Tuolla aikaisemmin puhuttiin ammattimaisuudesta valmennuksessa rinnastaen se jotenkin työleiriin ja ilottomuuteen. Ammattimaiseen valmennukseen kuuluu nimenomaan se, että kaikissa ikäluokissa pelaajilla on hauskaa. Hauskuus mahdollistaa tehokkaan harjoittelun ja tehokas harjoittelu mahdollistaa mahdollisen ammattilaisuuden jääkiekossa. Pinttyneinkin tunnevammainen valmentaja pyrkii saamaan pelaajat viihtymään harjoituksissa, mikäli haluaa saada pelaajista kaiken irti. Yleensä tunnevammainen ei kylläkään osaa luoda hyvää ilmapiiriä. Esim. F-junioreissa tehokkuus ja hauskuus yhdistetään harjoitteilla, joissa pennut ovat mahdollisimman paljon liikkeessä saaden olla luovia. Jos ei muuta keksi, niin antaa poikien pelata, leikkiä ja kilpailla. Pitää vain huolen, että sääntöjä noudatetaan eikä ketään alisteta. Väliin voi sitten ottaa pieninä annoksina esim. luisteluharjoitteita, joissa pelaajat oppivat pikkuhiljaa peliasennot jne. Huonot valmentajat minun kokeman mukaan jauhavat usein tuota kiireettömyyttä pyrkien rinnastamaan hauskuuden huonoon harjoitteluun. Sitten ihmetellään, että miksi kaverit eivät osaa luistella C-junioreissa tai pelata kiekolla lainkaan osan lopettaessa kun huomaavat, että juna meni jo. Kiire ei ole mihinkään, mutta se ei tarkoita, etteikö pidä harjoitella kunnolla.