Mä en kyllä ymmärrä noista uistimien väreistä, milloin kannattaa uittaa kirkkaan värisiä uistimia ja milloin vähän tummempia. Onko teillä vinkkejä värin valintaan vaikka aurinkoisella kelillä kirkkaaseen, lämpimään veteen? Minkä värisiä uitetaan pilvisellä/sateisella säällä?
Älä huoli. Ei niistä ymmärrä kokokeneemmatkaan kalastajat, eikä varsinkaan kalat. Mikä toimii tänään, saattaa huomenna pyytää pelkästään tyhjää. Esimerkkinä itselläni tällä viikolla kolmena peräkkäisenä iltana tedyt kuha reissut prikulleen samoilla vesillä. Eka reissulla tuli tärppejä koko ajan ja viisi mukavaa kuhaa pääsi odottelemaan jatkäsittelyä. Seuraavalla reissulla ei sitten tapahtunutkaan yhtään mitään samoilla uistimilla samoihin kellonaikoihin paria alamittaa lukuunottamatta. Eilen illalla rupesi taas uistimet kelpaamaan ja viisi mittakalaa veneeseen ja parikymmentä pienempää takaisin uimaan. Kelit ei reissujen välillä muuttuneet mitenkään ihmeellisesti, joskus joku vaan kelpaa, toisinaan ei. Kokemuksen kautta toki uistimen valinta hiukan helpottuu, mutta kukaan ei pysty sanomaan mikä väri milloinkin toimii.
Välillä tuntuu, että koko touhu on aivan henkimaailman hommaa. Joskus ratkaisee väri, joskus uistimen käynti, useimmiten molemmat. Tärkein on kuitenkin uintisyvyys. Olipahan uistin mikä tahansa, on se saatava kalalle tyrkylle. Eivät ne tule sitä kovin kaukaa hakemaan. Äärimmäisen tärkeää on myös uistimen uittaminen niin virvelöinnissä, kuin uistellessakin. Moni virvelimies nakkaa uistimen niin kauas kuin käytössä olevilla vehkeillä saa ja kelailee sitten sitten vieheen tasaisesti vavan kärkeen ja sama toistuu kunnes kyllästyy ja toteaa, ettei kalaa ole. Kala ei vaan jaksa kiinnostua tasaiseen uivasta uistimesta. Usein tärppi tuleekin siinä vaiheessa kun kelaus kesketyy ja vapaa vähän heiluu itikoita hätistellessä. Uistinta täytyy uittaa.
Sama homma koskee vetouistelua. Moni aloitteleva uistelija vetää tasaisella tyhjäkäynnillä pari kilometrin luotisuoraan, jos tilaa vaan riittää ja ihmettelee kun kalaa ei tule. Uistellessakin tärpit tulevat usein käännösten aikana, jolloin uistinten nopeus muuttuu. Usein parhaat saaliit tulee plaanareista, koska plaanari hyppii ja pomppi ja antaa näin uistimelle uintia.
Itse olen käyttänyt hyrräkelaa sekalaiseen käyttöön eli uisteluun (jossa se on loistava) ja heittelyyn. Heittämisessä on omat niksinsä, itse tykkään pitää heittojarrua melko pienellä (koska heittelen aika pieni uistimia, vaappuja ja lippoja) ja sitten peukalolla jarru heti kun losahtaa veden pinta. Ei tule sotkuja kun vain malttaa olla tarkkana ja seurata heitettyä uistinta.
Löysällä jarrulla ja herkällä peukalolla on todellakin optiot pitkiin heittoihin, mutta myös mahdollisuudet aivan mahtavin linnunpesiin puolalla. Kostea monofiili on jotakuinkin siedettävää selvitettävää, mutta hieman kulunut kuitusiima vaatii helposti puukkoa avuksi. Itse tykkään säätää 6500 cs rockettini siten että uistin pysyy puola vapautettuna vavan kärjessä paikallaan ja pienellä ravistuksella valuu 30-50 cm alaspäin. Riippuu paljon uistimesta ja myös keleistä. Aloittelevan hyrräilijän suurin perusvirhe on, ettei muista säätää jarrua uistimen vaihdon yhteydessä.