Kyllä selviä megatrendejä on havaittavissa sille, että migraatiovirrat kasvavat lähitulevaisuudessa erittäin voimakkaasti:
Jos Suomessa olisi oikeasti jotain tavoittelemisen arvoista, niin ne siirtolaisvyöryt olisivat pyyhkineet Suomen yli jo aiempien vuosisatojen aikana.
Ikävä kyllä globalistipoliitikot ovat viime vuosina (ilmeisesti tiedostetun/tiedostomattoman ideologiansa takia) tainneet markkinoida kehitysmaihin sellaista virhekäsitystä, että kehitysmaiden asukkaat olisivat jollain mystisellä tavalla onnellisempia, jos muuttaisivat asumaan Suomen rajojen sisällä olevalle maaperälle nykyisen kotimaansa maaperän sijasta.
Eli meneillään olevan kansainvaelluksen perusluonne on tyylipuhdas kultakuume. Euroopassa ei liene sen paremmin vapaata pinta-alaa eikä mittavia luonnonrikkauksia rationaalisesta näkökulmasta katsottuna, joten sen sijaan mytologiapohjainen El Doradon etsiminen lienee ainoa motiivi kansainvaellukselle.
Valtiovallan ohjaamana syntyneet mielikuvat ohjaavat nimittäin ehkä maahanmuuttoa ratkaisevasti samoin kuin (Jack Londonin mukaan) Alaskan kultakuumeessa aikoinaan liikenneyhtiöiden lanseeraamat mielikuvat ohjasivat höynäytettyjen väkimassojen lähes uskonnollisluonteista ryntäystä Alaskaan.
Jos elämän perusedellytyksestä on puute, ihminen lähtee etsimään sitä jostain muualta.
Voiko mainitun kaltaista spontaania maahanmuuttoa enää olla olemassakaan 2000-luvun yhteiskuntakoneistossa, jossa valtiovalta on kohdemaan alkuperäisväestön ja siirtolaisten välissä kolmentena osapuolena?
Tulevaisuudenvisio kehitysmaalaisten massamuutosta Eurooppaan paremman elintason saavuttamiseksi täytyy olla jonkinlainen ökyrikkaiden yliopisto-opiskelijoiden parissa muodostunut joukkoharha. Reaalitodellisuus on nimittäin sellainen, että suuri osa suomalaisista aikuisista on afrikkalaisten tavoin varsin köyhiä (so. "kädestä suuhun" -köyhimyksiä tai velkaorjia). Eli Suomessa ei riittäisi paljoa jaettavaa edes oman väestön kesken ulkomaalaisista puhumattakaan. Niinpä sadut ja tarinat Rikkaan Pohjoisen ja Köyhän Etelän jakolinjasta ovat kai häikäilemätöntä herkkäuskoisten parikymppisten manipuloimista ties minkä poliittisten utopiaprojektien kannattajiksi. Toki myös monet poliitikot uskovat siihen, koska heistä on lohdullinen ajatus, että kaikki suomalaiset olisivat muka yhtä hyvin toimeentulevia kuin he itse ja että tämän runsaudensarven vaurautta riittäisi jaettavaksi jopa köyhille kehitysmaalaisille.
Aivan yhtä hyvin voitaisiin väittää, että miljardi afrikkalaista odottaa lähtökuopissaan päästäkseen pelaamaan Valioliigaan tai peräti Manchester Cityyn. Sellaisia paikkoja on kuitenkin vapaana vain muutamille harvoille. Mikäli näiden paikkojen valtaamiseksi syntyisi tulijoiden virta, niin lopputuloksena ei tietenkään olisi se, että kaikki pääsisivät pelaamaan, vaan se, että koko systeemi tukkeutuisi varsin pian.
Tämmöinen pidemmän tähtäimen suunnittelu on poliitikoille toki äärimmäisen haastavaa, koska vaalikausi on vain neljä vuotta.
Monet maahanmuuttoa nimellisesti vastustavat länsimaiset puolueet ja liikkeet ovatkin tosiasiallisesti enemmän kiinnostuneita vallan hankkimisesta itselleen länsimaiden poliittisen järjestelmän vakiorituaaleja noudattamalla eivätkä niinkään kiinnostuneita siedettävän lopputuloksen aikaansaamisesta maahanmuuttopolitiikassa.
Elämme keskinäisriippuvaisessa maailmassa.
Eli keitä ovat nämä mystiset "me"?
Emme tule toimeen yksin emmekä pienen Festung Europan kesken.
Arvelen, että "eurooppalaiset" on yhtä fiktiivinen käsite kuin "valkoinen rotukin".
Olikohan "Eurooppaa" tässä merkityksessä loppujen lopuksi edes olemassa kovinkaan monien ihmisten mielissä, ennen kuin EEC:n, EY:n ja varsinkin EU:n myötä alettiin luoda valheellista käsitystä Euroopasta muka yhtenäisenä maanosana.
Juhlapuheiden kuuntelemisen sijaan kannattaa mieluummin tutustua geopoliittiseen analyysiin "eurooppalaisuuden" hehkutuksen sijaan.
Kts. "Europe as a whole is a geopolitical myth" (Lähde: George Friedman: Israeli Strategy After the Russo-Georgian War).
Mikäli haluamme, että me saamme tarvitsemamme, on meidän osallistuttava näihin globaaleihin talkoisiin - myös merkittävämmäksi yhteiskunnalliseksi aiheeksi kasvavan maahanmuuton osalta.
