Kalsarikänniketju

  • 5 236 979
  • 66 669
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
Iltaa vaan. Nimeni ei olisi paavo, jos en olisi tullut jo varustetuksi sillä nimellä ja olisin saanut päättää. En halunnut tulla.

Peijakkaan pannahinen. Voinko silti ottaa kaljan väittämällä etten ketään ole tahallani loukannu selittelemättä asioita parhainpäin tekemättä silti millekkään asialle lopulta yhtäänmitään?
 
Iltaa kaikille kkk-laisille. Ja tämä ei ollut vihapuhetta ja valkokaapuisten ihannointia. Ettäs tiedätte.

Hörpin olutta semityytyväisin mielin. Ässien avausvoitto luo tyytyväisyyttä. Sen sijaan aiemmin perustamani mihin suuntaat ureasi-ketjun lukitseminen aiheuttaa tyytymättömyyttä. Minulla olisi ollut meinaan aivan loistavaa settiä sitä varten. Kerron sen siis nyt.

Prahan matkalla useissa eri wc-tiloissa, niin hotellissa kuin ravintoloissakin, oli pisuaarin alaosassa lähellä viemäriputken liitoskohtaa pieni kolo, kenties puoli senttiä halkaisijaltaan. Huvitin itseäni suuntaamalla urean kyseiseen koloon ja kymmenkunnan sekunnin sihtaamisen jälkeen siirsin ureasuihkun kolosta sivuun. Oli kerrassaan rentouttavaa katsella kuinka urea valui kyseisestä kolosta hiljaisena norona ulos. Nämä havainnot olivat Prahan matkan ehdottomia ja ikimuistoisia helmiä. Paluu Suomeen ja täkäläisten WC-tilojen käyttäminen ei ole tarjonnut vastaavaa mahdollisuutta. Moisella kololla varustettua pisuaaria eivät ole silmäni havainneet missään wc-tilassa Suomen kamaralla.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK

Moskovassa 24 vuotta sitten tein kusisuihkun wc-pyttyyn, mutta jotakin reittiä neste valui pitkin lattiaa, asiaa toimittavan kengän vierestä. En jäänyt tutkimaan kuinka tuo tapahtui. Jotenkin oli hienosti osattu ryssiä saniteettikaluste.

Samalla reissulla näin luonnollisessa koossa teoksen, jolle olen Palsan hengessä antanut sittemmin nimen Kunnianosoitus Arcimboldolle. Taiteisiin perehtymättömät voivat googlata tai katsoa kirjallisuudesta vinkkiä. Tämäkin kohtaaminen tapahtui julkisessa käymälässä.
 
pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Pissalaitteissa pitäisi olla todellakin enemmän semmoisia kivoja leikkimieltä edistäviä hauskoja vehkeitä! Hollannissa Shipholissa olen ainakin törmännyt sellaisiin ötököihin kusilaarissa. Pakkohan niitä kohti on kusta. Ei ole muuten kusta siellä lattioilla!
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Olipa kerran vlad kävelyllä - tapahtui tällä viikolla ja torstaina - kesken matkan hänelle tuli pakottavan kova tarve päästä wc-tiloihin tyhjentämään suoltaan, joten niinpä hän tiivisti askeleitaan ja alkoi kävellä kovin tiiviillä tahdilla kohden kotiaan.

Mutta kesken matkan häneltä pääsi todella voimallinen pieru, siihen kiinnittämättä huomiota hän jatkoi matkaansa ja rynnisti kohden kotiaan ja wc:n tuomaa helpotusta. Päässä takoi ainoastaan ajatus ehtia ajallaan kotiin.

Avain tutisi kädessä hänen avatessa ovensa ja matka toilettiin tuntui loputtoman pitkältä hän kiriessä askeleitaan kohden sitä. Vihdoin ja viimein helpotuksen tuova pytty osui kohdalle ja niinpä hän istuutui siihen ja sillä sekunnilla peräsuoli purkautui täydellä voimalla ja helpotuksen tuomat aallot kiirivät pitkin kehoa.

Siinä istuessaan vlad sattui vilkaisemaan alaspäin ja huomasi alushousujensa olevan aivan paskassa ja sillä siunaamalla sekunnilla kauhu hiipi ajatuksiin ja tajuntaan eteni ajatus pierusta ja sen tuomasta paskasta... Siinäpä sitä sitten vlad pyyhki paskaa ympäri perseitä ja reisiä ynnä pakaroita ja loppujen lopuksi paskanvärjäämät alushousut saivat lentää tiiviisti muovipussiin käärittyinä roskikseen.

Tämä tarina on taivaan tosi - tosin siloiteltuna, mutta kuitenkin.

vlad.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Minulla kävi joskus 90-luvulla melkein sama kuin vladilla edellä, mutta en paskonut housuun. Mutta en ehtinyt pytyllekään. Olin menossa iltapimeällä erääseen tilaisuuteen, ja fekaalinen paine kasvoi muutamassa minuutissa aivan kestämättömäksi. Kävelymatkaa oli vielä 200-300 metriä jäljellä, ja alkoi olla varmaa etten mitenkään kestä edes ulko-ovelle saakka.

Onneksi matkan varrella oli roskakatos. Kiireesti sinne ja housut kinttuun. Ämpärillinen ripulin lillinkiä rojahti saman tien betonille. Siivona miehenä heitin vähän sanomalehteä päälle jätepaperilaatikosta, ettei joku onneton saapastelisi suoraan suollokseen.

Tilaisuus oli mukava ja vointi oli helpottunut.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Onkohan kenenkään naisen mielestä oman kusisihinän kuunteleminen vaivaannuttavaa? Joidenkin naisten sihinä vislaa vallatenkin voimallisesti. Tuon äänen voi kuulla yllättävänkin kaukana eriön ulkopuolisissa tiloissa, huolimatta väliseinistä ja muista rakenteista.
 
pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Onkohan kenenkään naisen mielestä oman kusisihinän kuunteleminen vaivaannuttavaa? Joidenkin naisten sihinä vislaa vallatenkin voimallisesti. Tuon äänen voi kuulla yllättävänkin kaukana eriön ulkopuolisissa tiloissa, huolimatta väliseinistä ja muista rakenteista.

Haa, tuo on totta, varsinkin kun oikein pinnistävät. Ainakin pieremistään ne häpeävät. En vain tiedä miksi, koska eihän sieltä koskaan muuta tule ulos kuin korkeintaan salmiakkipastilleja.
 
Onkohan kenenkään naisen mielestä oman kusisihinän kuunteleminen vaivaannuttavaa? Joidenkin naisten sihinä vislaa vallatenkin voimallisesti. Tuon äänen voi kuulla yllättävänkin kaukana eriön ulkopuolisissa tiloissa, huolimatta väliseinistä ja muista rakenteista.
En ole keltään naispuoleiselta koskaan tiedustellut. Minua moisen sihinän kuuleminen häiritsee lievästi, koska se pakottaa ajattelemaan kyseistä toimitusta. On ikäänkuin ravisteltava itsensä irti omista ajatuksista. Vastaavasti, kuten olen aiemminkin ilmaissut, oman lorotuksen kuunteleminen on kuin tunturipurojen solinaa. Siinä kun hetkeksi sulkee silmänsä, voi hyvin ajatuksen voimalla siirtää itsensä jonnekin Lapin tai Norjan tienoille, harjusten ja forellien äärelle.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kusisihinän ymmärrän fysikaalisena ilmiönä. Vaan sitä en ymmärrä, miksi pissitoimituksen perään heitetään tavattoman usein yksi wc-paperiarkki kerran vedetyn pytyn sisäpuolelle. Onko tuo jokin reviirimerkintä vai mikä? Nainen kävi paskiksessa?
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kusisihinän ymmärrän fysikaalisena ilmiönä. Vaan sitä en ymmärrä, miksi pissitoimituksen perään heitetään tavattoman usein yksi wc-paperiarkki kerran vedetyn pytyn sisäpuolelle. Onko tuo jokin reviirimerkintä vai mikä? Nainen kävi paskiksessa?

En minäkään ymmärrä sitä miksi se paperipala pitää heittää heittää sinne pönttöön jälkeen kusella (tai paskalla) käynnin. Sen ymmärrän, että se heitetään sinne ennen toimitusta!

vlad.
 
Enpä ole tullutkaan moista miettineeksi. Olisiko siinä jokin kaavamaisuus? Reviirimerkintä olisi ymmärrettävissä ainakin vieraiden naisten kohdalla. Vähän sama kuin hiusharjan käyttö, jotta siihen jäisi merkiksi harjan omistajalle vieraita hiuksia.
 
pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
En minäkään ymmärrä sitä miksi se paperipala pitää heittää heittää sinne pönttöön jälkeen kusella (tai paskalla) käynnin. Sen ymmärrän, että se heitetään sinne ennen toimitusta!

vlad.

Toiset pelkää takalaittomia, toiset häpeää niitä.
 
Paperipalasta loihtui mieleeni kokemus työpaikan käymälässä, jonka pytyssä uiskenteli wc-paperirulla, jonka suihkutin voimallisesti palasiksi. Koin hetken aikaa olevani konekiväärin kahvoja puristava Kollaanjoen taistelija, jonka luotisuihku pyyhki aron poikia tantereeseen.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Paperipalasta loihtui mieleeni kokemus työpaikan käymälässä, jonka pytyssä uiskenteli wc-paperirulla, jonka suihkutin voimallisesti palasiksi. Koin hetken aikaa olevani konekiväärin kahvoja puristava Kollaanjoen taistelija, jonka luotisuihku pyyhki aron poikia tantereeseen.
Niin. Mutta entäs sitten kun tulee se yhdestoista rulla?
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Äsken join tuhdin Imperial Stoutin ja nyt on lasillinen Taliskeria lasissa. Pientä hilpeää hiprakkata. Huomenna risteilemään Tallinnaan, yeah. Sieltä sitten lastataan lisää olutta... ja viskiäkin mahdollisesti!

En olekaan aikoihin muuten kirjoitellut tänne, joten morjens vaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös