Jussi Halla-aho

  • 753 363
  • 6 265

Mace

Jäsen
Mielestäni Savon Sanomien päätoimittaja Virtanen ei, ainakaan tuon katkelman perusteella, pääkirjoituksessaan vertaillut maahanmuuttajien ja suomalaisten väkivaltaan vaan puhui väkivallasta ajankohtaisena ilmiönä. Halla-aho poimi pääkirjoituksesta muutaman lauseen ja lähti analysoimaan niitä omien pakkomielteidensä mukaisesti.

Ei kyse olekaan siitä, että Virtasen olisi tarvinnut vertailla maahanmuuttajien ja suomalaisten väkivaltaa. Kyse on siitä, että Virtanen sanoi suomalaisten olevan väkivaltaisia ja totesi, ettemme näköjään muuksi muutu. Tuota näkemystään hän ei ymmärtääkseni edes yrittänyt perustella millään tilastolla, vaan se oli vain hänen mutuaan. Vaikka perustelut puuttuivat, silti esimerkiksi sinä et näe asiassa mitään ongelmaa, vaan ohitat asian olankohtautuksella. Uskoakseni et olisi edes kiinnittänyt Virtasen kielenkäyttöön mitään huomiota, jos Halla-aho ei olisi kirjoituksessaan nostanut asiaa esille, mikä on ihan ymmärrettävää ja kertoo juurikin siitä, miten tottuneita olemme tuollaiseen suomalaisia mollaavaan kielenkäyttöön. Jokainen voikin sitten miettiä, olisiko se mielestäsi ok, jos vaikkapa jonkun somalin tekemän raiskauksen jälkeen lehden pääkirjoituksessa todettaisiin, että Suomessa asuvat somalit tuntuvat olevan raiskaamiseen taipuvaisia eivätkä siitä näköjään muuksi muutu. Muuten kirjoituksessa voitaisiin sitten pohtia syitä somalien raiskausaktiivisuudelle ja keinoja asiaintilan parantamiseksi. Minä veikkaan, että olisit moisesta kielenkäytöstä kovasti suivaantunut, vaikka sen tueksi esitettäisiin tilastotietoa pelkän mutuilun sijasta. Suomalaisiin kohdistuessaan vastaavanlainen kielenkäyttö ei kuitenkaan saanut sinua varpailleen. Tuo on se asia, jossa Halla-aho näkee epätasapuolisuutta ja jota hän kritisoi.

Väkivallantekojen syihin pureutuminen on sitten aivan kokonaan toinen asia, joskin aivan tavattoman tärkeä. Siihen soisin Halla-ahonkin ottavan kantaa, sikäli kun hänellä on jossain vaiheessa asiaan jotain pureskeltua sanottavaa.

On aika huolestuttavaa, että kansanedustaja vähättelee tällä tavalla viime aikojen väkivaltatapauksia ja kääntää sen sijaan keskustelun maahanmuuttajiin.

Ei kansanedustaja nähdäkseni millään tavalla vähättele viime aikojen väkivaltatapauksia (ei ymmärtääkseni ota niihin edes sen enempää kantaa), vaan ainoastaan huomauttaa, ettei (niistä huolimatta) ole mitenkään erityisen perusteltua väittää suomalaisten olevan hirvittävän väkivaltainen kansa.
 
Viimeksi muokattu:
Eli nyt se asian ydin: Minkä takia suomalaisten miesten väkivaltatilastot ovat yleistettävissä rajuinkin sanakääntein ilman laajaa, julkista paheksuntaa / keskustelua, mutta jos esimerkiksi jonkin maahanmuuttajaryhmittymän raiskaustilastojen pohjalta tehdään jonkinlaisia yleistyksiä, tai edes vihjailuja siihen suuntaan, homma onkin ehdottoman tuomittavaa ja hävyttömän rasistista?

Tässä on koko homma kiteytettynä. Ihmeen monella ei riitä ymmärrys missä koko kirjoituksessa on kyse ja tarttuvat ties mihin.

Asiaahan voisi testata ihan käytännössä ja kirjoittaa esim. somalit ovat raiskaava ja ryöstelevä kansa eikä muuksi muutu. Mitä veikkaatte tulisko syytteet? Kysymys in retorinen.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ei kyse olekaan siitä, että Virtasen olisi tarvinnut vertailla maahanmuuttajien ja suomalaisten väkivaltaa. Kyse on siitä, että Virtanen sanoi suomalaisten olevan väkivaltaisia ja totesi, ettemme näköjään muuksi muutu. Tuota näkemystään hän ei ymmärtääkseni edes yrittänyt perustella millään tilastolla, vaan se oli vain hänen mutuaan. Vaikka perustelut puuttuivat, silti esimerkiksi sinä et näe asiassa mitään ongelmaa, vaan ohitat asian olankohtautuksella. Uskoakseni et olisi edes kiinnittänyt Virtasen kielenkäyttöön mitään huomiota, jos Halla-aho ei olisi kirjoituksessaan nostanut asiaa esille, mikä on ihan ymmärrettävää ja kertoo juurikin siitä, miten tottuneita olemme tuollaiseen suomalaisia mollaavaan kielenkäyttöön.

Niin, ehkäpä Laajasalon tragedia olikin seurausta lehdistön suomalaisia mollaavista kirjoituksista, monikulttuurillisen yhteiskunnan aiheuttamasta ahdistuksesta ja valkoisen, lihaa syövän heteromiehen yksinäisyydestä postmodernin tekotaiteen, pakkoruotsin ja Vihreiden arvojen ristipaineessa.
 
Asiallista pohdiskelua mutta olen ymmärtänyt että taustalla oli jotain alkoholismia ja työttymyyttä. Sehän tässä on hyvä puoli että näistä asioista puhutaan eikä olla otettu samaa linjaa kuin maahanmuuttajien ongelmissa. Kyllä se siitä oikenee kun hyssytellään.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Ei kansanedustaja nähdäkseni millään tavalla vähättele viime aikojen väkivaltatapauksia (ei ymmärtääkseni ota niihin edes sen enempää kantaa), vaan ainoastaan huomauttaa, ettei (niistä huolimatta) ole mitenkään erityisen perusteltua väittää suomalaisten olevan hirvittävän väkivaltainen kansa.

Tilastojen mukaan suomalaisia kuolee väkivaltaisesti keskimääräistä enemmän, jos verrataan Keski- ja Länsi-Eurooppaan. Mielestäni tätä faktaa ei kannata unohtaa. Mielestäni Halla-aho vähättelee asiaa kun hän väittää, ettei suomalaiset ole hirvittävän väkivaltainen kansa.
 
Mace

Jäsen
Niin, ehkäpä Laajasalon tragedia olikin seurausta lehdistön suomalaisia mollaavista kirjoituksista, monikulttuurillisen yhteiskunnan aiheuttamasta ahdistuksesta ja valkoisen, lihaa syövän heteromiehen yksinäisyydestä postmodernin tekotaiteen, pakkoruotsin ja Vihreiden arvojen ristipaineessa.

Enpä oikein usko, mutta sen tiedän, että mukahassuttelu ja ns. läskiksi lyöminen on valitettavan yleinen tapa, jolla yritetään viedä huomio pois siitä, ettei kyetä mitenkään kestävästi vasta-argumentoimaan toisen palstaveljen kirjoituksesta lainattua tekstinpätkää, mutta kuitenkin pitää päästä jotain sanomaan, ettei lukijalle jäisi vaikutelmaa jauhosuisesta jatkoaikalaisesta.
 
Mace

Jäsen
Tilastojen mukaan suomalaisia kuolee väkivaltaisesti keskimääräistä enemmän, jos verrataan Keski- ja Länsi-Eurooppaan. Mielestäni tätä faktaa ei kannata unohtaa. Mielestäni Halla-aho vähättelee asiaa kun hän väittää, ettei suomalaiset ole hirvittävän väkivaltainen kansa.

Tokihan se on määrittelykysymys, että mikä on hirvittävän väkivaltaista ja mikä ei. Minusta Halla-ahon kirjoituksen pointti oli kuitenkin nimenomaan siinä, millä perusteella joitain väitteitä esitetään ja kenestä niitä saadaan milläkin perusteilla esittää ilman paheksuntaa. Ja tuo on juuri se asia, johon olen ottanut kantaa.

Haluaisitko muuten kommentoida jotenkin tuota pidempää osuutta viestistäni, vai oletko sen osalta samaa mieltä kanssani?
 
Tässä on kaksi asiaa, yleistys Suomesta väkivaltaisena kansana ja Halla-ahon tilannetaju. Kuten jo ensimmäisessä viestissä sanoin, Halla-ahon kirjoituksessa on hyvä kärki, mutta hän pilaa sen kääntämällä keskustelun maahanmuuttoon. Mielestäni tässä on kysymys Halla-ahon mielensä pahoittamisesta eli hän poimii kaikki tämän tyyppiset kirjoitukset ja vertaa niitä omaan tuomioonsa.

En minä tilastoja vastaan kapinoi, suomalaiset ovat tottuneet ruoskimaan itsenään. Virtasen kirjoitus oli liioitteleva, mutta en usko sen olleen tarkoituksenhakuinen, enkä usko antikansalliseen salaliittoon.
 
Tulkitsen tuon yllä olevan niin, että sinunkin mielestäsi on kaksinaismoralistista ja väärin hyväksyä erääseen tahoon kohdistuva yleistäminen, jota vastaavaa yleistämistä toiseen tahoon kohdistuvana paheksutaan.

En minä tilastoja vastaan kapinoi, suomalaiset ovat tottuneet ruoskimaan itsenään. Virtasen kirjoitus oli liioitteleva, mutta en usko sen olleen tarkoituksenhakuinen, enkä usko antikansalliseen salaliittoon.

En minäkään tuossa mihinkään salaliittoon usko. Minusta tuo on vain mainio esimerkki siitä sisäänrakentuneesta ajattelutavasta, joka meillä Suomessa vallitsee. Me olemme se paha ja sen saa sanoa ääneen jopa perustelematta, mutta "muista" ei saa sanoa pahaa (leimautumatta vihapuhujaksi) ainakaan ääneen, vaikka tarjoaisi puheilleen perustelujakin.
 
Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
....enkä usko antikansalliseen salaliittoon.

Salaliittoja salaillaan, eikä sellaisesta ole kukaan muu kuin sinä puhunut. Mediat ovat avoimesti antikansallismielisiä - mihin heillä on toki oikeus - eikä siihen mitään salaliittoja tarvita.

Siihen nyt on syytä tottua, että kun media kirjoittaa paskaa, niin edes joku sitä tässä maassa kritisoi ja tuo julki. Siitäkin huolimatta, että se loukkaa suvaitsevaisten "tilannetajua".

Halla-aho, hänen kirjoituksensa ja kannatuksensa eivät enää katoa kuin diktaruurilla ja totalitarismilla. Kaikessa muussa tapauksessa ne saavat vain lisää kannatusta. Semmoista tämä elämä on.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Enpä oikein usko, mutta sen tiedän, että mukahassuttelu ja ns. läskiksi lyöminen on valitettavan yleinen tapa, jolla yritetään viedä huomio pois siitä, ettei kyetä mitenkään kestävästi vasta-argumentoimaan toisen palstaveljen kirjoituksesta lainattua tekstinpätkää, mutta kuitenkin pitää päästä jotain sanomaan, ettei lukijalle jäisi vaikutelmaa jauhosuisesta jatkoaikalaisesta.

Joku voisi sanoa että Halla-aho tekee samaa johtamalla aina tavalla tai toisella keskustelun maahanmuuttoon ja median suomalaisia sortaviin ja maahanmuuttajia suosiviin salaliittoihin.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Salaliittoja salaillaan, eikä sellaisesta ole kukaan muu kuin sinä puhunut. Mediat ovat avoimesti antikansallismielisiä - mihin heillä on toki oikeus - eikä siihen mitään salaliittoja tarvita.

Siihen nyt on syytä tottua, että kun media kirjoittaa paskaa, niin edes joku sitä tässä maassa kritisoi ja tuo julki. Siitäkin huolimatta, että se loukkaa suvaitsevaisten "tilannetajua".

Halla-aho, hänen kirjoituksensa ja kannatuksensa eivät enää katoa kuin diktaruurilla ja totalitarismilla. Kaikessa muussa tapauksessa ne saavat vain lisää kannatusta. Semmoista tämä elämä on.

Todistat tällä kirjoituksellasi sen vainoharhaisuuden, mitä maahanmuuttokriittisten parissa esiintyy. Halla-aho ja sinä näette antikansallista mediaa joka paikassa, vaikka kyseessä on normaali länsimainen keskustelukulttuuri. Ja Halla-ahon onneksi on tällainen kulttuuri on olemassa, muuten hän ei saisi viestiään läpi.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Länsimaalaista keskustelukulttuuria ei ole vähätellä kaikkea omaa ja kohottaa kaikki ulkopuolinen korkeammalle. Se on suomalaista mentaliteettia.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Asiallista pohdiskelua mutta olen ymmärtänyt että taustalla oli jotain alkoholismia ja työttymyyttä. Sehän tässä on hyvä puoli että näistä asioista puhutaan eikä olla otettu samaa linjaa kuin maahanmuuttajien ongelmissa.

Puhutaanko tässä todella oikeista asioista? Mies tappaa Helsingissä perheensä ja Jussi Halla-ahon mielestä ikävintä on Savon Sanomien pääkirjoitus. Perspektiivi hoi, suhteellisuuden taju älä jätä.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Puhutaanko tässä todella oikeista asioista? Mies tappaa Helsingissä perheensä ja Jussi Halla-ahon mielestä ikävintä on Savon Sanomien pääkirjoitus. Perspektiivi hoi, suhteellisuuden taju älä jätä.

Paskinta tässä tapauksen jälkeen on se, että Savon Sanomat ajaa omaa agendaansa tämän tapahtuman varjolla. Olet varmasti fiksu mies ja näet sen tuosta kirjoituksesta hyvin läpi, vaikka olisi minkälaiset värilasit päässä.
 
Mace

Jäsen
Joku voisi sanoa että Halla-aho tekee samaa johtamalla aina tavalla tai toisella keskustelun maahanmuuttoon ja median suomalaisia sortaviin ja maahanmuuttajia suosiviin salaliittoihin.

Minun ymmärtääkseni Halla-aho nimenomaan vasta-argumentoi Virtasen kirjoitusta ja perusteli näkemyksensä. Hän ei siis suinkaan lyönyt läskiksi, jotta välttyisi argumentoimasta, kuten esimerkiksi sinä olet tämän keskustelun aikana tehnyt.

Minua ihmetyttää, miksi sinä(kään) et ota suoraan ja kiemurtelematta kantaa siihen, onko kaksinaismoralistista ja väärin hyväksyä erääseen tahoon kohdistuva yleistäminen, jota vastaavaa yleistämistä toiseen tahoon kohdistuvana paheksutaan. Kysymys on hyvin yksinkertainen eikä vastaukseen tarvitse vetää mukaan Halla-ahoa millään muotoa. Riittää, kun vastaa itse asiaan. Sen sijaan sinä höpöttelet jotain täysin toissijaista ja keskustelua sivuraiteelle vievää Halla-ahon kirjoitustyylistä, vainoharhaisuudesta, tms. En ymmärrä, miten voi olla noin vaikeaa ottaa kantaa siihen varsinaiseen pointtiin.

Itse en ole ainakaan varauksetta sitä mieltä, että tuohon kaksinaismoralismiin liittyisi mitään salaliittoa tai välttämättä edes tietoista toimintaa. Kyse voi olla ihan vain sisäänrakentuneesta toimintamallista, jonka epäloogisuutta ihminen ei itse edes tajua ellei siitä hänelle erikseen huomauteta.
 
Mace

Jäsen
Puhutaanko tässä todella oikeista asioista? Mies tappaa Helsingissä perheensä ja Jussi Halla-ahon mielestä ikävintä on Savon Sanomien pääkirjoitus. Perspektiivi hoi, suhteellisuuden taju älä jätä.

Halla-aho ei ole ymmärtääkseni ottanut millään muotoa kantaa siihen, mikä on ko. kolmossurmassa ikävintä tai vähiten ikävää. Hän on nähdäkseni ainoastaan kritisoinut sitä kaksinaismoralismia, joka suomalaisessa mediassa ja keskustelukulttuurissa vallitsee.

Kai tuollainen kolmoissurma on sentään ihan pätevä syy hieman, köh, pöyhiä suomalaista kulttuuria.

Ehdottomasti. Tapahtunut on aivan valtava tragedia ja on ehdottoman tarpeellista miettiä, miksi tuollaisia asioita tapahtuu ja voisiko niitä järkevällä tavalla ennaltaehkäistä.

Mutta, mutta. Ovatko somalien tekemät lukuisat raiskaukset ihan pätevä syy hieman, köh, pöyhiä somalikulttuuria? Eivätpä taida median ja "suvaitsevaiston" mielestä olla. Ja juuri tuo on sitä kaksinaismoralismia. Aivan samalla tavalla noita asioita pitäisi saada pohtia julkisesti tiukkaan sävyyn ilman vihapuheleimoja. Oletko samaa mieltä? Jos et, miksi et?
 
Puhutaanko tässä todella oikeista asioista? Mies tappaa Helsingissä perheensä ja Jussi Halla-ahon mielestä ikävintä on Savon Sanomien pääkirjoitus. Perspektiivi hoi, suhteellisuuden taju älä jätä.

