Derbypäivä!
Saataisiinkohan tähän derbyyn nyt vähän kiimaa? Ensimmäinen matsi pelattiin marraskuun lopussa, jolloin KooKoolla oli menossa huono jakso, ja SaiPa väänsikin tuosta pelistä vierasvoiton.
Mutta nyt KooKoo on sellaisessa lennossa, ettei mikään muu kelpaa kuin voittojen tasoittaminen. Samalla voidaan venyttää KooKoon liigahistorian pisintä voittoputkea. SaiPan tilanteesta en sen tarkemmin tiedä. Loppuvuoteen osui nähtävästi pirteämpi jakso, mutta tämän vuoden puolella on ollut ainakin tuloksellisesti heikompaa.
Loppukaudesta pelataan hurja läjä derbyjä. Tämänpäiväisen pelin jälkeen on luvassa kaksi tupladerbyä. Tietysti olisi parempi, jos derbyjä pelattaisiin tasaisesti pitkin kautta, mutta näillä mennään. Kaakon herruudesta en lähde ennustelemaan vielä mitään, mennään peli kerrallaan. Tilanne on nyt kuitenkin se, että KooKoon juna kulkee kohti pudotuspelejä ja SaiPan kausi uhkaa loppua runkosarjaan.
Nykykunnon perusteella voisi tietysti veikata, että KooKoo kääntää kevään derbyissä herruuden itselleen, mutta maalis- ja huhtikuuhun on vielä aikaa. Jos SaiPan kausi on silloin taputeltu, niin pääsevät pelaamaan ainakin ilman paineita ja tekemään kiusaa. Ja derbyissä voi tulla tunnetusti yllätyksiä.
Mutta meni niin tai näin, Kouvola on parempi kuin Lappeenranta. Ja hymiö tähän.
la 28.11. KooKoo-SaiPa 1-3
pe 5.2. SaiPa-KooKoo
pe 19.3. KooKoo-SaiPa
la 20.3. SaiPa-KooKoo
pe 9.4. SaiPa-KooKoo
la 10.4. KooKoo-SaiPa