Ei minuakaan nuorena kiinnostaneet vakuutukset, kun ei ollut mitään vakuutettavaa. Nyt on.
Pakollisten autovakuutusten lisäksi löytyy kotivakuutus (täysarvo) ja tapaturmavakuutus.
Autojani on kolme kertaa kohdeltu kaltoin, joka kerta jouduttu maalaamaan joku kohta uusiksi (metalliväri). Kerran puuttui pelkkä lukko, kerran yksi ikkuna. Murtosaaliiksi joutuneet nahkahanskat ja tyhjä CD-levyn kuori (!) korvattiin kotivakuutuksesta mukisematta. Kaikista selvittiin siis omavastuun hinnalla. Jopa silloin, kun natiaiset pudottelivat kissankokoisia jääklimppejä kävelysillalta ajotielle. Vakuutustäti oli tosin sitkeästi sitä mieltä, että se ei olisi mennyt ilkivallan piiriin, onneksi vakuutustarkastaja oli asiasta eri mieltä. Miten se voi muka olla minun vikani, jos joku tahallaan pudottelee esineitä auton päälle? Omavastuu olisi tädin mukaan ollut 2500 mk, nyt selvisin 750 mk:lla. Mielenkiintoiseksi homma olisi mennyt siinä tapauksessa, että se lohkare olisi pudonnut itsestään sieltä sillalta liikkuvan autoni päälle. Paikallaan oleva auto, esim. katolta jäätä auton päälle parkkipaikalla, olisi ollut selvä homma ja 750 mk, mutta jotenkin tilanne kuulemma muuttuu, kun autoa ajetaan. Jos tämä ei kannusta vahingon sattuessa huijaamaan, niin mikä sitten?
Kotivakuutus on asia, jota ilman ei kerta kaikkiaan huvittaisi olla. Vaatteet, kalusteet, harrastusvälineet jne., hirvittää jo pelkkä ajatuskin. Kotiteatteriinkin on huvennut niin pitkä penni jo pelkästään ääni- ja kuvatallenteiden muodossa, että tulipalon sattuessa voisi tulla itku ja pari kirosanaa. Tai tulisivat ne joka tapauksessa, mutta mieluummin vakuutusyhtiössä kuin raunioiden vieressä. Kerran tuo tulipalo oli jo alkamaisillaan, kiitos huonotapaisen naapurini. Saisi saatana edes kiittää henkensä pelastamisesta.
Tapaturmavakuutus tuli otettua, kun huomasi harrastavansa yhtä sun toista lajia, joissa pipi-skaala ulottuu venähdyksistä traumaattisiin luumuutoksiin.
En ole erityisen loukkaantumis- tai muuten vaan tapaturmaherkkä, mutta mielenrauhasta voi hiukan maksaakin.
Pakollisten autovakuutusten lisäksi löytyy kotivakuutus (täysarvo) ja tapaturmavakuutus.
Autojani on kolme kertaa kohdeltu kaltoin, joka kerta jouduttu maalaamaan joku kohta uusiksi (metalliväri). Kerran puuttui pelkkä lukko, kerran yksi ikkuna. Murtosaaliiksi joutuneet nahkahanskat ja tyhjä CD-levyn kuori (!) korvattiin kotivakuutuksesta mukisematta. Kaikista selvittiin siis omavastuun hinnalla. Jopa silloin, kun natiaiset pudottelivat kissankokoisia jääklimppejä kävelysillalta ajotielle. Vakuutustäti oli tosin sitkeästi sitä mieltä, että se ei olisi mennyt ilkivallan piiriin, onneksi vakuutustarkastaja oli asiasta eri mieltä. Miten se voi muka olla minun vikani, jos joku tahallaan pudottelee esineitä auton päälle? Omavastuu olisi tädin mukaan ollut 2500 mk, nyt selvisin 750 mk:lla. Mielenkiintoiseksi homma olisi mennyt siinä tapauksessa, että se lohkare olisi pudonnut itsestään sieltä sillalta liikkuvan autoni päälle. Paikallaan oleva auto, esim. katolta jäätä auton päälle parkkipaikalla, olisi ollut selvä homma ja 750 mk, mutta jotenkin tilanne kuulemma muuttuu, kun autoa ajetaan. Jos tämä ei kannusta vahingon sattuessa huijaamaan, niin mikä sitten?
Kotivakuutus on asia, jota ilman ei kerta kaikkiaan huvittaisi olla. Vaatteet, kalusteet, harrastusvälineet jne., hirvittää jo pelkkä ajatuskin. Kotiteatteriinkin on huvennut niin pitkä penni jo pelkästään ääni- ja kuvatallenteiden muodossa, että tulipalon sattuessa voisi tulla itku ja pari kirosanaa. Tai tulisivat ne joka tapauksessa, mutta mieluummin vakuutusyhtiössä kuin raunioiden vieressä. Kerran tuo tulipalo oli jo alkamaisillaan, kiitos huonotapaisen naapurini. Saisi saatana edes kiittää henkensä pelastamisesta.
Tapaturmavakuutus tuli otettua, kun huomasi harrastavansa yhtä sun toista lajia, joissa pipi-skaala ulottuu venähdyksistä traumaattisiin luumuutoksiin.
En ole erityisen loukkaantumis- tai muuten vaan tapaturmaherkkä, mutta mielenrauhasta voi hiukan maksaakin.