Mainos

KalPa kaudella 2013–2014

  • 953 808
  • 2 195

HokiHero

Jäsen
Voimakkaasti ja energisesti luisteleva pelaaja. Taklaa kyllä kun on paikka. Rannelaukaus on todella terävä, mutta pääsee käyttämään sitä liigatasolla todella harvoin. A-junnuissa aikoinaan, taisi olla silloin muuten Laukkasen alaisuudessa, teki kyllä muistaakseni maalejakin kohtuu paljon. Tuntuu ajautuvan helposti kulmiin, koska ei uskalla haastaa. Pelikäsityksessä ja puolustuspelaamisessa pahimmat puutteet. Välillä tuntuu vauhtia olevan enemmän kuin järkeä. Siinäpä pähkinänkuoressa Tomi Körkkö.

Eli ilmeisesti jonkinlainen energiapelaaja joka voi paikata esimerkiksi Junnilan paikkaa. Ei välttämättä yhtään huono haku niin leveyttä on edes hiukan enemmän. Junioreissa näköjään tehnyt tosiaan paljon maaleja eli paikan tullen voi jopa yllättää.
 

Saasta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eli ilmeisesti jonkinlainen energiapelaaja joka voi paikata esimerkiksi Junnilan paikkaa. Ei välttämättä yhtään huono haku niin leveyttä on edes hiukan enemmän. Junioreissa näköjään tehnyt tosiaan paljon maaleja eli paikan tullen voi jopa yllättää.

Pariin otteeseen joskus pari vuotta sitten tuon Körkön livenä nähneenä täytyy kyllä sanoa, että ei vahvasti mene jos tuollaisia joudutaan vuokrailemaan. Ainakin silloin kun Raksilassa tuon näin koohottamassa niin oli kyllä juuri niin sysipaska kuin nuo tehot antaa ymmärtää. Voihan se olla että kehitystä on tapahtunut, mutta uskon vasta kun näen. Ei varmaankaan mitään käyttöä.

Ilomäki sen sijaan oli hieno haku. Harmillista vaan että on vain hakemassa vähän liigakuntoa ja lähtee varmaan heti takaisin Tapparaan kun saa tuntumaa. Perhana kun saataisiin pidettyä Kuopiossa, koska on kyllä potentiaalinen kaveri liigatasollakin. Sopisi hyvin tuohon KalPan pelitapaan.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ei saatu Satania loppuvuodeksi mutta eipä hätää, Körkkö saatiin. Onneksi ei mahtunut enää Jokipoikien kokoonpanoon, muuten olisi saattanut tämäkin "kala uida Kapasen verkkojen läpi". KalPa alistaa.

Vakavasti ottaen nyt jos koskaan hyökkääjä tuli tarpeeseen. Kyllähän peliin pitäisi lähtökohtaisesti saada neljä hyökkäysketjua paperille. Jos joku ei ole sattunut huomaamaan, mitään sateentekijää en Körköstä odota vaikka myönnän ettei miehen pelaajalahjoista juurikaan tarkkaa käsitystä ole. Tässä tapauksessa hyvä että ainakin valmennus tietää mitä saatiin. Syöttökone#19 kuvauksen perusteella voisin kuvitella että ehkäpä kuitenkin ok tuuraaja neloseen. Ainakin peli/näytön haluja luulisi löytyvän varsinkin kun tuo Pohjois-Karjalan visiitti meni enemmän tai vähemmän persiilleen.
 
Viimeksi muokattu:

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Körkkö on tosiaan Papulle tuttu pelaaja, voittivat yhdessä A:n SM-kultaa keväällä 2010.

A:ssa osui maaliin erittäin hyvällä tahdilla, eli aihiota löytyy.

Voi yllättää.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Ei saatu Satania loppuvuodeksi mutta eipä hätää, Körkkö saatiin. Onneksi ei mahtunut enää Jokipoikien kokoonpanoon, muuten olisi saattanut tämäkin "kala uida Kapasen verkkojen läpi". KalPa alistaa.

Tämä ei edes ole kauhean kaukana totuudesta. Mieshän istutettiin Joensuussa alunperin ykkösketjuun, mutta muutaman ottelun jälkeen liukumäki alkoi hierarkiassa alaspäin. Todella vaisun ja mitäänsanomattoman kuvan jätti itsestään, joten vaikea nähdä tämän olevan mikään sateentekijä Kuopiossakaan.

Toivotaan toki onnistumista, eihän siinä. Ehkä kirkkaat valot ovat mukavammat.
 
Näitä prosentteja voi tietenkin heitellä miten hyvänsä, mutta se on monimutkaisten asioiden aikamoista yksinkertaistamista. Ihan yhtä perustellusti voi väittää, että todellisuus on päinvastainen: valmennus 80% - joukkueen kokoaminen 20%. KalPan joukkueen rakentamisessa ja erityisesti siihen käytetyssä rahamäärässä on todelliset ongelmansa, mutta ne eivät ole suurin tai ensisijainen syy meidän ongelmiin. Ne ovat vain yksi siivu seurajohdon kykenemättömyyttä. Näiden asioiden korjaamiseksi nyt heti, välittömästi on myös aika vähän tehtävissä. Tarvittaisiin pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta, joita ei meidän organisaatiosta taida löytyä.

Mistähän nämä mainitsemasi luovuuden ja rentouden puuttumiset, mailan puristamiset, yliyrittämiset ja hankalat tunnetilat mahtavat johtua? Nämä ovat suoraa seurausta nimenomaan pelitavallisista ongelmista, ja myös niiden ratkaisu löytyy pelitavallisista jutuista. Juuri toimiva pelitapa auttaisi hetkessä pelaajat ulos näistä tunnemyrskyistä. Näinhän kävi Kuopiossa tiistainakin. Onhan Sami Kapasella varmasti omatkin lastinsa, kuten jokaisella ihmisellä, mutta se on aivan toinen asia. Lihavoimasi virke on yhtä kärpästen surinaa.

Kärpästen surinaa? Sinulla on toki heittää tähän varmaan empiiriset kokemukset siitä, kuinka joukkueen kokonaisvaltaisessa jäätymisessä tai pitemmässä tuskatilassa pystytään kuitenkin noudattamaan pelitapaa eikä pelurit lähde sooloilemaan? Anteeksi nyt vaan. Yhtä paljon mutulla voisin heittää, ettei ihmisen, joka siteeraa Jatkoajassa Urheilulehden Sihvosta, tekstejä kannata lukea sen pitemmälle, koska kaikki mitä sen jälkeen suolletaan on täyttä roskaa. En kuitenkaan tätä tee/tehnyt, koska kirjoituksessasi on paljon hyviäkin elementtejä.

Se, millä tuosta suosta noustaan, on kova harjoittelu ja usko omaan tekemiseen. Siihen päälle jos saataisiin yksi onnistunut vahvistus (tiedän, ei ole mahdollista) voi peli loksahtaa paikoilleen ja voittoja alkaa tulemaan. Se pelitapa voi olla hyvinkin suoraviivainen tai sitten taaksepäin kiekotteleva, kunhan siihen uskotaan ja harjoitellaan päivästä päivään. Jossain kohti myös pelitavan sopivalla viilaamisella voidaan saada itseluottamusta pykälän ylöspäin varsinkin jos se vielä sattuu toimimaan seuraavassa ottelussa. Niin kauan kuin joukkue uskoo valmennusjohdon luomaan pelitapaan, ei välttämättä valmentajan vaihdossa ole järkeä.

Ja olen voimakkaasti eri mieltä, että KalPa voitti Jokerit toimivan pelitavan ansiosta. Peli oli yhtä kuraa kuin ennenkin, Jokerit oli oikeasti sysipaska sekä kaiken lisäksi kuriton ja otti paljon jäähyjä. Tämän päälle KalPa TARVITSI käytännössä tuurimaalin (pompun) sekä suht kyseenalaisen jalkamaalin voittaakseen. Tämä on hyvin tyypillistä kriisijoukkueelle, vaikka hyviä paikkoja olisi muuten vaikka kuinka paljon. Hyvää tässä on se, että myös pomppumaalit voi pudottaa apinaa selästä. Tämä tuo itseluottamusta ja voitot rentoutta. Tämän jälkeen pelitapaakin on helpompi noudattaa. Tähän väliin on pakko todeta, etten ollut perjantaina hallilla, enkä nähnyt myöskään lauantain peliä. En pysty siihen mitään kommentoimaan.

On yleinen harha, että menestyksen puutteen tulkitaan yksioikoisesti johtuvan joukkueen väärästä rakentamisesta ja huonosta materiaalista. Klassinen versio tästä on se, että aina syynä tilanteeseen on paska ykkössentteri tai maalivahti, ja elämä alkaa hymyillä kun tilalle saadaan paremmat. Toki sentteri tai maalivahti voivat olla paskoja, mutta juuri koskaan tällaiset argumentit eivät oikeasti riitä selittämään menestymättömyyttä.

Ihania lauseita.. On yleinen harha..Klassinen versio.. Totta hitossa heikompaa maalivahtia voidaan auttaa hyvällä pelitavalla. Tähän auttaa toki se, että joukkueessa on laadukkaita puolustajia sekä hyökkääjiä. Nykyisinhän koko joukkue hyökkää ja puolustaa. Laadukkaat pelaajat pystyvät nostamaan omalla panoksellaan koko joukkueen pelisuoritusta. Tuskin on sattumaa, että Kuparinen tai Jasse Ikonen pelasi parhaat pelinsä Salmisen vieressä?

Puhutaan pelikirjasta mieluummin kuin pelitavasta, koska se on laajempi käsite ja sisältää myös harjoittelemisen sekä pelaajien urheilullisuuden kehittämisen jne. Valmennuksen pelikirja vaikuttaa radikaalisti siihen, miltä pelaajat jäällä näyttävät. 1. Hyvä pelikirja saa pelaajat näyttämään paremmilta kuin he todellisuudessa ovat. 2. Hyvä pelitapa kehittää pelaajia enemmän. 3. Hyvän pelikirjan omaava valmentaja pystyy yleensä myös parempaan yksilövalmentamiseen.

Kokonaisvaltainen kehittäminen hyvä, tämä on todella tärkeää. Ok, jos hyvä pelikirja saa pelaajat näyttämään paremmilta kuin mitä ovat ja kehittää enemmän pelaajia, niin mitenkäs sitten esimerkiksi Tapio Laakso, pelimies parhaassa iässä pelasi ilmeisesti parhaat kautensa ilmeisesti 2008-2009 KalPassa ja pääsi vielä EHT:llekin? Hänhän siirtyi Pekka Virran mukana Tepsiin ja siellähän kehityksen olisi pitänyt jatkua? Tai mikä se oli se Timo Seppänen? Vai johtuisiko menestys siitä, että Kalpalla oli vain hyvä materiaali? Nämä on toki esimerkkejä, mutta joillakin on tapana näköjään tehdä johtopäätökset yksilötapauksista ja muokata siitä yleinen totuus. Tämä esimerkkiotanta on aina helppo tehdä siten, että kyseinen esimerkki tukee omaa ajatusmaailmaa. Lisää esimerkkejä vastaavista seuraavassa lainauksessa:

Otetaan esimerkeiksi Tampereen joukkueet. Tapparan kahden ensimmäisen ketjun sentterit ovat Jarkko Malinen ja Jan-Mikael Järvinen. Ilveksen vastaavat ovat Sami Sandell ja Turo Asplund. Miettikääpä paissänne: Olisitko tehnyt näiden veijareiden kanssa sopimukset vaikka ennen meidän alempien ketjujen senttereitä Joonas Riekkistä ja Jasse Ikosta? Ovatko tamperelaisten pelaajat lahjakkaampia tai lähtökohtaisesti parempia kuin meidän kyseiset pelaajat? Mistä johtuu Tampereen äijien hirvittävä kehittyminen suht' lyhyessä ajassa? Jarkko Malisen uraahan monet ovat läheltä seuranneetkin.

Ei nämä tamperelaisten kärkiketjujen sentterit ole millään tavalla meidän alaketjujen senttereitä kummempia lahjakkuuksia, joku voisi sanoa jopa että päinvastoin. Kyllä urakehityksen erot tulevat jostain muualta. Tässä tullaan auttamatta valmennukseen. Katsokaapa välillä kokoonpanosta tarkasti, millaisilla mestismiehillä ja entisillä ”hylkiöillä” nämä joukkueet pelaavat! Tapparalla tosin riittää materiaalissa leveyttä ja myös kokeneempaa karpaasia, mutta itse ajattelin ennen kauden alkua, että Ilves on selkeästi ainut joukkue, jolla ei ole Liigatason materiaali. Muutama kuukausi myöhemmin asia ei enää olekaan niin, vaikka porukan ykkössentteri ja varmasti kallein mies on laitettu kälppimään. Pelaajat ovat muutaman kuukauden aikana kehittyneet isoin harppauksin hyvän valmennuksen ja kehittävän pelitavan ansiosta. Silti nimenomaan pelitapa saa heidät näyttämään vielä paremmilta kuin he todellisuudessa ovat.

Yksi oleellinen asia pistää näissä Paloloissa, Malisissa ja kumppaneissa silmään...

Minullakin pistää yksi oleellinen asia noissa edellämainituissa pelaajissa silmään. He kaikki ovat n. 25-vuotiaita, pelimiehiä parhaassa iässä. Huom! He EIVÄT ole yli 35-vuotiaita, eikä myöskään 20-vuotiaita tai sitä nuorempia. Kalpan puolustusta on pidetty ihan liigakelpoisena. Sitä tukee myös pelaajien ikärakenne, josta tärkeimmän seitsikon iät ovat: 34,31,30,30,24,23 ja 20. Jos katselaan KalPan hyökkääjien ikiä tulosvastuullisissa kentissä, terveenä ollessa siellä on lasinilkkoja, ikämiehiä, lasinilkkaikämiehiä sekä lastensuojelun piiriin kuuluvia. Parhaassa peli-iässä olevia on todella vähän. Hyökkäykseen ei olla saatu houkuteltua/löydettyä uusia kehittyviä pelaajia pl. Lehkonen.

Unohdit myös hienosti mainita, että Tapparan 2 muuta sentteriä on Josh Green ja Thomas Plihal. Aika laadukas sentterinelikko kaiken kaikkiaan.

Rautakorven Tapparaan vertailu on mielestäni muutenkin vähäsen epäreilua, koska Tapparan materiaali on niin älyttömän laaja. Ei KalPa pysty hommaamaan noin isoa rosteria parhaassaä peli-iässä olevia pelureita ja pyörittää niitä Lekissä. Kummallinen sattuma sekin, että Rautakorven Tappara-jaksojen jälkeen organisaatio kerää rahaa aina uudestaan kassaan;)

Ilveksen senttereissä puolestaan näkyy Corson lähtö. Eikös tuo Sandell ole sitäpaitsi laituri? Turo Asplund on puolestaan joku vajaa 3-kymppinen(?), joka ei käsittääkseni mahtunut Jypissä pelaamaan kärkiketjuissa, joten ihan luonnollista että haetaan sitten se paikka muualta. Siinä kaverissa on taatusti mittaamatonta potentiaalia. Kuitenkin joulu- ja tammikuu näyttää tässä sarjassa, ketkä oikeasti tulevat menestymään. En millään usko, että Ilves tulee säilyttämään paikkaansa 10-sakissa hyvästä valmennuksesta huolimatta. Materiaali ei vaan riitä.

Muuten kirjoitit hyvää asiaa Rautakorven kommenteista, pelaamisen tärkeydestä jne. Tuohon KalPankin pitäisi tietysti pyrkiä, jos nyt olisi pelaajia. Tämän kauden loukkaantumissuma ei varmasti ole mahdollistanut mitään lainasoppareita mestikseen. Onhan näitä viime vuosina kuitenkin ollut tilanteen niin salliessa.
 
Pienet jatkot vielä äskeiseen..

Kirjoitit Börje myös tapaus Jasse Ikosesta. Jasse alkaisi olla pelimies parhaassa iässä (23v) ja siinä mielessä on harmillista että seura vaihtui. Toisaalta Jasse ei ole osoittanut hirveästi kehitystä viime vuosina vaikka tänä vuonna vastuutakin on ollut saatavilla. Tämän lisäksi ainakaan minä en tiedä Jassen sopimusta, mutta voihan olla, että siinä on mukavat vuosikorotukset joka vuodelle. Ja miksikö IFK Jassen osti? No niillä on siihen varaa. Heillä on varaa kokeilla vähän kalliimmilla arvoilla, tulisiko jättipotti. He näkevät sen potentiaalin joka Jassessa piilee, ja kuvittelevat voivansa ulosmitata sen. Aika näyttää, kuinka tässä käy.

Onko siis sattumaa, että KalPa kyntää sarjataulukon häntäpäässä? Onko sattumaa, ettei Pekka Virta ole modernista pelikirjasta huolimatta menestynyt muualla kuin Kuopiossa? Onko sattumaa, että Rautakorpi onnistuu kokoamaan hyvän (kalliin) joukkueen ja taistelemaan kärkisijoista?

Kuten jo aiemmin kirjoitin, meillä on ollut aivan mahtavia pelureita KalPassa viime vuosina. Nämä pelaajat ovat saaneet niin kanssapelurit kuin valmentajan näyttämään paremmalta kuin mitä todellisuudessa ovat. Kummasti vaan se Kuprunkin urakehitys tyssäsi kun Salminen ei ollut enää vieressä. En tykkää tästä sihvosajattelusta, että pelikirja on kaikista tärkein. Edelleen kysymyksessä on pelaajien peli.

Hyvä valmennus on sitten toinen juttu. Nuoret pelaajat menevät sinne, missä on hyvää valmennusta SEKÄ hyviä pelikavereita. Nämä kaksi asiaa yhdessä takaa kehittymisen.
 
Onko siis sattumaa, että KalPa kyntää sarjataulukon häntäpäässä? Onko sattumaa, ettei Pekka Virta ole "modernista pelikirjasta" huolimatta menestynyt muualla kuin Kuopiossa? Onko sattumaa, että Rautakorpi onnistuu kokoamaan hyvän (kalliin) joukkueen ja taistelemaan kärkisijoista?

Kuten jo aiemmin kirjoitin, meillä on ollut aivan mahtavia pelureita KalPassa viime vuosina. Nämä pelaajat ovat saaneet niin kanssapelurit kuin valmentajan näyttämään paremmalta kuin mitä todellisuudessa ovat.

Hyvä valmennus on sitten toinen juttu. Nuoret pelaajat menevät sinne, missä on hyvää valmennusta SEKÄ hyviä pelikavereita. Nämä kaksi asiaa yhdessä takaa kehittymisen.

Monia hyviä pointteja Palloniveleltä, mutta vähän offtopicina: vertailu Tapparaan ja Rautakorpeen on tosiaan vähän epäreilu, muutenkin kuin resurssien ja pelaajaringin laajuuden suhteen.

Tukka-Jukka on vaikuttanut Tapparassa ensimmäinen kerran jo 90-luvun puolivälissä (sic:), tehnyt taas kerran palatessaan erittäin selväksi, mitä hän haluaa, kenen kanssa ja miten toimitaan - tietysti etenkin liigan, mutta myös vanhimpien junnuikäluokkien suhteen. Vaikka osa Tapparan pelaajista on niitä "Mestismiehiä" ja Rautakorvella ensimmäistä tai toista vuotta, kellekään ei ole epäselvää, kuka käskee, miten edetään (niin pelitavallisesti kuin muuten) ja mitä haetaan. Ja kyllä, se on kallis ja aika raskaskin paketti:) eikä todellakaan sellainen, jossa päätöksenteossa saati liigajoukkueen kopissa pyörisi jotain epävirallisia liikkuvia osia.

Kokonaisvaltainen pitkän tähtäimen toimintamalli ei synny saati tuota tuloksia hetkessä; juuri em. pohjien, identiteetti- ja henkilöhistoriankin Tappara on nyt sekä organisaationa että joukkueena aika lailla KalPan vastakohta. Mutta kyllä sielläkin on sekoiltu ja huolella. Melkein koko 90-luku oli ihan järkyttävää säätöä, ja vuoden 2003 mestaruuden jälkeen suunta hukkui taas useammaksi vuodeksi.
 
Suosikkijoukkue
KalPa /naisjoukkue
Oma osansa edelläkirjoitettuihin lienee myös sillä että KalPa joutui lähtemään menestyksen perään syksyllä 2008 ns. "Ylikypsällä joukkueella" kun siihen oli nopeasti lähes alusta kokonaan rakentaen buukattu mukaan joukko vanhempia tähtiä, Kapanen, Sahlsted, Häppölä, Mäkiaho ja sitärataa. KalPa siis joutui pikarakentamaan osittain edellisten vuosien nuoremman materiaalin kustannuksella menestyvän joukkueen joka ylsikin heti mitaleille. Veteraanien jalka alkoi kuitenkin painaa jo seuraavana 80-vuotisjuhlakautena eikä odotettu mestaruus tullutkaan, ja kun senioreita alkoi sitten tippua tasaista tahtia pois ei nuorten sisäänajo enää onnistunutkaan odotetulla tavalla laajassa mitassa, ehkä erikoisimpana esimerkkinä KalPan A- nuorten joukkueen voittama suomen mestaruus josta joukkueesta enää Riekkinen pelaa meillä kun muista nuorista mestareista huomattava nippu kiekkoilee paraikaakin kilpailijaseuroissa ihan kohtalaisen hyvällä yleisellä menestyksellä. Viimekauden mestaruusjoukkue (jonka piti voittaa) oli jälleen samankaltainen uusinta Hentunen- Miettinen- Voutilainen-Kerman akseleineen ja nyt ollaan taas hiukkasen tilanteessa jossa takana on loistava tulevaisuus. Se, että meillä on mittava poislähtijöitten lista omista itse kasvatetuista pelaajista kertoo ehkä sekä pelitavan että valmennuksen toteutumatta jääneistä osa-alueista, tuskin koskaan vain yksi tekijä selittää mitään näin laajamittaista ilmiötä. Edelliset vertaukset muihin materiaaliltaan jatkuvasti laajempiin kilpailijoihin tehostaa tätä kehitystä: Kun on jatkuvasti kapoisampi miehistö mistä ammentaa, korostuvat pienetkin virheet mitä on tapahtunut vuosien saatossa.Vastaavasti joitakin "itsestään selviä"nuorempia tulokkaita jäi yllättäen uupumaan esim. Juuso Puustista odotettiin laajalti itsestään selvänä vahvariksi keltamustiin ja löytyi sitten IFK.n paidasta.

Kyse ei ole siitä etteikö KalPalla ollut jo aika saada syksyllä 2008 uuden liiga-aikakauden viimeisten sijojen jälkeen menestystä, ja etteikö ollut itsessään hyvä asia että Kapasen liittokunta toi kaikki nuo pelurit kuopioon: KalPan vaikeudeksi vain muodostui tilanteen hetkellisyys,saavutus jota ei kyetty vakiinnuttamaan eli imu uusille vastaaville pelureille heikkeni nopeammin kuin olisi kaiken järjen mukaan pitänyt. Kuparisen, Salmisen ja Ahosen tapaisten pelurien suhteellisen lyhyiksi jääneet vierailut omalla tavallaan vain korostivat sitä kokonaiskuvaa mikä hiljakseen on muotoutunut.

Keskusteluissa on usein täälläkin tullut esille näkökanta "Nyt menee sitten kauan aikaa ennenkuin kannusta voidaan taas puhua" eli moni taho on aistinut saman tilanteen: KalPa on kuin lottovoittoja harvakseltaan napsiva pelaaja, jos mäihä sattuu kohdalle ei sillä sitten saakkaan ihan huipulla olevaa "kestävää onnea" joksi ainakin yksi mestaruus ja pari paikkaa lisää neljän sakissa olisi monen laatuvaatimuksia vastaavasti ollut. Lisää suolaa vanhoissa haavoissa kirvelee se että samoina vuosina muista vastaavista pienseuroista niin HPK kuin Ässät kuin jopa kahdesti naapuri JYP onnistui pitkän yrittämisen jälkeen vastaavassa.

Edelliset ajatukset eivät toki missään nimessä vie sitä kokonaiskuvaa pois, että noilla satsauksilla KalPa on silti ollut viisi vuotta aina kuuden parhaan joukkueen seassa,suorana play-offjoukkueena ja voittanut runkosarjan ja ottanut yhden SM-mitalin, eli tulostakin on tullut vaikka enemmän odotettiin.
Ehkäpä saavutamme seurana sellaisen tilanteen jossain vaiheessa että löytyy se tasapaino uusien hankintojen ja omien kasvatushedelmien pysyvässä hyödyntämisessä. Nythän meille jäi taakse todellinen "vanhat omat paluumuuttajat" invaasio.
Arvokkain asia on kaikessa kokemus. Kun KalPa tästä nykyisestä tilanteesta ylös ponnistaa on meillä tallella hyvin merkittävä kokemuspohja seuran kaikkien tasojen kehittämisessä tiedetään, mitä pitää jatkossa tehdä toisin.
 
Viimeksi muokattu:

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Pallonivel heittänyt ihan kunnon syväanalyysin KalPan tilanteesta. Hyvä kun jotkut vielä jaksaa. Tämä Körkkö näyttää jo ihan KalPan hankinnalta toisin kuin Saatana ois ollut. Mainoskikka mediaa varten, tiedettiinhän se. Mitäs muuta, pari kotivoittoa tuli ja ihan kohtuu vääntö Kärppiä vastaan. Jäähalliprojektista on ollut juttua ja kotisivuilta löytyy siihenkin selitys.

Joulukuun peliohjelma:

Ti 03.12. 18:30 HPK - KalPa
To 05.12. 18:30 KalPa - Pelicans
La 07.12. 17:00 KalPa - HIFK
Ti 10.12. 18:30 HIFK - KalPa
To 12.12. 18:30 JYP - KalPa
La 14.12. 17:00 KalPa - Jokerit
Pe 27.12. 18:30 KalPa - Ilves
Su 29.12. 16:00 TPS - KalPa

Jospa jonkun noista katsoisi ihan hallilta käsin.
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Urheilulehti uutisoi TPS:n ulkomaalaisten olevan myynnissä. Olisikohan sieltä hyviä vahvistuksia KalPaan saatavissa. Paré tai Sexton lähinnä, sillä puolustus on kunnossa. Tepsissä siis jo luovutettu kauden osalta, minimoidaan vaan tappiot. Liekkö KalPankin toimistolla sama ajattelutapa. Sexton tai Paré olisi kyllä loistava täsmähankinta playoff -viivan jahtiin. Parélla on muuten sopimus ensi kaudestakin.
 

hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Sama kaiku on askelten

eli sama puurtaminen jatkuu hyökkäyspelissä. Kiekot hukkuu "voimahyökkäjiltä" turhan usein matkalla vastustajan maalille. Ilomäki osoitti olevansa vain tavallinen sentteri, ei pelastaja. Kolehmaiselta todella tyhmä jäähy ottelun lopussa. Ei siinä vaiheessa saa antaa tuomarille mahdollisuutta viheltää. Papu laittaa ratkaisuhetkillä viivaan laukomaan Timosen. Mikä järki on olla peluuttamatta joukkueen parasta viivapakkia Masuhria? Ei aina voi ymmärtää. Sama on tosin jatkunut koko kauden Adamin osalta.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Onko kukaan löytänyt hyökkäyspelistä sen punaisen langan mitä siinä yritetään? Punaisen jälkeen roiskaisu päätyyn ja kiekko vastustajalle? Yritin illanb pelistä ihmetellä, että mitä siellä yritetään, mutta mitään muuta toistuvaa kuviota en huomannut kuin sen roiskaisun ja kiekon luovuttamisen.

Ennenmin minä kattelisin sitä vihattua kulmissa pyörimistä kuin tuota järjetöntä roiskimista.
 

Boston -68

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa. Vahva sympatia "kasvattajaseura" JYPille.
Urheilulehti uutisoi TPS:n ulkomaalaisten olevan myynnissä. Olisikohan sieltä hyviä vahvistuksia KalPaan saatavissa. Paré tai Sexton lähinnä, sillä puolustus on kunnossa. Tepsissä siis jo luovutettu kauden osalta, minimoidaan vaan tappiot. Liekkö KalPankin toimistolla sama ajattelutapa. Sexton tai Paré olisi kyllä loistava täsmähankinta playoff -viivan jahtiin. Parélla on muuten sopimus ensi kaudestakin.

Kyllä se on niin, että ainoa mitä Klaani joukkoineen enää tavoittelee, on tuloslaskelman alimman viivan alle jäävän miinusmerkisen tuloksen jonkinlainen hallinta. Kun katsoo sarjataulukossa olevat pisteet, tämän hetkisen pelikuntosen miehistön ja nykyvalmennuksen, ei playoff-viiva ole vain realismia. Kyllä ne vahvistukset olisi pitänyt hommata jo aikaa sitten ja sen kyllä varsin hyvin Kapaset on joukkoineen tienneet jo pitkän aikaa. Satan-spekulaatiolla saatiin vain fanien fokus pois tästä faktasta. Körkkö-hankinta hyvin allekirjoittaa tämän.
 

Rantsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers, KalPa
Jari Laukkanen ei ollut tänään aamujäillä, onko joku looginen selitys vai voidaanko oikeasti alkaa toivoa jotain niinkin utopistista kuin potkuja?
 

Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Jari Laukkanen ei ollut tänään aamujäillä, onko joku looginen selitys vai voidaanko oikeasti alkaa toivoa jotain niinkin utopistista kuin potkuja?
Joukkue ollut juhlimassa viimeisimmän pelin jälkeen. Laukkanen on nauttinut liikaa ilojuomaa ja pelaajat päättäneet tehdä rakastetulle koutsille pienen jekun. Laitettu sammunut peura allegrolla kohti Pietaria ja sinne se myös jää viisumisotkujen takia jumiin.

Sitten mä heräsin.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Jari Laukkanen ei ollut tänään aamujäillä...

Todennäköisempi selitys lienee flunssa, tms. tauti, mikä laittanut miehen sairauslomalle. Potkut on utopiaa tai unta, vaikkakin mieluista. Korostan, minulla ei ole tietoa, miksi Papu ei ole ollut harkoissa.

KalPan FB-sinujen mukaan saadaan ukkoja sairastuvalta peliin, Halosen Antti palaa kokoonpanoon ja hyökkääjäksi.

Kokoonpano illan peliin:

Kolehmainen - Voutilainen - Kerman
Timonen - Kauppinen

Kapanen - Riekkinen - K Kapanen
Masuhr - Koivisto

Lammassaari - Ilomäki - Lehkonen
Foss - Riikola

Halonen - Kinnunen - Körkkö

Tuokkola
(Kiviaho)
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Todennäköisempi selitys lienee flunssa, tms. tauti, mikä laittanut miehen sairauslomalle. Potkut on utopiaa tai unta, vaikkakin mieluista. Korostan, minulla ei ole tietoa, miksi Papu ei ole ollut harkoissa.
Oisko tarttunut Tuokkolalta (joka oli poissa Ilves penkin takaa hiljattain) kun Jari on varmaan käynyt Tuomakselta kysymässä voittoputkessa pelaamisesta. Koska Tuomas on kokenut sellaisen ja varmaan osaa auttaa.

Kokoonpanoista, Riekkinen nostettu näyttämään hyökkäyspään osaamistaan, jota on puolustustoimen ohessa väläytellyt. Itse saattaisin kokeilla Riikolaa hyökkääjänä ja Halonen takaisin puolustukseen. Saattaa tosin olla ettei Antti ole vielä täysikuntoinen mutta pystyy hajaminuutit nelosen laidassa luistelemaan.

Mielenkiintoista nähdä peli-ilme, hämeenlinnan luokkaretki ei lupauksia antanut, eikä niitä pisteitäkään. Mikä sattuma?!
 

Börje #6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En tykkää tästä sihvosajattelusta, että pelikirja on kaikista tärkein. Edelleen kysymyksessä on pelaajien peli.

...

Yhtä paljon mutulla voisin heittää, ettei ihmisen, joka siteeraa Jatkoajassa Urheilulehden Sihvosta, tekstejä kannata lukea sen pitemmälle, koska kaikki mitä sen jälkeen suolletaan on täyttä roskaa.

...

Nämä on toki esimerkkejä, mutta joillakin on tapana näköjään tehdä johtopäätökset yksilötapauksista ja muokata siitä yleinen totuus. Tämä esimerkkiotanta on aina helppo tehdä siten, että kyseinen esimerkki tukee omaa ajatusmaailmaa.

Voi olla, että meidänkin on vaikea löytää yhteistä säveltä näihin asioihin liittyvien ihmeellisten vastakkainasettelujen vuoksi. Kysymyshän on kuitenkin vain siitä, että katsomme asioita eri näkökulmista. Ihmiskunnan historian aikana kaksi eri ihmistä eivät koskaan ole nähneet samalla tavalla edes yhtä ainokaista jääkiekkopeliä. Ei kai se kovin suuri ihme saati vaarallista ole, jos asioista ollaan eri mieltä.

Olen aina ihmetellyt voimakasta vastakkainasettelua Petteri Sihvosen ja muun maailman välillä. Sihvosen siteeraaminenkin on siis jo lähes kriminalisoitua ja on viemässä arvon kaikelta, mitä kyseiseen rikokseen syyllistynyt ikinä kirjoittaakin. ”Kaikkea sanomaasi voidaan käyttää sinua ja/tai Sihvosta vastaan.” Sihvonen on kai sitten melkoinen mestari, kun pystyy herättämään näitä tunnereaktioita jo sillä, että joku hänen nimensa mainitsee. Keskusteluissa ”sihvoslaisten” ja vastustajien asenteet ovat kyllä huomattavan lukkiutuneita.

Petteri Sihvosella on mielestäni isoja ansioita suomalaisessa jääkiekkojournalismissa. Ilman häntä pelikirja-asioista tuskin puhuttaisiin edes nykyiseen malliin. Olen kirjoituksissani lainannut häntä yksinkertaisesti siksi, että Sihvonen on mielestäni nähnyt tiettyjä asioita KalPankin kohdalla oikein.

Minua Sihvosen teorioissa puhuttelee se, että hänen mallinsa pelin analysoimiseen ja ymmärtämiseen on mielestäni hyvin kokonaisvaltainen ja looginen. Sihvosella on kuitenkin taipumusta mustavalkoisuuteen ja esimerkkiotantojen muokkaamiseen tukemaan omia teorioitaan. On mahdollista, että itsekin olen syyllistynyt tähän, kuten Pallonivel väitit. Itse sitä on vaikea nähdä. Toisaalta aina, kun yritetään analysoida asioita ja nähdä yhteyksiä niiden välillä, tämä ilmiö nostaa päätään. Eiköhän meidän käyttämät esimerkit aina tavalla tai toisella tue omaa ajatusmaailmaa, koska ei ole oikein järkevää omilla esimerkeillä huolehtia toisen ihmisen ajatusmaailman tukemisesta. Jotkut kutsuvat tätä myös skitsofreniaksi. Jokainen vastaa omasta päästään ja ajattelustaan.

Sihvosen kohdalla en tykkää käännyttämisestä. Jatkoajan yleinen jääkiekkokeskustelu -osiossa hän on väsymättä käynyt taistoon ajatuksiensa puolesta. Kun kaverit eivät millään meinaa viisauden sanoja ymmärtää (ovat eri mieltä), Petteri turhautuu, sivaltaa henkilökohtaisuuksia ja ottaa moderaattoreilta penalttia. Viimeksi rapsahti kolme kuukautta. Nyt en ole seurannut, miten siellä menee.

Itse en suostu lähtemään mukaan tällaiseen miekkailuun. Jokaisella on oikeus omaan näkemykseensä. Sitä pitäisi myös edes yrittää kunnioittaa.

Kärpästen surinaa? Sinulla on toki heittää tähän varmaan empiiriset kokemukset siitä, kuinka joukkueen kokonaisvaltaisessa jäätymisessä tai pitemmässä tuskatilassa pystytään kuitenkin noudattamaan pelitapaa eikä pelurit lähde sooloilemaan?

Tämä on vähän sellainen muna-kana -ongelma. Ajattelen niin, että jäätyminen ja tuskatila johtuvat pelitavallisista ongelmista. Jäätymiset ja tuskatilat voivat toki vaikeuttaa tätä negatiivista kierrettä, mutta kaikkein paras apu tilanteeseen on, että pelitapa esim. muutoksien tai harjoittelun myötä alkaa tukea pelaajia niin, ettei heidän tarvitse sooloilla. Sooloilu on ensisijaisesti merkki siitä, että ei pelata yhteistyön jääkiekkoa. Tämä taas johtuu heikosti organisoidusta pelitavasta, joka ei sitä mahdollista. Sooloilu on epätoivon merkki.

Se, millä tuosta suosta noustaan, on kova harjoittelu ja usko omaan tekemiseen. Siihen päälle jos saataisiin yksi onnistunut vahvistus (tiedän, ei ole mahdollista) voi peli loksahtaa paikoilleen ja voittoja alkaa tulemaan. Se pelitapa voi olla hyvinkin suoraviivainen tai sitten taaksepäin kiekotteleva, kunhan siihen uskotaan ja harjoitellaan päivästä päivään. Jossain kohti myös pelitavan sopivalla viilaamisella voidaan saada itseluottamusta pykälän ylöspäin varsinkin jos se vielä sattuu toimimaan seuraavassa ottelussa. Niin kauan kuin joukkue uskoo valmennusjohdon luomaan pelitapaan, ei välttämättä valmentajan vaihdossa ole järkeä.

Tästä ollaan uskoakseni pitkälle samaa mieltä. Kuten kirjoitit, laadukas, korkean vaatimustason harjoittelu ja usko omaan tekemiseen ovat oleellisimpia asioita. Tärkeää on myös se, että harjoiteltava pelitapa on toimiva, eli siihen voi aidosti luottaa. Pelitapaan ei myöskään voi kerralla tehdä liian suuria muutoksia, kuten alkukaudesta tehtiin. Pelaajat eivät silloin pysy juonessa mukana, vaan joutuvat alueelle, missä eivät tiedä miten pitäisi pelata.

Ja olen voimakkaasti eri mieltä, että KalPa voitti Jokerit toimivan pelitavan ansiosta. Peli oli yhtä kuraa kuin ennenkin, Jokerit oli oikeasti sysipaska sekä kaiken lisäksi kuriton ja otti paljon jäähyjä. Tämän päälle KalPa TARVITSI käytännössä tuurimaalin (pompun) sekä suht kyseenalaisen jalkamaalin voittaakseen. Tämä on hyvin tyypillistä kriisijoukkueelle, vaikka hyviä paikkoja olisi muuten vaikka kuinka paljon. Hyvää tässä on se, että myös pomppumaalit voi pudottaa apinaa selästä. Tämä tuo itseluottamusta ja voitot rentoutta. Tämän jälkeen pelitapaakin on helpompi noudattaa. Tähän väliin on pakko todeta, etten ollut perjantaina hallilla, enkä nähnyt myöskään lauantain peliä. En pysty siihen mitään kommentoimaan.

Muistaakseni totesin Jokereiden tilanteen ja sen vaikutuksen KalPan pelaamiseen kirjoituksissani. Itse en usko näiden pomppumaalien ratkaisevaan rooliin; niistä saa maksimissaan vain sen yhden maalin. Pitkässä juoksussa niillä ei ole merkitystä. Pomppumaali ei pysty kääntämään joukkueen koko kautta. Ratkaisevampi rooli selkäapinoiden, itseluottamuksen ja rentouden suhteen on toimivalla pelitavalla. Maaleja tulee ja menee – ne eivät takaa uusia maaleja ja voittoja, mutta toimiva pelitapa takaa. Ymmärrän, että katsomme asiaa vain hivenen eri perspektiivistä.

Näin omin silmin paikan päällä Jokerit-pelin, ja olen edelleen samaa mieltä kuin kommenteissani totesin. Ei minun joka kerta tarvitse perata pelin kaikkia osa-alueita täikamman kanssa, koska mulle ei siitä palkkaa makseta. Harrastelijana voin nostaa esille tasan niitä asioita, joita haluan. Eikö vaan? Joskus haluan tarkoituksella nostaa esille positiivisia huomioita, koska kritiikkiä on itsekin tullut annettua ihan riittävästi. Tuo peli oli sellainen, että positiivista sanottavaa oli. Pitääkö motiiveista antaa vielä kattavampi meriselitys?

jatkuupi...
 

Börje #6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kiitti Pulle Nah jelpistä! Sain homman pelittämään.

Ihania lauseita.. On yleinen harha..Klassinen versio.. Totta hitossa heikompaa maalivahtia voidaan auttaa hyvällä pelitavalla. Tähän auttaa toki se, että joukkueessa on laadukkaita puolustajia sekä hyökkääjiä. Nykyisinhän koko joukkue hyökkää ja puolustaa. Laadukkaat pelaajat pystyvät nostamaan omalla panoksellaan koko joukkueen pelisuoritusta. Tuskin on sattumaa, että Kuparinen tai Jasse Ikonen pelasi parhaat pelinsä Salmisen vieressä?

Jos termit eivät Arvon Herraa miellytä, keksi ite parempia, äläkä tyydy pelkästään ivaamaan. Se lienee selvää, että pelaajien laatu vaikuttaa joukkueen ja vieruskaverien pelaamiseen.

Kokonaisvaltainen kehittäminen hyvä, tämä on todella tärkeää. Ok, jos hyvä pelikirja saa pelaajat näyttämään paremmilta kuin mitä ovat ja kehittää enemmän pelaajia, niin mitenkäs sitten esimerkiksi Tapio Laakso, pelimies parhaassa iässä pelasi ilmeisesti parhaat kautensa ilmeisesti 2008-2009 KalPassa ja pääsi vielä EHT:llekin? Hänhän siirtyi Pekka Virran mukana Tepsiin ja siellähän kehityksen olisi pitänyt jatkua? Tai mikä se oli se Timo Seppänen? Vai johtuisiko menestys siitä, että Kalpalla oli vain hyvä materiaali? Nämä on toki esimerkkejä, mutta joillakin on tapana näköjään tehdä johtopäätökset yksilötapauksista ja muokata siitä yleinen totuus. Tämä esimerkkiotanta on aina helppo tehdä siten, että kyseinen esimerkki tukee omaa ajatusmaailmaa. Lisää esimerkkejä vastaavista seuraavassa lainauksessa:
...
Onko sattumaa, ettei Pekka Virta ole modernista pelikirjasta huolimatta menestynyt muualla kuin Kuopiossa?

Olen itsekin ihmetellyt Laakson kehityksen pysähtymistä. Tällä johtajatyypillä on timanttinen asenne kaikkeen tekemiseen. Loistava urheilija. Timo Seppänen taas on hyvin lahjakas puolustaja, jolta ei kykyjä tai haluja kehittymiseen ole löytynyt. Urheilullisuudessa Tapsan vastakohta.

Kaikki ei aina mene niin kuin elokuvissa, ja tämä koskee mm. TPS:aa, Pekka Virtaa ja Tapio Laaksoa. Suuri selittävä tekijä Virran ja Laakson lähimenneisyyden kohtaloissa on TPS:n kaoottinen tilanne. Siellä on henkilösuhteet ja sitä myöden kaikki olosuhteet niin sekaisin, että tuskin sitä Kuopiossa edes käsitetään. Tilanteen toteamiseen riittänee jo sarjataulukkoon ja penkin taakse Suikkaseen vilkaisu. Mikä on muuttunut Virtaan verrattuna?

Pekka Virrasta haluan sanoa muutaman sanasen enemmän. Minusta hänen pelikirjansa ei ole ollut moderni enää pitkään aikaan. Aika on ajanut ohi ja osoittanut, että Virran valmentajauran akilleen kantapää on se, että hän ei kykene uudistumaan. KalPassa yllätysmomentti tuotti vielä pronssia, mutta joukkueen vahvistumisesta huolimatta parempaan ei jatkossa pystytty. Ongelma oli pelitavan tehottomuus sekä hyökkäämisen että puolustamisen suhteen. Keväällä se sitten aina huomattiin. Viimeisellä kaudellaan Virta vei kiekkokontrollivaatimuksensa äärimmilleen, kunnes yllättäen pleijareissa alkoi tehdä Lukkoa vastaan kompromisseja. Hän yritti suoraviivaistaa pelaamista, mikä johti siihen, että alettiin heittää päätykiekkoja, kun muuten ei hyökkäysalueelle kunnolla päästy. Ei onnistuneet nämä kompromissit.

Virta oli KalPassa omimmillaan, kun seisoi järkähtämättä oman, hyvin perustellun pelitapansa takana. Sami Kapanen antoi tukensa Virralle ja hänen auktoriteetilleen. Homma toimi.

KalPa-jakson lopussa alkaneet kompromissit ovat edelleen jatkuneet aika heikoin tuloksin. Ainakaan vielä Virta ei ole pystynyt osoittamaan kunnollista uudistumiskykyä. Hänen on toisaalta ollut pakko yrittää kehittää perussapluunaansa, mutta muutokset eivät ole vieneet hänen pelikirjaansa eteenpäin. Virran valmentaminen on kummallista välimallin touhua, eivätkä pelaajat osta hänen pelitapaansa entiseen malliin. Jyrkkä persoona vaikeuttaa myös toimimista. Saa nähdä, kuinka Virran valmentajauran käy.

KalPan joukkueen rakenne oli Virran aikaan hyvä ja dynaaminen: terävä kärki ja melkein loputtomasti nuoria, kehittyviä pelaajia, jotka olivat jo vuosikausia jalostuneet Virran, Tuokkolan ja Karppisen koulussa. Näiden joukossa oli myös todellisia timantteja kuten Hartikainen ja Kiiskinen. Materiaali oli ihan ok, mutta asiantuntijoiden mukaan KalPa selkeästi ylisuoritti. Tästä olen heidän kanssaan samaa miltä siksi, että pelitapa teki joukkueesta paremman kuin osiensa summan.

Minullakin pistää yksi oleellinen asia noissa edellämainituissa pelaajissa silmään. He kaikki ovat n. 25-vuotiaita, pelimiehiä parhaassa iässä. Huom! He EIVÄT ole yli 35-vuotiaita, eikä myöskään 20-vuotiaita tai sitä nuorempia. Kalpan puolustusta on pidetty ihan liigakelpoisena. Sitä tukee myös pelaajien ikärakenne, josta tärkeimmän seitsikon iät ovat: 34,31,30,30,24,23 ja 20. Jos katselaan KalPan hyökkääjien ikiä tulosvastuullisissa kentissä, terveenä ollessa siellä on lasinilkkoja, ikämiehiä, lasinilkkaikämiehiä sekä lastensuojelun piiriin kuuluvia. Parhaassa peli-iässä olevia on todella vähän. Hyökkäykseen ei olla saatu houkuteltua/löydettyä uusia kehittyviä pelaajia pl. Lehkonen.

Unohdit myös hienosti mainita, että Tapparan 2 muuta sentteriä on Josh Green ja Thomas Plihal. Aika laadukas sentterinelikko kaiken kaikkiaan.

Rautakorven Tapparaan vertailu on mielestäni muutenkin vähäsen epäreilua, koska Tapparan materiaali on niin älyttömän laaja. Ei KalPa pysty hommaamaan noin isoa rosteria parhaassaä peli-iässä olevia pelureita ja pyörittää niitä Lekissä. Kummallinen sattuma sekin, että Rautakorven Tappara-jaksojen jälkeen organisaatio kerää rahaa aina uudestaan kassaan;)

Ilveksen senttereissä puolestaan näkyy Corson lähtö. Eikös tuo Sandell ole sitäpaitsi laituri? Turo Asplund on puolestaan joku vajaa 3-kymppinen(?), joka ei käsittääkseni mahtunut Jypissä pelaamaan kärkiketjuissa, joten ihan luonnollista että haetaan sitten se paikka muualta. Siinä kaverissa on taatusti mittaamatonta potentiaalia. Kuitenkin joulu- ja tammikuu näyttää tässä sarjassa, ketkä oikeasti tulevat menestymään. En millään usko, että Ilves tulee säilyttämään paikkaansa 10-sakissa hyvästä valmennuksesta huolimatta. Materiaali ei vaan riitä.

Ei ollut tarkoituskaan analysoida joukkueita, organisaatioita ja niiden menestysmahdollisuuksia laajemmin, vaan puhtaasti ihmetellä, miksi kyseisiä pelaajia pelaa heidän kärkikentissään. Tähän liittyi kaksi huomiota: 1. hyvällä pelitavalla voi menestyä huonommillakin pelaajilla ja 2. pelaajat kehittyvät hyvässä valmennuksessa hurjin loikin.

Onko siis sattumaa, että KalPa kyntää sarjataulukon häntäpäässä? Onko sattumaa, ettei Pekka Virta ole modernista pelikirjasta huolimatta menestynyt muualla kuin Kuopiossa? Onko sattumaa, että Rautakorpi onnistuu kokoamaan hyvän (kalliin) joukkueen ja taistelemaan kärkisijoista?

En usko sattumiin, eivätkä yllä olevat asiat todellakaan sellaisia ole. Näihin asioihin johtavista syistä olemme ilmeisen erimielisiä. Se on ihan sallittua.

Haluan vielä palata Pekka Virtaan. Hänen viimeisen KalPa-kautensa 2010-2011 lopussa Virran pelisuunnitelmaan siis ilmestyi tuo elementti, jossa pyrittiin ylittämään keskialue aikaisempaa nopeammin ja pitemmillä syötöillä. Tämä lisäsi kiekon ristikulmaan rätkimistä, koska muuhun ei enää pystytty lyhytsyöttöpelaamisen heikkenemisen myötä. Tästä voidaan ehkä nähdä yhteys tämän kauden KalPassa tehtyihin muutoksiin, joskin Laukkanen organisoi nämä muutokset Virtaa huonommin.

Syy tällaisiin tempauksiin on se, että tuskastutaan menestyksen puutteeseen ja aletaan oikoa pelitavallisissa asioissa – haetaan nopeaa palkintoa. Yritetään nopeuttaa pelaamista siirtymällä lyhytsyöttöpelaamisesta voimakkaaseen pystysuunnan etenemiseen. Laadukkaiden pystysuunnan joukkueiden ylöspäin pelaaminen on hyvin organisoitua ja harjoitettua. KalPa- esimerkeissä näin ei ollut. Tässä on se suurin ongelma, ei sinänsä siinä, että pelattiin pystysuunnan kiekkoa.

Karrikoiden voi sanoa, että KalPa-esimerkeissä valmentajat tekivät ison pelitavallisen muutoksen, mutta unohtivat kertoa siitä pelaajille. Pelaajat eivät kykene toteuttamaan liian erilaista pelitapaa, koska heillä on selkäytimissään toisenlaiset kujeet. Tämä näkyy jäällä totaalisena sekoiluna ja loputtomana empimisenä, kuten KalPassa syksyllä tapahtui. Tämä pelitapasekoilu tuli aivan liian kalliiksi – se saattoi viedä meiltä mahdollisuudet pleijareihin. Omaan tuttuun tekemiseen palaaminen on kääntänyt suunnan, mutta muutkin joukkueet parantavat peliään.
 
Viimeksi muokattu:

Börje #6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mitä nämä objektiiviset merkit ovat?

Tällä viittasin lähinnä tuohon Jokerit-peliin, jonka jälkeen lehdistötilaisuudessa Laukkanen kiitteli Pennasen vetämää peliä valmistavaa palaveria. Minusta se oli pääosin Pennasen kädenjälki, joka näkyi muutoksina joukkueen pelaamisessa tuossa pelissä ja seuraavassa Ilves-pelissä.

On muuten eri luokkaa Pennasen ulosanti ja habitus lahdistötilaisuuksissa Laukkaseen verrattuna, vaikka valmentajaa eivät pressitilaisuuksien esiintymiset teekkään.
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Seppäsen Timo (?) Montussa seuraamassa peliä. Mashurin korvaaja?

Älä edes pelottele moisilla. En ihmettelisi, jos lähipäivinä tulisi tieto, että Seppänen liittyy joukkueen mukaan. Mulle on kyllä todellakin viimeinen tippa, jos Adam jonnekin myydään. Mies ei sitä paitsi kaiketi itse ole edes haluamassa Kuopiosta pois. Toki kaasurahat KHL:ssä varmaan kiinnostaisi itse kutakin.
 

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Älä edes pelottele moisilla. En ihmettelisi, jos lähipäivinä tulisi tieto, että Seppänen liittyy joukkueen mukaan. Mulle on kyllä todellakin viimeinen tippa, jos Adam jonnekin myydään. Mies ei sitä paitsi kaiketi itse ole edes haluamassa Kuopiosta pois. Toki kaasurahat KHL:ssä varmaan kiinnostaisi itse kutakin.

Ei ole pelkoa että Sepi joukkueeseen liittyisi. Oli samalla luokalla kuolussa joskus 10v sitten. Ei ainakaan Elite Prospectin mukaan ole pelannut missään tällä kaudella ja kaverin tuntien en usko, että olisi paljoa asian parantamiseksi tehnyt. Korjatkaa toki jos vielä pelaa muuta kuin höntsää kavereiden kanssa.
 

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Tuli vielä mieleen, että mitä olette mieltä Halosen pelaamisesta laiturina. Omasta mielestä ihan pirteä esitys. Ehkä tilanteen absurdiudesta (humalasta) johtuen. Jos vaan puolustukseen löytyisi hyvä lisäys tähän vaiheeseen, niin olisi hauska nähdä mihin Halosen rahkeet röyhivänä laiturina nelosessa riittävät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös