Jyväskylään uusi halli, mutta miten?

  • 513 580
  • 3 024

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Pitkälti olen viesteissäni puhunut mahdollisuuksista. Näen ne mahdollisuudet, mitä tämä hanke tuo toteutuessaan koko Jyväskylän alueelle. Mahdollisuuksien hyödyntäminen on toinen juttu, mutta isoja asioita tämä mahdollistaa.

Lainattu on mielestäni asian ytimessä ja meillä on paljolti sama näkemys hankkeen ja sen mahdollisuuksien suhteen. Mikä sitten tuottaa mulle sen epäilyn, on suomalaisen rahan rohkeuden puute ja pikavoittojen mahdollisuuden puute. Visionäärejähän suomalaisessa kirstunpäällä istujassa ei juuri ole. Varma, nopea ja helppo tulo näkyy okulaareissa ja muuta ei sitten näykään. Siksi olen koko ajan sanonut, että se rahoitus on mahdollista löytää, mutta tuskin suomesta. Tämmönen gordionin solmu on siis tässä. Vielä kun ajattelee kuinka huonosti sumalainen bisnes kv kilpailussa osaa, arkuutta lisää varmasti se perinteinen kölin ali vetely mennen tullen. Tavallaan siis kompastutaan osaamisen puutteeseen sen ohella, ettei kykyä nähdä ja tarttua mahdollisuuksiin suomalaisella rahalla perinteisesti ole.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko sinulla omaa rahaa tässä kiinni, kun olet niin huolestunut siitä, kuka maksaa viulut jos homma ei toimi kuten toivotaan? Minä ainakin olen ihan pirun tyytyväinen, että yksityiset tahot ovat tätä hanketta vetämässä ja uskaltavat ottaa sen riskin. Tuskinpa siitä tavallinen tallaaja kärsii, vaikka kaikki ei täydellisesti sujuisikaan.

Sen takiahan kaupunki on tämän takana vahvasti, kun se ei tässä oikeastaan voi hävitä. Vaikka kaikki ei menisi täydellisesti, niin kaupunki ja sen asukkaat voittavat.

Ei ole omaa rahaa kiinni, aika erikoinen kysymys sinänsä. Yleensä se on nimenomaan tavallinen tallaaja joka ne kulut viime kädessä maksaa jos yksityistä rahaa ei ole tarpeeksi. Jos se ei huoleta niin silloin luultavasti on helpompi olla optimisti projektin suhteen.

Jos nyt kuitenkin lähdetään liikkeelle siitä, että ylivoimaisesti suurin laji on aivan takuulla jääkiekko.

Ja salibandya varten tuota on kyllä suunniteltu. Happeen kiukuttelu ei sitä suunnitelmaa estä. Koripallo, yleisurheilu yms. yksilölajit ovat varmasti myös jonkinlaisessa roolissa.

Jääkiekko on suhteellisen pieni laji Salibandy vielä pienempi. Mutta eipä siinä toivottavasti tuosta projektista tulee ihan oikeasti JKL.n uusi vetovoimatekijä. On siinä potentiaalia kaikesta huolimatta.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yleensä se on nimenomaan tavallinen tallaaja joka ne kulut viime kädessä maksaa jos yksityistä rahaa ei ole tarpeeksi. Jos se ei huoleta niin silloin luultavasti on helpompi olla optimisti projektin suhteen.
Avaisitko vähän tätä? Jos yksityinen firma tekee tappiota tai tarvitsee lisää rahaa, niin miten se on tavallisilta tallaajilta pois? Tuleeko ne ryöstämään meidät?

Jääkiekko on suhteellisen pieni laji Salibandy vielä pienempi. Mutta eipä siinä toivottavasti tuosta projektista tulee ihan oikeasti JKL.n uusi vetovoimatekijä. On siinä potentiaalia kaikesta huolimatta.
Jääkiekko ei todellakaan ole euroopassa liian pieni laji tätä ajatellen. Siis ei todellakaan.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Avaisitko vähän tätä? Jos yksityinen firma tekee tappiota tai tarvitsee lisää rahaa, niin miten se on tavallisilta tallaajilta pois? Tuleeko ne ryöstämään meidät?

Jääkiekko ei todellakaan ole euroopassa liian pieni laji tätä ajatellen. Siis ei todellakaan.

Veronmaksajathan ne yleensä sitten maksaa lystin kun todetaan ettei tästä tullutkaan kannattavaa, eikös kaupungilla ollut tässä kuitenki joku siivu?

Ihan mielenkiinnosta. Missä vaiheessa vuotta arvelet Keski-Eurooppalaisten jääkiekkojoukkueiden ja seurojen käyvän leireillä? Esimerkiksi ulkomailla. Onko sesonki kuinka pitkä? Ja kuinka paljon jääkiekkojoukkueet ylipäätään leireilee ulkomailla? Kuinka moni liigajoukkue käy ulkomailla leireilemässä? Itse en tiedä niin sillä kysyn?
 
Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Veronmaksajat maksaa? Huokaus.

Kyseessä on erittäin yksityisrahoitusvetoinen hanke. Alueen (ja hankkeen) vetovoimalla houkutellaan alueelle lisää veronmaksajia (yritykset, jotka kustantavat lopulta välillisesti kaiken). Elinvoimaisempi alue on nimenomaan veronmaksajien etu (veroeurot, ne hankitaan kirstuun yksityisen sektorin toimeliaisuudella).

Olen puhunut vähän liian usein siitä, kuinka "Kansantaloustiede for Dummies" pitäisi olla pakollinen aine peruskoulussa. Tämä keskustelu alleviivaa tällaisen oppiaineen tarvetta.

Ei ole mitään mystistä pankkiautomaattia, mistä voi nostaa rahaa "veronmaksajien taskusta". Se todellinen rahoitusseinä (myös se veroseinä) on yksityinen sektori, jonka toimeliaisuudella kaikki tässä maailmassa kustannetaan. Jos ei tätä ymmärrä, ei kannata jatkaa keskustelua.

Jupa
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan mielenkiinnosta. Missä vaiheessa vuotta arvelet Keski-Eurooppalaisten jääkiekkojoukkueiden ja seurojen käyvän leireillä? Esimerkiksi ulkomailla. Onko sesonki kuinka pitkä? Ja kuinka paljon jääkiekkojoukkueet ylipäätään leireilee ulkomailla? Kuinka moni liigajoukkue käy ulkomailla leireilemässä? Itse en tiedä niin sillä kysyn?
Tiedän vain, että naapurimaistamme Venäjältä ja Ruotsista käydään säännöllisesti myös Keski-Suomessa leireilemässä. Ja aikalailla ympäri vuoden.

Kyse on usein juniorijoukkueista, joita ei välttämättä pidättele pitkä kausi omassa sarjassa.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Veronmaksajat maksaa? Huokaus.

Kyseessä on erittäin yksityisrahoitusvetoinen hanke. Alueen (ja hankkeen) vetovoimalla houkutellaan alueelle lisää veronmaksajia (yritykset, jotka kustantavat lopulta välillisesti kaiken). Elinvoimaisempi alue on nimenomaan veronmaksajien etu (veroeurot, ne hankitaan kirstuun yksityisen sektorin toimeliaisuudella).
Tällä hetkellähän Jyväskylä kaupunki on toiseksi suurin rahoittaja tälle hankkeelle ja ilmeisemmi Lehto Group suurin, Kaupunkin hyvinkin aktiivisesti hankkeessa mukana. Näitä yksityisellä rahalla rakennettuja hankkeita on siellä sun täällä ja kaikki kun menee perseelleen niin Kaupungin syliin ne loppupelissä kaatuu siis veronmaksajien. Nämä rakennusvaiheessa olevat rahoittajat häipyvät pikkuhiljaa taustalle ja pois,

Se että joku on nostanut ja näkee valtavina visiona että jotku huippu jalkapallo seurat tulisi leirelemään ja testailemaan Jyväskylään, hei se on kuukauden puolentoista sesonki, kesällä! ja montakohan joukkuetta pystyisivät edes ottamaan vastaa vaikka tulioita olisikin. Se hyvä puolihan siinä on että paikalliset futis seurat ei pyörisi jaloissa kun niitä ei ole
Tai sitten mennään muihin lajeihin, osahan käy jo nyt Kihulla testeissä joten se tuskin tuo mitään uutta ryntäystä ja tuo ei tule missään nimessä kilpailemaan urheiluliiton omistamia ja rahoittavia urheiluopistoja kuten Vierumäkeä, Kuortanetta jne Kaupunkin miliöö ei voita missään muodossa Urhiluopistoja mitkä on keskimäärin luonnorauhassa keskellä ei mitään ja niin kuuluukin olla. Se että kaupunkihoukutukset olisi kävelymatkan päässä, ei ole mikään hyvä yhtälö silloin varsinkin suomalaiselta liikunnan harrastajalta/ ns urheilijalta unohtuu se oleellinen minkä vuoksi näillä leirellä ollaan. ja edelleen tämä sesonki painottuu talvelle, jolloin kuitenkin etelän ja korkean paikan leirit tulee olemaan se ykkös prioriteetti.

Lähikuukausinahan tuo kuuluu kuinka pienen tuo aloitetaan vai aloitetaanko ollenkaan, alkuperäisessä mittakaavassahan se ei tule toteutumaan, jos olisi niin ollut niin rahoitus asioa olisi ollut kunnossa aikoja sitten. totuushan on se että joitain rahoittajia on mukana mutta huomattavasti pienemmässä mittakaavassa kun alunperin toivoivat, mutta olihan tuloslaskelmat vedetty niin hatusta ja perseelleen kun ollaja voi, kun niitä korjattiin sieltä utopiatasolta suuruuden hulluuteen niin mielenkiinto laski. Ei sieltä maailmatakaan niinpaljon hulluja löydy ja venäjän raha hanat on kiinni pakotteiden takia joten heidän rahanpesu ei onnistu EU alueella kuten vielä joitain vuosia sitten,
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se että joku on nostanut ja näkee valtavina visiona että jotku huippu jalkapallo seurat tulisi leirelemään ja testailemaan Jyväskylään, hei se on kuukauden puolentoista sesonki, kesällä!
En ole huomannut, että kukaan olisi puhunut jalkapalloseurojen leireilystä. Ei ne ulkomailta Suomeen juurikaan tule, joten sen voi unohtaa. Muiden lajien osalta tilanne on eri, mutta toki ulkomailta tulevien leireilijöiden varaan ei voi laskea kovin paljoa.

Niin ja kaupungin sijoitusosuus on noin 10% hankkeen kokonaishinnasta. Pääosin koko kompleksi on oman yksityisen yhtiön takana, joten kaupungin vastuulle homma ei todellakaan jää. Kaupunki on sijoituksensa lisäksi lähinnä vuokralainen, eli asiakas.
 
Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Parahin @snake70 , lue kiitos viestini uudelleen. Ei ole mitään sellaista rahahanaa kuin ’Jyväskylän kaupunki’.

Kaikki talous rakentuu yksityisen sektorin varaan, näin myös julkinen rahoitus.

Jupa
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Niin ja kaupungin sijoitusosuus on noin 10% hankkeen kokonaishinnasta. Pääosin koko kompleksi on oman yksityisen yhtiön takana, joten kaupungin vastuulle homma ei todellakaan jää. Kaupunki on sijoituksensa lisäksi lähinnä vuokralainen, eli asiakas.
Näinhän se aina kerrotaan ja on kerrottu, mutta kyllä ne kaupunkien päälle on niin monesti kaatunut, en usko että tämäkään tekee poikkeusta, aluksi ollaan pienen osan rahoittajia, sitten ollaa merittivä asiakas ja tämä osuus kasvaa kun pitää antaa tekohengitystä ja yriteään puoli väkisn pitää pystyssä ja pikku hiljaa kaupunki alkaa lunastamaan suurempaa osuutta, sitten yleensä kaupunki on virallisten ilmoitusten lisäksi mukana pimeästi. ja eihän tuo onnistuisi mitenkään jos kaupunki ei olsi mukana ja tavallaan pitääkin olla, mutta yleesä se kaupungin osuus kasvaa enemmän kuin rakennus kustannukset alkuperäisestä pudjetista jos vaikka prosentuaalisesti vertaisi kaupungin osuutta alkuperäisestä toteutuneeseen, kuten rakennus kustannukset alkuperäisetä toteutuneeseen.
Hartwall areena taitaa olla harvinainen poikkeus ettei kaatunut Helsingin kaupungin syliin, tosin kaupunki ei tainnut missään vaiheessa ollut edes osakkaana, Eikä myöskään koskaan päässyt positiiviseen tulokseen eikä omistajat netonnut mitään tuottoja, Harkimon onneksi Venäläiset lunastivat koko paskan itselleen.
 
Annatko nyt vielä esimerkkejä, kun pidät tätä niin päivänselvänä asiana? Milloin lähimainkaan tämän kaltainen ja kokoinen hanke on joutunut vaikeuksiin ja kaupunki on ottanut homman vastuulleen?
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ei ne ulkomailta Suomeen juurikaan tule,

Kyllä muuten tulee, Eerikkiläkin on monen maalaisten ja tasoisten europpalaisjoukkueiden kohde ollut jo vuosia ja enemmänkin tulisi jos mahtuisi. Tästä on ihan oman käden tietoa ja kokemusta usealta vuodelta, eli mitään mutuilua en asiassa harrasta.

Veikkaisin, mikäli synergiana olisi kihun palvelut ja kunnon fasiliteetit leireillä, niin liikoja saisi hätyytellä pois. Riippuen, millaisin suorituspaikoin ja kokonaispalveluin konseptoitaisiin eri lajien leirejä riittäisi vuoden ympäri. Tuottoprosenttihan se kuitenkin on rahalle ainoa merkitsevä asia tässä ja mitään pikavoittoja ei moisesta hankkeesta voisi irrota, niin melkein voi vetää henkselit hankkeelle. Rahaa moiseen löytyisi rajojen ulkopuolelta, mutta se edellyttäisi osaavaa hankkeen esiintuontia oikeille tahoille oikeanlaisin painotuksin, siksi siihen suhtaudun epäilyksellä. Rahaa on muillakin kuin oligarkeilla.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Annatko nyt vielä esimerkkejä, kun pidät tätä niin päivänselvänä asiana? Milloin lähimainkaan tämän kaltainen ja kokoinen hanke on joutunut vaikeuksiin ja kaupunki on ottanut homman vastuulleen?
Ylipäätään kaikki suomessa rakennetut liikuntapaikat ja areenat, yksikään kohde ei ole tuottanut, Se että mihin tätä jyväskylän hanketta nyt vertaisi yksi suhde yhteenhän ei ole mutta esim urheiluopistot voisi olla suuntaan antavia, ja nehän pyörii täysin valtion avun , veikkausvarojen, urheiluliittojen ym ym rahoituksilla. Mutta suomi on täynnä pienempiä areenoita jotka kaikki on kusessa, Tuorein taittaa olla Mikkelin Saimaa stadium, minkä rakensi Ammattikorkea koulu ja kaupunki sitotutui ottamaan X määrän vuoroja, ja halli huuttaa tyhjyyttään ja tapahtumia ei juurikaan ole, mutta se paska siirtyy kaupungin omistukseen muutaman vuoden päästä täysin. ja onko se nyt 2 vai 3 vuotta vanhan kompleksi. ja kaiken kukkuraksi Mikkelin kaupunki taitaa ostaa sen Ammattikorkeakoululta joten alkuperäiselle rahottajalle ei tule edes merkittäviä tappioita,
Salonojan maja Espoossa taitaa pikku hiljaa olla Espoon kaupungin omistuksessa. Eikä siinäkään ole kyse siitä loppuiko Jussilta rahat, sitä sillä riittää yllin kyllin vaikka rakentasi kaksi uuttakin.
Mutta tähän Jyväskylän hankkeeseen on tumpattu vähän lisää Helsinki Garden on hotellien puolesta ja sijainniltaankin lähelle vertailu kelpoinen, mutta hanke on yhtä pitkällä Jyväskylän kanssa, mitään varmuutta ei ole että toteutuuko, mutta se taitaa tämän hetken tiedoilla olla lähempänä toteutumista.
Tampereen kansi areenaa toteutetaan parhaillaan, millä taitaa sijainti olla parempi kun Jyväskylässä ja Helsingissä. Kokoluokaltaakin semmoinen jossa voidaan pitää suurempia Konsertteja kuin Jyväskylä. missä jyväskylä jää vähän välimaastoon liian suuri popedan keikalle ja liian pieni kalliille orkesterille. koska Konsertit on se todennäköisin käyttökohde, muut käyttäjät on harvassa. se että käyttö aste saataisiin hyvälle tasolle. Tampereella on kuitenkin kaksi liigajoukkuetta mikä täyttää hyvin, Helsigissä HIFK ja jääkiekko liitto muuttaa kyseiseen halliin pommin varmasti eli siitä tulee se virallien kotiareena ja ilmala jää venäläisille ja Jokereille jos ei Kurri päätä ostaa sitä takaisin mutta millä rahalla se sitä tekisi.
Se että sitten tähän Jyväskylän kompleksiin mitä siihen sitten loppupelissä tullaan rakentamaankaan, Jos siihen tulee Hipposhallin tyylinen yleisurheiluun soveltuva kompleksi ja Kihu pysyy mukana, käyttöaste on samaa luokkaa kuin nyt, palloiluhalliin ei taida löytyä tällä vakavaraista käyttäjää Lentopallo, Koripallo on niin kuopassa,Salibandyssä olisi vähän potentiaalia kun niitä pelejä kumminkin jotkut käy katsomassa mutta Mikä on Happeen tulevaisuus ja missä?
Hotelli ja mahdolliset muut liiketilat on kysymysmerkki missä kokoluokassa tulee, Hotelli bisnes on kuitenkin aika epävakaata, ja niiden käyttöaste on loppupelissä aika pientä, Se että joukkueet yöpyisi siinä on vähän toivotaan toivotaan koska ne majoittuu omien sponsoreiden mukaan. Ja aika vähän on liigajoukkueita jotka yöpyy Jyväskylässä. ei tule montaa hotelliyötä vuodessa. ja liigajoukkueet on kumminkin se todennäköisin palloilujoukkue mitkä käyttää yöpymisiä pelimatkoillaan vierailla paikkakunilla mutta Esim KalPa Helsingin reissulla yöpyy Lohjalla kisakalliossa kuten muutama muukin joukkue, siellä aamujäät ja saavat tietyty rutiinit pienellä bussimatkalla pelipaikkakunnille.
Se että kaunokirjoituksissa ja hyvillä myyntipuheilla sekä päiväunissa tuo projekti näyttäisi ihan ok. kuten itsekin ihastelin sitä kun se esiteltiin voiko olla totta ja kuinka upeaa. mutta tarkemmin kun alkaa miettimään niin mistä siihen saa käyttäjät ja millä hinnalla,
Eikös tässä kesällä jossain alueuutissa ollut jotain juttua Lutakon alueesta ja messkukeskuksesta, ja käyttö aste on liian pieni ja kannattavuus on heikkoa, ei riitä pelkästään että viikonloput myydään piha-alueiden tapahtumia pitäsi olla huomattavasti enemmän ja vähän viikko käyttöäkin. ja kuulem todella kusessa olisivat ilman MM rallia kun he ottavat kumminkin kaksi-kolme viikkoa koko alueen.
Suomi on vaan niin prkleen kaukana ja kallis maa, että tuosta nyt sen suuremin saisi kansainvälisen kohteen, Sitähän ei tiedä miten sitä on tässä viimeisen vuoden aikana hiottu mitä jätetään pois ja kenties tuleeko jotain tilalle, Mitä kaikkea siellä voisi toteuttaa, Messukeskushan Jyväskylässä jo on joka syö tietyn osan, no Hippos ehkä nappaa sieltä jotain mutta sen jälkeen saattaa olla kaksi paikkaa kilpailemassa esim konsertipaikasta, mikä syö sitten tuottoja pienemmiksi.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Enkä usko että JKL.stä löytyis koris junnuja / seuroja kovin paljoa. Korikselke riittää koulun salit aika nätisti. JKL.ssä esim Kilpinen, Keljonkangas, Vaajakoski. Esim Vaajakoskellavoi vetää kolme koris junnujoukkuetta yhtäaikaa.

Tämä nyt on niin täyttä huttua kun vaan voi olla. Kaupungin salit ei tällä hetkellä todellakaan riitä korisjunnuille. Lisäksi kaikkiin uusiin saleihin laitetaan kustannussyistä muovimatto, jolla korista ei voi eikä edes saa pelata.

Vaajakoskella voi vetää yksi joukkue just kerrallaan. Paitsi että sinnekin tuli syksyllä muovimatto parketin tilalle.

Mutta koris ja tuleva Hippos, ei tähän tietoon mitään tekemistä keskenään.
 
Huvittavaa kyllä päästä tällaisten tekstien myötä katsomaan yltiöpäisen pessimistin pään sisään. Huikeaa, että joku kykenee näkemään tämän kaltaisessa hankkeessa pelkästään negatiivisia asioita. Etenkin, kun perustelut ovat todella köykäisellä pohjalla.

Täytyy kyllä antaa tunnustusta siitä, että joku jaksaa elää noin voimakkaan pessimismin kautta elämäänsä. Itse en jaksaisi. Pessimistejä maailmaan kuitenkin tarvitaan, koska muuten meillä ei olisi tasapainoa, joten kiitos siitä.

Tämän aiheen osalta taitaa keskustelu olla sellaisessa umpikujassa meidän osalta, että toivotan hyvää jatkoa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mutta koris ja tuleva Hippos, ei tähän tietoon mitään tekemistä keskenään.
Tämä ei yllätä, koska olet aiemminkin osoittanut, että sinulla ei ole tästä hankkeesta käytännössä mitään tietoutta.

Koripallo todellakin on merkittävästi mukana tässä hankkeessa. Koripalloa varten olisi tulossa sisäpeliareena, sekä useampia harjoitustiloja.
 
king k

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Kun en tähän projektiin ole kovinkaan tarkasti missään vaiheessa perehtynyt ja lukemani perusteella sulla kuitenkin tästä tuntuu olevan enemmänkin tietoa niin kysytään. Muutkin jolla tietoa on saa tietenkin myös vastata tietämättömälle.

Eli jos hankkeessa on suunnitelmissa rakentaa ilmeisesti yksi iso sisäpeliareena + muutamia pienempiä harjoitusareenoita, niin ketkä ovat suunnitelmissa käyttäjinä?

Jos tähän listaa mahdollisia sisäpalloilulajeja:
-koripallo
-salibandy
-lentopallo
-futsal
-käsipallo

Näistä voitaneen Suomen mittakaavassa pudottaa samantien pois käsipallon ja futsalin. On niin pienen marginaalin lajeja, että eivät missään tapauksessa Suomen oloissa tule pelaamaan isoilla areenoilla saatika harjoittelemaan kokoaikaisesti niillä.
Lentopallo on siinä ja siinä. Voisi varmaan ainakin joitain pelejä pelatakin ja jopa silloin tällöin treenatakin, mutta on kyllä niin pieniä seuroja liikevaihdoltaan, että tuskimpa.
Koripallo ja salibandy olisi sellaisia lajeja, joissa voisi olla potentiaalia tuonkokoista kompleksia tietyssä määrin jopa käyttää. Mutta sitten tullaan siihen ongelmaan Jyväskylän kohdalla. Happee ilmeisesti vetänyt töpselin irti seinästä tämän projektin kohdalla syystä tai toisesta ja koripallossa pääsarjaseuroja ei Jyväskylässä ole. Koripallossa sama vika, miesten ykkössarjassa taitaa pelata paikallinen seura, heillä tuskin intoa taikka rahaa pelata ja harjoitella isoilla ja uusilla kentillä.
Eikä ole myöskään pääsarjaseuroja lentopallossa. Futsalissa on Kampuksen Dynamo ja Liikunnan Riemu, mutta niinkuin tuossa aiemmin mainitsin, ei taida olla riittävän iso laji pelaamaan ja harjoittelemaan tuollaisissa fasiliteeteissä.
Sitten on näiden kaikkien juniorijoukkueet. Siitä ei varmaan kukaan ole erimieltä, että jos tällainen areena ja siihen vielä harjoitusareenat kylkeen rakennetaan, niin vuoromaksut ovat kalliimpia kuin missä juniorit nyt pelaavat ja harjoittelevat. Joten todennäköisesti pysyvät siellä missä harjoittelevat nykyäänkin.
Joku nosti ulkomaiset seurat ja heidän leireilyt. Kuinka todennäköisiä nämä olisivat esim. koripallon, salibandyn tai lentopallon kohdalla?

12 kuukautta, 52 viikkoa, 365 päivää ja 8760 tuntia. Siinä koko vuoden aikaikkuna, jolloin tuon kompleksin sisäpeliareenoiden täyttöasteen luulisi joutuvan olemaan aikalailla lähellä 100% jotta hommassa olisi järkeä sijoittajien ja kaupungin kannalta.

Lätkäareenan ymmärrän täysin, se tulee JYPin myötä kyllä olemaan kannattava. Eikös tähän oltu suunnittelemassa myös futisareenaa? Kukas sitä käyttäisi, JJK taitaa olla tällähetkellä niin huonossa jamassa sekä taloudellisesti, että nousu pääsarjatasolle jonka tämän käyttö vaatisi ei taida olla ihan hetkeen tapahtumassa jos koskaan. Juniorit voidaan siis tästäkin sitä myötä laskea pois.
Ulkomaiset seurat ja leirit? Ei ehkä kuulosta kovin todennäköiseltä kuitenkaan täällä Pohjolassa.

Haluaisin kyllä nähdä, että tämä ilmanmuuta toteutuisi. Tai siis, että tuo lätkäareena tulisi, noille muille areenoille ja harjoituskentille on jotenkin vaikea nähdä, että tarvittavat käyttöasteet löytyisi.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä nyt on niin täyttä huttua kun vaan voi olla. Kaupungin salit ei tällä hetkellä todellakaan riitä korisjunnuille. Lisäksi kaikkiin uusiin saleihin laitetaan kustannussyistä muovimatto, jolla korista ei voi eikä edes saa pelata.

Vaajakoskella voi vetää yksi joukkue just kerrallaan. Paitsi että sinnekin tuli syksyllä muovimatto parketin tilalle.

Mutta koris ja tuleva Hippos, ei tähän tietoon mitään tekemistä keskenään.

En osannut kuvitella että salitilanne koriksenkin sugteen on noin huono. Tuo parketti vs. muovimatto on vähän hankala asetelma. Luulisi että on sellaisia alustoja jolla voi pelata molempia. Koriksella on kai Markkasen ansiosta jonkunlainen buumi JKL.ssä.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lisätään tuohon @king k .n viestiin vielä että salibandyssä O2 JKL taitaa olla jäsenmäärältään jo suurempi kuin Happee, ja heille valmistui oma halli joku aika sitten. O2 käyttää varmasti pääasiassa tuota omaa hallia, vaikka voi olla että sen kapasiteetti ei riitä kaikille 02 joukkueille? Mistä sitten mahdolliset lisävuorot otetaan se on toinen juttu.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tiedän vain, että naapurimaistamme Venäjältä ja Ruotsista käydään säännöllisesti myös Keski-Suomessa leireilemässä. Ja aikalailla ympäri vuoden.

Kyse on usein juniorijoukkueista, joita ei välttämättä pidättele pitkä kausi omassa sarjassa.

Venäjältä käy myös jotkut KHL joukkueet LPR seudulla, Imatran tai vai onko se Rauhan kylpylässä, siellä on ilmeisesti ihan hyvä paketti tarjota. Jäät, kylpylä ja asiakaspalvelu venäjäksi. Itseä silti ihan pikkusen epäilyttää minkä verran tällaisella leirikonseptilla Hippokselle olisi saatavissa asiakkaita.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ylipäätään kaikki suomessa rakennetut liikuntapaikat ja areenat, yksikään kohde ei ole tuottanu

Kuulut siis niihin, jotka myöntävät, että ruotsalaiset nyt vaan on fiksumpia kun suomalaiset...

Ruotsissa kun nämä on saatu kannattaviksi vaikkapa sellaisessa ihan Jkylään verrattavassa paikassa kuin Karlstadissa. Asukkaita 93 898 (kaupungissa 61 492) ja Jyväskylään verrattavissa myös siten, että on Ruotsin MM-rallin keskuspaikka. yli 300km matka pääkaupunkiin (Osloon 220km).

Kyse on juurikin tästä suomalaisten varovaisuudesta ja visionäärisyyden puutteesta. Ruotisin omat hallit rakenneltiin jo vuosituhannen alkupuolella, mutta täällä ne perusasiat miten, miksi ja minne opittiin oikeistaan vasta Tampereen Areenan kohdalla. Ja koska Jkylä ei voi kilpailla Tre Areenan tai Gardenin kanssa, oltiin siä fiksuja, ja tehtiin konseptista yliopistoliitännäinen monilajikeskus.

Mutta tässä maassa pelätään riksejä, ja ei nähdä tulevaisuuden mahdollisuuksia, tilannetta silloin, kun rakennelma on olemassa. Koitetaan vaan ängetä rakennelmat nylkyiseen yhteiskuntaan ja infraan ja ei mietitä, miten se rakennelma itsessään muuttaa käyttäytymistä ja kaupunkirakennetta.. sen jälkeen kun on valmsita...

Tai siis hankkeissa on kyllä nykyään mietitty, mutta rahottajaporras on ätällä varovista ja köyhää vs. länsinaapuri..

tai sitten ne ruattalaiset on vaan fiksumpia kuin me ja me tyhmyyksissämme hävitään näillä rahaa, kun svedupelle naureskelee matkalla pankkiin
 
Ruotsissa asukasmäärä on tuplat Suomeen verrattuna. Tämän lisäksi Norja ja Tanska saman kielialueen maita. Keski-Eurooppakin lähempänä. Ainakin kun itse on tullut käytyä Ruotsissa mm. hiihtokeskuksissa niin yllättävän paljon siellä on autoja Saksan, Hollannin ja Belgian rekkareissa. Mutta tämä lienee jo asian vierestä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Venäjältä käy myös jotkut KHL joukkueet LPR seudulla, Imatran tai vai onko se Rauhan kylpylässä, siellä on ilmeisesti ihan hyvä paketti tarjota.

Tähän, kun asiaa käsitellään tekee mieleni tuoda vähän käytännön perspektiiviä. Ei ole olemassa paikkaa tai seutua, joka olisi "liian kaukana" leireillä. Oma kokemus liittyy leireilyyn jalkapallojoukkueiden kanssa niin suomessa, kuin vähän ulkomaillakin. Merkittävin asia, mikä vaikuttaa, on fasiliteetit lajille, linkittyvät palvelut ja hinta (no joillain joukkueilla se on se sama), millaiset palvelut ja toimivat käytänteet (räätälöinnit, joustavuus) saa pakettiin liitettyä määräävät houkuttavuuden. Siksi esim eerikkilässä majailee sekä maajoukkueita muualta, kuin ihan mestarien liigassa pelanneita joukkueitakin. Silti se isoin ryhmä on erilaiset junnujoukkueet omine tarpeineen. Jos on paikka missä kykenee järjestämään esim. ystävyysotteluita leireilevien tai paikallisten joukkueiden kanssa on iso plussa, no, oikeastaan toive eli välttämättömyys. Tämä toimii näin suomesta turkkiin, on myös olemassa esim. espanjassa vaatimattomampia leirioloja, joissa pyritään saamaan pelejä vastaavan ikäisten paikallisten joukkueiden kanssa (ei aina onnistu) ja niissä on porkkana päästä katsomaan la liigaa osana leiriä.

Summa summarum. Totuus on, että kaikissa lajeissa leireily on tärkeä osa valmennusta ja jos löytyisi paikka missä samaan pakettiin kuuluisi urheilijakohtainen data ja data valmennuksen käyttöön, hyvät fasiliteetit, toimiva majoitus ja ateriointipalvelut osaavan ja ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa ja mahdollisuus oheistoimintaan (muuta liikuntaa virkistykseksi, leikkimielinen kohelluspaikka nuoremmille). Käyttöaste huitelisi lähellä sataa ympäri vuoden ja kävisi kiuten eerikkilässä, leirit pitää varata jo vuotta puoltatoista ennen, jos joukkueelle säännöllisesti leirityksen haluaa itselleen sopivana ajankohtana.

Tämä ei niitä pikavoittoja tuo, mutta pitkässä juoksussa on runsaudensarvi, koska muutosta näihin toimiin kv - tasolla tuskin milloinkaan tulee. Suomi rahapiireissään vaan ei oikein ymmärrä mitä kiven alta löytyy ja kivi jää yleensä kääntämättä, surku sinänsä.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Täällä meillä Piispalassa käy kanssa kaiken maailman joukkueita leireillä kaukaakin. Joten kyllä tärkeintä on kokonaisuus jossa sijainti ei tosiaan ole kovin iso juttu. Toiset joukkueet varmaankin haluavat keskelle ei mitään juuri siitä syystä että siellä keskittyminen on aina olennaisessa. Ei Jyväskylä mahdollisten leirien järjestämispaikkana ole lainkaan pöllömpi, onhan hippoksen alueella myös suomen kärkiosaamista liikuntatieteissä. Luulisi senkin olevan jonkinlainen houkutin jos pääsisi myös sitä osaamista hyödyntämään.

Kaikkia nyansseja, varmasti myös näitä pohditaan ja on tietysti jo pohdittu. Niin kuin monesti sanottu niin mistään muusta tämä ei ole kiinni kuin siitä rahasta että kuka maksaa viulut. Järkevä systeemi tämä tulee olemaan se on ihan vissi ja varma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös