Juniorivalmentajat

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexa Komarovin kädet
Huippupelaaja tarvitsee lahjoja ja muistaakseni Sihvonen totesi UL:n "Torstain suorassa" että 14 v ikäisestä asiantuntija näkee lahjakkuuden tason. Onhan noita ei niin lahjakkaita mutta kovia harjoittelijota nähty..
No joo, nää on näitä Sihvosmeja maan johtavalta rankkarianalyytikolta...;-)

Kuten tuolla aiemmin jo mainitsinkin voi raju kasvaminen viedä myös teinillä pari kautta aika totaalisesti vihkoon ja jos tuona aikana on esim. ne "liigajoukkueen" junnuringin try-outit niin huonosti tuppaa käymään.

Ja kuten mainitsit on esim. liigassa paljon noita "ei niin lahjakkaita" pelaajia jotka ovat kovalla työllä hinanneet itsensä sinne ja ottaneet paikkansa parrasvaloissa => hyvänä esimerkkinä vaikka Bluesin Erkki Rajamäki... Eikä se Rudikaan teknisesti mikään huippulahjakkuus ole koskaan ollut, mutta niin vaan vetelee Stanley Cupin finaaleissa!

Siispä jos et ole se oman joukkueesi pistelinko ja ovella ei ole tyttöjä jonoksi asti niin ei kannata lyödä hokkareita naulaan => duunii duunii !!
 

Fordél

Jäsen
Kun vilkaisee mistä joukkueista Pohjola-leirin tai U16 pelaajat tulevat niin aika selvältähän tuo näyttää.
Lahjakas pelaaja tarvitsee kovaa kilpailua niin harjoituksisssa kuin otteluissakin ja tätä eivät monet pikkuseurat pysty tarjoamaan. Pelaaminen vuotta vanhemmissa on hyvä vaihtoehto, mikäli homma on laadukasta.
Kova kilpailu on tottakai yksi keskeinen tekijä menestymisessä, mutta jotenkin tuntuu, että se ei ole ainoa syy miksi isoista seuroista valitaan pelaajat Pohjola-leireille, maajoukkueisiin yms. Tuntuu, että pienempien seurojen pelaajia ei arvosteta aivan samalla lailla tai sitten heidän otteitaan ei vaan seurata yhtä tarkasti. En kuitenkaan jaksa uskoa, että isojen seurojen ja pienten seurojen välinen ero on noin suuri kun noista valinnoista voisi antaa olettaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Kova kilpailu on tottakai yksi keskeinen tekijä menestymisessä, mutta jotenkin tuntuu, että se ei ole ainoa syy miksi isoista seuroista valitaan pelaajat Pohjola-leireidelle, maajoukkueisiin yms. Tuntuu, että pienempien seurojen pelaajia ei arvosteta aivan samalla lailla tai sitten heidän otteitaan ei vaan seurata yhtä tarkasti. En kuitenkaan jaksa uskoa, että isojen seurojen ja pienten seurojen välinen ero on noin suuri kun noista valinnoista voisi antaa olettaa.
Tästä täysin samaa mieltä läheltä toimintaa nähneenä. Aluejoukkueiden vastuuvalmentajina on vielä usein joku alueen suurseuran valmentaja ja senhän tietää sanomattakin, mitä se tarkoittaa pelaajavalintojen suhteen.

Kuten Fordél sanoi, ei pikkuseurojen jannuja tule tällaisessa tilanteessa seurattua niin tarkasti kuin oman seuran junnuja ja toisaalta, jos valintatilanteessa on vastakkain "oman" seuran junnu ja pikkuseuran junnu, niin valinta kohdistuu suurella todennäköisyydellä omaan junnuun. Tuossa aluejoukkueiässä (=13-15 v.) tulee usein ilmi vielä semmoinenkin puoli, että nämä suurseuran edustajat, jotka ovat enemmistönä aluejoukkueessa, sorsivat näitä pienten seurojen pelaajia, mikä tekee pikkuseurojen pelaajille entistä vaikeammaksi tulla osaksi ryhmää ja varmasti vaikuttaa myös peliesityksiin.
 

Puolikaspakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aito kilpailu ja rehellinen tuomaritoiminta
Missä vaiheessa voi nuoresta pelaajasta sanoa, notta "ei susta ole mihinkään"?
Mun mielestä 14-15 vuotiaalle pelurille joka ei ole kiinnostunut harjoittelusta, oli sitten lahjakas tai ei, voi hyvällä omalla tunnolla suositella jotain toista lajia tai seuran harrastesarja-joukkuetta.

Lahjakkuuteen perustuvaa arviointi tulevaisuuden mahdollisuuksista tuossa iässä on mahdotonta tehdä, mutta harjoittelumäärään ja -motivaatioon perustuva arviointi sen sijaan ei ole.
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
Puolikaspakki sanoi:
Lahjakkuuteen perustuvaa arviointi tulevaisuuden mahdollisuuksista tuossa iässä on mahdotonta tehdä, mutta harjoittelumäärään ja -motivaatioon perustuva arviointi sen sijaan ei ole.
Fyysis-motooriset kyvyt/lahjakkuus on helppo todeta eri testeillä, sentakiahan niitä tehdään. Hyvällä urheilijalla on hyvä mahdollisuus tulla hyväksi jääkiekkoilijaksi mutta huonolla urheilijalla on paljon vaikeampaa.

