Kalsarikänniketju

  • 5 353 815
  • 66 675

godspeed

Jäsen
Toisinaan juon olutta tuopista. Mutta tänään tölkistä..

Jotkut ovat kommentoineet, että parhaalta maistuisi pullosta. Toiset vannovat tuopillisen nimeen. Tölkistä juominen on kummankin mielestä kuulemma liian teollisen, tai paremminkin, metallisen makuista. Mitä helvettiä? Sitten on taas esitetty väitöksiä, että pullo-olut kylmenee nopeammin ja pitää varauksensakin kauemmin, kun taas tölkki kylmenee nopeammin, mutta myöskin varaus vähenee nopeammin suhteessa pullo-olueeseen. Mutta mitä vittua, pitää kysyä, sillä kuka sen oluen lämpenemistä nyt odottaa, paitsi jotkin aivosairaat olutkulinaristit, joiden mielestä oluen maku tulee lämpimänä parhaiten esiin. Kuka peruslageria nyt saatana maun takia juo, tai sen makua alkaa kummemmin miettimään.

Erikoisoluet sitten kaiketi eri asia. Dr. Rochefort tai jotenkin noin nimetty on taannoin luotettavalta taholta todettu toimivaksi, mutta mielipiteitä saa esittää sikäli mikäli joku on moista maistellut. Minähän juon vain rentoutuakseni, joskin lämmin olut on väistämättä gag puke -reaktion aiheuttava, samalla tapaa kuin nieluun juuttunut sitkeä, rustoinen ja rasvainen lihanpala.
 
godspeed

Jäsen
Sain joskus lahjaksi norsutuopin, mutta en tiedä missä se on. Siihen menee apaut 2 litraa, mutta siinä ajassa ehtii kovasti jo väljähtyäkin normaalitahdilla. Se toimisikin lähinnä jossain juomapelissä, jossa häviäjä joutuu vetään kaiken jos ei nyt yhdellä huikalla, niin tietyssä melko lyhyessä ajassa.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotkut ovat kommentoineet, että parhaalta maistuisi pullosta. Toiset vannovat tuopillisen nimeen. Tölkistä juominen on kummankin mielestä kuulemma liian teollisen, tai paremminkin, metallisen makuista. Mitä helvettiä? Sitten on taas esitetty väitöksiä, että pullo-olut kylmenee nopeammin ja pitää varauksensakin kauemmin, kun taas tölkki kylmenee nopeammin, mutta myöskin varaus vähenee nopeammin suhteessa pullo-olueeseen. Mutta mitä vittua, pitää kysyä, sillä kuka sen oluen lämpenemistä nyt odottaa, paitsi jotkin aivosairaat olutkulinaristit, joiden mielestä oluen maku tulee lämpimänä parhaiten esiin. Kuka peruslageria nyt saatana maun takia juo, tai sen makua alkaa kummemmin miettimään.
Mä oon jo monta vuotta juonut kaljat huoneenlämpöisenä. Ehkä joku sellainen 12-15 -asteinen voisi olla parempaa, mutta jääkaappikylmä on mun mielestä jo liian kylmää. Joskus oon tehnyt niinkin että pidin tölkkiä tai kahta jääkaapissa ja uuden kun aina puolen tunnin välein hain niin samalla pistin lämpimän sinne taaemmaksi viilenemään, mutta en nykyään jaksa ravata jääkaapilla. Kaljat vaan suoraan sängyn tai sohvan viereen. Joskus kymmenen vuotta sitten opiskelijakämpässä mä toisinaan pidin kaljaa tai kahta ikkunan välissä, mikä oli ihan mun tietokonepöydän vieressä. Se oli kätevää. Ei tarvinnut kävellä kymmentä metriä jääkaapille. Pakastimeenkin oon joskus pistänyt vartiksi jos nopeasti kylmää halusin, mutta hitto ne välillä unohtui sinne...

Ja joskus mä oon mietiskellyt sellaistakin että lämpeneekö olut nopeammin jos se on kyljellään jääkaapin lasihyllyä vasten kuin mitä esimerkiksi pystyssä siinä oven muovisessa lokerossa. Viilentääkö se lasi siis nopeammin ja onko siinä silloin hitusen enemmän kosketuspinta-alaa. Myös jääkaapin takaseinä on kylmä paikka, joskus jopa vähän jäinenkin. Jos sitä vasten pistäisi kyljelleen siihen lasihyllylle?

Suoraan tölkistä mä yleensä aina juon kun en laseihin jaksa kaadella. Viime viikolla muuten tilasin ravintolassa tuopin Pilsner Urquellia ja se ei monestikaan maistu lasista enää samalta mitä pullosta. Ehkä se sen tuoksu tulee paremmin nokkaan siitä pienestä suuaukosta ja ehkä siinä pullossa saattaa muutenkin olla mulle jotain hohtoa. Se kun on mun suosikkiolutta. Yleensä kyllä lähes aina ostan Lidlistä halpaa Nobelaneria. Siinä ei ole tärkkelystä, toisin kuin noissa kaikissa yleisimmissä suomalaisissa, Koffissa, Karhussa, Karjalassa, Lapin Kullassa ja Olvissa. Viittä vaille yhdeksän sitten kauhealla kiireellä lähi-Alepaan ostamaan vielä 6-päkillinen sitä siellä halvinta eli Koffia.

Joo ton Pilsner Urquellin tuoksusta tulee mieleen faijavainaan henkäys kun illalla tuli peittelemään pikku-Peteä, tulevaa pano-/janomiestä. Siihen aikaan kyllä taisi suomalaisissakin oluissa olla paljon enemmän humalaa ja muutenkin makua...
 
godspeed

Jäsen
Vesi vain puuttui. Vai puuttuiko...

Olihan siinä kokistakin.

Mitäs täällä oikein vihjaillaan? Ei tämä ole salamyhkäisten kylmän sodan vakoojien kansoittama ketju, jossa vaihdetaan informaatiota silloinkin kun vastaanottaja ei sitä tajua, tai epäillään jokaista viestintuojaa tarkoitusperistä, jolloin rajalla tuupataan suuhun välittömästi alkometri ja mikäli tämä lähtee juoksuun, niin ammutaan selkään.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
X-Filesia ja olutta kylkeen. Muut taitaa nukkua ja mä pääsen ottamaan chillisti. 2. kausi meneillään, on tämä vaan edelleenkin kova sarja.
 
godspeed

Jäsen
X-Filesia tarvinnee aloittaa jossain vaiheessa, kun nykyään ei paljoa muitakaan tv-sarjoja ole enää tarjolla mitä ei olisi katsonut ja mikä innostaisi. Viimeksi noita ekoja kausia on tullut katsottua ties koska viimeksi, joten hyvä sauma kun ei muista kuin satunnaisia jaksoja.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
X-Filesia tarvinnee aloittaa jossain vaiheessa, kun nykyään ei paljoa muitakaan tv-sarjoja ole enää tarjolla mitä ei olisi katsonut ja mikä innostaisi. Viimeksi noita ekoja kausia on tullut katsottua ties koska viimeksi, joten hyvä sauma kun ei muista kuin satunnaisia jaksoja.
Kannattaa katsoa. Kuitenkin todella hyvä sarja ja sisältää sekä monster of the week jaksoja, sekä varsinaisia mytologia jaksoja. 9 kautta ja jokaisessa kaudessa noin 20 jaksoa. Näyttelijät ovat hyviä, myös ne vain yhdessä jaksossa näkyvät.
 
godspeed

Jäsen
Viimeksi noita varmaan on katsonut, kun 90-luvun lopulla tuli telkkarista yömaratoneja joinain viikonloppuina. Tuli herättyä öisin vaihtaakseen kasettia nauhuriin. Ei siitäkään kauaa ole, mutta nyt ne löytää jo klikkauksen päästä.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Tölkistä. olutta. On kaapissa vähän kylmenemässä lonkeroakin, mutta niitä sit vähän myöhemmin.
 
A Siente

Jäsen
Hyh hyh kun on myrkkyä nää pöydältä löytyvät drinkit, jotka jäänyt eiliseltä. Tänään tosin livahdettava pienen kalsarikännisession jälkeen baariin kuuntelemaan erästä artistia. Pitääki tinata kunnon pohjat ettei tarvi siellä ryypiskellä.
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Meinasin tänään vetäistä pikkunätit oluella. Hyvin tämä tarina lähtikin käyntiin, mutta sitten käväisin koirat kusettamassa. Ihan vitun liukasta ja suoraan perseelleen tuonne jäätikölle. Nyt on pakko ottaa sitten kipulääkkeeksi Jallua. Vittu, että jomottaa häntäluussa. Pitäisi varmaan hommata sellaiset mummojen käyttämät nastajutut.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Panimo Hiiden Aarni pullossa hauska nauttimisehdotus: "Nauti viilennettynä (8-12C) rasvaisen kalan tai lihan sekä Sigur Rósin kera". Noh mikäs tässä sitten voihan CMXää myöhemminkin kuunnella.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Meinasin tänään vetäistä pikkunätit oluella. Hyvin tämä tarina lähtikin käyntiin, mutta sitten käväisin koirat kusettamassa. Ihan vitun liukasta ja suoraan perseelleen tuonne jäätikölle. Nyt on pakko ottaa sitten kipulääkkeeksi Jallua. Vittu, että jomottaa häntäluussa. Pitäisi varmaan hommata sellaiset mummojen käyttämät nastajutut.

Ja ens kerralla nämä lonkkahousut jalkaan myös:
lonkkahousut - Google-haku
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Meinasin tänään vetäistä pikkunätit oluella. Hyvin tämä tarina lähtikin käyntiin, mutta sitten käväisin koirat kusettamassa. Ihan vitun liukasta ja suoraan perseelleen tuonne jäätikölle. Nyt on pakko ottaa sitten kipulääkkeeksi Jallua. Vittu, että jomottaa häntäluussa. Pitäisi varmaan hommata sellaiset mummojen käyttämät nastajutut.
Jaloviina on vanha ja hyväksi todettu lääke. Etenkin se yhden tähden versio.

Huomenna pääseekin jo jatkamaan kalsarointia kun pitää Oscar gaala väijyä. Takuulla kova show.
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En tiedä. Kipu on hellittänyt, tosin jalmaria on mennyt puolikas pullo. Voi olla aamulla erikoinen fiilis, jos sattuu päähän ja perseeseen.

Kohta pitäisi vielä kertaalleen uskaltautua tuonne ulkojäille. Olisikohan suksilla turvallisempaa.
 
ei kai kukaan muuta kuin yhden tähden?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Hihih! Täällä amotööreistä amatöörein ilmoittautuu joukkoon iloiseen! Vodka heitetty omena-hunajameloni-sitruuna-smoothieen, jatkettu vielä omenamehulla ja vissyllä :D toinen mistä känniä koitan saada, niin on mun noi eilen tekemät mustaviiniherukka-vodkahyytelöshotit. Ei tainnu oikeen hyytyä, niin nyt kiskotaan lusikalla :D

Hyvvee on!! Eikä viina maistu tilkkaakaan. Hihihihh. Kuka on eronnu kaks viikkoa sitten? En ainakaan mä!

Kuuma mekko vielä päälle ja korkkareissa kekkuloin tanssimaan joskus tässä tunnin päästä. Lalalalaaa...
Jostain syystä tuli tästä mieleen Eleanoora Rosenholmin kiltti tai tuhma niminen kappale. Viinan kyllä pitää maistua drinkeissä. Muutenhan siinä unohtaa juovansa viinaa ja tulee juotua liikaa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
En tiedä. Kipu on hellittänyt, tosin jalmaria on mennyt puolikas pullo. Voi olla aamulla erikoinen fiilis, jos sattuu päähän ja perseeseen.

Kohta pitäisi vielä kertaalleen uskaltautua tuonne ulkojäille. Olisikohan suksilla turvallisempaa.
Kunhan aamulla muistaa miksi se perse on kipeä niin ei tarvitse miettiä että onko tultu homosteltua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös