pernaveikko
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK, Crusaders, Lechia
Ne kaikki me-jutut tässä yhteydessä on ihan perseestä muutenkin, mutta amerikkalaisten kanssa kelaa vaan sitä, että miksi ne puhuu jostain joukkueesta ''me'' -muodossa, kun se jengi on parin vuoden päästä siirretty johonkin isompaan kaupunkiin, uuden nimen ja identiteetin alle pelaamaan.
Itse puhun mielummin meistä, kun se sopii kielenkäyttöön paremmin tai ainakin hyvin. Se harmittaa, ahdistaa ja masentaa, että en ostanut IFK:n osakkeita silloin kun tulivat fanimyyntiin. On se silti "me". Aika paljon olen sinne rahaa kantanut, vaikka en kuulukaan omistajiin.
Kai sitä haluaa uskoa ja toivoa, että joukkuetta ei tällä kertaa myytäisi. Onhan niitä paikallaankin pysyneitä joukkueita kuitenkin aikamoinen läjä. Mutta noin sinänsä jenkeissä se fanittaminen on aikalailla erilaista. Eivät ne monetkaan seuraa sen enempää, mutta on hienoa, kun meillä on jengi. Kaupungin ylpeys. Samalla lailla kuin sirkus saapui kaupunkiin. Nautitaan siitä se hetki mikä voidaan, vaikka ei tiedetäkään tirehtöörin nimeä puhumattakaan esiintyjistä.