Kirjoitellaanpa nyt sitten tänne tässä hikeä pyyhkiessä. Ei ole tullut kalsarikännejä itse asiassa otettua sitten alkukevään, eikä kai vieläkään mistään kännistä voi puhua. Tai puhuahan aina voi; tämä itse asiassa on hauskaa ottaa perus Leijona-sitruunavissyä yksin, tulla pienehköön humalatilaan ja kuunnella esim. Juicen Bluesia Pieksamäen asemalla.
Jännä sinänsä kuinka taustalla soiva pop-musiikki tuo mieleen erilaisia fiiliksiä, jotka alkoholin biokemiallisesta vaikutuksesta ilmeisesti jollakin tapaa kertautuvat. Tai tavallaan musiikki tuo mieleen paikkoja ja aikoja, joissa on joskus syntynyt jotain fiiliksiä. Esimerkkeinä voitaneen mainita seuraavia:
1) Juicea tuli kuunneltua enimmäkseen tuossa 90-luvun alussa. Erityisesti LP:t Sinä ja Pyromaani palaa rikospaikalle tuovat mieleen parhaimmillaan tai pahimmillaan 20-tuntisia pätkiä Managerin pelaamista Amiga 500:lla naapurin humpuukijannujen kanssa kesällä 1993 tai 1994. Korostan tässä yhteydessä että en missään vaiheessa ole ollut mikään peli- tai muutenkaan tietokonefriikki, mutta Manageri jostain syystä kolahti - ehkä siksi ettei ollut muuta tekemistä.
2) Erityisesti Kuopio-Iisalmi-Nivala -kokoelmaa tuli kuunneltua seuraavana syksynä. Kyseessä oli sama syksy, kun lukio alkoi (täytyy olla 1994), paikallisen Alkon jonossa tuli useasti mietittyä kuumeisesti myykö johtaja kossua vai ei sekä sotkettua tihkusateessa Hero-merkkisellä polkupyörällä jokusen kerran Turengin kylille paikalliseen diskoteekkiin muuten vaan. Paremmalla ilmalla otettiin pohjia Lastuvuoren maastoissa. Huonommalla ilmalla pohjia otettiin allekirjoittaneen Pahuuden Luolassa kuunnellen C-kasetilta mm. Juicen versiota Bob Dylanin loistavasta biisistä One More Cup of Coffee sekä Pyromaani palaa rikospaikalle-LP:ltä löytyvää sommitelmaa Musta aurinko nousee.
Tämän jälkeen en itse asiassa ole suurempia määriä Juicea kuunnellut, vaikka olenkin tietoisesti profiloitunut Juice-faniksi. Toki soittolistalla on aina ollut normaalia enemmän Juicea, mutta tuona aikana Leskisen tuotanto oli käytännössä ainoa musiikin laji hajanaisten Klamydian ja James Puhto-renin tuotannon kuuntelujen lisäksi. Väittäisin jopa, että osasin syksyllä 1994 ulkoa kaikki Leskisen levyttämien biisien sanat Välikausitakki-sommitelmaa lukuunottamatta, jonka löysin (siis fyysisesti levyn) vasta keväällä 1999 kalliolaisesta divarista. Siinä, sivumennen sanoen, on loistava ja liian vähälle huomiolle jäänyt "Mutta onko siinä sanoma?" -biisi. Ehkä juuri lyhyytensä vuoksi se onkin jäänyt vähälle huomiolle, mutta sitä voi miettiä vaikka joutoaikoina. Ne sanat tuli siinä.
3) Se Juicesta sitten. Alkukesästä ja varsinkin Juhannuksena 1996 kova sana oli Mr. Presidentin Coco Jambo. Oli niitä muitakin, mutta Coco Jambo on legenda. Tuli vielä silloin oltua Vaasan Rantarockissa, kun ko. kokoonpano siellä soitti tai ainakin oli soittavinaan. Muistaakseni en nähnyt koko Mr. Presidenttiä, ja tuskin jäin paljostakaan paitsi. Joka tapauksessa Coco Jambo edustaa jostain syystä sitä festarifiilistä, mikä on muuten sinänsä hauska, kun voi huolettomasti olla muutaman päivän miettimättä pitääkö huomenna lähteä autolla vai ei. Ei tarvi.
Täytyy kyllä sanoa, että en missään vaiheessa oikein oppinut tykkäämään näistä Mr. President, E-Type ym. renkutuksista, mutta kun niitä joka paikassa tuli niin kaikkeenhan tottuu.