Entä missä on todistettu, että "maahanmuutto" ilmiönä liittyisi "globalisaatioon"? Jos ja kun länsimaiden eliittipiirien itsekäsityksen muokkaamiseen tarkoitetuissa propagandavälineissä toistetaan papukaijamaisesti tällaista väitettä, niin tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseisellä väitteellä olisi aitoa uskottavuutta. Esimerkiksi liikkumisvälineet, joilla päästään Afrikasta Eurooppaan, olivat olemassa jo kauan ennen 2000-lukua, joten se, mikä on muuttunut, on pikemminkin Afrikassa asuvien motivaatio lähteä Eurooppaan eivätkä muutokset liikennevälineiden valikoimassa. Niinpä on aivan mahdollista, että maahanmuuton huima lisääntyminen länsimaissa onkin esimerkiksi osa jotain länsimaiden eliittipiirien tietoista yhteiskuntahanketta eikä suinkaan (pelkältä myytiltä vaikuttavan) "globalisaation" sattumanvarainen sivuvaikutus.
Maahanmuuttokeskustelu henkilöityy Suomessa poikkeuksellisen vahvasti yhteen henkilöön.
Se että joku tavispoliitikko blogiaan kirjoittelemalla saa aikaan järjettömän määrän osumia hakukoneeseen kertoo ehkä siitä että yhden henkilön mielipiteet ovat selvästikin ristiriidassa EU-eliittipiirien päinvastaisten tavoitteiden kanssa. Niinpä nämä niskoittelijat tullaankin laittamaan tiedostusvälineiden ja oikeuslaitoksen johdolla näyttävästi kuriin.
Halla-aholla on tässä asiassa valtavan suuri rooli ja siten myös vastuu siitä, että maahanmuuttoon liittyvän poliittisen keskustelun ja kansalaiskeskustelun taso paranisi.
Suomessa äskettäin ilmaantuneen maahanmuutto(politiikka)kritiikin tarkoituksena taas on käsittääkseni painostaa helposti nimettävää pientä joukkoa Suomen eliittipiirien tämänhetkisiä päätöksentekijöitä tekemään välttämättömiä rajoituksia Suomen maahanmuuttopolitiikkaan. Tällöin on kyse ehkäpä kymmenistä ihmisistä maahanmuuttokritiikin luontaisena kohderyhmänä. Aivan sama mitä puhutaan, jos nappia ei istuntosalissa paineta ratkaisevalla hetkellä.
Jos se ei parane, meillä ei ole eväitä ongelmien ratkaisemiseksi.
Erään vitsin mukaan on kuulemma olemassa kahdentyyppisiä ihmisiä. Ensinnäkin niitä, jotka ratkaisevat ongelmansa. Ja sitten on niitä, jotka opettelevat elämään ongelmiensa kanssa.
Suomalaiset poliitikot vosivat halutessaan ratkaista maahanmuutto-ongelmat kertaheitolla sen sijaan, että tyytyisivät pelkästään elämään näiden ongelmien kanssa vaalikaudesta toiseen.
Yksi mahdollisuus ratkaista maahanmuutto-ongelmat olisi ottaa käyttöön pysyvä vuotuinen katto uusien maahanmuuttajien määrälle. Esimerkiksi 10.000 (lukua voidaan tarvittaessa viilata suuntaan jos toiseen) on sopiva vuotuinen katto, varsinkin kun monet keskeiset mokuttajahahmot ovat aiemmin maininneet tämän hyväksyttäväksi lukumääräksi (*).
(*) "Hautalan mielestä Suomeen on saatava kymmenen vuoden aikana vähintään 100 000 uutta maahanmuuttajaa, jotta työvoiman tarpeeseen voidaan vastata."
Työvoimapula – HommaWiki
"Suomalainen työelämä tarvitsee varovaistenkin arvioiden mukaan jatkossa jopa 10 000–20 000 maahanmuuttajaa vuodessa."
http://www.talouselama.fi/uutiset/suomi+tarvitsee+10+00020+000+maahanmuuttajaa+vuodessa/a2031190
Näiden lainausten pohjalta täsmälleen 10.000 maahanmuuttajan vuosikiintiö vaikuttaa olevan sekä Suomen vihervasemmiston että Suomen talouspiirien mielestä sopiva kompromissi, johon varmaan monet maahanmuuttokriitikotkin suostuisivat. Miksi siis ehdoin tahdoin lietsoa riitaa tästä asiasta, kun kerran kompromissiratkaisu on jo tarjolla?
Toinen vaihtoehto ratkaista Suomen maahanmuutto-ongelmat kertaheitolla olisi se, että purettaisiin Suomesta kaikki sellainen maahanmuutto-infrastruktuuri, joka mahdollistaa tulevaisuudessa kultakuumeen kaltaisen massamaahanmuuton Suomeen. Mielestäni tämä ratkaisumalli olisi kaikkein paras, koska se toimisi takuuvarmasti kaikkina aikoina riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat milloinkin Suomen hallituksessa, sekä riippumatta siitä, mitä EU-salongeissa milloinkin juonitaan Suomen ja suomalaisten pään menoksi.
Toivottavasti tässä maahanmuuttopoliittisessa riidassa ei ole kyse pelkästään siitä, että eri puolueiden poliitikot haluavat riidellä maahanmuuttopolitiikasta itseisarvoisesti oman statusarvonsa nostamiseksi (ja siten piittaamatta Suomen ja maahanmuuttajien edusta). Tai ehkäpä kysymys on siitä, että byrokraatit ja eurotason puoluejohtajat Brysselissä haluvat korottaa henkilökohtaista statusarvoaan muun EU-eliitin silmissä aloittamalla Suomen kansaan kohdistuvan rodunjalostuksen - mikä selvästikin selittäisi heidän "taakanjako"-ehdotuksensa sekä muun kompromissihaluttomuutensa Suomen maahanmuuttopolitiikan osalta.