Kauko Röyhkä on mainittu tässä ketjussa, mutta harvakseltaan. Jos nyt oikein katsoin, niin edellisestä kerrasta on vierähtänyt liki vuosikymmen. Nostetaan Kauko esiin uudemman kerran.
Röyhkän persoona tai ainakin mielikuva persoonasta vituttaa monia, ja Kaukon levyt ovat parhaimmillaankin myyneet suomalaisittain vain keskinkertaisesti. Mies on kuitenkin ollut relevantti kirjoittaja jo noin 40 vuotta, ja on kyennyt tekemään runsain määrin aikaa kestävää tekstiä. Toki alkupään levyillä eli Nartun kolmella ensimmäisellä levyllä on seassa myös aika heppoista materiaalia, mutta terävin osa kappaleista antoi kyllä vihjettä kypsymässä olleesta tekijämiehestä.
Kauko Röyhkä on ollut 80-luvulta saakka (ja erityisesti silloin) loistava tekstintekijä, jonka kerronnassa on usein epätavallisia tai hieman epäsovinnaisia teemoja. Kauko ei pääsääntöisesti ole loppusointuriimittelijä siinä missä Repe, Junnu, Juice ja pitkälle myös Gösta. Hän ei myöskään kirjoita yleistajuista alkeisfilosofiaa, eikä liioin latteuksia rakkaudesta, elämästä tai kuolemasta. Kauko pysyttelee pääasiassa kaukana myös mahtipontisista aiheista, vitseistä, parodiasta, ajankohtaisuuksista, yhteiskunnallisista kannanotoista, elämäntotuuksien syöttämisestä, kuin myös suurempia sisältöjä karttelevasta rokkaamisesta ja fiilistelystä. Röyhkä on löytänyt tyylillään oman uskollisen yleisönsä, mutta ei noilla teksteillä ja imagolla miksikään ”koko kansan Kaukoksi” ole voinut ikinä tulla.
Monelta meni maku Kaukoon 90-luvun alun satanistisen huomionhakutripin myötä, ja lopulta koko juttu vitutti miestä itseäänkin. Eipä silti, Jumalan lahja on kiistatta artistin yksi parhaista albumeista, ja kirkkaasti 90-luvun paras, vaikka niinkin huippukovia levyjä Kaukolta irtosi tuolloin kuin Kaksi Koiraa, Joko-tai ja Tyttöjen ystävä. Jumalan lahja saikin ansaittua huomiota, vaikkei pelkästään siksi, että levy oli erinomainen.