Ei se itse asia silti vanhene, joten esitin osanottoni nyt, kun en aikaisemmin ole sitä tehnyt.
Näinhän se on. Mummoni tosin oli dementiaosastolla vuodepotilaana omissa maailmoissaan kuutisen vuotta. Tuohon kuolemaan siis oli osannut varautua, ja toisaalta hyvä, että pääsi pois. Mummoni oli sellainen ihminen ettei olisi silloin joskus halunnut, että joutuu taju kankaalla makaamaan pitkään. Tosin kuka meistä haluaisi.
Tätä lajia taitaa olla luvassa kohta taas meikäläisellekin, sen verran huonoon kuntoon on äiti mennyt isän kuoleman jälkeen. Puhuu koko ajan, että joutaisi jo sinne isän viereen itsekin.
Tuo on kyllä ikävää, kun vanha ihminen masentuu noin. Toki puolison kuolema on varmasti ylitsepääsemätön asia, etenkin jos yhdessä on oltu vuosikymmeniä. Saman suuntaisia oli puheet mummollani kymmenisen vuotta sitten. Tuohon tosin vaikutti armottomat selkäkivut joista kärsi.
Omat vanhempani ovat "vasta" kuusikymppisiä, mutta kyllähän tuo aika vaan on sellainen käsite, että se kulkee ihan perkeleen nopeasti. Vastahan sitä oli päivät kavereiden kanssa uimarannalla viettämässä kesää, joka ei tuntunut loppuvan koskaan. Nyt sitä pitää kuukauden kesäloman töistä, ja taas ons syksy.