Rantarockissa lähdin käymään vielä pienemmällä porukalla abouttiarallaa 1999 Juhannuksena, mutta se oli kaiken kaikkiaan vähän hankala reissu, kun sunnuntaiksi piti päästä siskon rippijuhliin - Vaasasta Turenkiin julkisilla kulkuneuvoilla kulkeminen sunnuntaiaamuna ei ole helppoa. Ainakaan 30-asteen helteessä neljä päivää ottaneena selvistellen. No joka tapauksessa oli siinä reissussa hauskojakin puolia. Asuttiin Vaasan keskustassa ex-lukiokaverin kämpillä, mutta enhän minä niitä muita saanut hereille ihmisten aikoihin (8:00), joten jouduin lähtemään aamulla aina yksin taksilla kisapaikalle, ja palaamaan yksin takaisin kämpille siinä neljän pintaan aamulla, kun meno vähän hiljeni. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä ollut viisaampaa yrittää nukkua siellä kisapaikalla jossakin, mutta samapa tuo.
Joka tapauksessa tuo oli siitä ainutlaatuinen kokemus, että harvemmin tulee tuolla tavalla oltua yksin liikenteessä. Ei ne kaverit nimittäin siinä päivän aikana löytyneet kuin hetkittäin. Muunmuassa yhden aamupäivän vietin kuunnellen kun entisen inttikaverin kaverin emäntä kiukutteli kun Riihimäeltä Vaasaan ei lähdettykään tuomaan sille huumetta. Onneksi ei siihenkään touhuun ole tullut koskaan lähdettyä.
Toisena päivänä tyhjensin yhden eurokossun uskovaisten teltassa keskustellen sananmukaisesti henkeviä paikalla olleen päivystäjätytön kanssa. Yritin tarjota sitä kossua arvioni mukaan noin 280 kertaa, mutta tyttö pysyi lujana alkoholin suhteen. Mikä lie uskovainen. Tosin päivystysvuoro vaihtui klo 14, 22 ja 04, joten jouduin referoimaan aina edellisen vuoron keskustelut sille seuraavalle, ennen kuin päästiin jälleen asiaan. Se vei valitettavasti aikaa varsinkin tuossa klo 04 vuoronvaihdon yhteydessä. Kysynpä vaan, että miksi niitä kirkollisveroja maksetaan, kun asiakkaan pitää moiset yksinkertaiset asiatkin hoitaa itse.
4) Meskussa soitettiin keväällä 1997 pääasiassa Paradision Bailandoa sekä Roxetten Listen To Your Heart -hempeilybiisiä. Helmikuussa loppui koulu, ja samaan aikaan alkoi lukuloma. No, tulihan sitä kirjoituksiin luettua toista tuntia kaiken kaikkiaan, mutta sehän onkin lahjattomien hommaa. Jostain syystä lähestulkoon joka ilta tuli puhelu naapurin humpuukijannulta, että josko sitä polkisi Meskuun yhdelle. Harvemmin se nyt yhteen jäi, mutta yllättävän vähän sitä tuli otettua ravintolassa vietettyyn aikaan nähden. Jo alkukesästä lähtien kuitenkin baarimikko teki aina kossuvissyn valmiiksi kun näki allekirjoittaneen nousevan Meskuun. Se oli sillä tavalla sopivasti ajoitettu, että portieerille maksaminen vei kutakuinkin saman ajan kuin kossuvissyn sekoittaminen, ja koko homma hoitui kätevästi tasan viidellä kymmenellä markalla, joten varasin aina viisikymppisen ensivaiheeseen. Siinä voi moni paikka ottaa mallia laadukkaasta asiakaspalvelusta.
Lukuloman käyttäminen moiseen johti siihen, että viikkoa ennen ensimmäistä tilipäivää kirjoitusten jälkeen likvidit käteisvarantoni olivat Janakkalan Osuuspankin tilillä korkoa kasvavat 23 penniä ja optio tilin ylitykseen Kultakortilla.
Tarina ei kerro, käytinkö optiota.
..
Jätän vuosien 1997-2004 biisit läpikäymättä toistaiseksi ja palaan niihin seuraavan kalsarikännin yhteydessä jos jaksan.
5) Nostan vielä kaapin päälle ajanjakson syyskuu 2004 - lokakuu 2005, joka on monellakin tapaa merkittävä. Ensinnäkin se on ainoa ajanjakso Turengissa asuessani, jolloin täyden vuoden aikana paikkakunnalla oleskellessani olin jossain määrin humalassa jokaisena perjantaina ja lauantaina yhtä lukuunottamatta. Humalahan on sinänsä suhteellinen käsite - jotkut ovat ihan selvin päin juotuaan Minttuviinapullon ja toiset eivät. Itse en.
Mainitaan nyt tähän väliin ne biisit, jotka syystä tai toisesta tuovat eniten mieleen tuon vuoden hajanaiset tapahtumat.
Erkki Liikanen - Hunajata
Kake Randelin - Jannu huoleton
Irwin Goodman - Häirikkö
Tuomari Nurmio - Valo yössä
Juice Leskinen - Syksyn sävel
On niitä muitakin, mutta nämä nyt vahvimpina kuvaavat kyseisen vuoden tapahtumia. Tapahtumista ja etenkin saavutuksistani suurimpana mainittakoon edelleen voimassa oleva vedenallaolon sisäratojen MM-tulos 2:57,32. Myös järkevyystestejä pidettiin ja jokunen eurokossun vetokin tuli lyötyä nimimerkki Rontin kanssa. Ratkaisematta ovat edelleen ainakin seuraavat:
- Riman pudottaminen MM-korkeudesta ilman käsiä (Liekö Javier Sotomayorin nimissä 245? Tästäkin lyötiin veto mutta en muista miten se päättyi)
- Koripallossa sudden death vaparit. Janakkalan kunta oli raahannut koripallotelineet jo joulukuuksi pois ala-asteen pihalta, mikä selvisi vasta taksimatkan jälkeen kello 05 aamuyöllä joulukuussa 2004.
- Viikko
- Kävellen Ouluun
- Se, että nimimerkki Rontti ei häviä allekirjoittaneelle enää yhtään eurokossua
Niin, mitä tulee ko. ajanjakson merkittävyyteen Turengin mittakaavassa, on huomioitava Hotelli-Ravintola Meskun (etenkin ravintola-osion) nousu jälleen varteenotettavaksi menomestaksi.
Ikäluokan '78 rahoitus nimittäin päättyi tuolloin aikaisemmin mainittuna herran vuonna 1997, ja samalla alkoi Meskun alamäki. Opiskelupaikoilta kotipaikkakunnalle viikonlopuksi palaava '78-ikäluokka pyrki vielä viimeiseen asti pitää Meskua pystyssä vielä jouluun 1997 saakka, mutta sen jälkeen Puolustusvoimat ja ainakin allekirjoittaneen osalta Päällystökerho ja Ravintola 29 Riihimäellä söivät raskaalla kädellä Meskun tulorahoitusta, ja vaikka '79 yrittikin kunniakkaasti pelastaa tilanteen, niin Mesku hiljeni aina näihin päiviin saakka kohoten kuitenkin lopulta vuosien tauon jälkeen aina Kanta-Hämeen todellisten ravintolahelmien joukkoon. Vain APACit puuttuvat.
Mesku nykymuodossaan tarjoaa kylläkin varsin väkirikkaan ympäristön, mutta kiistämättä asiakaskunta on varsin tuntematonta ainakin vuoden 1997 tilanteeseen verrattuna, jolloin paikalla oli lähes koko paikkakunnan kerma. Tosin osa naamoista ei ole vaihtunut, vaan on jaksanut todennäköisesti kantaa Mesku-asiakkaan raskasta viittaa myös katovuosina 1998-2003 sekä jatkossakin täysin ja kiitettävän pyyteettömällä asenteella aina kun virkavalta, Jumala ja Tape suo.
Joka tapauksessa kiitos Meskun uudesta noususta lankeaa Turengin nuorelle polvelle - ehkä '86-ikäluokalle, ja vanhat starat pääsivät mukaan ikaankuin siivellä. Ja vaikka nykyisellään Meskun tulorahoituksesta suuri osa koostuu ns. vanhan liiton poikien viikonlopuista, ei pidä unohtaa Hiphop- ja Rap-kulttuurin vaikutusta Meskun nousuun, vaikka ko. porukka onkin jo pääosin kasvanut isoksi ja oppinut käyttämään olkaimia ainakin anniskeluravintolassa.
Sellaista tuli mieleen Leijona-sitruunavissyä yksin juodessani loppukesästä 2006. Ketä se sitten kiinnostaa? Niinpä.