Mainos

Jyväskylään uusi halli, mutta miten?

  • 794 488
  • 5 108

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Pysy vahvana Päivi! Olosuhteiden pitää tietenkin kehittyä, mutta ei näin röyhkeällä ja epäselvällä julkisen puolen panostuksella
Vaikka lieneekin sarkasmia, kerro toki mikä siinä on röyhkeää ja epäselvää sekä miten asia olisi pitänyt hoitaa
 
Hei,

Muistuttelisimme tähän väliin ihan kaikkien palstalaisten oikeusturvan takia, että myös nettikirjoittelusta voi joutua pahimmassa tapauksessa oikeudelliseen vastuuseen, jos viestien kohde haluaa tehdä siitä rikosilmoituksen. Kaikenlaisessa mahdollisesti herjaavassa ja yksityisyydensuojaa rikkovassa, tai semmoiseksi tulkittavassa kirjoittelussa kannattaa siis olla äärimmäisen tarkkana.

Luonnollisesti laittomuuksia tai muita sääntörikkeitä (mukaan lukien yleisluontoinen asiattomuus) sisältävät kirjoitukset päätyvät myös palstan kurinpitokäsittelyyn.

Terveisin,

Modet
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
155 miljoonan euron leasingrahoituksen takaaminen. Melko isot summat Jyväskylän kokoselle paikalle.
Kyseessä on aika iso kokonaisuus, ei vaan jäähalli. Jäähalli ja JYP asiassa itseasiassa erittäin pieni osuus. Käytännössä usealle eri lajille rakennetaan harjoituspaikat kokonaan uudestaan ja nuoret ja muut harrastajat pääsisivät hankkeen toteutuessa viimein pois homeisista sekä muuten sisäilmaongelmaisista tiloista, jotka olisi pitänyt olla käyttökiellossa jo vuosikausia.

Kyseinen leasingmalli on kaupungille ehdottomasti edullisin vaihtoehto ja hyväksytty myös demokraattisesti valituissa elimissä.

Kaupungilla ollut kaikki tarvittava tietoa, kun ovat hankkeesta äänestäneet

moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ensin oltiin huolissaan parista kyläkoulusta.
Sitten otettiin mukaan tämä JAMK sotku liittyen Hippos hankkeeseen.
Ja myös ehdotettiin että kaupungin pitäisi rahoittaa täysin tällainen Nokia-areena tyylinen ratkaisu.
Nyt nämä korruptio puheet ja ehkä tämä jatkuva takin kääntäminen vie hieman pohjia tästä.

Tosin onhan tässä sopivasti alla Hirviareena ja siellä vähän samaa ongelmaa eli monimutkainen omistajarakenne, kustannukset joista ei ole mitään faktaa julkisuuteen kerrottu, taustalla jatkuvasti konkurssiuhan alla oleva seura ja jo ennen avajaisia alkoi näyttämään siltä, että tämä valuu Laukaan kunnan maksettavaksi isommassakin määrin.

Onko nyt kukaan ammattilainen kerennyt tuohon valitukseen perehtymään ja onko näillä väitteillä jotain perää?
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Onko siinä Hirviareenan vieressä tilaa myös "Hipposhallille"? Laukaalla pelaa jo Laukaan Happee ja kohta kait Laukaan Jyppii. Sitten muutto takas, kun Päivi muuttaa pois valitusoikeuden piiristä. Hieno urheilupääkaupunki!
 
FinnPeak

Jäsen
Tosin onhan tässä sopivasti alla Hirviareena ja siellä vähän samaa ongelmaa eli monimutkainen omistajarakenne, kustannukset joista ei ole mitään faktaa julkisuuteen kerrottu, taustalla jatkuvasti konkurssiuhan alla oleva seura ja jo ennen avajaisia alkoi näyttämään siltä, että tämä valuu Laukaan kunnan maksettavaksi isommassakin määrin.

Onko nyt kukaan ammattilainen kerennyt tuohon valitukseen perehtymään ja onko näillä väitteillä jotain perää?

Samasta kiinnostais kuulla jonkun pätevän, ei-tunteellisesti asiaan suhtautuvan arvio.

Suomessa näistä hankkeista löytyy niin paljon kähmintää ja julkisyhteisöjen nimissä annettuja liiallisia korruptionmakuisia sitoumuksia, että näitä uskoo vähän liiankin helposti nykyään.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä aika huolestuttava tieto: "Hankkeen projektipäällikkö Ville Niskakankaan mukaan valitusprosessit vievät niin kauan aikaa, ettei valituksen kaatuminen hallinto-oikeudessa ei pelastaisi hanketta. "

Tässä on varmaan kyse siitä, että valituksen ollessa käsittelyssä sopimukset raukeavat. Ne voidaan uusia, mutta hinta on kenties korkeampi. Sitten ne pitää viedä uudelleen valtuuston käsittelyyn. Alkaa uusi valituskausi.
 
Tach

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samasta kiinnostais kuulla jonkun pätevän, ei-tunteellisesti asiaan suhtautuvan arvio.

Suomessa näistä hankkeista löytyy niin paljon kähmintää ja julkisyhteisöjen nimissä annettuja liiallisia korruptionmakuisia sitoumuksia, että näitä uskoo vähän liiankin helposti nykyään.

En tiedä onko paras ja pätevin, mutta tässä ainakin yhden valtuuston jäsenen näkemys asiasta
 
Liitteet

  • Screenshot_20241110_173914_Facebook.jpg
    Screenshot_20241110_173914_Facebook.jpg
    118,5 KB · kertaa luettu: 386

Tensor

Jäsen
Samasta kiinnostais kuulla jonkun pätevän, ei-tunteellisesti asiaan suhtautuvan arvio.

Suomessa näistä hankkeista löytyy niin paljon kähmintää ja julkisyhteisöjen nimissä annettuja liiallisia korruptionmakuisia sitoumuksia, että näitä uskoo vähän liiankin helposti nykyään.
No näin kaupunkilaisena ja veronmaksajana minulle riittää että tuo käsiteltiin "kaikin tarpeellisin tiedoin" kaupunginhallituksessa ja sen jälkeen hyväksyttiin äänin 55-9 valtuustossa. Kukaan päättäjistä ei nostanut mitään radikaalin hälyttävää esille - ei edes hankkeen vastustajat - vaikka olen toki ymmärtänyt, että tulkinnanvaraa toki on kuinka paljon hanke tulee lopulta kaupungille maksamaan 20v aikaskaalalla.

Mutta vaikka noita laskelmia voisi jankata ja mallintaa eri lopputulemiin, niin rehellisesti sanottuna se ei itseäni kiinnosta, koska hanke yksinkertaisesti on vain niin valtava boosti koko kaupungille, että rakentamatta jättäminen olisi joka tapauksessa se kaikkein "kallein" vaihtoehto.

Lisäksi, koska hankkeen takana taitaa olla suurinosa kaupungin väestöstä, niin jos nyt kuvitellaan että tämä saataisiin käyntiin ja sitten 20v päästä huomataankin että perkele kyllä tässä nyt siipeemme otettiin laskuissa, niin ehkä sitten voidaan kollektiivisesti Jyväskylässä ottaa se tappio niskaan ja opiksemme.
 
Miguelvon

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Leijonat
Suurin ongelma tässä hankkeessa itselleni on, ettei sitä ole jo rakennettu. Jos hanke olisi saatu alkuperäisessä aikataulussa vietyä maaliin, niin Hippoksella olisi nyt suuniteltua paremmat tilat ja kustannukset olisivat matalammat. Vastustajat ja valittajat ovat vain saanneet sen aikaan, että nyt treenataan ihmisille vaarallisissa tiloissa ja tulevat kustannukset ovat korkeammat kuin muuten olisivat olleet. PS. Onneksi maksan veroni Äänekoskelle.
 
Luolis

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo, Montreal Canadiens
Korpivaara on aina välillä tullut vastaan Twitterissä viimeisen parin vuoden aikana ja aina ihmettelin että miksi tämä kaveri on vihreissä, kun kaikki mielipiteet tuntuivat hyvin persuuntuneelta. Jokseenkin järkkyneeltä mieleltä hän kyllä vaikuttaa ja tämä keissi nyt on ihan puhdasta kiusantekoa. Tsemppiä Jyväskylään ja toivotaan että saisitte jonkun ratkaisun tähän.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Tällä yhdellä kirjoitusvirheellä sait vähän vajaan 19000 vihamiestä Laukaasta.

Laukaassa
Tuosta kun ottaa pois ne jotka on Jatkoajassa, niin jää vielä pari... Tää on kyllä herkkä aihe ja aina näissä välillä onnistuu, mut nyt taas ei. Vaikka mulle on yks syntyperäinen yrittänyt opettaa tätä ennenkin.

Suuret pahoittelut asiasta. En uskalla käyttää enää kunnan nimeä...kait se sentään kunta on?
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Lisäksi, koska hankkeen takana taitaa olla suurinosa kaupungin väestöstä, niin jos nyt kuvitellaan että tämä saataisiin käyntiin ja sitten 20v päästä huomataankin että perkele kyllä tässä nyt siipeemme otettiin laskuissa, niin ehkä sitten voidaan kollektiivisesti Jyväskylässä ottaa se tappio niskaan ja opiksemme.

Näin tämä on ajateltava. Onhan tätä elinkaari/leasingmallia jo harjoitettu esim.koulurakentamisessa. Saadaan budjetit näyttämään paremmilta ja saadaan uutta rakennusta pöytään. Tietenkään tämä ei ilmaiseksi synny vaan yksityinen puoli kyllä oman osuutensa vuosien saatossa ottaa aivan kuin missä tahansa liiketoiminnassa. Se on itselle valehtelua väittää tätä halvaksi tavaksi. Varmasti se on kumminkin paras vaihtoehto tässä tilanteessa ja hankkeen kokoluokka huomioiden. Poliittisesti ei mitään mahdollisuutta saada tuota julkisella rahalla.

Suurin ongelma isossa kuvassa on se että kaikkiin investointeihin herätään aina liian myöhään kuten nyt Jyväskylässä. Hallihanke olisi pitänyt laittaa vireille heti vuosituhannen alkupuolella kun vanhat paikat olivat vielä jokseenkin kunnossa. Nyt on hieman jo kiire ja se tietää myyjän markkinoita kun tiedetään että ostaa on melkein pakko.

Korpivaarasta en sano mitään, banaania tulee taatusti jos raotan vähääkään ajatuksiani :) Tämän on nyt turha antaa mennä tunteisiin.
 
Viimeksi muokattu:

Tach

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Päivi taas parin päivän tauon jälkeen aktivoitunut X:ssä. Näyttää iloitsevan, kun "Seppäsen 40m bisnekset kaatuu yhden akan takia" <- Hänen omat sanansa kirjaimellisesti, ei omani.

Hyvin huomaa viesteistä ihmisen motiivin. Ei sitä paskaakaan kiinnosta kunnan talous, ainoastaan haitan aiheuttaminen ihmisille kenelle kantaa kaunaa asiasta kuin asiasta.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jep. Tekis mieli kirjoittaa kunnolla, mutta pakko vaan pidättäytyä. Viha on kuitenkin tuollaista touhua ja oman navan tuijottelua kohtaan valtava.
Ei viitsi aamuaan pilata katsomalla tuota x:n postausta...pilaan sitten iltani mielummin. Sinne pystyy palautettakin antamaan, jos siltä tuntuu.
 
Nepi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, EV Zug & Detroit Red Wings
Päivi taas parin päivän tauon jälkeen aktivoitunut X:ssä. Näyttää iloitsevan, kun "Seppäsen 40m bisnekset kaatuu yhden akan takia" <- Hänen omat sanansa kirjaimellisesti, ei omani.

Hyvin huomaa viesteistä ihmisen motiivin. Ei sitä paskaakaan kiinnosta kunnan talous, ainoastaan haitan aiheuttaminen ihmisille kenelle kantaa kaunaa asiasta kuin asiasta.
Osaamiskeskuksestahan tuossa on kyse eli juuri siitä rakennuksesta mihin JAMKin piti ilmeisesti siirtyä siinä tapauksessa, että rakentaminen olisi alkanut ajoissa. Ei ole kyllä kenellekään hyväksi tuommoinen pitkävihaisuus ja kauhea katkeruus entistä työnantajaa kohtaan.
 
Juu ja Päivi on nyt saanut jostain päähänsä, että Seppänen tulisi tuon osaamiskeskuksen omistamaan. En tiedä miten paljon Seppänen tuossa hankkeessa mukana on, mutta olen aika 100% varma että Seppänen ei sitä osaamiskeskusta tulisi omistamaan.
 
TyöUkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itselleni on tuo X aivan tuntematon alusta käyttää. Viimeisimmät Päivin julkaisut ovat yli vuoden takaisia, joten vaatiiko uusimpien päivitysten lukeminen X:n kirjautumista?

Mitä noihin Päivin vanhempiin julkaisuihin X:ssä tulee, niin mielestäni ihan järkeviä juttuja ovat ja tuo monia yhteiskunnan epäkohtia esille. Tämä hallista valittaminen, Noh vittumainen juttu.

On minulla silti kova luotto siihen että uusi halli tulee. Yksi vaihtoehtohan olisi tehdä Venäjän kanssa yhden vuorokauden mittainen sopimus missä Suomi olisi Venäjän alaisuutena. Valtion rajat ns. siirtyisivät hetkellisesti. Kyllä Venäjällä tuommoiset valitukset osataan hoitaa niin että valittaja pitää sen turpansa kiinni. Saisi Putin tästä hyvästä ilmaisen viikonlopun Himoksen rinteillä.
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Alkanu Päivin X:ssä parveilla enemmänkin samanhenkisiä…Tuskin menee kauaa että on Persuissa.
Jotenkin nyt vaikuttaa että ei tähän tätiin mikään painostaminenkaan auta, vaan tappelut on käytävä loppuun asti eri tasoilla ja toivoa että nämä vähämieliset ihmiset ei tuhoa lopullisesti hanketta.
Jos ennustaa pitää niin Päivi saa taakseen joitakin paskaperseitä jotka alkaa levittämään salaliittoteoriaa Hippoksen suhteen. Mm.Keskisuomalaisen osuutta jo jotkut X:ssä nosti esiin.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Juu ja Päivi on nyt saanut jostain päähänsä, että Seppänen tulisi tuon osaamiskeskuksen omistamaan. En tiedä miten paljon Seppänen tuossa hankkeessa mukana on, mutta olen aika 100% varma että Seppänen ei sitä osaamiskeskusta tulisi omistamaan.
Käsittääkseni Seppänen ei liity osaamiskeskukseen mitenkään, toki asiaa lobannut myös, mutta jos puhutaan omistajuuksista
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Korpivaara on aina välillä tullut vastaan Twitterissä viimeisen parin vuoden aikana ja aina ihmettelin että miksi tämä kaveri on vihreissä, kun kaikki mielipiteet tuntuivat hyvin persuuntuneelta.

Jotenkin itsestäkin Korpivaara on alkanut tuntua Pekka Katajan(Jokilaaksolaiset ymmärtänevät) naispuoliselta versiolta, toki x kertaa vittumaisempana, joten tämä puoluekytkös on ruvennut hämmästyttämään.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös