Todennäköisesti tunnet lainsäädännön prosessit ja käytännöt minua paremmin. Tähän nimenomaiseen kysymykseen näyttäisi kuitenkin löytyvän aika selkeä vastaus tuosta HE 317/2010:sta. Siinä mainitaan tuo Vaasan hovioikeuden pääsöt, mutta mainitaan myös erikseen rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä ehdotettua nimenomaista tiukennosta tuohon tahallisuusvaateeseen (ts. tahallisuusvaateen lisäämistä siihen), jonka lakivaliokunta kuitenkin torppasi. Linkki ko. paperiin eduskunnan sivuille:
Eduskunta - valtiopäiväasiakirjat.
Taisin muotoilla kysymykseni väärin, koska se ei kohdistunut tuohon tahallisuusvaatimukseen vaan soveltamisala-kysymykseen.
"
Kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevaa 11 luvun 10 §:ää ehdotetaan muutettavaksi. Muutokset koskisivat rikoksen tekotapaa ja suojelun kohteena olevan ryhmän määrittelyn perustetta."
Tuo siis samaisesta hallituksen esityksestä.
Mitä tulee taas tuohon "säädöshistorialliseen taustaan", niin täytyy myös huomioida, että kyseisessä hallituksen esityksessä, kun keskusteltiin tahallisuudesta, oli tunnusmerkistön mukaan rikos ns. abstrakti vaarantamisrikos (=on omiaan...). Siis siinä ehdotuksessa, joka torpattiin. Tätä näkökulmaa ei voi sivuuttaa, kun tarkastellaan tunnusmerkistölogiikkaa, nimittäin ylipäänsä tahallisuuden arviointi tekorikoksissa (joillaisia siis molemmat tapauksessa sovelletut kriminalisoinnit ovat) on hieman problemaattista, koska minkäänlaisen seurauksen todennäköisyyteen perustuvaa arviointia ei luonnollisestikkaan voida suorittaa.
Tästä on mielestäni melko selkeästi ymmärrettävissä, että "nimenomainen tarkoitus" ts. ilmeisesti tarkoitustahallisuus ei ole koskaan ollut ehdoton vaatimus tunnusmerkistön täyttymisen kannalta. Tässä mielestäni käräjä- ja korkeimman oikeuden päätösten avainkohdat asian suhteen.
Käräjäoikeus
Kirjoituksesta ilmenee, että Halla-ahon väite on toteutettu satiirin keinoin viittaamalla sekä sanomalehden pääkirjoitukseen että siitä kantelun johdosta lausuneen Julkisen sanan neuvoston päätökseen. Väitettä ei ole esitetty totuutena, eikä kirjoitusta voi siten myöskään tulkita. Käräjäoikeuden johtopäätös on, ettei Halla-ahon tarkoituksena ole ollut panetella tai solvata somalialaisia vaan mainittu ihmisryhmä on valikoitunut hänen viranomaistoimintaan kohdistamansa kritiikin välineeksi lähinnä sattumaan verrattavista syistä.
Korkein oikeus
A:n esittämien kiistämisperusteiden johdosta Korkein oikeus toteaa, että A:n tarkoituksena on saattanut sinänsä osaltaan olla esittää väittämäänsä kritiikkiä tiedotusvälineitä ja viranomaistoimintaa kohtaan. Korkein oikeus katsoo, että tällainen tarkoitus ei kuitenkaan ole oikeuttanut panettelemaan ja solvaamaan somaleita kansanryhmänä. Arvostelun esittäminen – sarkastisessakaan tyylilajissa – ei ole edellyttänyt somaleiden leimaamista rikollisiksi ja loisiksi. Sarkastiseksi kirjoituksessa on lähinnä ymmärrettävissä väitteeseen liitetty maininta siitä, että sitä ”ei käsitelty faktana”..
Me ilmeisesti sitten tulkitsemme noita ratkaisuja eri tavalla, koska mielestäni lopputulokset johtuvat juurikin tahallisuuskysymyksen eri tavalla hahmottamisesta kyseisessä tapauksessa.
Ns. olosuhdetahallisuuden (tässä rikostyypissä) täyttymiseen riittää se, että henkilö ymmärtää lausuman uhkaavan, solvaavan tai panettelvan luonteen. Siinä mielessä on aivan yhdentekevää, osuuko kohderyhmä sattumalta tai ei, koska tahallisuus ei sitä edellytä. Esimerkiksi puhtaasti tunnusmerkistöä arvioimalla juutalais- tai mannevitsit täyttävät tunnusmerkistön (vain sitä katsomalla), vaikka tarkoitus vitseissä yleensä on muu kuin loukkaaminen.
Korotetusta tahallisuusvaatimuksesta taas on kyse silloin, kun nimenomaisesti edellytetään halua loukata. Tämä on uskonrauhan rikkomisen ja kiihottamisen kansanryhmää vastaan tahallisuusopillisesti merkittävin ero.
Uskonrauhan rikkomisen osalta on kyllä hieman virheellistä (syyllistyin tähän itsekin) puhua tarkoitustahallisuudesta, koska tarkoitus ei kohdistu seuraukseen, vaan kyse on enemmänkin "intentiotarkoituksesta" (tämä termi on omani, eikä oikeustieteessä esiintyvä (tietääkseni ainakaan)).
Kyse on vähän samasta asiasta kuin KKO 2005:93 ratkaisussa, joka oli tämä ns. "kielisuudelma"-tapaus
"
Isä oli antanut alaikäisille lapsilleen toistuvasti pitkiä kielisuudelmia, joihin oli liittynyt suun ympäristön nuoleskelua, sekä hyväillyt heidän vartaloaan. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla katsottiin jääneen näyttämättä, että isä olisi syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön."
Varsinkin kaksi viimeistä kohtaa ovat huomionarvoiset:
"
10. Lastenpsykiatrian poliklinikan asiantuntijalausunnon mukaan toistuva suulle suuteleminen ja hyväileminen on lapsen rajoja rikkovaa ja kehityksen kannalta vahingollista. Edelleen lausunnossa todetaan, että poikien kohdalla se on ollut päivittäistä ja toistuvaa, eikä ole oletettavaa, että se helposti päättyisi, koska isä pitää sitä luonnollisena; suuteleminen ja hyväilyt ovat isän tarpeista lähtöisin.
11. Lausunnossa ei kuitenkaan oteta kantaa siihen, ovatko siinä mainitut "isän tarpeet" olleet luonteeltaan seksuaalisia vai eivät. Pelkästään siitä seikasta, että A:n menettely on todettu lasten kehityksen kannalta vahingolliseksi, ei vielä voida hovioikeuden tavoin päätellä, että kysymyksessä olisi myös ollut rikoslain 20 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla "seksuaalinen" teko. Kun syyte koskee nimenomaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, teon rangaistavuus edellyttää, että teolla on ollut viimeksi mainitun kaltainen luonne. A:n menettelyn ei siten ole näytetty täyttäneen rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentissa säädettyä rikostunnusmerkistöä."
Kuriositeettina mainittakoon, että tältä osin lainsäätäjän ratkaisu on ollut antaa tahallisuusvaatimuksen osalta vähemmän painoarvoo lapsen seksuaaliselle koskemattomuudelle sekä psyykkiselle kehitykselle kuin vähemmistöjen tunteille tai suvaitsevaiselle keskusteluilmapiirille. Jokainen voinee miettiä mielessään, kumpi näistä asioista olisi suuremman suojelun tarpeessa perusoikeuksien näkökulmasta
Siinä missä käräjäoikeus katsoi, että Halla-aho sattumalta sattui keksimään tuollaisen esimerkin muslimitaustaisista maahanmuuttajista viranomaiskritiikkinsä tarkoituksiin, katsoi korkein oikeus halla-ahon lyöneen kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja iskeneen maahanmuuttajia panetelleet ja herjanneet väitteensä yksinkertaisesti samaan pakettiin yhteiskuntakritiikin kanssa.
Huomioiden se, mitä sanoin, haluaisin hieman tarkennusta tähän kohtaan, koska en ole johtopäätöksestä samaa mieltä.