Minä puhuin vain sinun arvailuista, Halla-Aho ei tietääkseni pureutunut tähän tapahtumaan niinkään. Mikä nyt varmasti selvisi jokaiselle jutun lukeneelle, jos yhtään fiksu on. Itseasiassa tapahtuma olisi voinut olla mikä tahansa, mikä kirvoitti noin järjettömiin päätelmiin minkä Halla-Aho vain osoitti.

Jos nyt pitäisi veikata niin syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ei nosteta vaikka faktaa ei ollut edes osaa siitä mitä Halla-Aholla on omissa jutuissaan. Mutta pärstäkertoimellahan oikeudenmukainen valtio toimiikin.
 
julle-jr

Jäsen
Minusta esimerkiksi nimimerkki Mace esitti hyvä pointteja. Olisikin mielenkiintoista kuulla vellihousun vastaus.

Mitä tulee mainittujen murhatapahtuminen vakavuuteen, niin onhan esimerkiksi somalin raiskaamaksi joutuminen paljon pahempi asia kuin faijan murhaamaksi joutuminen. Tai siis jos itse saisin päättää otanko somalilta munaa vai kuolenko, niin tuskin kovin kauaa miettisin kumman valitsen. Eikä tämä ollut mikään läppä. Näin ollen todellakin tuntuu kummalliselta, jos somaliraiskaus ei saa kirvoittaa keskustelua somalikulttuurista, mutta suomalaisen suorittama perhemurha saa kirvoittaa keskustelua suomalaiskulttuurista. Tämä siis puhtaasti loogisena pohdintana ilman mitään mustaa huumoria.
 
Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Puhutaanko tässä todella oikeista asioista? Mies tappaa Helsingissä perheensä ja Jussi Halla-ahon mielestä ikävintä on Savon Sanomien pääkirjoitus. Perspektiivi hoi, suhteellisuuden taju älä jätä.

Halla-aho ilmaisi varsin selvästi ettei hänellä ole teorioita miksi perhesurmia tapahtuu tai miten niitä voi estää. Hän siis avoimesti tunnusti olevan voimaton niiden edessä. En sano, että tämä on hyvä asia, mutta ainakin sen pitäisi olla hyvin selvä asia tyhmemällekin lukijalle.

Vielä kerran: Halla-ahon kirjoituksen pointti ei käsitellyt perhesurmia tai maahanmuuttoa, vaan mediaa. Halla-aho on tunnettu siitä, että on sotajalalla ns. virallisen mediatotuuden kanssa. Miten ihmeessä se voi olla niin helvetin vaikea ymmärtää. Ei vihervasurit varmaankaan mitään kehitysvammaisia simpanssseja ole, mutta tuo ilmeinen tahallaan väärin ymmärtäminen alkaa jo välillä kyrpimään.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Halla-aho sai muistaakseni oman tuomionsa kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. En tiedä mitä laki tai sitä valmistelevat mietinnöt asiasta sanovat, mutta onko kys.lain mahdollista saada tuomiota itsekritiikkistä eli kiihottamisesta omaa kansanryhmäänsä vastaan, vai otetaanko laissa asiaan edes kantaa? Itseään ei vastaavasti ymmärtääkseni esim pysty herjaamaan.

Minun mielestäni olisi joka tapauksessa tyhmää väittää, ettei suomalaisten väkivaltaisuudelle pystyttäisi tekemään mitään.

Aika umpimieliseltä kuulostaa näkemys, että maahanmuuttokriittisyys on jotenkin kansallismielistä toimintaa ja kaikki vastakkainen olisi sitten anti-kansallista. Varmaan tällä samalla logiikalla sivariin menokin olisi epäisänmaallista toimintaa.
 
Ma-kE-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
KiVa
Minusta esimerkiksi nimimerkki Mace esitti hyvä pointteja. Olisikin mielenkiintoista kuulla vellihousun vastaus.

Sama. TosiFani myös hyvin väisteli edellisellä sivulla samaa Macen kysymystä.

Halla-aho sai muistaakseni oman tuomionsa kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.

Muistisi pettää.

"Sitoutumattomana perussuomalaisten ehdokkana Helsingin valtuustoon valittu Jussi Halla-aho on tuomittu uskonrauhan rikkomisesta sakkoihin. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Halla-aholle yhteensä 30 päiväsakkoa eli 330 euroa. Oikeus hylkäsi syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan."
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Näin sitten petti. Sitten vertaus on vielä vaikeampi, sillä Suomalaisuus ei ole uskonto, joten vaikea olisi nähdä Virtasen saavat tasapuolisuuden nimissä tuomiota uskonrauhan rikkomisesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös