Vaihtoehtoinen tulkinta on, että hän myötäelää tavallisen kansalaisen tuntoja. Halla-aho kirjoitti siitä, mistä asiantuntijat puhuivat Trumpin valinnan yhteydessä. Duunareiden keskiluokka on kriisissä. Sen asema muuttuu yhä epävarmemmaksi. Kun automaatio etenee, tilanne vain pahenee.
Nämä samat asiat tullaan kuulemaan tutkijoiden suusta lähivuosikymmeninä monen monta kertaa, kun niitä kuullaan jo nyt. Ei tarvitse turvautua Halla-ahoon.
Globalismia on vaikea kaupata kansalle, jos kansa kokee sen kurjistavan asemaansa.
Tietenkin voi kivuta omaan torniinsa ja halveksia sieltä ihmisiä, jotka pelkäävät ja ovat epävarmoja selviämisestään ja tulevaisuudestaan. Sen jälkeen pelokkaat kuitenkin äänestävät sellaisia vaihtoehtoja kuin Trump.
En minä ole tilannekuvasta radikaalisti eri mieltä. Globaali talous on rikkonut länsimaiden vuosikymmeniä kestäneen kuplan, joka perustui pitkälti edulliseen kauppaan kehittyvien maiden kustannuksella ja ympäristöstä piittaamatta. Nyt kun muu maailma on pääsemässä mukaan globaaliin kauppaan, vanhat OECD-maat ovat suhteellisesti heikentyneet. Tämä ei siltikään tarkoita, että ne olisivat mitenkään oleellisesti köyhtyneet.
Lisäksi ongelmana on se, että nykyinen finanssikapitalismi ei toimi minkään universaalin oikeudenmukaisuuden nimissä; yritykset menevät aina sinne, missä saa tehokkaimmin hyväksikäytettyä työvoimaa. Niillä ei myöskään ole mitään vastuuta ympäristöstä tai ihmisten hyvinvoinnista. Ihmiset taas haluavat ainakin periaatteen tasolla uskoa oikeudenmukaisuuteen. Tuloksena meillä on valtion, hallitustenvälisten instituutioiden ja yritysten välinen sekasoppa, jossa toimijat eivät kaikilta osin tunnusta samoja pelisääntöjä.
Halla-aho osoittaa ainoastaan kapitalismiin ja valtiojärjestelmään liittyviä ongelmia, mutta ei tarjoa mitään rakentavia ratkaisuja. Hän on myös analyysissaan hyvin yksipuolinen: hän korostaa kansallisia ratkaisuja tilanteessa, jossa päätöksenteko tapahtuu joka tapauksessa globaalilla pelikentällä. Lisäksi halla-aholainen talouspolitiikka on pohjimmiltaan protektionistista. Ajatuksena on, että työpaikkojen tai työn määrä olisi vakio.
Samoja kaikuja on Trumpin kauppapolitiikassa, joka ei ota huomioon suhteelliseen hyötyyn perustuvaa globaalia kauppaa ja sen lainalaisuuksia. En tiedä, mitkä tahot Trumpin hovissa pitävät jöötä, mutta ainakaan he eivät ymmärrä talouspolitiikasta hölkäsen pöläystä. Halla-aho on hypännyt tähän kelkkaan mukaan, koska hän näkee kaikki liberaalidemokraattista establishmenttia vastustavat voimat liittolaisinaan; mukaan pääsee, vaikka olisikin natsi tai oikeusvaltioperiaatteita halveksiva nepotisti.
Talousosasta pari sanaa. Halla-aho kuvaa taloustilanteen pääosin, mutta ei täysin oikein. Haluaisin nähdä sen kirjoittajan, joka kykenee kumoamaan perusväitteet. Kuten rahan vapaa liikkuminen, joka myös lisää ongelmia ja velkaantumista. Toki sillä on paljon positiivisia vaikutuksia, joista Halla-aho ei puhu, koska hän puhuu ongelmista. Tai duunien häviäminen työntekijöiden alta maihin, jossa ne duuni tehdään halvemmalla. Halla-ahon johtopäätös kuitenkin on se, että liberaali globalismi on kriisissä. Näinhän se on. Samoin Halla-aho on oikeassa siinä, että demokratia ei sinänsä ole kriisissä.
Kapitalismi luo ongelmia, koska valtiollisen päätöksenteon yläpuolella ei ole mitään tahoa, joka sanelisi säännöt ja valvoisi niiden noudattamista. On kuitenkin perusteltua väittää, että nykymaailmassa valtioiden on pakko sopeutua globaalin talousjärjestelmän reunaehtoihin.
Minusta tuossa Halla-ahon kirjoituksessa paistaa sellainen itsestäänselvyyksien toistelu ilman mitään rakentavia ehdotuksia. Suomi on globaalisti tarkasteltuna hyttysenpaskan kokoinen reunavaltio, joka vallataan sillä sekunnilla kuin Putinia tai milloin mitäkin suurvaltaa moinen valtausretki kiinnostaa. Sama pätee kauppaan: Suomi on kehnojen sisämarkkinoiden ja huonon sijainnin vuoksi kv-kaupan armoilla, joten meidän kannalta on välttämätöntä painottaa sopimuspohjaista talouspolitiikkaa ja ylikansallisia instituutioita.
Huomattavasti fiksumpi tapa olisi viedä EU:n yhdentymistä eteenpäin liittovaltion pohjalta sen sijaan, että kaikki maat laitetaan poliittisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti erilleen.
Tästä olen täysin samaa mieltä. EU:n pitäisi näinä epävarmuuden aikana pyrkiä kohti liittovaltiomallia, jossa keskeiset sisäpoliittiset ratkaisut tehdään kollektiivisesti. Se olisi myös pitkän aikavälin kannalta välttämätöntä - etenkin, kun Kiina on lähitulevaisuudessa siirtymässä suurimmaksi kaupalliseksi toimijaksi.
Halla-ahon näkemys käytännössä EU:n ajamisesta alas on tietenkin osa hänen polittiista ajatteluaan. Jos Halla-ahoa kannattaa, kannattaa samalla niin isoa riskiä mm. Venäjän osalta, että hirvittää. Vaikka Halla-aho on ainakin sanoissa NATO-miehiä, Suomen saaminen NATO:n jäseneksi hajottamalla EU tuskin on mahdollista. Oisko niin, että Halla-aho tietää tämän ja voi sen takia liputtaa NATO:n puolesta?
Halla-ahon kannattajissa on paljon hyväuskoisia hölmöjä, jotka etsivät jotain yksinkertaista meriselitystä liberaalidemokratioiden kriisille. He haluavat yksinkertaisen ratkaisun monimutkaisiin ongelmiin; silloin syypääksi kelpaavat maahanmuuttajat, kulttuurimarxistit ja etelän maiden laiskurit aina tilanteen mukaan. Poliittinen agenda on näillä populisteilla hyvinkin samanlainen kuin Putinilla ja kumppaneilla.
Vaihtoehtoinen tulkinta on, että hän myötäelää tavallisen kansalaisen tuntoja. Halla-aho kirjoitti siitä, mistä asiantuntijat puhuivat Trumpin valinnan yhteydessä. Duunareiden keskiluokka on kriisissä. Sen asema muuttuu yhä epävarmemmaksi. Kun automaatio etenee, tilanne vain pahenee.
Nämä samat asiat tullaan kuulemaan tutkijoiden suusta lähivuosikymmeninä monen monta kertaa, kun niitä kuullaan jo nyt. Ei tarvitse turvautua Halla-ahoon.
Globalismia on vaikea kaupata kansalle, jos kansa kokee sen kurjistavan asemaansa.
Tietenkin voi kivuta omaan torniinsa ja halveksia sieltä ihmisiä, jotka pelkäävät ja ovat epävarmoja selviämisestään ja tulevaisuudestaan. Sen jälkeen pelokkaat kuitenkin äänestävät sellaisia vaihtoehtoja kuin Trump.
Niinhän nuo populistit tuntuvat toimivan. Populismi toimii tällaisina murrosaikoina, sillä se onnistuu kanavoimaan ihmisten epävarmuudet ja turhautumisen.
Siinä vaiheessa kun faktat eivät enää merkitse mitään, astuu kuvaan tunteilla vaikuttaminen. Siinä kuviossa ovat vahvoilla ne, jotka kykenevät tarjoamaan parhaimman tarinan.