Mainos

KalPa Hockey Oy – puuhastelijoista ammattilaisiksi

  • 154 652
  • 367

August

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kirjoitin vuonna 2012 näin (otteita tekstistä):

"Mitä sinä tekisit, että tuotteen kiinnostavuus kasvaisi?

- Lihapiirakat jäähalliin
- Erätauolla screeniltä esitetään jääkiekkotositeeveetä, jossa seurataan KalPan joukkueen kauden etenemistä, vieraspelejä yms.. "Road to winter classic"- tyyliin. Pätkässä olisi juoni, joka jatkuisi aina edellisestä..
- Hallin ulkopuolen valaistus sellaiseksi, että tajuaa siellä alkavan sm-liigaottelun. Kunnon valoshow pystyyn.
- Markkinoinnin suhteen huomioitava myös ne, jotka hetken mielijohteesta päättävät lähteä peliin. KalPan facebook-kanavalla markkinointi ei tavoita näitä asiakkaita. Tällöin markkinoinnin olisi oltava myös "perinteisempää", jalkautua kaupungille yms."

Asia on edelleen ajankohtainen. Esitän siis ratkaisuja jälleen kerran. KalPan toimisto, tiedän että luette tätä ketjua.

"Hallin ulkopuolen valaistus sellaiseksi, että tajuaa siellä alkavan sm-liigaottelun. Kunnon valoshow pystyyn"
- KalPan markkinointiyhteistyökumppaniksi ja samalla sponsoriyhteistyökumppaniksi yritys "Neon 2" Kuopiosta (tai muu vastaava). He toteuttavat valoshown. Hallissa markkinoidaan tauolla yritystä, joka tuotti valoshown.

"Lihapiirakat jäähalliin"
- Partanen tuo piirakoillaan halliin tuoksun, jonka takia on jo ilo lähteä hallille.

"erätaukojen lätkätositv"
- Luodaan hallille viihdettä kiekon lisäksi. "Se, mitä et näe kotisohvalta"- ajatuksen pohjalta luodaan KalPa-dokumenttia läpi kauden, ja näytetään jaksoja erätauoilla. Tällöin katsojallekin yhdistyvät kiekko-ottelun lisäksi television katselemiskokemus.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
"erätaukojen lätkätositv"
- Luodaan hallille viihdettä kiekon lisäksi. "Se, mitä et näe kotisohvalta"- ajatuksen pohjalta luodaan KalPa-dokumenttia läpi kauden, ja näytetään jaksoja erätauoilla. Tällöin katsojallekin yhdistyvät kiekko-ottelun lisäksi television katselemiskokemus.
Ässät pelissä paikalla olleet tietää erätaukoviihteen "tätä et näe kotisohvalta". Hymistellään täällä läsnäolijoiden kesken, kotiinjääneille lälälälääläää, ettepäs nähnyt!!!

Kyllä nyt olisi oikea hetki mainostaa ottelutapahtumaa, "mahtuu varmasti", "viime tipassa autolla oven eteen", "jonottamatta virvokkeita", "tämä kauden fanituotteet, näitä ei kävele kaupungilla varmasti vastaan" , "Laukkanen herättää joukkueen", "Lammassaari täydessä pelikunnossa" jne mikäli perse kestää muutakin kuin maksaville asiakkaille vittuilun. Puuhastelijoista paremmiksi puuhastelijoiksi!
 

Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kirjoitin vuonna 2012 näin (otteita tekstistä):

"Mitä sinä tekisit, että tuotteen kiinnostavuus kasvaisi?

- Lihapiirakat jäähalliin
- Erätauolla screeniltä esitetään jääkiekkotositeeveetä, jossa seurataan KalPan joukkueen kauden etenemistä, vieraspelejä yms.. "Road to winter classic"- tyyliin. Pätkässä olisi juoni, joka jatkuisi aina edellisestä..
- Hallin ulkopuolen valaistus sellaiseksi, että tajuaa siellä alkavan sm-liigaottelun. Kunnon valoshow pystyyn.
- Markkinoinnin suhteen huomioitava myös ne, jotka hetken mielijohteesta päättävät lähteä peliin. KalPan facebook-kanavalla markkinointi ei tavoita näitä asiakkaita. Tällöin markkinoinnin olisi oltava myös "perinteisempää", jalkautua kaupungille yms."

Asia on edelleen ajankohtainen. Esitän siis ratkaisuja jälleen kerran. KalPan toimisto, tiedän että luette tätä ketjua.

"Hallin ulkopuolen valaistus sellaiseksi, että tajuaa siellä alkavan sm-liigaottelun. Kunnon valoshow pystyyn"
- KalPan markkinointiyhteistyökumppaniksi ja samalla sponsoriyhteistyökumppaniksi yritys "Neon 2" Kuopiosta (tai muu vastaava). He toteuttavat valoshown. Hallissa markkinoidaan tauolla yritystä, joka tuotti valoshown.

"Lihapiirakat jäähalliin"
- Partanen tuo piirakoillaan halliin tuoksun, jonka takia on jo ilo lähteä hallille.

"erätaukojen lätkätositv"
- Luodaan hallille viihdettä kiekon lisäksi. "Se, mitä et näe kotisohvalta"- ajatuksen pohjalta luodaan KalPa-dokumenttia läpi kauden, ja näytetään jaksoja erätauoilla. Tällöin katsojallekin yhdistyvät kiekko-ottelun lisäksi television katselemiskokemus.
Valoshowsta tuli mieleen, että eikös jollain kapakalla ollut aikoinaan joku valonheitin, joka muodosti iltataivaalle valopatsaan. Hieman niinkuin Batmanissä, mutta ilman merkkiä. Semmonen keltainen valo vaan aina hallin katolle, kun on kotipelipäivä. Näkyis ainakin keskustan tuntumassa, että "Ai niin, tänäänhän olis peli." ...en tiedä tuleeko ihmiset niin spontaanisti vai eivät, mutta jos tulevat niin tämä voisi toimia.

Partasen piirakat toimis loistavasti. Tai ylipäätään mikä tahansa vähän viisaammin hinnoiteltu ja maistuvampi eväs kuin mitä nyt on tarjolla. Voisko monttupubi vaikka tarjoilla 1h ennen peliä edullisen aterian, jos porukka tulis helpommin paikalle suoraan töistä kun sais ruokaa. Kummasti siinä olutkin maistuis ruoan päälle.

Tällä kaudella on hallin musiikki kyllä kokenut ihan järkyttävän inflaation. Nyt on menty liian pitkälle. Voin sen Cheekin ja jotenkin vielä Jenninkin markkinointi mielessä nyt sulattaa, mutta muuten sais vähän keksiä jotain piristystä. Saa kai sitä erätauoillakin olla vähän meininkiä. Edes anniskelualueilla.
 

petete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
KalPan kotisivujen ottelu-osioon ei ole vielä keretty päivittämään 5.10. ja 8.10. pelattujen otteluiden tuloksia. Odotellaan jännityksellä milloin tulokset ilmestyvät.
 

MaybeTomorrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Haluttu Muutos.
Kun nyt puuhastelu on aivan huikeimmillaan, niin tuli mieleen että mites tämän kauden jälkeen? Seniori Kapanen kun lopettaa ja luonnollisesti siirtyy toimiston puolelle hommiin, niin mitä tapahtuu Saksmanille? Hänestä on hyvin vähän mielestäni julkisuudessa juttua ollut, yhden haastattelun näin jonkun KalPan pelin erätauolla ja vaikutti asialliselta ja fiksulta kaverilta. Kertoi tuolloin että KalPan toimintaa on viety enemmän normaalin yrityksen mukaiseksi ja (vähemmän haluttuja)muutoksia on tehty ja tullaan tekemään ja kertoi myöskin että jopa 6-numeroinen summa mahdollisesti säästöön näillä toimenpiteillä.

Muutama haastattelu löytyi googlettamalla:

Haastattelussa uusi toimitusjohtaja Toni Saksman | Kuopion KalPan epävirallinen kannattajasivusto | Kilpisydän.net

Toni Saksman ei aio astua Kimmo Kapasen reviirille - Jääkiekko - Savon Sanomat

Ensimmäinen kilpisydan.net -sivustolle ja toinen savonsanomat.fi
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Kun kerran persnettoa on tulossa joka tapauksessa tästä kaudesta, niin eikö olisi mahdollista leikata kaikkien palkkoja? Siis myös pelaajien.

Kyselen, kun ei itsellä tietoa...
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kun kerran persnettoa on tulossa joka tapauksessa tästä kaudesta, niin eikö olisi mahdollista leikata kaikkien palkkoja? Siis myös pelaajien.

Kyselen, kun ei itsellä tietoa...
Voin ne yt:t pistää pystyyn tosin määräaikaisia sopimuksia ei oikein irtisanota eli vähennykset olisivat siinä vaiheessa enemmän sinne toimiston suuntaan.
Palkkaa kun ei voi yksipuolisesti leikata, eikä tuossa vaiheessa kun sitä tarjotaan voi pelaajia potkia pois jos siihen ei suostu.
Toisekseen haluatko itse tehdä enää sopimusta sellaiseen seuraan jossa palkkoja leikataan?
Tuolla toimella KalPa tekisi julkisen itsemurhan.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kaiken paskan keskellä pakko heittää jotain positiivistä KalPan touhuista nimittäin uusi TJ on esiinmarsseillaan antanut pientä valoa muuten niin pirun synkkään syksyyn. Siinä missä kaksi edeltäjää tuli kohtalaisen harvoin ja turhan usein "ei niin onnistunesti" esiin rahvaan eteen, on saksmanista jäänyt onneksi toisenlainen ensivaikutelma. Ensivaikutelman luomaa harhaa tai ei mutta ainakin esiintymisten ja sisällön perusteella positiivinen ensivaikutelma tännepäin. Kyllähän TJ on paraatipaikalla antamassa joukkueelle kasvoja joten todellakin sopii toivoa että nuori tj onnistuu puhdistamaan KalPan ainakin savolaisen kiekkorahvaan silmissä ryvettynyttä julkisuuskuvaa. Paha homma mutta eikun stage haltuun ja kohti kirkkaampia valoja.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Itse olin skeptinen Saksmanin suhteen, mutta mitä haastatteluita ja esiintymisiä nähnyt, niin todellakin positiivinen kuva jäänyt. Toivoisin samanlaista uutuuksia kuin Pennanen toi, minusta se "joulukalenteri" on ehkä paras tempaus mitä ollaan nähty.
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itse olin skeptinen Saksmanin suhteen, mutta mitä haastatteluita ja esiintymisiä nähnyt, niin todellakin positiivinen kuva jäänyt. Toivoisin samanlaista uutuuksia kuin Pennanen toi, minusta se "joulukalenteri" on ehkä paras tempaus mitä ollaan nähty.

Joulukalenteri keväällä 2008 oli aito ja oikea suklaakalenteri. Nyt jos tehtäisiin vastaava, se olisi enemmänkin kuvakalenteri.

Saksmanin kirjoitus KalPan kotisivuilla oli oikean suuntainen. Yleisomääristä on täysin turha syyllistää, se ei tuo yhtään katsojaa lisää, päinvastoin.
 

Limeton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa mitalikannassa 2016-2017
Tervehdys kaikille, olen lukenut foorumia jo vuosia mutta tunnukset päätin hankkia vasta nyt, kun suurin ahdistus lempijoukkueen rämpimisessä on iskenyt päälle.

Täällä on ollut lähes pelkästään positiivista palautetta Toni Saksmanista, mutta miksi? Millä näytöillä? Ehkä syy on siinä, että tällä hetkellä hän on ainoa henkilö organisaatiossa, josta ei ole vielä paljastunut mitään negatiivistä. Kyseessähän on ihan samaa puuhailua Kapasilta kuin muissakin asioissa, Saksman on Kalpan pääsponsorin Carlsonin johtajan poikana saanut oikein hyvän työpaikan ammattilaisjoukkueen toimitusjohtajana. Muilla joukkueilla samaa pestiä hoitelee kymmenen vuotta vanhemmat ihmiset, joilla on myös kokemusta alasta. Meidän toimarilla on reilu vuosi työkokemusta Lujatalolla... Kaiken lisäksi koulutuksena on AMK, ei varmaan ihan oikeaa yliopisto-koulutuksen saanutta ihmistä samalla CV:llä löytyisi työmarkkinoilta?

Haastatteluissa tj on luvannut lähteä purkamaan talouskriisiä kilpailuttamalla ja järjestelemällä asioita. Tällä on tarkoitus päästä jopa kuusinumeroinen summa. Siis, palkataan tj vajaalla sadan tonnin vuosipalkalla säästämään sata tonnia organisaation kuluissa? Samaan aikaan kun tappiota tehdään miljoona euroa muissa kuluissa? Niinkuin sanoin, niin suosikkijoukkueen tie pelottaa nyt ja pahasti... Talousasiat olisi mahdollisesti saatu reilaan oikealla tj:llä, mutta nyt meidän raakile joutuu suojatyöpaikassaan aika kovaan paikkaan...

Olisit vaan pysynyt anonyymien lukijoiden joukossa kiukkuinesi. Aika tietysti näyttää kuinka Saksman tulee suoritumaan tehtävästään, mutta alku on kuitenkin ollut lupaava. Viestinnällisesti lahjakas ja talousosaamiseltaan vielä vahvempi. Tutustu hyvä mies henkilön taustoihin ennen kuin tulet puolivillaisella tiedolla kiukuttelemaan tänne. Oman tuskan ja tietämättömyyden jakaminen ihan ääneen ja julkisella paikalla voi toki olla terapeuttista.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Muilla joukkueilla samaa pestiä hoitelee kymmenen vuotta vanhemmat ihmiset, joilla on myös kokemusta alasta. Meidän toimarilla on reilu vuosi työkokemusta Lujatalolla... Kaiken lisäksi koulutuksena on AMK, ei varmaan ihan oikeaa yliopisto-koulutuksen saanutta ihmistä samalla CV:llä löytyisi työmarkkinoilta?
On tuolla nykyisellä TJ:llä kyllä huomattavasti enemmänkin tuota työkokemusta ja varsinkin erittäin merkittävästi enemmän kuin kahdella edellisellä.
Ei se yliopistotutkinto tee autuutta, toki monessa asiassa auttaa mutta tuo kokoisen firman TJ:n tehtävään ei todellakaan mikään pakollinen.


Haastatteluissa tj on luvannut lähteä purkamaan talouskriisiä kilpailuttamalla ja järjestelemällä asioita. Tällä on tarkoitus päästä jopa kuusinumeroinen summa. Siis, palkataan tj vajaalla sadan tonnin vuosipalkalla säästämään sata tonnia organisaation kuluissa? Samaan aikaan kun tappiota tehdään miljoona euroa muissa kuluissa? Niinkuin sanoin, niin suosikkijoukkueen tie pelottaa nyt ja pahasti... Talousasiat olisi mahdollisesti saatu reilaan oikealla tj:llä, mutta nyt meidän raakile joutuu suojatyöpaikassaan aika kovaan paikkaan...
Nimenomaan tuo budjetointi on ollut nykyisen TJ:n vahvuus jo edellisissä työpaikoissa, että siihen tulee varmasti selvä parannus nykyiseen.
Nopeasti tuo summa mutta varmasti löytyy lisää perattavaa jahka pääsee vauhtiin ja saa riittävän suuret valtuudet ilman niitä sama kuka on sillä paikalla.

Palkka voi olla tuota luokkaa tai sitten ei ole missään sitä ei ole julkistettu.
Miten Saksman on nyt raakile kun kaksi edellistä kaveria tuolla paikalla olivat ilman koulutusta tai mitään alantyökokemusta.
Saksmanilla on molempia ja se mitä saa aikaan on pitkälti kiinni siitä kuinka isot valtuudet on annettu.
Epäilen, että riittävät valtuudet ovat sillä muuten tuossa siirtymisessä KalPan TJ:n paikalle ei olisi ollut mitään järkeä Saksmanin itsensä kannalta.
 

Breakaway

Jäsen
Olisit vaan pysynyt anonyymien lukijoiden joukossa kiukkuinesi. Aika tietysti näyttää kuinka Saksman tulee suoritumaan tehtävästään, mutta alku on kuitenkin ollut lupaava. Viestinnällisesti lahjakas ja talousosaamiseltaan vielä vahvempi. Tutustu hyvä mies henkilön taustoihin ennen kuin tulet puolivillaisella tiedolla kiukuttelemaan tänne. Oman tuskan ja tietämättömyyden jakaminen ihan ääneen ja julkisella paikalla voi toki olla terapeuttista.

Pakko sanoa, että olet ihan oikeassa terapian tarpeesta :) Poistin suoraan ensimmäisen yskökseni ja kokeilen nyt uudelleen.

Minun mielestä Kalpa on nyt tilanteessa, jossa oikeasti ratkaistaan sen suunta seuraavien vuosien ajaksi. Enää yleisö ei saavu automaattisesti halliin, sponsorit eivät jaa rahojaan uudelle&sympaattiselle tulokkaalle ja vanhat päätökset ovat tuoneet paljon ylimääräisiä kuluja seuralle. Seuran talous pitäisi vakauttaa, mutta pelaajabudjetissa on 20% (puhdas sinnepäin arvaus) liikaa rahoja kiinni ja hallilla käy about 500 katsojaa liian vähän. Uuden tj:n hankkiminen on ainoa oikea liike, mutta minun mielestä valinta on näillä näytöillä virhe.

Sillä ei ole merkitystä jos uusi tj on parempi kuin edelliset, koska ongelma on kohdattava nyt kun viimeiset hetket kurssin muuttamiseen ovat käsillä. Katsokaapa muiden joukkueiden toimitusjohtajia. Lähes kaikilla on pelaajaura takana, niillä muutamilla muilla on sitten vielä kovemmat meriitit bisnesmaailman puolelta. Mitä tarjottavaa meidän tj:llä on, varsinkin kun utj:na jatkaa edelleen meidän oma Kimmo? Kuten jo ekassa viestissä sanoin, on aika turhaa palkata uusi mies säästämään meidän budjetista sata tonnia pois, koska iso osa rahoista menee jo tj:n omaan palkkaan. Kalpan budjetista menee tällä kaudella 2,4milj. euroa (about 50% budjetista) pelaajien palkkoihin, joten olisikohan järkevämpää palkata mieluummin utj säästämään suurimmassa menoerässä eli pelaajien palkoissa?

Uuden tj:n näytöt eivät tässä tilanteessa mielestäni riitä mihinkään, kun organisaatio tarvitsisi suursiivouksen ja väkeä pitäisi pistää pellolle niin pelaajalistalta kuin toimistolta. Kalpa tarvitsee nyt oikeasti vaikutusvaltaisen auktoriteetin, joka uskaltaisi raksia budjetista suoraan miljoonan pois. Liigan muiden joukkueiden toimitusjohtajina pyörii lätkämaailmassa ikuisuuden mukana olleita naamoja, jotka tietävät jotain joukkueen kasaamisesta, eikö meillekkin muka olisi löytynyt sellaista? Esimerkkinä Jypin Kari Tyni, joka on pitänyt rahahanat tiukoilla, mutta silti pystynyt luomaan voittavan organisaation.

Toimitusjohtajan kirje oli minustakin mukavaa luettavaa, mutta hyvä viestintäosaaminen on aika toissijaista tässä tilanteessa, kun kauden tulos uhkaa jäädä satoja tonneja miinukselle jo ennen ensimmäistä maajoukkuetaukoa. Uusi toimitusjohtaja on ehkä parannus entiseen, mutta riittääkö se kääntämään laivan suunnan kohti parempaa? Tässä tilanteessa organisaatiossa on turha tehdä hienoviilausta, kun oikeasti iso ongelma on kokoajan taustalla painamassa Kalpaa takaisin kohti Mestistä...
 

petete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Olisiko tämä sitten oikea otsikko.

Verotietoja vuodelta 2012:

Puolustajat:
Jussi Timonen 103 k€
Marko Kauppinen 142 k€
Adam Masuhr 172 k€

Hyökkääjät:
Sami Kapanen 121 k€
Sakari Salminen 100 k€
Tommi Miettinen 125 k€
Kalle Kerman 150 k€
Jukka Hentunen 137 k€

Toimitsijat:
Kimmo Kapanen 95 k€
Tuomas Tuokkola 88 k€
 
Viimeksi muokattu:

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Kyllähän tuo perseelleen pudottaa. Tuosta sakista ainoastaan Timonen, Salminen ja Tuokkola olivat tilipussinsa arvoisia. Masuhrkin vielä menee nippu nappa.

Meidän seura on muutettu kaverikerhoksi, jonka leikkipelit fanit rahoittavat.
 

Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
Kyllä minä nostaisin kuitenkin nämä pahimmaksi nämä toimiston palkat. Totta kai pelaajistakin iso osa saa aivan liikaa nykytasoonsa nähden, mutta nämä ovat jotain uskomattomia:

Kapanen Kimmo 95 016
Kuivalainen Pasi 84 472€

Kimmo saa siis 8000€/kk. Ja kuten toisessa ketjussa mainitsinkin ison palkan tuloksena on ollut seuran pudottaminen jumboksi, 2,4m€ tuhlaaminen jumbotason joukkueeseen, yleisökato, surkea tiedottaminen ja 700 000€ taloudellinen tappio.

Pasi puoelstaan saa 7000€/kk. Eikä kukaan oikein tiedä, että mistä. Totta kai, tekee varmasti valtavan työn KalPan eteen. Ei varmasti laske työntunteja ja heittäytyy koko energialla ja osaamisellaan. Liksa tehtävään nähden on vain kova. Missä vastaavan kokoisessa 7m€ liikeorganisaatiossa myyntijohtaja saa 7000€ kuukausipalkan? Varsinkin kun taloudellinen tulos ei huimaa. Vastaan itse: ei missään.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Seuran talous pitäisi vakauttaa, mutta pelaajabudjetissa on 20% (puhdas sinnepäin arvaus) liikaa rahoja kiinni ja hallilla käy about 500 katsojaa liian vähän. Uuden tj:n hankkiminen on ainoa oikea liike, mutta minun mielestä valinta on näillä näytöillä virhe.
Mitä näyttöjä olisi tässä kuukaudessa vaadittu, jotta olisitvat vakuuttunut?
Varsinkin kun tämän nykyisen TJ:n vahvuus on nimenomaan budjetointi, eli nyt ne pitäisi tulla realisitiselle pohjalle eikä sinne toivotaan toivotaan osioon kuten nyt.
Tämä toki vaatiin sen, että TJ:lle on oikeasti annettu kunnon valtuudet toteuttaa tehtävää.


Sillä ei ole merkitystä jos uusi tj on parempi kuin edelliset, koska ongelma on kohdattava nyt kun viimeiset hetket kurssin muuttamiseen ovat käsillä.
On tällä paljonkin merkitystä kun edelliset ovat olleet täysin väärissä tehtävissä.

Katsokaapa muiden joukkueiden toimitusjohtajia. Lähes kaikilla on pelaajaura takana, niillä muutamilla muilla on sitten vielä kovemmat meriitit bisnesmaailman puolelta. Mitä tarjottavaa meidän tj:llä on, varsinkin kun utj:na jatkaa edelleen meidän oma Kimmo? Kuten jo ekassa viestissä sanoin, on aika turhaa palkata uusi mies säästämään meidän budjetista sata tonnia pois, koska iso osa rahoista menee jo tj:n omaan palkkaan. Kalpan budjetista menee tällä kaudella 2,4milj. euroa (about 50% budjetista) pelaajien palkkoihin, joten olisikohan järkevämpää palkata mieluummin utj säästämään suurimmassa menoerässä eli pelaajien palkoissa?
Ei se pelaajaura tee miksikään huipuksi TJ:n hommiin toki suhteita kiekkopiireissä on tällöin valmiiksi.
Ei tuolla kovin monella HIFK:ta lukuunottamatta ole selvästi parempia meriittejä bisnesmaailmasta.
Niin kyse on siitä onko Saksmanille nyt annettu valtuudet siivota paskat pois nurkista jos niitä ei ole annettu niin ihan sama kuka on TJ jos taas valtuudet on annettu niin siivous varmasti alkaa.

TJ kokoaa budjetin jonka UTJ käyttää ja jos TJ:llä on kunnon valtuudet niin UTJ ei tätä budjettia ylitä.
Sille, että UTJ on surkea ei tj voi mitään ja tässä tapauksessa UTJ tuskin saa potkuja.

Uuden tj:n näytöt eivät tässä tilanteessa mielestäni riitä mihinkään, kun organisaatio tarvitsisi suursiivouksen ja väkeä pitäisi pistää pellolle niin pelaajalistalta kuin toimistolta. Kalpa tarvitsee nyt oikeasti vaikutusvaltaisen auktoriteetin, joka uskaltaisi raksia budjetista suoraan miljoonan pois. Liigan muiden joukkueiden toimitusjohtajina pyörii lätkämaailmassa ikuisuuden mukana olleita naamoja, jotka tietävät jotain joukkueen kasaamisesta, eikö meillekkin muka olisi löytynyt sellaista? Esimerkkinä Jypin Kari Tyni, joka on pitänyt rahahanat tiukoilla, mutta silti pystynyt luomaan voittavan organisaation.
Niin kuten jo aiemmin sanoin niin kyse on siitä onko Saksmanille annettu riittävästi valtuuksia jos niitä ei ole niin samassa tehtävässä olisi voinut jatkaa Kimmo Kapanen.
Erona vaan se, että Saksman osaa jopa budjetoida toisin kuin Kimmo.

Montako joukkuetta Kari Tyni on koonnut ja mitä meriittejä hänellä oli ennen JYP.n TJ:n paikkaa?
Holtari on koonnut ne JYPin joukkueet ja Tyni nyt tehnyt pari budjettia sitä ennen se oli Seppänen.


Toimitusjohtajan kirje oli minustakin mukavaa luettavaa, mutta hyvä viestintäosaaminen on aika toissijaista tässä tilanteessa, kun kauden tulos uhkaa jäädä satoja tonneja miinukselle jo ennen ensimmäistä maajoukkuetaukoa. Uusi toimitusjohtaja on ehkä parannus entiseen, mutta riittääkö se kääntämään laivan suunnan kohti parempaa? Tässä tilanteessa organisaatiossa on turha tehdä hienoviilausta, kun oikeasti iso ongelma on kokoajan taustalla painamassa Kalpaa takaisin kohti Mestistä...
Saksman ei ole juuri voinut kuukaudessa potkia pelaajia pihalle kun heillä määräaikaset sopimukset Kapasen Kimmon tekemänä, josta on aiheutunut täysin epärealistinen budjetti.
Tälläkin kaudella taitaa olla pleijarituloja useammasta kotipelistä ja jo nyt tietää ettei se toteudu.
Yhä kyse on valtuuksista onko Kapasen Klaani uskaltanut luovuttaa valtaa oikeasti pois myös kipeissä päätöksissä jos sitä ei ole tapahtunut niin ihan sama kuka on TJ.

Jos Saksman ei saa puhdistaa organisaatiota kunnolla niin ei muutoksia tapahdu ja talous oikene mutta onko Kapasilla ollut tähän halua sitä ei tiedä muut kuin Kapaset itse.
 

kalapappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, AC Milan
Vuoden 1012 verotietoja

Näistä voinee päätellä jotakin tämän kauden palkoista myös;

Kerman Timo Kalle Aleksi 150 629 € 66 979 € 45 %
Kapanen Sami Hannu Antero 153 536 € 62 722 € 41 %
Masuhr Lars Adam Axel 172 254 € 77 344 € 45 %

Lähde: Verotiedot 2012 Taloussanomat
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Näistä voinee päätellä jotakin tämän kauden palkoista myös

Masuhr Lars Adam Axel 172 254 € 77 344 € 45 %

Lähde: Verotiedot 2012 Taloussanomat

Menee vähän ot:ksi, mutta Masuhr on kyllä joka euron arvoinen, kun kokonaispanosta katsotaan. Kantaa ykköspakkina älytöntä kuormaa ts. peliaikaa ja vastuuta pelinrakentelusta, erikoistilannepelaamisesta ja fyysisyydestä (vaikkei ole mikään ns. pelote).
Masuhr tekee useimmiten juuri sellaisia oikeita perusratkaisuja, jotka eivät välttämättä suuren yleisöön silmiin edes näy-ennen kuin lakkaavat onnistumasta. Yhden miehen on vaan vaikea venyä määräänsä enempään, kun kaikki menee noin yleisesti ottaen täysin perseelleen.
 
Viimeksi muokattu:

Dängleri

Jäsen
Lukekaa Urheilusanomista KalPa-juttu ja vaihtakaa levyä.

Mielenkiintoinen juttu kaiken kaikkiaan, vaikkakin ei jutussa mitään uutta ole. Kimmon kommentit olivat kohtuullisen tulikivenkatkuisia, ja toisaalta case-Tuokkolaan ei oltu edelleenkään saatu vastausta - ainoastaan mystinen sisäpiirin kommentti.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Haluaisko joku vaikka scannata ja upata tuon KalPan jutun tänne? Kiinnostaisi lukea. Tai sitten vaikka tiivistettynä laittaa jutun tänne.
 

Dängleri

Jäsen
Haluaisko joku vaikka scannata ja upata tuon KalPan jutun tänne? Kiinnostaisi lukea. Tai sitten vaikka tiivistettynä laittaa jutun tänne.

Laitellaahan tuo Kimmon kommentti - oli sen verran timanttinen:

"- KalPa on todella iso osa meidän perheemme elämää. Mutta emme me saatana täällä mitään juoni! Emme istu saunassa ja mieti, että palkataanpa tänne vanhoja kavereitamme."

+ tuo Tuokkola-caseen liittyvä mysteerisen sisäpiiriläisen heitto;

Kuuluvin älähdys Kapasia vastaan nousi viime syksynä, kun seura irtisanoi edellisen päävalmentajan Tuomas Tuokkolan jo ennen sarjakauden alkua.

"- Se kuvaa toimintakulttuuria. Vain pieni piiri tietää ratkaisun oikean syyn. Sitä voi kuvailla myös perhepiiriksi. Niin tässä seurassa toimitaan."
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Siinäpä on.

Eihän noin saa tehdä. Tai ainakaan niin ei kuulu tehdä. Se ei ole järkevää. Turvallista. Ei moista ole aiemminkaan tehty.

Eihän kukaan voi pysäyttää hyökkäystä hyökkäyssiniviivalla ja kääntyä takaisin omaan kenttäpäätyyn. Jättää, jättää ja jättää. Siinähän kuuluu haastaa vastustajan puolustus. Vaikka heillä olisi alueellinen miesylivoima. Tai vähintään kiekko täytyy lyödä päätyyn. Ja sinne sitten on mentävä painivaan. Sillä tavalla näytettävä, että antaa kaikkensa. Ylipäätään siinä kuuluu mennä ylöspäin.

Se vasta on jääkiekkoa.

Vaan entä jos on lähtökohtaisesti huonompi kuin vastustaja? Jos jää väistämättä isompiensa puristuksiin? Jos jatkuvasti häviää? Silloinhan kannattaa kehittää jotain erilaista.

Tällä kaavalla - tekemällä asioita uudella tavalla - kotimaisen huippujääkiekkoilun sylkykuppi Kalevan Pallo teki toviksi itsestään mestarikandidaatin. Kun kuluva syksy on palauttanut kuopiolaiset SM-liigan kriisi- ja jumbojoukkueeksi, on puhuttu katastrofista. Romahduksesta.

Osuvampaa olisi puhua realismista.


KalPa on SM-liigan kokonaisuudessa väliinputoaja. Kuriositeetti, joka on helppo sivuuttaa. Vähän kuin Pelicans, mutta ilman kaisuikkasia ja pasinurmisia. Kaukana Etelä-Suomesta asuva pikkuseura, jolla ei ole Lukon rahoja, Ässien historiaa eikä HPK:n ja JYPin menestystä. SaiPa ilman sympatiapisteitä. SaiPa, joka ei ole ponnistanut vaatimattomista lähtökohdista ajoittaisiin yllätyksiin, vaan rämpinyt vuosia mudassa ja pudonnut Suomi-sarjaan.

