varatuomari
Jäsen
Ainakin Kitkajoella Harrikanta on vain parantunut alamitan noston jälkeen. Mittaharria on joessa hyvin, pitää vain tietää, mistä ja millä pyytää. Henkilökohtasesti pidän tikkuharrin rajana n 40cm ja joka reissulla saa syödä tuota mainiota kalaa.
Juu, tuota vähän niinkuin yritin hakeakin. Jos alamitta olisi vaikka Kuusingillakin sen 30cm kuten jossain eteläisemmillä mestoilla, voisi piankin olla ettei nousisi enää edes noita 35 sentin rajaa hätyytteleviä.
Tänä kesänä Kairijoelle. Saa nähdä minkä kokoista harria sieltä tulee vai tuleenko ollenkaan. Kääpiömäistä puronieriää sitten ainakin. Ehkä.
Kuusamo taitaa tänä vuonna jäädä väliin, mikä harmittaa kyllä jonkin verran. Kitkaan olen tutustunut lähinnä pienen karhukierroksen muodossa, eikä niiltä osin miellyttänyt kalastuksellisesti mitenkään hirveästi, mutta Kuusingilla kävisin mieluusti vaikka joka kesä.