Niin, miksei niitä "mediassa esillä olleita asioita faktojen pohjalta" voida esittää myös muillekin kuin yhteistyökumppaneille tai parille hassulle valitulle fanille? Siis jos siellä nyt on jotain superoleellisiä ja järkeä tekeviä faktoja, joita kelpaa esitellä faniryhmien johdolle ja yhteistyökumppaneille, niin eikö tuota voisi avata myös enemmänkin faniyhteisölle? Sen sijaan jatketaan taas hassua hyssyttelylinjaa.
Erityisen pahoillani olen siitä, että niinkin tärkeä ja suuri kohderyhmä kuin kausikorttilaiset on unohdettu kokonaan tästä sopasta. Omalta osaltani en ole kuulunut enää pariin vuoteen kausarijengiin, mutta jos olisin yhä kausarilainen, niin tuntisin kyllä itseni petetyksi monellakin saralla. Ensin kuluva kausi lyödään läskiksi, seuraavaksi et kelpaa edes siihen sisäpiiriin, kenelle "avataan" potkujen taustoja. Kohta kolkutellaan kuitenkin taas kausikortin uusimismainoksilla.
KSML:n uutisen pohjalta oletan myös, että tämän kauden joukkue on nyt tässä. Näillä mennään viimeisiin peleihin ennen siirtorajan umpeutumista, ja sen lähestyessä katsellaan, tarvitseeko joukkuetta laittaa lihoiksi.