Vaikka olen koko ikäni erittäin paljon lukenut laidasta laitaan ja kirjojakin on hyllyssä reilut 1600+ teosta, niin Päätalon ja Volter Kilven suhteen tunnustan junttimaisuuteni.
Päätalo on minusta hirveätä paskaa, tosin pitkälti lukematta paskaa: luin tai yritin lukea sitä pariinkin otteeseen, mutta en saanut sitä alas kuin vähän matkaa. Volter Kilven Alastalon salissa -teostakin olen kahdesti tai kolmesti aloittanut, mutta "ei saatana"-efekti on iskenyt vääjäämättä.
Yhdyn ukkometson ajatusleikkiin siitä, että Päätalo olisi voinut elää sen verran pitkään, että hän olisi kirjoittanut joka vuosi kirjan, jossa hän kertoo alkupään kirjojensa kirjoittamisprosesseista yksi kerrallaan. Tällöin Iijoki-sarjasta olisi tullut rekursiivinen, kun uudet kirjat kertoisivat vanhojen kirjojen kirjoittamisesta, ja lopulta oltaisiin päästy pisteeseen, jossa vihonviimeinen osa kertoo siitä, kuinka Päätalo kirjoittaisi kirjaa kirjasta, jossa hän kuvailee ensimmäisen kirjansa kirjoittamista. Tämän luupin jälkeen lukijakin olisi voinut jo huoletta tehdä pikaisen itsemurhan, koska kehä olisi täydellinen.