Itsellä vähän samanlaiset mietteet kuin JPL:llä edellä. Tarkin kohdalla voi kyseenlaistaa, että onko hän Euroopan tasolla huipputorjuja. Ymmärän myös Pula_ajan Trejakin kannan otot Chiodosta, mutta näen, että Chiodo mauste ei mielestäni ratkaise Kärppien maalivahtiosastolla mitään. Chiodo voi olla parempi kuin Tarkki, mutta Tarkki oli kyllä viime vuoden playofeissa Chiodon veroinen, enkä kyllä näe tällä kaudella Chiodon antaneen sen parempia näyttöjä.
JPL kyseli mistä se saataisiin se edes vähän Bäksin veroinen maalivahti. Itsellä on sellainen tuntuma, että nitä ei ole juuri tällä hetkellä tarjolla. Jollakin avuilla Tarkki raivasi itsensä torjumaan siellä maaotteluissa ja myöskin ECC:ssä, joten eiköhän hän jollain tasolla ole homman hoitanut.
Itse näen kuitenkin Kärppien maalivahtitilanteen kohtuullisena. Omasta mielestäni Kärppien kassarit ei ole parhaimmillaan Euroopan huippumiehiä vastaan. Taiturien vinkeiden oppiminen vie aikansa. Niin kävi aikana myös Nikellä. Kyllä sitä Nikkeä nöyryytettiin aikanaan Tsekkien toimesta ja pyörähtelyt Venäläisten rankkarien edessä oli aika ikävää katseltavaa. Tarkin kohdalla näen, että hän ei ole hyvä vielä lähitorjujana, mutta sittern tarkasti puolustaettessa hän on mies paikallaan isona peittävänä maalivahtina.