Leffa kesti vähintään sen perkeleen kolme tuntia, ja ensimmäisen tunnin jälkeen alkoi jo tykyttämään kusisuonta turhankin raa'alla tavalla. Sama oli toisellakin kaverilla. Meinasin jo alkaa siirtymään vessan puolelle kaikista koodistorikoksista huolimatta, mutta en ehtinyt, sillä aivan meidän edestä lähti jokin pariskunta rynnimään kohti ovea. Takaa lensi poppareita näiden ja myös meidän päälle, hirveä huuto nousi myös. Vittu. Ei vaan voinut nousta enää, siinäpä sitten irvisteltiin loppuleffa ja ei kiinnostanut pätkääkään draamankaari tuossa vaiheessa. Jos jonkinlaisen ylimaallisen kokemuksen olen elämäni aikana kohdannut, oli se tuolla saksalaisen pisuaarin äärellä leffan jälkeen.
Minä kävin yhden Taru Sormusten Herrasta -leffoista katsomassa uudestaan sen takia, että ensimmäinen meni kaikesta innostuksestani huolimatta hieman ohi, koska minulla oli niin valtava paskahätä. Olin ollut ennen leffaa sairaana jossain flunssan ja vatsataudin yhdistelmässä, ja kävin sitten silloisen puolisoni kanssa ennen leffaa syömässä kiinalaisessa, jonka piti olla kevyttä. Eihän se ole, sillä kiinalaisruokien mausteet herkistivät elimistöäni enemmän kuin luulinkaan.
Siinä puolentoista tunnin kohdalla alkoi jo vatsa möyrimään, mutta ajattelin, että leffa istutaan nyt läpi, kun kerran naisystäväkin oli lippuja ensi-iltaan jonottanut yön yli. Loppuvaiheissa hiki jo helmeili kalmankouristuksissa ja vatsanväänteissä. Lopputekstien jälkeen pikainen, pakarat puristuksissa tehty könkkääminen Kinopalatsin vessaan, housut kinttuihin salamavauhtia ja spontaani vulkaaninen purkautuminen, jossa sula laava lähti liikkeelle.
Vielä pahempi, mutta vastaava episodi sattui aikoinaan opiskeluaikojen seminaarimatkalla Venetsiassa, jossa italialaisen ravintolan herkkulasagne aiheuttikin vähemmän herkullisen reaktion mahalaukussa, ja tilanne muuttui nopeasti kiusallisesta tuskalliseksi kesken pitkän iltakävelyn Venetsian illassa. Olin vieläpä kahden nuoren naisen (opiskelukollegoita) seurassa, joten piti vihjata, että voisi tässä jo palata hotelliinkin. Välillä oli lähellä sulkijalihaksen pettäminen, ja harkitsin jopa, että pakko kai se on vetää perse paljaaksi Kuiskauksien sillalla ja ulostaa massiivisesti välittämättä siitä, lipuuko alla romanttinen gondoliini vai ei.
Kestin sentään hotellille, ja hienovarainen naiskaksikko sanoi lähtevänsä vielä iltajäätelölle. Minä pääsin rauhassa yksinäni hotellihuoneen vessaan, jossa kevensin kilon pari semikiinteää suolikaasua kerran jos toisenkin. Toisaalta oli kyllä helvetin hyvänmakuinen lasagne.
