapin olutvarasto vetelee viimeisiään. Onneksi Saaremaat ovat hyllyssä. Nyt vaan täytyy kaivaa jostain esiin se tahto jotta kalsafestarit jatkuu, eikä mennä raukkamaisesti nukkumaan. Vaimoke tosin tulee myöhemmin varmasti avautumaan jos tämäkin yö menee kalsareiksi. Tosin jos vetää nyt kunnolla niin on vielä humalassa iltapäivällä kun hänen korkeutensa saapuu töistä. Saattaisi kestää paremmin metelin. Ja vaikka saisi potkut tästä suhteesta niin kännissä ei varmaan edes vituttaisi. Selvinpäin kyllä.

Ja saatana. Kai sitä mies saa kotonaan ryypätä? Vai olisiko parempi lähteä kaupungille hillumaan? Olisi saakelin akka tyytyväinen että pysyn kotona ja kiusaan Jatkoaikaa ja naapureita musavalinnoillani.

Onneksi Rainbow jyllää kaiuttimissa (se wanha hyvä) ja olutta on vielä kolme putelia. Sitten täytynee siirtyä veljeskansamme jaloon nektariin.

Dokatkaa veljet kellä siihen on mahdollisuus. Yö on ryyppäämisen jalointa aikaa. Vain minä, neste ja Jatkoaika.
 
Shelter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No, saahan sitä mies kotonaan ryypätä, sanoi vaimoke mitä tahansa,perkele. Jos rupee jotain valittamaan, niin vaihtoon vaan. No, itellä ei sellaista riesaa ole, joten rauhassa voi kalsareita vetää.

No, huomenna(siis tänään) pitäisi suunnata kohti Riikaa, mutta lento lähtee vasta illalla, niin hyvinhän tässä voi kaljaa juoda, ja nauttia yöstä, kaljasta, musiikista(Kotiteollisuus tällä hetkellä) ja Jatkoajasta.

Joten Sörkä, lisää viinaa koneeseen, kalsarikännit kicks ass!!!!!
 
Sörkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Shelter kirjoitti:

Perkele. Kiitos. Hanaa saatana...
 
Sörkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ratkaiseva askel on otettu. Hain alakerrasta jääkaapista kaksi viimeistä porilaista Karhua. Vaihdoin Ne Luupojat Surfin "Henki Elää!" livekeikkalätyn soittimeen.

Ja suurimpana tekona avasin baarikaappilämpimän Saaremaan, jota ehdin jo suoraan hekumallisen ulkomuodon omaavan 0,5 litran muovipullon suusta nautiskelemaan.

Nyt lähtee. Meinaan verskat tuolin selkämykselle. Ihan saakeli unohdin nuo jalkaan. Paha etikettivirhe tähän ketjuun. Nyt kelpaa tässä notkua ja viihdyttää itseään. On nämä vapaapäivät niin saakelin mukavia. Ainoa paha asia näissä mukavissa kalsarituokioissa on tuon paremman puoliskon ymmärtämättömyys tätä hienoa perinnettä kohtaan. Pitävät kalsarifestaria ihan kamalana asiana.

Ja saisi vaimoke tosiaan olla tyytyväinen että ihan kotioloissa remuan. Etten tee niitä parin päivän "mitä se sulle kuuluu" reissuja.

Mutta nyt alkaa tapahtua. Saaremaa lykkää muuten mukavasti potkua oluiden jälkeen. Oikeaa taikajuomaa. Otetaan sille. Päätän tämän liveraporttini täältä tähän. Lisää pukkaan ulos jos vain muistan/kykenen enää raportoimaan kalsarifestarini jatkumisesta.

Kyllä elämä on ihanaa. Ja viina. Ja olut. Ja kunnon musa.

Sii juu leiter... ai houp

EDIT: On se vaimokekin ihana (toivottavasti lukee tämän ennen kuin lyö kasvoihin. Taitaa olla turha toivo. Ei se lue Jatkoaikaa...)
 
Shelter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On tää perkele, tuo saatanan nukkumatti tuossa selän takana koputtelee olkaan, että mites olis lähempi tutustuminen.... eikä jaksa vastustaa, joten kaippa se on kutsuun tarttuminen ja painuttava nukkumaan.... on se kumma, kello on 2.15 ja nukkumaan, ei hjyvää päivää..... no illalla Riikassa, voi ottaa kunnon nousun ja eikä perkele maksa paljoa. Good night evrybody, Minä hiljenen....
 
Tämä annettakoon anteeksi. Ulkomaanreissu edessä. Hyvää matkaa ja hyviä
humalia.

Minä en vielä peesaa. Minä valvon. Vielä.
 
Sörkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Edelleen hanaa painan. Saaremaa tekee tehtävänsä. Koordinaatiokyky katoaa.

Jipiaijee...
 
Kerouac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Mahtaako täällä olla vielä jatkoaikalaisia hereillä?

Kuolettava yhdistelmä: Pitäisi tehdä koneen ääreessä töitä, vaimo on anoppilassa ja baarit ja Alko ovat tuossa viiden minuutin kävelyn päässä. Ei tästä mitään tule, saatana.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kohtuullisen varma kalsari-ilta: Vedonlyöntitilin salasana jumissa. Luvattu mutsille, että tulen tänään moikkaan (muuten olisin menny frendin luokse pitään kisastudioo, ja oisin voinu lyödä vetookin).

Pelin jälkeen kotiin selvittämään, mikä siinä pelitilissä mätti (ja pahin virhe - laskemaan paljonko oisin voittanu...) Sit rupes keskari maistumaan...
 
duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kerouac kirjoitti:
Mahtaako täällä olla vielä jatkoaikalaisia hereillä?

Kuolettava yhdistelmä: Pitäisi tehdä koneen ääreessä töitä, vaimo on anoppilassa ja baarit ja Alko ovat tuossa viiden minuutin kävelyn päässä. Ei tästä mitään tule, saatana.

Mitä mietit? Sun pitää nyt mennä!

Go! DO IT!

-duud-
 
duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässä istun ja ihmettelen, että miten vitussa Jokereilla voi noin huonosti mennä? Muuten on kaikki asiat kuosissa, mutta tuollainen pieni juttu saa minut nyt valvomaan ja juomaan olutta ja konjakkia. Ehkäpä aamulla tuokin asia on tullut huuhdottua ajatuksista pois.

Noh, pakko kai tunnustaa, että näin saunan jälkeen olen taas perseet. Hyviä unia teille kaikille, jos yhtä paljon teitäkin vituttaa......... .....

-duud-

edit: j->J
 
Kerouac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
duud kirjoitti:
Tässä istun ja ihmettelen, että miten vitussa Jokereilla voi noin huonosti mennä? Muuten on kaikki asiat kuosissa, mutta tuollainen pieni juttu saa minut nyt valvomaan ja juomaan olutta ja konjakkia. Ehkäpä aamulla tuokin asia on tullut huuhdottua ajatuksista pois.

Jääkiekkovitutus on siitä hieno laji, että se unohtuu pianaikaa seuraavaa peliä odotellessa. Ja sitäpaitsi - mies puhuu vitutuksesta Jokeri-fanina, koko 90-luku on tarjonnut teille kaapin täyteen mitaleita.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mua ei vituta Jokerit, mutta mua vituttaa tää ihme sählinki ton pelitilin kanssa.

Olin ajatellu laittaa vedot kierrokselle ja mennä sen jälkeen vanhusten luokse kattoon peliä, mut kun ei, niin ei...
 
duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kerouac kirjoitti:
Jääkiekkovitutus on siitä hieno laji, että se unohtuu pianaikaa seuraavaa peliä odotellessa. Ja sitäpaitsi - mies puhuu vitutuksesta Jokeri-fanina, koko 90-luku on tarjonnut teille kaapin täyteen mitaleita.

Hoki on mulle sellane plasebo. Pitää vaan johonkin päästä purkamaan arki-vitutus. Töistä ei viitsi valittaa, kun sieltä leipä kuitenkin tulee, lapsetkin on ok, nainenkin on mulle rakas. Jokeritkaan ei putoa keväällä.

No joo, duuni hommathan tässä eniten päähän ottaa. Toisaalta noihin kaikkiin mitaleihin peilaten, on pakko mietiskellä; onko kaikki niin helposti katoavaista?

-duud-
 
duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
seeyou@jäähalli kirjoitti:
Mua ei vituta Jokerit, mutta mua vituttaa tää ihme sählinki ton pelitilin kanssa.

Olin ajatellu laittaa vedot kierrokselle ja mennä sen jälkeen vanhusten luokse kattoon peliä, mut kun ei, niin ei...

No jos ei ole hilordz, et play! So simple!

Anna edes vähän myötätuntoa....

-duud-
 
Suosikkijoukkue
HIFK
duud kirjoitti:
No jos ei ole hilordz, et play! So simple!

Anna edes vähän myötätuntoa....

-duud-

Kyllähän multa empatiaa löytyy, ymmärrän hyvin tuskasi - olenhan kokenut vastaavaa itsekin... jopa liian monena kautena.

Mutta pointtini oli, access denied pelitilille, jossa on hilloo...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
onko muuten niin, että kalsarikännejä vedetään, kun vituttaa? Pitäisikö pyytää, että modet yhdistävät tämän ketjun vitutusketjuun?
 
Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
seeyou@jäähalli kirjoitti:
onko muuten niin, että kalsarikännejä vedetään, kun vituttaa? Pitäisikö pyytää, että modet yhdistävät tämän ketjun vitutusketjuun?
Ei Helvetissä!
Kalsarikännäys on hieno taiteen laji ja eikä sitä pidä mennä pilaamaan yhdistämällä sitä jo olemassa olevaan vitutukseen. Eri asia tietenkin on jos vitutus iskee kesken kalsarikännäyksen.
Mutta muuten vitutukseen juomista pitää pyrkiä välttämään viimeiseen asti. Sillä totisesti sehän on suoranaista alkoholin väärinkäyttöä juoda vitutukseen.
Eli "mikään asia ei ole niin huonosti, ettei sitä voisi alkoholilla pahentaa"
 
Suonikohju

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Reds, Oulun Kärpät
Huhuuuuuuuuuuuuuu. Ei ketään kotona, hys. Tsup. Kjäh kjäh. Löysätkää poijaat kierroksia, kyllä se siitä. Kalsarit ja vitutus ei sovi millään yhteen, behave!
 
mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juniorijääkiekko
Muija lähti just ja tölkki Karhua aukes saman tien. Kalsareiden lisäksi jaloissa on sukat...
 
Klint Itäpuu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Otetaanpas ne sukatkii pois. Valitettavasti en voi fyysisesti liittyä kalsarikännien kosmokseen, mutta henkisesti olen kalsareillani. Tänä iltana ei tule muutenkaan mitään otettua, mutta huomenna onneksi pääsen, en kalsaroimaan, mutta muuten nautiskelemaan erinäisiä alkoholijuomia.
 
Kori olutta tuli haettua, kun lähti hintaan 14.90e. Nyt tässä kuunnellaan Tuomari Nurmiota ja juodaan kaljaa kalsarit päällä. Aikomus on kuitenkin lähteä kaverille pelaamaan pessiä ja luopua kunnon kalsarikänneistä. Näin.
 
Necrolyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Leijonat, Caps
Koppa haettiin tännekin, halvalla kun sai kitumarketista. Nyt tässä naukkaillaan raskaan työviikon päätteeksi ja katsastellaan jos vaikka pääsisi ansaituille unosille, pirun raskas viikko kun tosiaan on takana taas kerran sangen ansioituneesti.
 
kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin se halpa lappari saa immeiset liikkeelle. Täällä ilmeisesti sama 24 plo 14.90 setti jääkaapissa, kaapissa vielä kuutisen pulloa kasikymppistä hundijalavettä jos vaikka olut loppuu kesken...
 
M10

Jäsen
Sysipaskasta (kun kerho ei pelannut) Hifk-Lukko pelistä kotiuduttu. Piti lähteä jo pelin 52. minuutilla jotta kerkiää kaljakauppaan.

Nyt jääkaapissa kimaltelee kahdentoista Karjalan keikye ja Opeth soi taustalla. "Put your underwear on!"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös