Juudas: Tuo "Mestis on kiva sarja" -ajatus yhdistetään Jukureihin pääosin siksi, että toiminnanjohtaja Turunen on itse mukana Mestiksen kehitysryhmässä, vai mikä se nyt onkaan nimeltään.. Ei kai Turunen halua haukkua tuotetta, jota itse yrittää kehtittää paremmaksi..?
Turunen tosin myönsi tuossa joulun alla tekemässäni haastattelussa, että on osittain epäonnistunut työssään, kun Mestiksen yleisömäärät eivät ole kasvaneet toivotulla tavalla.
Itse olin Mestiksen alkuaikoina myös hieman Turusen kanssa erilinjoilla Mestiksen tulevaisuudesta ym., mutta hänen ajatuksissaan onkin paljon perää. Nimittäin Mestiksen kehittäminen hyödyttää ehdottomasti kaikkia, myös liigaseuroja. Kynnys Mestiksestä Liigaan on seuroille tällä hetkellä korkea, mutta sen madaltamiseen tehdään jatkuvasti työtä ja eteenpäin onkin monessa asiassa menty. Turunen mainitsi kuitenkin suurimmaksi ongelmaksi pelaajien tuntemattomuuden ja siinä onkin vielä paljon tekemistä.
Päätavoite on siis Mestisseurojen budjettien nostaminen. Budjetithan eivät nouse, ellei yleisö ole kiinnostunut joukkueista/sarjasta. Turusen mukaan joukkueet taas eivät kiinnosta, mikäli pelaajat ovat tuntemattomia ja näinhän se pitkälti on..
Ei Jukurit ole varmaankaan tuominnut Liigaan nousua ikuisiksi ajoiksi, mutta tämän hetken tilanne ei vain anna aihetta sen suurempaan keskusteluun aiheesta.
Juniorityö on kehitysvaiheessa, mutta eteenpäin on menty. Ehkä 3-5 vuoden sisällä Jukureilla on mahdollisuus saada jopa A-juniorit korkeimmalle sarjatasolle.
Junioreiden tasosta vielä sen verran, että Mestisseuroista ainoastaan KalPalla on tällä hetkellä juniorit Liigaan "vaadittavalla" tasolla, muilla esim. KooKoolla ei lähelläkään.
Sponsoreita Jukureilla on määrällisesti todella paljon, mutta heiltä saatava rahamäärä ei tietenkään tyydytä. Jos lasketaan Mikkelin alueen yrityksien urheiluun satsaamat sponsorieurot yhteen, niin väittäisin Jukureilla olevan tästä kakusta väh. 70%:n siivu. Millä muulla Mestispaikkakunnalla on vastaava tilanne?
Sponsoreita siis on, mutta olisiko niistä lähteä tukemaan Liigajoukkuetta moninkertaisella rahamäärällä? Se onkin kysyttävä heiltä..
Mikkelissä ei se buumi ole varmaan minnekään kadonnut. Tietenkin osa katsojista alkaa kyllästyä tähän jauhamiseen ja ehkä joistakin tämä homma tuntuu vaan pään hakkaamiselta kattoon. Sitkeitä kannattajia, jotka käyvät lähes joka pelissä on kuitenkin ilahduttavan paljon ja ne satunnaisetkin sinne saataisiin useammin jos porkkanaa olisi tarjolla enemmän. Toki Mestiksen mestaruuskin mikkeliläisiä ainakin jonkun verran kiinnostaa, sillä olihan viime kevään viimeisessä finaalissakin tupa täynnä. Jos joukkue tänäkin keväänä yltää pitkälle, niin varmasti tulevat yleisömäärät olemaan Mestistasolle kovia.
Mahdollisia Jukurien yleisömääriä Liigassa on todella vaikea arvioida, joten se siitä..