Tuohon 14-15 v ikään pitää osata jo monet perusasiat joita sitten vahvistetaan, muuten ei riitä enää aika kaiken (vanhojen+uusien) oppimiseen. Tietyt asiat opitaan tietyssä iässä. Esim hermosto kehittyy 90 %:sti ennen murrosikää, joten jos niitä harjoituksia ei ole tehty laadukkaasti ennen murrosikää niin vaikea niitä on sitten jälkikäteen saada tarvittavalle tasolle.

Tuosta Rajamäest ja J Ruudusta, niin kyllä silloin on lahjakas jos pystyy urheilemaan ammatikseen. Oliko se 1% joilla on mahdollisuus päästä ammattilaiseksi tai jotain sinneppäin..
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexa Komarovin kädet
Joku sanoi jossain, että tärkein lahjakkuuden laji urheilijalle on "harjoittelulahjakkuus" ja halu / nöyryys tehdä se duuni mitä huipulle pääsemiseen vaaditaan...

Monesti lahjakkuutta tarkastellaan vain teknisestä näkövinkkelistä unohtaen olosuhteet joissa niitä tarkkaillaan (esim. tuo jo mainitsemani kasvupyrähdys jne.) => olen itse ollut tekemässä ketteryys/koordinaatio/tasapaino-testejä samoille jätkille vuoden välein D-/C-ikäisinä ja muutokset tuolla osa-alueella olivat melkoisia, suuntaan ja toiseen, eikä niitä voi ainakaan ihan suoraa laittaa valmennuksen vituiksi menemisen piikkiin;-) Osa muutoksista johtui poikien kasvuun liittyvistä seikoista ja tulokset paranivat taas seuraavassa testissä...

Koskien Rudia ja raju-Erkkiä => lahjakkuutta on monenlaista ja esim. nämä kaverit ovat taatusti urheilijoina huippuluokkaa. Heidän lahjakkuutensa ei vaan ole sitä jota perinteisesti pidetään junnujääkiekossa huippulahjakkuutena (pehmeät kätöset, pelikäsitys, luistelu, laukaus jne.) ja tästä johtuen junnukoutseilla on tärkeä työ erottaa myös tämä puoli niistä natiaisista joiden kanssa touhuaa!
 

Fordél

Jäsen
Mielestäni yksi keskeisistä ominaisuuksista, jota junnuissa pitäisi harjoittaa on luovuus. Tottakai luovuus tulee osaksi jo valmiina, mutta harjoitteissa pitäisi kannustaa luoviin ratkaisuihin silloin kun on niiden paikka. Tiettyyn pisteeseen asti pitää mennä yhteisesti sovituilla kuvioilla, mutta paikoin on pelaajan pystyttävä itse luovaan ongelmanratkaisuun. Yksi tärkeä tekijä luovuuden lisäämisessä on tietysti monipuolinen harrastaminen. Eri lajien kautta nuorelle kehittyy monipuolinen pelikäsitys, joka parantaa myös luovaa ongelmanratkaisua.
 
Suurin lahjakkuus on ahkeruus

Tuo vanha totuus pätee edelleen. Jos sitten olet vielä taitava ja ahkera niin tie on auki ja lopputulos itsestäsi kiinni.
Esimerkki: joukkueessa kaksi pelaajaa, kumpikin vuotta nuorempia kuin muut. Molemmat ahkeria ja tunnollisia treenaajia. Molemmat kuroivat kauden aikana ikäeron kiinni, mutta lahjakkaampi sai vielä lisämotivaatiota nopeasta kehityksestään ja rynnisti koko porukan ohi, jokaisella osa-alueella. Ahkeruudella ja asenteella.
Maailma on täynnä entisiä juniorilupauksia joiden luonne ei riittänyt lunastamaan odotuksia.
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
Spes patriae sanoi:
Tuo vanha totuus pätee edelleen. Jos sitten olet vielä taitava ja ahkera niin tie on auki ja lopputulos itsestäsi kiinni.
...Jos sitten olet vielä lahjakas ja ahkera niin tie on ...
Muutenhan kenestä tahansa voisi tulla huippu kunhan tekee vain pirusti hommia. Kovalla työllä pääsee tietylle tasolle.
Täytyy muistaa että on monia jotka ovat tehneet vastaavan määrän hommia kuin huiput mutta homma ei vaan natsaa. Syita voi olla esim väärä harjoittelu, asenne tai lahjakkuus.

Ei ole aina niin että se joka on paras on myös harjoitellut eniten.

Niinkuin Jortsu toteaa blogissaan: "Tarvitaan myös paljon super lahjakkuutta"
 
Ja sitten Liitto

Kun tulin mukaan seuratoimintaan, niin ensimmäinen ihmettelyn aihe minulle oli vanhojen veteraanien suhtautuminen Liittoon (siis Jääkiekkoliittoon, tuohon asiamme ajajaan). Siitä puhuttaessa äänensävy ja sanavalinnat muuttuivat aivan kuin puhuttaisiin verovirastosta. Ajan myötä ovat silmäni auenneet, eihän Liitto olekaan meidän kanssamme, vaan meidän yläpuolellamme, usein meitä vastaan!

Miten tämä liittyy juniorivalmennukseen ja mistä tämä vuodatukseni johtuu? Viimeisimmässä Kiekkolehdessä on Eero Lehden kolumnissa pöyristyttävä kohta jonka tähän siteeraan;
"...jos juniorikiekossa SJL:n suosituksia ei noudateta ja/tai lasten vanhemmat eivät käytä järkeään ja pidä puoliaan kilpailullisesti intomielisiä joukkueiden johtoryhmiä - erityisesti ylikunnianhimoisia ohjaajia ja valmentajia - vastaan!"

Voi Jeesus Ja Maaria! Näin puhuu meidän Liittomme! Ja ketkähän koko touhua ruohonjuuritasolla pyörittävät? Nämä samat ohjaajat ja valmentajat, vapaaehtoisesti ilman korvausta.
Mieluummin perustaisin uuden liiton, mutta kun se ei ole mahdollista, niin ehdotan että jaetaan toiminta kahtia. Jos kerran kunnianhimo ja tavoitteellisuus urheilullisesti on Liitolle kirosana, perustetaan kaksi jaostoa: toisessa kilpaillaan ja pelataan kiekkoa kuten sitä sääntöjen mukaan kaikkialla maailmassa pelataan. Toisessa jaostossa tehdään niin kuin Liitto haluaa: kielletään kategorisesti kaikilta ikä- ja tasoryhmiltä lyöntilaukaukset ja taklaukset. Poistetaan sarjat ja pisteidenlasku. Otetaan käyttöön tasapeluutus sekunnin tarkkuudella ja kielletään minkäänlainen tasoryhmien tekeminen. Liitetään mukaan vielä pakolliset oppitunnit yhteiskuntavastuusta, ympäristöopista ja muusta kasvatuksesta, joka näin siiretään kotien vastuulta seuroille.

Kunnianhimo, intohimo, pyrkimys rajojen hakemiseen ja niiden kaatamiseen valmennuksellisesti. Nämähän ovat asioita jotka vievät lajia ja sitä harrastavia nuoria eteenpäin. Jos kaikki tasapäistetään ja aletaan puhua jostain ihan muusta kuin itse lajista, ollaan kyllä ihan metsässä.

Sanotaan vielä, että olen normaali perheellinen ja vastuullinen mies. Käyn töissä, en halua saastuttaa enkä suosia eriarvoisuutta. Kasvatan lapseni noudattamaan yhteiskunnan normeja, mutta haluan tehdä sen itse, enkä antaa sitä tehtävää jääkiekkoseuralle! Enkä halua ikinä kuulla kenekään valmennettavanani olleen suusta, että aikuisena harmittaa kun ei junnuna vaadittu, jäi näkemättä mihin olisi pystynyt.
Toivon totisesti, että nämä Lehden jutut ovat harkittua provosointia ja politikointia, jolla yritetään osoittaa rahanjakajille Liiton asennetta. Muuten ollaan kusessa.
 

macce

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikki ne 'nimettömät' pikkuseurat..
Loistavaa tekstiä edeltävältä kirjoittajalta ja suoraan asian ytimeen!

Nyt kun niin kovaan puhutaan suomalaisen jääkiekkoilun alennustilasta ja siitä, että meillä ei enää synny uusia kurreja, selänteitä ja koivuja, vaan lähinnä perusduunareita, mietityttää vaan itseäkin mikähän siihen mahtaa olla perimmäisenä syynä.. Itse olen sitä ikäluokkaa, jonka junioriaikoina ei tiedetty mitään tasapuolisesta peluuttamisesta, parhaat pelasivat sen minkä jaksoivat/pystyivät ja muille jätettiin loput jos oli mitään jättämistä. Tällöinhän voisi kuvitella, että kannattaisin nykypäivän Nuori Suomi-aatetta, muuta juuri päinvastoin - ainakaan itsestäni ei olisi tullut yhtä hyvää puukättä kuin nykyään olen ellei koutsit olisi potkinut perseelle ja vaatineet tekemään. Pelipaikka raivattiin omilla esityksillä, ei se ollut mikään itsestäänselvyys..

Nyt en todellakaan tarkoita, että Nuori Suomi pitäisi vetää pöntöstä alas, mutta sitä voisi toteuttaa järkevämmin. Tehtäisiin heti alusta lähtien tason mukaiset joukkueet ja peluutettaisiin näissä tasapäisesti jos mahdollista. Tehdään ne kilpa- ja harrastesarjat heti erikseen.

Jos liitto haluaa väkisin ajaa systeemin ylitasapäistämiseen, eiköhän meitä 'vanhan linjan' kannattajia löydy sen verran, että saisimme kasaan vaikka oman kilpajaoston liiton sisälle, jossa duunia painetaan täysillä ja vaativasti heti ensimmäisistä luistimenpiirroista lähtien. Nouskaamme me raskaan työn raatajat, vapaaehtoisesti valmennustyötä tekevät valmentajat ja ohjaajat barrikaadeille ja vaatikaamme SJL:ää tekemään muutoksia toimintatapoihin ja kenties organisaatioonkin. Mehän sen työmme ruohonjuuritasolla teemme ja mielestäni meidän kuuluu saada äänemme kuuluviin ja kunnia sinne minne se kuuluu!
 

Glove

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Suomi, Liverpool FC
Juniorivalmentaja ja arvostus samassa lauseessa taitaa olla mahdottomuus tässä maassa. Kun liiton asennekin on mikä on niin miten tässä nyt muka voisi kenenkään arvostusta nauttia. Lisäksi kun ne, jotka eivät valmentamista ole koskaan kokeilleet / tiedä valmentamisesta mitään luulevat, että koutsi vain tulee hallille ja vetäisee treenit tuosta vaan. Ainakin minulla on mennyt harjoitusten ja pelien suunnitteluun, analysointiin ja seurantaan ainakin kaksi kertaa enemmän aikaa kuin mitä se näkyvä työ siellä jäällä on. Töitten jälkeen hätäisesti kotiin syömään ja sanomaan vaimolle moi, sitten vartti hallille, oheisharjoitus, jää, loppuverryttely, pieni palaveri kollegoiden kanssa harjoituksen toteutumisesta ja sitten taas vartti kotiin, jossa omat lapset on jo nukkumassa ja rouva lukee Annaa sängyssä kuin myrskynmerkki. Välipäivinä sitten mietitään seuraavan päivän/ viikon/ kuukauden/ kauden ohjelmaa ja kaikkea muuta valmennukseen liittyvää, kehitetään itseä kouluttautumalla ja yritetään miettiä miten voisi antaa niille kentällä viilettäville pojankosseille mahdollisimman hyvät eväät elämään, urheiluun ja jääkiekkoon.

Mitä tuosta kaikesta onkaan saanut viimeisen viidentoista vuoden aikana? Kiitosta ei juuri ole kuulunut, ehkä joskus päättäjäisissä muiden korulauseiden seassa. Joskus on saanut verkkarit tai toppapuvun, yhdeltä joukkueelta sain jopa läksiäislahjan kun muutin toiselle paikkakunnalle. Toki tuohon aikaan mahtuu paljon positiivisia muistaja, voiton riemua, onnistumisen iloa ja joskus sitä tappion karvasta kalkkiakin. Valmennettavista yksi on päässyt liigaan asti ja muutama Mestikseen, suurin osa on varmaankin laittanut hokkarit naulaan. Kaikki ovat tavatessa ainakin moikanneet ja jopa tulleet juttelemaan.

Liittoon vaikuttaminenkin lienee mahdotonta, kun esim. meidän alueella on samat äijät olleet aluehallituksessa ainakin viimeiset 15 vuotta, jos ei pitempäänkin. Sehän on varmaa, että mitään uutta ei tapahdu, ennen kuin nämä "näin on tehty ennenkin" herraseurat saadaan vaihdettua.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eero Lehden kolumnissa pöyristyttävä kohta jonka tähän siteeraan;
"...jos juniorikiekossa SJL:n suosituksia ei noudateta ja/tai lasten vanhemmat eivät käytä järkeään ja pidä puoliaan kilpailullisesti intomielisiä joukkueiden johtoryhmiä - erityisesti ylikunnianhimoisia ohjaajia ja valmentajia - vastaan!"

Voi Jeesus Ja Maaria! Näin puhuu meidän Liittomme! Ja ketkähän koko touhua ruohonjuuritasolla pyörittävät? Nämä samat ohjaajat ja valmentajat, vapaaehtoisesti ilman korvausta.
Eivät asiat toki ole näin mustavalkoisia. Mitä itse olen saanut useampia kertoja todistaa, niin intomielisyyden kanavoituminen joukkueen menestymiseen hinnalla millä hyvänsä voi olla todella huono asia. Olen nähnyt useita joukkueita tapettavan tällä tavoin. Pahimmillaan on saatu lahjakkaatkin pojat lopettamaan kiekkoilu. Ei siinä ole mikään puolustus se, että työtä tehdään pyyteettömästi ilman korvausta. Eikä kyse ole välttämättä huonoista valmentajista, vaan kyseiselle joukkueelle sopimattomista (esimerkiksi väärä ikäluokka).

En nyt juuri tuota Lehden kolumnia bongannut, mutta periaatteessahan nuo asiat, joista hän on huolissaan, kuuluvat valmennuspäällikön vastuulle. Valmennuspäällikön ollessa asiansa osaava ja ihmisten kanssa toimeen tuleva voitaisiin suurin osa vastakkainasettelusta vanhempien kanssa välttää. Vielä kun hänen toimenkuvansa olisi sellainen, että kaikki aika ei menisi byrokratiaan.
 

Fordél

Jäsen
Spes patriae kirjoitti kyllä paljon asiaa. Tärkein pointti on mun mielestä tuo vastuu kasvatuksesta, jonka pitäisi olla vanhemmilla, ei urheiluseuroilla, koululla taikka naapurin tädillä tai kissalla. Koulupuolella syy on aika paljon vanhemmissa, jotka odottavat, että koulu itsessään hoitaa lapsen kasvatuksen vaikka kaikkihan pitää lähteä vanhemmilta. Koulu sitten täydentää näitä oppeja. E

hkä urheiluseuroissa on käynyt vähän samalla tapaa ja samalla kun vastuut ovat sekoittuneet, on hämärtynyt se idea miksi koko toimintaa pyöritetään? Tottakai kasvatuksellistakin otetta tarvitaan, mutta kyllä edelleen pitäisi muistaa, että urheiluseura on kuitenkin urheilemista varten. Ja elämään kuuluu paljon pettymyksiä, samoin kuin tietysti onnistumisia. Jälkimmäiseen pitää tietysti kannustaa ja antaa todelliset mahdollisuudet näyttää oma osaaminen ja saavutaa onnistumisia. Kaikista, kuten allekirjoittaneesta, ei kuitenkaan tähän ollut ja eipä sekään mitään. Olen löytänyt muualta ne kanavat, joissa koen onnistumisen tunteita ja saan toteuttaa itseäni.

Eli sellainen loputon tasapäistäminen pitää saada pois junnutoiminnasta. Kilpailua pitää olla, mutta se pitää järjestää terveessä hengessä ja oikeassa mittakaavassa suhteutettuna lapsen ikään. Treeneissä ja peleissä pitää olla haastetta ja niissä pitää tulla onnistumisia. Monesti suurin ketutus pienelle pelaajan alulle tulee siitä kun oma joukkue häviää eikä siitä kun itse ei ole pakosti onnistunut. Jos se menestyminen tulee sillä, että osa porukasta saa enemmän peliaikaa niin parempi se on kuin, että kaikki pelaa sekunnilleen yhtä paljon, mutta takkiin tulee. Kaikki on vain kyse siitä miten oikeudenmukaisesti ja missä hengessä kaikki tämä toteutetaan.
 

macce

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikki ne 'nimettömät' pikkuseurat..
Juniorivalmentaja ja arvostus samassa lauseessa taitaa olla mahdottomuus tässä maassa. Kun liiton asennekin on mikä on niin miten tässä nyt muka voisi kenenkään arvostusta nauttia.
Juuri näin. Välillä tuntuu, että teit mitä tahansa, yrität luovia sieltä ja täältä, mutta mitä jää kateen..

Lisäksi kun ne, jotka eivät valmentamista ole koskaan kokeilleet / tiedä valmentamisesta mitään luulevat, että koutsi vain tulee hallille ja vetäisee treenit tuosta vaan.
Jep. Tuohon tuskin tarvitsee kommentoida sen enempää, kukin meistä valmentajista tietää sen TODELLISEN ajankäytön mitä menee yksittäisten reenien suunnitteluun, saatika koko kauden toimintasuunnitelman luomiseen..

Okei, mun viimeisimmissä viesteissä alkaa olemaan jo jonkin verran provoa, mutta onko se väärin haluta kunnioitusta meidän juniorivalmentajien työlle..?
 

Glove

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Suomi, Liverpool FC
Järjestelmää pitäisi muuttaa siten että junnu-valmentajat voisivat hyötyä taloudellisesti, eikä vain saamalla mainetta, mikäli valmentamansa juniori pärjäisi myöhemmin.
Venäjällä on muutamassa paikassa ihan kelpo systeemi tähän. Löytyy näitä varmasti muualtakin, mutta tämä nyt on ainakin ollut toiminnassa noin viisi vuotta sitten kun eräs kollega kävi tutustumassa erääseen venäläiseen seuraan.

Systeemi meni siellä siten, että valmentaja otti joukkueen valmennettavakseen, kun pojat olivat alle kymmenvuotiaita. Sama valmentaja valmensi joukkuetta koko junioriputken läpi ja valmentajalle maksettiin bonuksia sen mukaan miten pelaajat menestyivät. Esimerkiksi maajoukkuevalinnoista valmentaja sai jonkun tietyn summan, pelaajan noususta seuran edustusjoukkueeseen samoin jne. Olikohan tuolloin vielä jokin NHL-siirtobonuskin, tämä siis aikana, jolloin Venäjän liitto oli sopimuksessa mukana.

No eihän tuommoinen tule Suomessa toimimaan, kateellisia kun on aivan liikaa. "Tuokin saa rahaa kun meidän Villen ketjukaveri Kalle pääsee liigaan." Taitaa suurin osa valmentajista olla kuitenkin ihan kiitospalkalla, mutta kyllä tuo tie alkaa olla loppuun koluttu. Yhä harvempi alkaa tuhlaamaan vapaa-aikaansa toisten lasten kasvattamiseen, varsinkaan jos omat lapset eivät ole toiminnassa mukana. Ainakaan meillä pienessä seurassa tilanne alkaa olemaan tuommoinen. Kokeneita valmentajia, jotka ovat aikanaan tulleet mukaan oman poikansa ollessa junioreita, olisi vapailla markkinoilla, mutta aika harvaa kiinnostaa lähteä pelkällä kiitoksella liikkeelle.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Monesti suurin ketutus pienelle pelaajan alulle tulee siitä kun oma joukkue häviää eikä siitä kun itse ei ole pakosti onnistunut. Jos se menestyminen tulee sillä, että osa porukasta saa enemmän peliaikaa niin parempi se on kuin, että kaikki pelaa sekunnilleen yhtä paljon, mutta takkiin tulee. Kaikki on vain kyse siitä miten oikeudenmukaisesti ja missä hengessä kaikki tämä toteutetaan.
Kyllä se vituttaa sitä pientä pelaajaa, vaikka kuinka tulisi voittoja, jos itse ei pääse ollenkaan pelaamaan tai pelaa sen toisen erän ja istuu ekan ja kolmannen viltissä. Ei sitä poikaa hirveästi ne voitot nappaa, jos niihin ei ole päässyt itse vaikuttamaan ollenkaan. Tässä puhun nimen omaan C-junnuja nuoremmista ikäluokista. Samalla se vituttaa myös sen pelaajan vanhempia, jotka rahoittavat joukkueen toimintaa ihan yhtä paljon kuin muutkin, mutta saavat rahoilleen vastinetta heikosti.

Ja en, en todellakaan ole sitä mieltä, että sekuntikello kourassa mitataan jokaiselle saman verran peliaikaa. Tarkoitan vain sitä, että nuorimmissa ikäluokissa kaikille pitäisi antaa sen verran peliaikaa, että kehittyminen on edes mahdollista.
 

Fordél

Jäsen
Kyllä se vituttaa sitä pientä pelaajaa, vaikka kuinka tulisi voittoja, jos itse ei pääse ollenkaan pelaamaan tai pelaa sen toisen erän ja istuu ekan ja kolmannen viltissä. Ei sitä poikaa hirveästi ne voitot nappaa, jos niihin ei ole päässyt itse vaikuttamaan ollenkaan. Tässä puhun nimen omaan C-junnuja nuoremmista ikäluokista. Samalla se vituttaa myös sen pelaajan vanhempia, jotka rahoittavat joukkueen toimintaa ihan yhtä paljon kuin muutkin, mutta saavat rahoilleen vastinetta heikosti.

Ja en, en todellakaan ole sitä mieltä, että sekuntikello kourassa mitataan jokaiselle saman verran peliaikaa. Tarkoitan vain sitä, että nuorimmissa ikäluokissa kaikille pitäisi antaa sen verran peliaikaa, että kehittyminen on edes mahdollista.
Siis tottakai peliaikaa pitää tulla kaikille sen verran, että pelihuumori säilyy eikä kehitys kärsi. Tietysti tässäkin täytyy olla taustalla se, että kaveri treenaa tosissaan ja asenne on kohdillaan. Ja mitä pienempiin päin mennään niin sitä tasaisemmin porukka saa peliaikaa päättyen aina kiekkokouluun, jossa ei varmasti tehdä mitään erottelua.

Pahimmat tapaukset on sellaiset, jossa joukkue menee vaikka v-lopuksi turnaukseen satojen kilometrien päähän ja sitten osa porukasta ei pelaa ollenkaan. Ei näin! Itse haen vain takaa sitä, että annetaan ratkaisuhetkillä vastuuta enemmän niille, jotka siinä pelissä ovat ns. kuumia pelaajia ja treeneissä taas koitetaan nostaa treenien tasoa niin, että ne palvelisivat myös niitä kovia pelaajia.
 
Kun keskustellaan juniorivalmentajien kunnioituksesta, niin tuli mieleeni, että pitää muistaa kiittää lasteni opettajia kun seuraavan kerran tapaamme...=)

Olen myös huolissani siitä miten koutsit saadaan pysymään ringissä sen jälkeen kun omat lapset kasvavat ulos. Tämä on mukava ja antoisa harrastus, mutta vaatii aikaa ja vaivaa. Itse ajattelin vaihtoehtona siirtyä nuorempaan ikäluokkaan vähän pienemmällä vastuulla. Siten voisin antaa kokemukseni käyttöön jollekin nuoremmalla valmentajalle, mutta silti antaa hänen tuoda oma juttunsa joukkueeseen. Nuorempaan ikäluokkaan nimenomaan siksi, että uskon sen olevan ajankäytön suhteen helpommin hyväksyttävä myös kotirintamalla. Ja niinkuin Oka sanoi, olisi kokemusta siitä mitä pitää osata vuosien päästä.

Itse olen vetänyt samaa joukkuetta luistelukoulusta C:hen asti. Mielestäni olen onnistunut tehtävässä, mutta on siinä se toinenkin puoli. Valmentajan vaihtuminen tuo uusia toimintatapoja ja ajatuksia. Kun katsot uusia pelaajia, näet heissä ehkä erilaisia asioita kun valmentaja joka on työskennellyt heidän kanssaan pitkään. Vedän silloin tällöin tarvittaessa myös nuorempien treenejä ja huomaan selvästi, miten erilainen lähetymistapa vaikuttaa pelaajiin.

Kakkoskoutsini on vaihtunut olosuhteiden pakosta pari kertaa. Se on osoittautunut onnelliseksi sattumaksi ja joukkue on hyötynyt siitä uusina ja tuoreina ajatuksina. Olen alusta asti halunnut työskennellä enemmän tiiminä kuin ykkös-, kakkos- ja mv-koutsina. Yhteistyö toimii, välillä vilkkaastikin keskustellen. Tämä tuo lisää näkökulmia ja antaa kaikille mahdollisuuden vaikuttaa lopputulokseen. Näin se myös motivoi muita valmentajia.
 

Fordél

Jäsen
Voisikohan tähän ketjun keräillä myös erilaisia hyviä käytäntöjä ja miksei harjoitteitakin, joita junnuvalmentajat "työssään" voisivat soveltaa. Kohta se rulianssi kuitenkaan alkaa taas todenteolla (jossain jo alkanutkin), joten heittäkääs vähän ajatuksia ihan siitä käytännön toiminnasta jäällä ja sen ulkopuolella.
 

Glove

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Suomi, Liverpool FC
Oma jääharjoitusrunko on jo vuosia ollut seuraavanlainen; ensimmäinen puoli tuntia harjoituksesta keskitytään enimmäkseen yksilön pelitaitojen kehittämiseen:

1. Luistelu/ kiekonkäsittely (maalivahdeilla omat jutut) 8-10 min.
2. 1 vs 0, 8-10 min.
3. 1 vs 1, 8-10 min.

Loppuosa, 30-45 minuuttia on sitten käytetty yleensä joukkuepelaamiseen. Tarvittaessa panostettu tämäkin osa enemmän henkilökohtaiseen taitoon.

4. Melkein kaikkea mahdollista (joukkueesta riippuen) 2 vs 0, 2 vs 1, 3 vs 0, 3 vs 1 jne. aina koko kentän viisikkoharjoituksiin asti joita on tosin tullut käytettyä aika vähän. Tämä osa kestänyt yleensä 15-20 min, joskus pitempäänkin.
5. Peli, suosin pienpelejä 2 vs 2 - 3 vs 3 poikkikentän, max. 20 % pelistä on koko kentän peliä. Niin ja aikaahan tähän käytetään 15-40 min, vuoron pituudesta riippuen. Nuoremmilla F/E olen pyrkinyt siihen, että noin puolet vuorosta on peliä, isommilla jonkin verran vähemmän.

Tavoitteet joihin olen jokaisessa harjoituksessa pyrkinyt ovat vähintään 30 laukausta/ pelaaja ja vähintään 50 syöttöä/syötön vastaanottoa.

Kysynpä sitten vielä mikä on mielestäni sopiva ottelumäärä kauden aikana? Voisi vielä eritellä ikäluokan mukaan F/E/D/C/vanhemmat.
 

Make#69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Seurattuani ja valmennettuani joitain vuosia oulunalueella jääkiekkojunioreita, olen tullut johtopäätökseen
--> Jos E-juniorin ja sitä vanhemman junnun tulevaisuuden suunnitelmat ovat korkealla jäkiksen suhteen,
kannattaa juniorin hakeutua alueen johtavaan seuraan .

Miksi näin:
1. Kyseessä olevan seuran juniorijoukkueessa on suurimmaksi osaksi alueen ikäryhmänsä parhaat pelaajat,
jolloin pelaajat joukkueessa ovat taitavempia jne. eli pelaajat saavat harjoituksissa paremman vastuksen tehdessään harjoituksia.
-esim. Maalivahti alueen johtavassa seurassa saa paljon laadukkaampia ja hankalammin torjuttavia laukauksia torjuttavakseen.Kumotaan tässä myös väite siitä että pienseuran joukkueen peleissä mokke kehittyisi paremmin sen takia kun saa laukauksia enempi torjuttavakseen kuin alueen johtavan joukkueen mokke.
Ei pidä paikkaansa ! muistetaan se laatu ei määrä!
2. Jääaikaa ja muutenkin harjoittelu mahdollisuudet usein parempi kuin alueen pienseuroilla.
3. Valmennuksentaso kokonaisuudessaan on parempi kuin pienseuroilla.On toki hyviä valmentajia pienseuroissakin! nimiä tässä nyt mainitsematta
4. Seuran panostus on parempi kuin pienseuralla.
5. Toiminta on kilpailutoimintaa eli tavoitteellista --> saa menestyä ,yrittää ,voittaa.kehittyä. tämä kiellettiin edellisessä seurassani toimiessa.
Liekkö kateus ollut siihen syynä?
eli saa treeneissä tehdä muutakin kuin leikkiä mustapekkaa.Lajillehan on ominaista jonkinlainen liike jäällä luistimet jalassa,se liike saadaan ainoastaan luistelemalla, teränkäyttöä harjoittelemalla jne. ei leikkimällä.
6. Seuran joukkueet pelaavat ylialueensarjaa ja käyvät muutenkin enempi turnauksissa eteläsuomen porukoita vastaan pelaamassa.
jolloin taas vastustaja on kovempi kuin pienseuran porukalla.
7. Joukkueessa ei ole ns.huono tasoisia yksilöitä syömässä peliaikaa lahjakkalta kaverilta.
8. Seuran joukkueet pelaavat vanhemman ikäryhmänsarjaa.

Nykyisellä mallilla jos taas ei ole korkeat tavoitteet kannattaa mennä harrastamaan kiekon peluuta harrasteseuroihin.
Olen myös sillä kannalla että pitäisi olla 2 eri sarjatasoa Kilpasarja ja Harrastesarja.On täysin mahdotonta toimia kaikkien mieleksi nykyisellä sarjamallilla.
Treenataan liikaa, liian vähän jne.........
Kaikki aloittaisivat harrastetasolta ,valmentajat suosittelisivat pelaajalle ja vanhemmille siirtymistä kilpasarjaan.
Pystyttäisiinkö luomaan joukkueita jossa olisi Jukka Jalosen malli käytössä eli kaksi kentällistä miehiä jolloin laadukas jääaika kasvaisi pelaajaa kohti.
Tuohon asiaan tullaanko niitä koskaan näkemään , vaikuttaa varmaan liiton kiinnostus.Jos tehdään 2 eri sarjaa , kasvaako pelaaja ja harrastajien määrät edelleen vai pysähtyykö kasvu? sen takia kun harrastesarjassa ei ole nostetta, kun pelaajat tietävät sen olevan heikompi kuin kilpasarjan.
--->Jolloin Lisenssien maksajien määrä ei kasva ehkä parhaalla mahdollisella tavalla .
Toisaalta saataisiinko kahdella sarjalla , jääkiekon lopettavien junnujen määrät laskuun kun ei kynnys jatkaa nouse niin korkeaksi?
 

käki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tarkoitan tällä koko suomea,en vain oulunseutua.Varmaan sama pätee muuallakin.

En tiedä miten on Oulun seudulla, mutta ainakin pääkaupunkiseudulla on ns. kasvattajaseura - järjestelmä. Osa tästä on viralllista ja osa vähemmän virallista. Tämä mahdollistaa sen, että isien ei tarvitse tehdä lasten puolesta päätöstä F- tai G-junnu iässä siitä, onko lapsella tavoitteita lätkän suhteen vai ei. Lapsi voi siis aloitta kiekkoilu (hyvin organisoidussa) lähiseurassa ja siirtyä sitten oman kehityksen miukaan "suurempaan" seuraan kilpakiekkoiän lähetessä (D tai C junnuissa).
Pienemmässä seurassa lapsi saa helpommin johtajan roolin ja tottuu ottamaan vastuuta kentällä. Luonnollisesti hyvän kehityksen edellytyksenä on, että joukkue on riittävän tsokas päästäkseen pelaamaan myös niitä kaikkein kovimpia joukkueita vastaan.
Jos lapsi kehittyy fyysisesti vähänkin keskivertoa hitaammin, on hän vaarassa jäädä kovassa seurassa täytepelaaajan rooliin. Täytepelaajasta tulee todennäköisemmin drop-out, vaikka pelaisikin luontaisten täjtien rinnalla. Pienemmän seuran johtotähdet taas saavat ottaa itsestään kaiken irti, yrittäessään johdattaa joukkueensa hyviin suorituksiin keskimääräisesti taitavampia vastustajia vastaan.
Joukkuepelaamissen merkitys alkaa aikaisintaan D-junnu iässä, tuohon asti opetellaan pelkästään yksilötaitoja. Jos vasta kolmannelsi paras kentällisessäsi, et käytönnössä saa kiekkoa itsellesi kuin vahingossa eikä kehittymistä tapahdu.

Esimerkkejä nästä "kasvattaja" seuroista nousseille koville pelaajille on melko turha luetella, koska niitä lienee enemmän, tai vähintään yhtä paljon kuin kuin mahtiseuroissa aina pelanneita. Hyvänä esimerkkina voidaan kuitenkin mainita vaikkapa Stanley Cupin ja MM kisojen yhteydessä esillä ollut EVU ja siltä vaikkapa Pihlström.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Make#69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
En tiedä miten on Oulun seudulla, mutta ainakin pääkaupunkiseudulla on ns. kasvattajaseura - järjestelmä. Osa tästä on viralllista ja osa vähemmän virallista. Tämä mahdollistaa sen, että isien ei tarvitse tehdä lasten puolesta päätöstä F- tai G-junnu iässä siitä, onko lapsella tavoitteita lätkän suhteen vai ei. Lapsi voi siis aloitta kiekkoilu (hyvin organisoidussa) lähiseurassa ja siirtyä sitten oman kehityksen miukaan "suurempaan" seuraan kilpakiekkoiän lähetessä (D tai C junnuissa).
Pienemmässä seurassa lapsi saa helpommin johtajan roolin ja tottuu ottamaan vastuuta kentällä. Luonnollisesti hyvän kehityksen edellytyksenä on, että joukkue on riittävän tsokas päästäkseen pelaamaan myös niitä kaikkein kovimpia joukkueita vastaan.
Jos lapsi kehittyy fyysisesti vähänkin keskivertoa hitaammin, on hän vaarassa jäädä kovassa seurassa täytepelaaajan rooliin. Täytepelaajasta tulee todennäköisemmin drop-out, vaikka pelaisikin luontaisten täjtien rinnalla. Pienemmän seuran johtotähdet taas saavat ottaa itsestään kaiken irti, yrittäessään johdattaa joukkueensa hyviin suorituksiin keskimääräisesti taitavampia vastustajia vastaan.
Joukkuepelaamissen merkitys alkaa aikaisintaan D-junnu iässä, tuohon asti opetellaan pelkästään yksilötaitoja. Jos vasta kolmannelsi paras kentällisessäsi, et käytönnössä saa kiekkoa itsellesi kuin vahingossa eikä kehittymistä tapahdu.

Esimerkkejä nästä "kasvattaja" seuroista nousseille koville pelaajille on melko turha luetella, koska niitä lienee enemmän, tai vähintään yhtä paljon kuin kuin mahtiseuroissa aina pelanneita. Hyvänä esimerkkina voidaan kuitenkin mainita vaikkapa Stanley Cupin ja MM kisojen yhteydessä esillä ollut EVU ja siltä vaikkapa Pihlström.
Oulunseudulla on myös käytössä kasvattajaseura - järjestelmä.Tarkoitinkin edellisessä viestissä E-junnua tai vanhempaa,osalla junioreita tuossa iässä alkaa jo käymään itsenäisesti mielessä että olispa mahtava pelailla pitempään tuota kiekkoa kuin c-junnuksi.
Se on täällä ongelmana että osassa seuroista todellakin mennään liikaa mukaan tuohon nuori-suomi hömppään tai toteutetaan sitä väärin,eli jopa kielletään tavotteellinen ,kehittävä toiminta.Tämän takia on todella usea juniori vaihtanut seuraa tai jopa lopettanut koko pelihomman siihen oulunseudulla.
Osa on todellakin niitä harrasteseuroja niin toiminnan kuin valmennuksenkin osalta.
Mielestäni kannattaa heti lähteä laadukkaaseen porukkan mukaan,jos olet saanut vääränlaista / huonoa valmennusta jossain pikkuseurassa,niin on todella vaikea ottaa menetettyä takaisin.Ei ne alueenjohtavan seuran valmentajat kysele junioriedustusjoukkueeseen pyrkivältä pelaajalta jolla on taidot hukassa kun hän pyrkii joukkeeseen,että kun nyt et osaa tuota ja tuota osaatko 2 vuodenpäästä.
Olet kyllä oikeassa tuossa yksilötaitojen kehitttämisessä,mutta pystyykö niitä taitoja kehittämään parhaiten hyvien pelaajien keskuudessa vai ns.heikompien
Olen samaa mieltä tuosta kolmanneksi paras kentällisessä jutusta,on todella tuskaa joskus katsoa kun kalksi tai yksi ns.huippu lahjaks kaveri pyörii yksin kentällä kiekon kanssa.Onhan tuo jkis kumminkin joukkuelaji,jolla saadaan parhaat tulokset aikaiseksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös