Kun nyt Rolling Stonesia alettiin kuuntelemaan, niin otetaan vielä yksi klassikko, jonka olisi pitänyt päästä joka kokoelmalle:
Rolling Stones: Sway
Tämähän on sitä samaa, mitä on Jenkeissä kutsuttu myöhemmin southern rockiksi. Hauskaa on se, että ihan samaa kamaa on tehty briteissä jo sitä ennen. Tekihän Faceskin (Rod Stewartin bändi) sitä. Tällaista vähän laiskaa, rouheaa, juurevaa, melodista rockia. Huomionarvoista tuossa on kuitenkin etenkin se, miten helvetin hyvin Mick Taylor soittaa. Kaveri paini ihan eri sarjassa soittajana kuin kukaan muista Stonesin jäsenistä Brian Jonesin jälkeen.
Mick Taylor on muuten ihminen, joka minulla on ollut kunnia tavata. Mukana oli toki tiukka nuori managerivaimo, joka vahti, ettei vain Rollareista kysytä mitään, vaan kysellään mieluummin siitä, että on soitettu kolmetuntisia blueskeikkoja jossain mörönperseessä. Nää on niin näitä.
Mickiltä itseltään pystyin epävirallisesti tiristämään sen, että "on hienoa, että jaksavat edelleen".