KalPa nousi ensimmäisen kerran pääsarjaan vuonna 1986. 13 vuotta kestäneen silloisen SM-liigataipaleen aikana seura saavutti Juha Junnon johdolla hopeaa, mutta myös karsi neljästi sarjapaikastaan, vaihtoi logoaan sekä pelipaitansa väritystä ja ajautui kahdesti konkurssiin. Jälkimmäinen pudotti pohjoissavolaiset kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle. Konkurssiin hakeutuneen KalPa-Kuopio ry:n veloiksi ilmoitettiin 13. heinäkuuta 1999 viidestä kuuteen miljoonaa markkaa.

"Imagossamme on historian rasitteita", seuran toimitusjohtaja Toni Saksman tunnustaa. "Huono alkukausi tuntuu nostavan menneisyyden möröt esiin. Että KalPa on taas se vanha paska-KalPa. Tappiot näkyvät täällä yleisömäärissä ja yleisessä mentaliteetissa herkemmin kuin joillain muilla liigan paikkakunnilla". KalPa on kerännyt toistaiseksi liigan pienimmän kotiottelujen yleisökeskiarvon - noin 3 200 katsojaa. Kuopiolaisjoukkue on myös ehtinyt hävitä kahdeksan kertaa peräjälkeen.

Seuran oma kasvatti ja silloinen NHL-tähti Sami Kapanen osti jälkimmäisen konkurssin jälkeen perustetun KalPa Hockey Oy:n osake-enemmistön vuonna 2003. Kaksi vuotta myöhemmin kuopiolaiset palasivat SM-liigaan. Maailman huipulta kotiin palanneiden tähtipelaajien rahalliset panostukset kasvattajaseuroihinsa ovat edelleen varsin tuore ilmiö suomalaisessa jääkiekkoilussa. Kapanen tuli ryminällä sekä seurajohtajaksi että tähdeksi kaukaloon.

Kapanen muutti Yhdysvalloista ja NHL:stä takaisin Kuopioon vuonna 2008. KalPan toiseksi viimeinen sija muuttui vuodessa seurahistorian toiseen aikuisten SM-mitaliin, pronssiin. Kapanen oli joukkueen tehokkain pelaaja. Hänet valittiin liigan tähdistökentälliseen. Erinomaisen inspiroivan ja osaavan johtotähden lisäksi savolaisten aseeksi muodostui päävalmentaja Pekka Virran kehittämä äärimmäinen kiekkokontrolli.

A-juniorien peräsimessä tammikussa 2005 KalPa-pestinsä aloittanut nouseva valmentajakyky innovoi legendaariseen Niiralan monttuun pelitavan, joka minimoi lajille niin tunnusomaisen kouhottamisen ja räiskimisen. Pelitapa sopi täydellisesti paikalliseen, kädentaitoja ja vikkelyyttä korostaneeseen perinteeseen. Joukkue tiedosti olevansa haavoittumaisimmillaan pienessä tilassa ilman kiekkoa, joten se pyrki kontrolloimaan kiekkoa isossa tilassa. Samalla syntyi kalpalainen identiteetti.

Vaikka Kapaset kernaasti toisin julistavat, KalPa on pitkälti heidän perheensä omaisuutta. Totta kai se on. Sami on KalPa Hockey Oy:n pääomistaja, hallituksen puheenjohtaja ja joukkueen nimekkäin pelaaja. Hänen veljensä Kimmo on urheilutoimenjohtaja ja entinen toimitusjohtaja. Isä-Hannu on entinen hallituksen jäsen ja nykyinen monitoimimies. Samin poika Kasperi on seuran suurin tulevaisuuden lupaus ja ex-vaimo Petrakin ehti vaikuttaa vahvasti fanituotemyynnin räjähtämiseen.

"KalPa on todella iso osa meidän perheemme elämää. Mutta emme me täällä saatana mitään juoni! Emme istu saunassa ja mieti, että palkataanpa tänne vanhoja kavereitamme. Yritämme tehdä tätä seuralle ja yleisölle, emme itsellemme", Kimmo Kapanen vaahtoaa. Yhden perheen valtakeskittymmä on poikinut puheita epäammattimaisesta harrastelusta. Puhutaan Kapasten klaanista.

Ja onhan heidän aikakaudellaan tehty isojakin virheitä. Joukkueeseen on pestattu kokeneita paluumuuttajia ja lupaavia nuoria on päästetty kilpailijoiden riveihin, mikä konkretisoituu armotta tämän hetken miehistössä. Virran jälkeiset päävalmentajat ovat olleet hyvin kokemattomia. Pääomistaja ei ole osannut täysin erottaa seurajohtajan ja pelaajan rooleja toisistaan. Se on heijastunut paitsi hänen peliesityksiinsä myös pukuhuoneeseen. Kimmon kaksoispesti toimitusjohtajana ja urheilutoimenjohtajana päättyi viime tilikauden 750 000 euron talodelliseen tappioon.

Lisäksi kiekkokontrollia on ihannoitu seurassa liikaakin. Ei ole osattu seurata pelin evoluutiota.

"Kyllähän täältä lähtee valtavasti junioreita yhdestä ja samasta muotista. Pieniä ja taitavia pörrääjiä. Kasvatusta olisi pitänyt pystyä monipuolistamaan jo aikaisemmin, koska eihän kyse selvästikään ole voittavasta kaavasta", liigajoukkueen päävalmentaja Jari Laukkanen suomii. "Kyllä perinteemme hieman määrittää junioripuolemme painotuksia, mutta pyrimme nykyään tuottamaan myös isokokoisia raatajia. Isotkin pelaajat liikkuvat nykyään niin ketterästi, etteivät pienikokoiset saa välttämättä enää nopeudestaan aiemman kaltaista hyötyä", urheilutoimenjohtaja Kapanen myöntää.

Kuuluvin älähdys Kapasia vastaan nousi viime syksynä, kun seura irtisanoi edellisen päävalmentajan Tuomas Tuokkolan jo ennen sarjakauden alkua. "Se kuvaa toimintakulttuuria. Vain pieni piiri tietää ratkaisun oikean syyn. Sitä voi kuvailla myös perhepiiriksi. Niin tässä seurassa toimitaan", nimettömänä pysyvä sisäpiiriläinen sanoo Urheilusanomille.


Mutta toisaalta: mitä KalPa olisi ilman Kapasia? Olisiko se parempi jääkiekkoseura? Tai edes ligaseura? Kapasethan - eritoten Sami - pelastivat KalPan. "Olisiko KalPa olemassa ilman Samin panostuksia? Ei ainakaan liigatasolla. Hän on luonut nykyisyytemme omilla rahoillaan", Kimmo Kapanen sanoo.

Viime vuosien ennennäkemätön menestys on ollut Kuopiossa sikäli valheellista, etteivät sen mahdollistaneet nimekkäät joukkueet ole selittyneet varsinaisesti seuran vetovoimalla, vaan Kapasen vetovoimalla. Toki aktiivinen pelitapa sekä äkillinen voittokulku ovat pönkittäneet houkuttelevuutta.

Nyt samoja valttikortteja ei enää ole. Ikä on vienyt parhaan terän Kapasesta, innovatiivinen pelitapa ei ole enää innovatiivinen ja voitot ovat kääntyneet tappioiksi. Viime tilikauden kairahdus tuli siksi arkaan aikaan. Organisaatio oli juuri onnistunut kerryttämään pienen taloudellisen puskurin, kunnes joutuikin palaamaan lähelle lähtöruutua.

Sami Kapasen pääomistajuutta edeltänyt KalPa ja nyky-KalPa ovat toiminnaltaan kuin kaksi eri seuraa. Vain nimi on sama. Viime vuodetkin ovat olleet sikäli tempoilevia, että seurajohdossa on tapahtunut useita henkilöstömuutoksia, maalilaulu sekä maskotti on vaihdettu ja fanitoiminta vasta kehittynyt, mutta toiminta ei ole ollut vain hetkellisen piristyksen hakemista, vaan kaikki on liittynyt uuden seurakulttuurin synnyttämiseen. Myös kotihallia on saneerattu, fanituotevalikoimaa päivitetty ja urheiluun liittymätöntä toimintaa kaikkinensa aktivoitu.

Viime tilikausi ja kuluva syksy ovat olleet isoja pettymyksiä, mutta eivät katastrofi. Juhlat vain ovat ohi. Niiralan montussa on palattava arkeen. Realismiin siitä, mitä KalPa on.

Pikkuseura, joka on toiminut SM-liigassa nykyisellään vasta kahdeksan toimikautta.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Itsehän olen sitä mieltä, että artikkeli on suurimmaksi osaksi hakoteillä. On siellä asiaakin, eli että KalPa mitä luultavimmin ei pelaisi Liigassa ilman Sami Kapasta ja että Kapasten perhe on tuonut todella paljon hyvää KalPalle. Tuo Laukkasen kommentti junnutuotannosta on myös aika fiksun oloinen.

Sen sijaan tämä kirjoitus "realismista" on mielestäni aikamoista hakuammuntaa, sillä ei se nyt voi niin olla, että kuopiolaisen SM-liigajoukkueen on jälleen palaaman pikkuseuraksi, koska joku universumin laki sanoo niin. Ei, vaan KalPalla oli kaikki mahdollisuudet ja avaimet jäädä "isoveljen" tavoin ilmeisesti pysyvästi isommaksi tekijäksi kuin mitä ollaan aiemmin oltu. Sen sijaan tämä mahdollisuus ryssittiin alustavasti tekemällä huonoja taloudellisia ja urheilullisia ratkaisuja ja nyt kun ensimmäinen kunnon haastava syksy on koittanut, koko hitaasti mutta varmasti luotu menestys on nopeasti kariutumassa. Pikkuseuran asemasta on ilmeisesti jälleen tulossa KalPan arkea ja realismia, mutta ei artikkelin luettelemista syistä. Siihen ei ole syynä se, että KalPan asema pienenä seurana on realismia eikä se, ettei Sami enää jaksa luistella, vaan se että vanhoille paluumuuttajille on isketty käteen liian pitkiä ja kalliita sopimuksia, siksi että runkosarjan voittanut päävalmentaja ulostettiin kylmästi sen kummempia asiaa selittelemättä ja ajattelematta että mihin korvaava kakkoskoutsi pystyy parhaimmillaan ja siksi että toiminta on tuon jälkeen muuttunut entistä ihmeellisemmäksi.

Olen kyllä silti sitä mieltä, että tämänhetkinen urheilullinen kriisi tavallaan saa huonot asiat näyttämään huonommilta kuin ne aivan oikeasti ovat. Kaikkiin negatiivisiin juttuihin ja puoliin on helpompi tarttua kiinni, kun kaukalossa menee päin sitä itseään. Tuskin kansa hirveästi valittaisi, jos KalPa porskuttaisi jälleen tuolla kuuden sakissa. Ja jos urheilullisella puolella saadaan jollain ilveellä käännettyä paatti jälleen pinnalle, uskoisin että tilanne "rauhoittuu" seurassa muillakin osa-alueilla melko nopeasti. Tuo "jos" onkin vaan aika iso "jos".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös