Mainos

Jyväskylään uusi halli, mutta miten?

  • 794 601
  • 5 108

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Lappeenrannassa hallihanke keskustaan (Liigan sivuilla uutinen), 5000 katsojaa matsiin ja 7000 muihin tapahtumiin. Sielläkin nykyhalli vuodelta 1972, että onhan tuossa ikää sillä montulla.

Kustannusarviona uudessa omaan silmään aika maltilliset 35 miljoonaa.

Nyt jännäämään, kumpi valmistuu ensin, Kisakenttä vai Hippos2020.

Kisakenttä.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Kisakenttä.
Tuskin. Lappeenrannassa mitään päätöksiä ei ole edes vielä tehty. Sen jälkeen jos päätökset saadaan hallista tehtyä, on siellä kuljettavana sama tie mikä nyt täällä on tulossa päätökseen, eli ankeuttajat. Yksikin riittää. Voisin kuvitella, että jos tuo halli meinataan torille leprassa kyhätä, niin vastustusta löytyy varmasti torin vakioänkyröistä.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Jatkan jossittelua ja linkkaan Jatkoajan uutisen Nokia-areena kävijämäärästä ensimmäisen vuoden aikana.

Yli puoli miljoonaa katsojaa, ja jos heittää vaikka hiha-ravistuksen, että yksi katsoja tuo kassaan 20€ (todennäköisesti alakanttiin), niin vuodessa 10 miljoonaa euroa on kilahtanut kassaan.

Yhden liigahallin normaali elinikä on 40+ vuotta eli tuon kun kertoo tuloilla niin 400 000 000 kahisevaa kotiin päin. Olisikohan sillä määrällä kuitattu kunnollisen hallin rakentamiskustannukset jossain kohtaa elinkaarta?

No, ehkä saadaan Hippoksellekin hieman leveämmät käytävät parin vuoden päästä niin niillä keskimääräisellä 3000 katsojalla on lyhyempi jonotus nakkimukin ja lätkäkarkkien kimppuun.
 
Volcan M.

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Jyväskylän Hippos-hanke saa rahoitusta valtiolta...​

Tänään 11:40 | Päivitetty tänään 12:06​

Jyväskylän Hippos-hanke saa rahoitusta valtiolta – liikuntarahaa myös Muurameen ja Saarijärvelle (vain tilaajille)
"... Hippos-hanke on tällä hetkellä jäissä valituksen takia. Korkeimman hallinto-oikeuden odotetaan ratkaisevan lähikuukausien aikana, antaako se asiassa valitusluvan."

Onko uutisessa virhe, vai onko ankeuttajat jatkaneet kiusaansa?
Siis tuo tilanne KHO:n kanssa on ollut vireillä jostain elokuulta saakka, kun KHO ei käsittele asioita kovin nopeasti. Sitä tässä on käytännössä vain odotettu, että KHO ei myönnä valituslupaa, jolloin ankeuttajien lupausten perusteella tämän valituskierteen pitäisi olla ohi.
 
Kelmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Saapi nähdä miten tämä hanke nyt etenee. Lehto on ymmärtääkseni aivan henkitoreissa tällä hetkellä ja käsittääkseni vuodenvaihteessa nämä Hippoksen sitoumukset purkautuvat. Korjatkaa toki tätä hankkeeseen sitoutumista paremmin tietävät.

Tosin tässä on rakennusalalla se tilanne, että hyvinkin moni taho olisi nyt erityisen kiinnostunut näin isosta hankkeesta. Tämä sen vuoksi, koska alalla hiljenee yleisesti kovaa vauhtia, erityisesti uudistuotannon puolella. Tarjoajia siis tähän kyllä löytyy ja hintakin voi olla itseasiassa yllättävänkin kilpailukykyinen, kun työtä haluttaisiin saada rakennusliikkeille kovaa vauhtia ja hieman huonommallakin katteella.

Olisi pistetty jo kuokka maahan useampi vuosi sitten, niin ei tarvitsisi enää niitä kulmatolppia katsella, mutta kun meidän kolme ylintä edunvalvojaa päättivät toisin niin näillä mennään.

Tästä ketjusta tulee lähes aina sama fiilis: odottavan aika on pitkä ja pessimisti ei pety.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Tosin tässä on rakennusalalla se tilanne, että hyvinkin moni taho olisi nyt erityisen kiinnostunut näin isosta hankkeesta. Tämä sen vuoksi, koska alalla hiljenee yleisesti kovaa vauhtia, erityisesti uudistuotannon puolella.
Lehto oli hankeyhtiössä mukana n. 10 miljoonan euron sijoituksella, joten jos akuutti rahapula iskee ja jokin toinen rakennuttaja kaipaa vakaata peruskuormaa useamman vuoden ajaksi, pääsevät osapuolet varmasti yhteisymmärrykseen kaupan ehdoista.

Enemmän minua huolestuttaa kaupungin porkkanan, rakentamisoikeuden, houkuttelevuus. Kohonneen inflaation myötä nollakorkoympäristö on muisto vain ja sijoittajille kaavailtu 6-8% tuotto ei näytä nykyoloissa houkuttelevalle. Korkojen nousun ja laskun ei pitäisi olla yllätys, kun rahat ovat kiinni hankkeessa jopa kymmeniä vuosia. Silti ihmismieli painottaa käsillä olevaa tilannetta.

Aamun Keskisuomalaisessa jatkopestin saanut kaupunginjohtaja Koivisto hahmotteli visioita aina seuraavalle vuosikymmenelle asti. Hippos-hanke on edelleen kuvioissa mukana (mitä muuta voikaan sanoa) ja ratapihan kattaminen oli edelleen pilkahduksena silmäkulmassa.

Ehkäpä ratapihan kattaminen pitäisi laittaa jo nyt toteutukseen. Jos jo nyt aloittaisi, voitaisiin ne Hippoksen kulmatolpat siirtää kannelle muistomerkeiksi. Kunhan on ensin käyty läpi jokainen mahdollinen valituskierros. Vaikka viisaiden miesten ryhmä on jo iäkästä sorttia, on änkyröiden laji elinvoimaista sorttia.

EDIT: Linkki Keskisuomalaisen juttuun

PH7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikea on mitään saada, jos ei mitään yritä. Harvoin näitä tapahtumia tuodaan kaupunkiin ihan yks kaks yllättäen. Itse en silti usko, että miesten mm lätkää nähdään Jyväskylässä, koska kaupungista puuttuu tarvittavat hotellit yms. Jyväskylässä on 13 hotellia ja näissä 1479 huonetta ja mikäli verrataan Tampereeseen jossa on 27 hotellia ja 3319 huonetta. Tampereella ei hotellikapasiteetti riittänyt vaan eioota jouduttiin myymään.
Tilanne on vaikea, jos hotelleille ja ravintoloille ei normaalisti ole kysyntää, niin niitä ei kannata pyörittää vain rallin ja yksien kisojen (1kerran 10vuoteen) Tämä siis ilman sarvia ja hampaita. Eli toisin sanoen kaupungin pitäisi kyllä kehittyä aika paljon, että näihin isompiin tapahtumiin riittäisi rahkeet.

Käyttämäni luvut on tilastokeskuksen sivuilta ja on Helmikuulta 2020 joten pientä muutosta on voinut tapahtua, mutta ei niin radikaalia, että se muuttaisi isoa kuvaa.
Jos vertaa Turkuun 19 ja 1781, vain hieman enemmän kuin Jyväskylässä. Oulussa taas vähemmän eli 9 ja 1255. Ei pitäisi jäädä hotellikapasiteetista kiinni, nimenomaan kakkoskaupunkina. Ykkös kaupunkina Tampereen kaikki hotellit olivat käytännössä loppuumyynti. Hyvin mahtuvat kaupunkiin ruotsalaiset, latvialaiset yms.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet

Viime keväänä kävin katsomassa pari MM peliä, hotelliyö 280€/yö, ja nuokin varasin hyvissä ajoin. Monelle muulle myytiin ei oota, eli pelin jälkeen oli pakko palata kotiin.
Jyväskylän lähistöllä on kyllä Peurunkaa ym. missä on lisää petipaikkoja, eli ei se niin iso ongelma ole, isoin ongelma on että uudistetusta hallista uhkaa tulla liian pieni, mikäli suunniteltu 6000 katsojaa toteutuu niin se ei vaan riitä katsoja kapasiteetiksi, muutama tuhat lissää, niin silloin voitaisiin järjestää paljon isompia tilausuuksia.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Siis tuo tilanne KHO:n kanssa on ollut vireillä jostain elokuulta saakka, kun KHO ei käsittele asioita kovin nopeasti. Sitä tässä on käytännössä vain odotettu, että KHO ei myönnä valituslupaa, jolloin ankeuttajien lupausten perusteella tämän valituskierteen pitäisi olla ohi.
Eli onko tilanne nyt se, että heti kun KHO käsittelee ja hylkää tuon valitusluvan, niin voidaanko sen jälkeen kuokka lyödä maahan ns. samointein?
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Eli onko tilanne nyt se, että heti kun KHO käsittelee ja hylkää tuon valitusluvan, niin voidaanko sen jälkeen kuokka lyödä maahan ns. samointein?
Eikös se ole tästä kiinni enää. Jos tulee hylkäävä päätös niin kaivurit siellä seuraavana päivänä.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Eikös se ole tästä kiinni enää. Jos tulee hylkäävä päätös niin kaivurit siellä seuraavana päivänä.
Tätä mietin. Miten tuo käytännössä sitten toimii, kun ankeuttajakolmikko on sanonut että pistävät pisteen tuolle valittamiselle, niin onko heillä taas siinä jokuaikaraja minkä puitteissa täytyy toimia jos meinaa jatkaa valituskierrosta? Tässä tapauksessa aloittamista joutuisi jokatapauksessa odottamaan päätöksestä se kuukausi eteenpäin?
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Tätä mietin. Miten tuo käytännössä sitten toimii, kun ankeuttajakolmikko on sanonut että pistävät pisteen tuolle valittamiselle, niin onko heillä taas siinä jokuaikaraja minkä puitteissa täytyy toimia jos meinaa jatkaa valituskierrosta? Tässä tapauksessa aloittamista joutuisi jokatapauksessa odottamaan päätöksestä se kuukausi eteenpäin?
Jos ketjuilla köyttävät itsensä puihin siellä hallin lähellä niin se taitaa olla ainoa hidastuskeino enää.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Jos ketjuilla köyttävät itsensä puihin siellä hallin lähellä niin se taitaa olla ainoa hidastuskeino enää.
No eipä tässä näytä olevan vielä ukoilla kiire. Saavat suunnitella köyttämistavaran hankintaa rauhassa hylkäyksen varalta.

"Asioiden keskimääräinen käsittelyaika on sekä viime vuonna että tänä vuonna ollut vajaat kahdeksan kuukautta."

Joulukuun lopussa on kulunut siis vasta 3 kuukautta. Linnut laulaa ja aurinko alkaa nousta jo hyvin aikaisin aamulla ennenkuin tuo on ratkaistu.

Eli reality-checkinä tähän väliin; taitaa aloitus mennä aikaisintaan ensi syksyyn.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
No eipä tässä näytä olevan vielä ukoilla kiire. Saavat suunnitella köyttämistavaran hankintaa rauhassa hylkäyksen varalta.

"Asioiden keskimääräinen käsittelyaika on sekä viime vuonna että tänä vuonna ollut vajaat kahdeksan kuukautta."

Joulukuun lopussa on kulunut siis vasta 3 kuukautta. Linnut laulaa ja aurinko alkaa nousta jo hyvin aikaisin aamulla ennenkuin tuo on ratkaistu.

Eli reality-checkinä tähän väliin; taitaa aloitus mennä aikaisintaan ensi syksyyn.
No just joo. Ei siis pidätetä hengitystä.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Tätä mietin. Miten tuo käytännössä sitten toimii, kun ankeuttajakolmikko on sanonut että pistävät pisteen tuolle valittamiselle, niin onko heillä taas siinä jokuaikaraja minkä puitteissa täytyy toimia jos meinaa jatkaa valituskierrosta? Tässä tapauksessa aloittamista joutuisi jokatapauksessa odottamaan päätöksestä se kuukausi eteenpäin?
Periaatteessa jos valittamista jostain kumman syystä haluaakin jatkaa niin käsittääkseni EU tuomio istuin on seuraava mahdollisuus.
Tämän trion ollessa kyseessä, mikään ei ole varmaa kun vauhtiin ovat päässeet.
Ainahan jotain uusia juttuja voi keksiä halutessaan. Joten pitää odottaa että oikesti kaivinkoneet kaivavat ja purkutyöt on alkaneet tai sitten tuhkauurna on upotettu tarpeeksi syvälle.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Ei nyt suoraan kosketa tätä hanketta, mutta Petopodissa oli Juha Junno vierailemassa ja puhuivat Oulun uudesta mahdollisesta areenasta. Pääpointit Junnolla, että areenan pitää olla keskeisellä paikalla, kuten Tampeeella ja liian pientä ei saa rakentaa. Junno myös muistuttaa, että Oulussa oltiin jo nykyisen hallin kanssa viisaita, ettei liian pientä rakennettu.

Jyväskylässä varsinkin koon puolesta päinvastoin, nykyinen on aivan liian pieni ja sama virhe tunnutaan toistavan uudelleen, no näillä mennään. Suosittelen kuitenkin kuuntelemaan, hyvää tarinointia.

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Jyväskylässä tuntuu olevan asenne, että pitäisi olla onnellisia ja kiitollisia ylipäänsä siitä, että on katto pään päällä.

Nyt kun halli saadaan ehkä joku päivä 00-luvun tasolle, niin siitäkin pitäisi olla ilmeisesti ihan hiton kiitollinen, vaikka kaikki muut ottaa taas selvää etumatkaa puitteillaan.
 
Juurikin näin, Jyväskylässä tämä on ihme kulttuuri josta ei ainakaan mitään hyötyä ole, päinvastoin.

Mikäli ajatellaan pienesti niin ollaan ja jäädään pieneksi, kyllä kunnianhimoa pitää olla, kun halutaan jotain kehittää. Oli se joku tai jotain sitten kaupunki, seura tai jokin työprojekti.

Jos ajatellaan suomalaisia kaupunkeja, niin ei tarvitse mennä kovinkaan kauas historiaan, että Tampere ja Turku olivat käytännössä samankokoisia. Tampereella haluttiin kaupunkia kehittää, Turussa taas oltiin tyytyväisiä nykytilanteeseen. Nykyhetkessä Tampere on mennyt kauan ohi Turusta ja voidaan jossain määrin puhua jo Helsingin haastamisesta.

Toki niin Turun kuin Jyväskylän ongelmana on sitten paikallispolitikoiden jääräpäisyys ja mitää ei saa kehittää, mutta asukkaathan nuo edustajat tuonne on valinneet.

Harmittaa kyllä Jyväskylän tilanne niin hallia, kuin ihan kaupunkia muutenkin ajatellen. Pitäisi olla kunnianhimoa ja halua kehittää.
 
Viimeksi muokattu:

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
"Alkuvuodesta pääsemme toivottavasti myös pitkän valituskierteen jälkeen käynnistämään Hippos-hankkeen.
...
Se kruunaisi ison elinvoimaa rakentavien investointien kokonaisuuden. Isoilla investoinneilla paitsi rakennamme edellytyksiä kaupungin tulevalle kasvulle, pidämme myös huolta rakennusalan työllisyydestä vaikeassa suhdannetilanteessa. "

Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Tammikuu on mennyt, ja kolmen ikivalittajan KHOn valitusoikeudesta ei ole kuulunut mitään. Aika hidasta on tämä demokratian toteutuminen, vuositolkulla odotellaan ja halli se vain rapistuu koko ajan.
Kohta olisi parasta lanata koko paska tasaiseksi, ei siitä taida mitään todella toimivaa ja nykyaikaista saada. Lutakon kannelle uusi halli olisi paras vaihtoehto, mutta siinäkin saataisiin varautua kymmenen vuoden valitusrumbaan, mikä vittu näitä ihmisiä vaivaa..
 
Laskeskelin noiden keskimääräisten käsittelyaikojen mukaan, että viimeistään huhti-toukokuun paikkeilla pitäisi päätöksen tulla. Toki voi tulla aiemminkin, mutta kun on kyse JYPille elintärkeästä asiasta tulevaisuuden suhteen, niin eiköhän me saada odotella tuonne päätyyn saakka.

Tuo Lutakon kansi tulisi varmasti kyseeseen jos kyseessä olisi koko ratapihan kattava kansi, mutta ei tuohon nyt suunniteltuun mahdu sellaista. Eiköhän tuo nykyinen hippoksen suunnitelma toteudu ja lyödä kuolla maahan heti kun tuo päätös vaan saadaan aikaiseksi KHO:ssa.
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko tästä ihan viimeisimmästä suunnitelmasta havainnekuvia, piirustuksia tai tarkempaa selostusta että miten nykyistä hallia aiotaan muuttaa?
Suunnitelmat on kuitenkin melkoisesti supistunut siitä mitä ne oli.
 
Täältä löytyy räjäytyskuva tuosta kokonaisuudesta.
 
TakaJaageri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuo Lutakon kansi tulisi varmasti kyseeseen jos kyseessä olisi koko ratapihan kattava kansi, mutta ei tuohon nyt suunniteltuun mahdu sellaista. Eiköhän tuo nykyinen hippoksen suunnitelma toteudu ja lyödä kuolla maahan heti kun tuo päätös vaan saadaan aikaiseksi KHO:ssa.

Itse ajattelen että Hippos olisi paras kohde hallille edelleen. Kansi tullaan nykysuunnitelmassa täyttämään asuintaloilla ja toimistoilla ja hyvä niin, Lutakon potentiaalinen Business Park alkaa olemaan jo pikkuhiljaa täyteen ahdettu. Tänne todella tarvittaisiin lisää elinvoimaisia yrityksiä ja uudet hienot fasiliteetit tulisi niitä houkuttelemaan. Koen että Lutakon lisäksi ainoa mahdollinen suunta keskustan kasvulle (ainakin kerrostalojen suhteen) olisi lounaaseen, eli juurikin Hippoksen suuntaan. Muut suunnat on pitkälti rajattu jo valtaväylillä tai Harjuilla. Kunhan koko Hippos-hanke saadaan vedettyä maaliin, se tulee elinvoimaistamaan aluetta merkittävästi ja pian se voidaan lukea jo käytännössä osaksi keskustaa. Onhan siihen kylkeen nyt jo noussut esim. monta sataa uutta opiskelija-asuntoa. Paremmat ravintolapalvelut läntiseltä Jyväskylältä vielä puuttuu, mutta jospa nekin sieltä Hippoksen Glow-upin myötä tulisivat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös