Alasarjoissa alkaa enempi tapahtua vasta kuukauden päästä, joten pyörrän eilisen kiihtyneessä tilassa tekemäni lupauksen/uhkauksen ja palaan tänne vielä hieman jahnaamaan -jos ei muusta, niin käyhän tämä jonkinlaisesta terapiasta.
Täällä kun jo joku seniori kertoili tarinoita menneestä, lisäisin minäkin yhden tositarinan, ja se menee lyhyesti niin, että suljetun liigan piti päättyä keväällä 2003. Kalervo Kummola mm. totesi Hämeen Sanomissa 21.4. 2000 täysin yksiselitteisesti: "Liigakarsinnat järjestetään seuraavalla kerralla keväällä 2003"!
Se, ettei näin tehdä, eikä haluta tehdä tulevaisuudessakaan, on mielestäni sen luokan sanojen syömistä ja rip-offailua, että sitä voisi verrata siihen, että istuva eduskunta nyt toteaisi, että eipäs järjestetäkään maalisvaaleja, kun meillä on täällä näin kivaa keskenämme ja taloudellisestihan kansanedustajilla voisi tulla hiukan pulmia = tulotaso voisi vähän laskea.
Sulattelin vielä hiukan tuota uutista ja totesin, että pelissä oli kuitenkin vain yhden muuttujan ääni, liigaseurat ovat nyt lopullisesti paljastaneet olevansa tökerön halpamaisia omaannapaantuijottajia, joilta ilmeisesti on turha odottaa minkäänlaista kokonaisnäkemyksen, urheilullisuuden tai eettisen ajattelun alkeitakaan.
Onneksi kuitenkin pelissä on muitakin muuttujia, eiväthän kansanedustajatkaan järjestä vaaleja. Mistä kritiikki ja muutos voisi lähteä:
1. MESTISSEURAT
Ovat aivan tajuttoman tyhmiä, jos eivät kolmen vuoden kestopaitsiossa oltuaan ja Veikkaajastakin jo hyllytettyinäkään rupea vähitellen puolustamaan itseään. Niiden olisi ilman muuta lähdettävä nyt ryhdikkäästi ajamaan liigakarsintoja/tasonmittausta jo seuraavaksi kevääksi (tietenkin mahdollisuudella kieltäytyä liigapaikasta jälkikäteen). Tätä vaatii koko sarjan uskottavuus ja kipinä. Siellä ei voida alistua näin helpolla ja onneksi sarjan keulakuvana ei enää ole lammasmainen Jukurit.
2. KIEKKOVAIKUTTAJAT
Vastarinnan ääniä kuuluu, jopa Helkovaara-Kummola-akseli ei ole ollut yhtenäinen. Mm. Määttänen, Tamminen ja varmasti vielä monet muutkin aidon urheilun aikakauden kasvatit eivät hyvällä katsele reilun urheilun perikatoa.
3. TOIMITTAJAT
Huomattava osa on koko ajan ollut kriittistä suljettua liigaa kohtaan, tuskin linja jatkossakaan muuttuu.
4. YLEISÖ
Ollut kyllä suurin pettymys, koska olen vakaasti sitä mieltä, että kovin kummoista kansanliikettä ei suljetun liigan kaatamiseksi tarvittaisi. Itse en enää kovin aktiivisesti jaksa taistella, mutta jo
keväällä 2000 n. 10 aladivarifanin puoliaktiivinen joukko pääsi Aamulehden Sunnuntaisivuille. Kumpa syntyisi joku nuori ja innokas porukka, joka painostaisi yleisöä boikotoimaan suljettua liigaa, pommittaisi mediaa jne. Niinkin yksinkertainen temppu kuin kriittisten julisteiden levitys hallille saisi varmaan suuren osan yleisöstä havahtumaan ja pikku hiljaa yhtymään edellisen kirjoittajan 1900 älykkääseen linjaukseen.
Käsittämättömän paljon halleilla palloilee kyllä myös yksinkertaisesti liian TYHMÄÄ ja PASSIIVISTA katsojakuntaa, jotka eivät ymmärrä urheilun hienoimmista piirteistä/sarjajärjestelmistä
ym. paljoakaan. Sellaisia on tietysti helppo kusettaa suljetulla liigalla. Ikävä sanoa tämä näin suoraan, ja raskas pettymys tämä on itsellenikin ollut, mutta ilman yleisön heräämistä ei voi uusi terveempi asenne versoa!
Suomi-sarjakarsinnat ym. tosi urheilu muuten alkaa n. kuukauden päästä...