Juniorivalmentajat

[Oskur]

Muodostelmaluistelun puolella pulpahti esiin ongelmia. Mielenkiintoista on nähdä, nouseeko jääkiekon osalta jossakin vaiheessa jotakin vastaavaa julki. Pallopeleissä kylläkin on enemmän välineitä saada (nuori) urheilija pois tolaltaan verrattuna muihin lajeihin. Itselle on tullut ilmi mm. seuraavia keinoja:
- pelaajalle ei puhuta eikä häntä noteerata millään tavoin;
- ei anneta pelata, vaikka taso riittäisi;
- peluutetaan, mutta systemaattisesti epäsopivien pelaajien kanssa;
- peluutetaan, mutta ei omimmalla pelipaikalla;
- pelaaja työnnetään itselle sopimattomaan harjoitusryhmään;
- vaaditaan pelaamaan pelaajalle sopimattomalla tyylillä;
- ei anneta ylivoima-aikaa, vaikka tason puolesta pitäisi;
- pakotetaan tekemään harjoituksissa pelaajan fyysiseen kehitykseen nähden sopimattomia harjoitteita (fysiikkavalmennus);
- keksitään joukkuesääntöjä, jotka voivat koskea käytännössä vain yhtä tai muutamaa pelaajaa;
- haukutaan ja väheksytään muiden (pelaajien) edessä;
- laaditaan harjoitusryhmät systemaattisesti epätasaisiksi;
- levitetään pelaajasta systemaattisesti negatiivista tietoa (esim. laiska harjoittelija);
- laaditaan joukkueen hyvän pelaajan tunnusmerkit tarkoitushakuisesti;
- painotetaan yksipuolisesti luonteenpiirteitä, joilla ei ole varsinaisesti tekemistä jääkiekon kanssa;
- naureskellaan pelaajalle avoimesti yhdessä muiden valmentajien kanssa.

Luetteloa voisi jonkin verran jatkaa, mutta alkaa jo aivan masentamaan tämän kirjoittelu. Nilkit ovat aina olleet läsnä halleilla. Olen toivonut, että minulla olisi vain ollut huonoa tuuria sen noin 40 vuoden aikana, mitä olen touhussa ollut mukana enemmän ja vähemmän. Toivossa on hyvä elää.

Mielenkiinnosta kysyn kuten aiemminkin kysyttiin, että minkäikäisiä junioreita tarkoitat tässä?

Muutamat näistä ovat ehdottomasti täysin selviä merkkejä valmentajan väärintoiminnasta mutta esimerkiksi pelipaikkojen tai ylivoimaa pelaavien vaihtelu on vain ja ainoastaan kannattavaa lasten ja nuorten (alle 16v) parissa. Näin varmistetaan, että jokainen saa riittävän pohjatason eikä tuijoteta vain siinä kohtaa esiin tulleita vahvuuksia.

Mitä tarkoitat tuolla luonteenpiirteiden painottamisella? Ainakin itse olen hallilla kasvattamassa pelaajien lisäksi myös ihmisiä joten luonnollisesti myös painotus on näiden yhdistämisessä. Ei esim vastuullisuus ja omatoimisuus ole kiekkoon liittyviä asioita mutta silti niitä korostamme koska ne ovat tärkeitä pelaajien kasvatuksen ja oman tekemisen tärkeyden ymmärtämiseksi. Eikö näin pitäisi tehdä?

 

[läpy]

Kaikkia juttuja olen nähnyt kilpaikäluokissa, useimpia myös pienessä päässä. Otetaan esimerkiksi ylivoimapeli. Ylivoiman pelaaminen jo käsitteenä on tietenkin hiukan hassua pienessä päässä, mutta sitä kyllä tapahtuu myös pienessä päässä, että tietyt nappulat saavat systemaattisesti hyväkseen ylivoiman ansiosta tulleen lisätilan kentällä (haetaan maaleja valmentajan pojalle). Ylivoimalle laitetaan siis pelaamaan aina samat kaverit. Kilpaikäluokissa alistaminen tapahtuu esim. siten, että pelitaitavin ei pääse ylivoimalle tai pelitaitavin laitetaan ylivoimalla seisomaan maskimieheksi. Varmistetaan, että ei varmasti pääse käyttämään ominaisuuksiaan parhaalla mahdollisella tavalla. Pelaajat sitten ihmettelevät, että miksi tätä yv:tä pyöritetään ihan väärän kaverin kautta.

Luonteenpiirteet. Olen nähnyt, kun valmentaja nuuska huulessa kirosanojen säestämänä painottaa kovuutta, johon ei kuulu hymyily, omatoiminen ajattelu, luovuus, pelistä nauttiminen jne. Kyse ei ole tilanteesta, jossa "erilaiset persoonat kohtaavat", vaan alistamisesta, jossa valmentaja yhdistäessään ujouden, lapsenmielisyyden ja iloisuuden pelkuruuteen ja akkamaisuuteen, alistaa tietoisesti tietyn luonteen omaavia. Homma voi vielä tapahtua niin, että asia tuodaan esille ainoastaan tiettyjen pelaajien läsnä ollessa. Kaikki "mammanpojat" eivät siis saa kuulla olevansa paskahousuja, kun tulevat hallille naisten pyörällä tai äidin kyydissä.

Oskur: olen erittäin tyytyväinen, kun olet valmentamassa ja toteutat ne asiat mitä tuossa kommenttisi lopussa sanot. Liian moni valmentaja tekee aivan muuta mitä julistaa.

 

[Rene Saari]

Lähinnä kysymys @läpy ja @Glove ,kun olette niitä aktiivisimpia tässä ketjussa.
1. Mitä mieltä peluutuksesta, koska haetaan voittoa ”hinnalla millä hyvänsä”, ja siten peluutetaan? Ts. missä pidätte sitä ”perusteltuna”?
2. Missä iässä aletaan JA missä kohtaa ehkä kannattaisi aloittaa ”lukita” pelipaikkoja?

 

[Glove]

Lähinnä kysymys @läpy ja @Glove ,kun olette niitä aktiivisimpia tässä ketjussa.
1. Mitä mieltä peluutuksesta, koska haetaan voittoa ”hinnalla millä hyvänsä”, ja siten peluutetaan? Ts. missä pidätte sitä ”perusteltuna”?
2. Missä iässä aletaan JA missä kohtaa ehkä kannattaisi aloittaa ”lukita” pelipaikkoja?

1. Pelaajan kehittyminen pitäisi aina olla juniori-ikäluokissa keskiössä. Tämä vaatii myös peliaikaa. Valitettavasti monille, niin valmentajille, pelaajille kuin vanhemmille, pelaajan kehittymisen ainoa mittari on ottelujen lopputulokset. No tottakai sekin on yksi mittari, mutta pitää nähdä myös tuloksen taakse. Voi olla, että on voitettu jostain syystä huonolla pelillä tai hävitty hyvällä. Mittareina pitäisi käyttää myös esim. opittuja asioita, testituloksia jne jne. Kun keskitytään pelaajien kehittämiseen niin siinä saattaa käydä jopa niin hyvin, että joukkuekin alkaa voittaa. Ilman peliaikaa pelaaja ei kuitenkaan saavuta parasta tasoaan. Mutta alkuperäiseen kysymykseen. ”voittoa hinnalla millä hyvänsä” voi hakea siinä vaiheessa kun sillä voitolla on oikeasti jotain merkitystä. Eli kilpaikäluokissa C-SM ja ylöspäin. Ja sielläkin järjen kanssa.

2. Ei ainakaan F-junnuissa pois lukien ehkä maalivahdit . E-junnuissa ne paikat alkaa pikkuhiljaa löytyä, (pakit hyökkääjät jako)ja D-iässä niitä voi alkaa sitten lukita. Joku saattaa vaihtaa pelipaikkaa vielä myöhemminkin. Kaverin poika on hyvä esimerkki. F:ssä pelasi kaikkia paikkoja, oli jopa hyvä maalivahti. E:ssä sitten enimmäkseen sentterinä, joskus pakkina. D1:ssä pelasi käytännössä koko kauden pakkina. C2 taas puolestaan vaihtelevasti laituri/sentteri. Nyt pelaa C-SM sentterinä ja on ehkä joukkueen senttereistä paras puolustussuuntaan. Varmasti tuo kausi pakkina on vaikuttanut siihen, että puolustustyöskentely on niin hyvää kuin se on. Pelipaikkojen vaihtelulla saa pelaajan näkemään pelin eri kantilta ja toivon mukaan kehitettyä myös pelaajan pelikäsitystä.

 

[läpy]

1. Peluuttaminen. Ensimmäisen kerran kunnolla vasta A:ssa ja kuten glove sanoi, siinäkin järjen kanssa (ei liian raakaa meininkiä). C ja osin B jääkiekko on vielä lasten jääkiekkoa, vaikka niistä on tekemällä tehty kilpajääkiekkoa. Pidän kuitenkin tärkeänä, että kaikissa ikäluokissa toisilleen soveliaat pelaavat keskenään. Hyvien pelaajien psyykettä on turha koetella ripottelemalla pelaajia sinne tänne.
2. Pelipaikat. Puhtaasti insinööriajattelulla pelipaikkoja pitäisi varmaan vaihdella ainakin vielä D:ssä, miksei myös myöhemminkin ainakin harjoituksissa. Käytännössä vastoin pelaajan tahtoa tehdyt pelipaikkasiirrot harvoin tuovat mitään hyvää, koska ihminen on tunnepaketti.

 

[SailingFun]

1. Peluuttaminen tulee ikävä kyllä mukaan viimeistään siinä vaiheessa kun pelatan valtakunnallisia kipasarjoja. Eli U-16(siis C) SM. Tähän vaikuttaa suuresti se että sarkapaikat pitää ansaita. Tietyt (liiga+ muuta muu) seurat haluavat siihen että heillä on aina joukkue SM -tasolla. Tämä taitaa vaikuutta siten että jo U-15(siis D) AAA sarjoissa peluutetaan, jotta on mahdollisuus siihen "hienoon" valtakunnalliseen sarjaan. Ja tähän vaikuttavat tietysti vanhemmat, jotka ainakin täällä pääkaupunkiseudulla tekevät U-16 ikäluokassa peilipaikkashoppailua, jotta saavat lapsensa parhaaseen mahdolliseen joukkueeseen. Ihannemaailmassa peluuttaminen tulisi peliin mukaan vasta U-18 (siis B) SM.

2. Pelipaikkakiinnitykset jakaisin kahteen osakokonaisuuteen. Pelipaikkasidonnaiseen harjoitteluun (esim. 2-1 hyökkäys), kannattaa viedä puhtaana kiertona mahdollisiman pitkään ihan U-20 saakka. Jotta pelaajille on ymmärrys kokonaisuudesta. Ja tietysti mitä alemmalla tasolla pelataan sitä vanhemmaksi kiertoa. Peleissä näkisin sitten pelipaikkojen kiinnittämisen jo aikaisemmin. Mitä ylemmällä tasolla pelataan sitä aikaisemmin, mutta ei nyt alle U-16 ikäluokassa pelipaikkoja pitäisi kiinnittää pysyvästi. Jonkinnäköinen pysyvyys pitäisi tietysti olla, eli ei nyt ihan joka peliin paikkaa sekoiteta uudestaan.

 

[Rene Saari]

Ja tähän vaikuttavat tietysti vanhemmat, jotka ainakin täällä pääkaupunkiseudulla tekevät U-16 ikäluokassa peilipaikkashoppailua, jotta saavat lapsensa parhaaseen mahdolliseen joukkueeseen.

Varmasti näin.
Lapsen mielipiteenhän (missä joukkueessa haluaa pelata) tulisi ratkaista.
Mutta sitten, tämä toinen (lystin maksajan) näkökulma asiaan:
Jos omat arvot (lähinnä kasvatukselliset, laajasti mitattuna) ovat ristiriidassa joukkueen johtamistavan kanssa (mm. ansainta-saanti-logiikka), on välillä haastavaa maksella tällä hetkellä kaupungin (3 seuraa) kovimpia kk-maksuja.
En tiedä lasketaanko se shoppailuksi, jos haluaa lapsensa saavan (omasta mielestä) parasta valmennusta, mutta siitä ainakin itse olisi valmis maksamaan. Ja helposti paljonkin enemmän kuin kilpailijan vastaavasta.
Kuitenkin löytyy vähän kosketuspintaa kasvatuksesta, junnuvalmennuksesta ja pukukoppimeiningistä (monesta eri lajista ja joukkueesta).
Menin aukaisemaan suuni (tai no parikin kertaa on tullut aukaistua), mutta en julkisesti (olisi mennyt pakka joillakin nurin), vaan joko suoraan pääkoutsille, jojolle, tai toimihenkilöiden kesken.
Asiat puhuttiin halki, ja sanottiin että jos jatketaan kuitenkin vielä joukkueessa, niin pojan kohteluun ei vaikuta. No, sanomattakin on kai selvää, ettei se nyt ainakaan parantanut asemaa. Sääli olisi joukkuetta vaihtaa, ja kesken kauden ”liian iso nro”? Ja taas toisaalta, jos jatketaan, on tunne, että tästä kaudesta ei pojalle paljoa käteen jää.

 

[läpy]

Seurashoppailu on sen verran uusi termi ja itse olen niin vanha, että en varmaankaan ymmärrä po. termin todellista sisältöä. Jos seurashoppailu tarkoittaa sitä, että pelaaja ja pelaajan vanhemmat etsivät pelaajan kannalta parasta ratkaisua, on seurashoppailu erittäin toivottavaa. Näinhän meidän yhteiskunta toimii, ihmiset ostavat sitä, mikä on heidän kannaltaan paras ratkaisu. Jääkiekossa on nimenomaan ongelmana, että seuroja ei ole mahdollista kilpailuttaa tarpeeksi. Jos pelaaja voi huonosti ja on mahdollista vaihtaa seuraa, niin ehdottomasti kannattaa vaihtaa. Olen päässyt seuraamaan läheltä, kun seura suorastaan organisoi joidenkin lasten ja nuorten pahan olon aikaansaamisen. Tällöin ei kannata jäädä toivomaan, että tilanne paranisi. Ei parane, lima ei limppariksi muutu. Jos taas ongelma on harjoittelussa eikä pelaajan viihtymisessä, ei aina ole välttämätöntä vaihtaa seuraa. Tekee omalla ajalla itselle sopivia asioita, mutta kaikessa hiljaisuudessa. Kuten aikaisemmin totesin, mikään ei ole pahempaa joillekin valmentajille kuin se, että pelaaja kehittyy omalla ajalla.

 

[Korkin Torpedo]

Mitäs mieltä ollaan tämmöisestä tapauksesta kun alakouluikäisten junnujen valmentaja sanoi joukkueelle ennen peliä että kaikki saa limut jos tehdään vähintään 20 maalia? Tiedossa oli siis että vastus oli selvästi heikompi.

Minun arvomaailmaan tuollainen ei sovi, jonkinlaista vastustajan arvostusta pitäisi olla. Mitä pikkumiehet tuollaisesta oppii? Ainakin olemaan ylimielisiä kusipäitä.

Jos vastassa on selkeästi heikompi joukkue, niin voihan sitä keskittyä vaikka syöttöpeliin tyyliin viisi syöttöä omille ennen laukausta tms.

 

[Glove]

Tietysti pelaajia voi palkita, mutta ei nyt tuolla tavalla. Palkitaan siitä, että on kehittynyt, oppinut ja näyttää sen pelissä tai reeneissä. Kuten mainitsitkin niin heikompia vastaan voi mennä jollain pelillisellä teemalla jota pyritään tekemään ja jopa korostamaan.Ja muutenkin limukka ja nuori urheilija.

 

[läpy]

Limppareiden tarjoaminen joukkueelle on noita pienen pään valmentajien keksintöjä, joita ei nyt jaksa tässä suuremmin moittia. Pääasia, että ovat ainakin tarjonneet kaikille ne limpparit. Vakavampi ongelma näissä palkitsemisissa on usein se, että yhdet ja samat pelaajat saavat ne "limpparit"/tsempparit riippumatta siitä, mitä on kentällä tapahtunut. Kun pienen lapsen itsetuntoa pönkitetään F, E ja D vaiheessa, on lopputuloksena usein kaveri, joka murenee, kun tekojen pitäisi alkaa puhua puolestaan. Tosin hämmästyttävän usein vielä kilpaikäluokissa näytetään jatkavan tiettyjen kavereiden keinotekoista itseluottamuksen rakentamista. Fanaattisuudessa ja sokeassa uskossa on voimaa ääriliikkeissä. Jääkiekossa ei ehkä niinkään - ainakaan pitkän päälle.

 

[Glove]

Huvitti taas vaihteeksi kun kuuli puhuttavan hyvästä juniori-ikäluokasta. Kyllä niillä on joku muu yhdistävä tekijä kuin rälläkän asento vanhempien sängyn alla.

 

[läpy]

Gloven viestiin hiukan liittyen. Tavanomaista paremmat juniori-ikäluokat varsinkin suuremmissa seuroissa tarkoittavat poikkeuksetta sitä, että toiminnan taso seurassa ei ole ammattimaista. Toisin sanoen pelaajien kehitys on liikaa kiinni siitä, kuka sattuu valmentajaksi pienessä päässä. Juniorijääkiekossahan ei voi olla kuluttajansuojaa, kun koko ostaja-myyjä -suhde halutaan "laji-ihmisten" toimesta sivuuttaa jollakin urheilun omalla hämärällä eetoksella ja moraalilla. Usein nämä suurimmat urheilun sisäisen kulttuurin höyrypäät ovat kuitenkin kiikuttamassa omaa poikaansa erikoisvalmennukseen tai kieltämässä muilta yksilövalmennuksen.

 

[Glove]

Gloven viestiin hiukan liittyen. Tavanomaista paremmat juniori-ikäluokat varsinkin suuremmissa seuroissa tarkoittavat poikkeuksetta sitä, että toiminnan taso seurassa ei ole ammattimaista. Toisin sanoen pelaajien kehitys on liikaa kiinni siitä, kuka sattuu valmentajaksi pienessä päässä. Juniorijääkiekossahan ei voi olla kuluttajansuojaa, kun koko ostaja-myyjä -suhde halutaan "laji-ihmisten" toimesta sivuuttaa jollakin urheilun omalla hämärällä eetoksella ja moraalilla. Usein nämä suurimmat urheilun sisäisen kulttuurin höyrypäät ovat kuitenkin kiikuttamassa omaa poikaansa erikoisvalmennukseen tai kieltämässä muilta yksilövalmennuksen.

On se monessa seurassa ihan tuurista kiinni saatko hyvän valmentajan pikkujunnuissa. Mutta jos tuuri käy niin kyllä siitä jonkinlaista kilpailuetua saa kun hyvässä valmennukseessa saa reenattua pikkuisen paremmin kuin muut.

 

[läpy]

Oma käsitys on, että valmennus on usein ainoa erottava tekijä hyvän ja huonon ikäluokan välillä. Pienessä päässä (F-D) suurin erottava tekijä on luisteluvalmennus: joukkue, jossa opetetaan luistelua (oikein), saa huomattavan edun melko nopeassa ajassa. Kilpaikäluokkiin tultaessa taitovalmennuksen rooli on merkittävä, mutta kuvioihin tulee fysiikka, pelivalmennus ja ennen kaikkea henkinen valmennus. Nuorilla vihaisilla miehillä tulee olla hyvä harjoitteluilmapiiri, muuten mikään ei oikein toimi ja tulee turhia taantumisia kehityksessä.

 

[Glove]

Luistelustahan se kaikki tekeminen lähtee kiekossa. Ei auta vaikka sulla olisi maailman paras laukaus jos et saa liikutettua itseäsi maalintekopaikkoihin. Prioriteetti numero yksi. Vaikea se on oikeastaan muuta opettaakaan ennen kuin pelaajat pysyvät luistimilla pystyssä ja pääsevät liikkumaan.

 

[Piiskuri]

Oma käsitys on, että valmennus on usein ainoa erottava tekijä hyvän ja huonon ikäluokan välillä.

Valmennuksella on luonnollisesti suuri merkitys siinä, millaiseksi ikäluokka hiljalleen muodostuu. Osassa niistä ikäluokkajoukkueista, joita olen läheltä seurannut se paraskaan valmentaja ei olisi kuitenkaan saanut kovin kummoista jälkeä aikaan, koska puitteet ovat olleet rauhattomat. Ja rauhattomuus on usein kummunnut joko huonosti käyttäytyvistä lapsista tai vanhemmista, jotka ovat joko haluttomia tai kyvyttömiä ymmärtämään mm. minkä takia tietyissä ikävaiheissa tehdään asioita siihen ikävaiheeseen kuuluvalla tavalla.

Näkisinkin, että kovin montaa perustyytymätöntä kiukunlietsojaa tai muuten vain kulmikasta persoonaa ei yhteen ikäluokkaan (pleksin jommalle kummalle puolelle) tarvitse siunaantua, kun homma alkaa karata käsistä pahemman kerran ja valmennus joutuu keskittymään huomattavan paljon kaikkeen muuhun kuin valmentamiseen. Enkä edes tarkoita välttämättä mitään suoranaisia hirviövanhempia, vaan sellaista porukkaa, jotka eivät näe joukkueen kasvatuksellista arvoa vaan joille joukkue on jo pikkujunnuissa lähinnä vain väline matkalla kohti oman lapsen suuria mestaruuksia ja ammattilaisuutta - ja jotka siirtävät asenteensa myös lapsiinsa. Mikäli nämä vanhemmat kokevat toiminnan miltään osin epätyydyttäväksi, lapsi siirretään aika matalalla toiseen joukkueeseen ja saadaan pahimmassa tapauksessa houkuteltua muutaman muukin etevämmän pään pelimiehenalku mukaan. Vanha joukkue menettää pelaajia ja heikkenee, vaikka koutsi olisi tehnyt kaiken juurikin kuten hänen oli pitänytkin. Mikä itse asiassa kaikkein valitettavinta, monesti näissä tapauksissa hyppiminen seurasta toiseen jatkuu siihen asti, kunnes poika murrosiän myötä on menettänyt motivaationsa koko touhuun.

Erityisesti nuoremman pään valmentajan "hyvyyttä" arvioin lajitaktisen osaamisen sijasta itse ehkäpä lähinnä siltä pohjalta, kykeneekö hän takaamaan joukkueelleen työrauhan (niin sisäisen kuin ulkoisen). Tätä luonnollisesti helpottaa, jos valmentajaksi sattuu löytymään hyvin itseään ilmaiseva, jämäkkä, lapsista ja lajista aidosti välittävä oikeudenmukainen kaveri, jolle tulokset ovat sivuseikka mutta joka asettaa kaiken tekemisen vaatimustason koko ikäluokalle (ei siis vain ryhmän kärjelle) jo melko pienestä pitäen suht korkealle. Kun hommia tehdään hyvällä sykkeellä, kovalla vauhdilla ja iloisella ilmeellä, ne tulokset kyllä tulevat sieltä aikanaan. Etenkin, jos seurassa ymmärretään panostaa sopivasti sopivassa iässä esim. luistelu-, taito- ja fysiikkavalmennukseen.

 

[ace]

@Piiskuri ihan täysin samaa mieltä. Kasvatuksellinen (psyykkinen, mutta myös fyysinen) arvo unohtuu liian usein kilpailullisen menestyksen sijaan nuoremmissa ikäluokissa. Hankalia lapsia ja varsinkin vanhempia tulee vastaan aina, eikä heidän päätöksilleen mitään voi. Valmentajan itsensä, seuran tukemana toki, tehtävänä on pysyä omassa linjassa, eikä taipua vanhempien vaatimuksiin. Jos haluavat viedä lapsensa muualle, niin sitten vievät, valmentaja pääsee ainakin sen suhteen tulevaisuudessa helpommalla.

Hankalia valmentajiakin toki löytyy liikaa, mutta niihin en nyt puutu.

Itse näen ongelmana seurojen palkkaussysteemin. Nuorempaan päähän palkataan (onneksi koko ajan vähemmän ilmeisesti) isä-valmentajia ja panostetaan sinne vanhempaan päähän. Jostain pitäisi löytää halukkaita, taidollisesti päteviä ja motivoituneita valmentajia myös sinne nuorempiin ikäluokkiin ja ennen kaikkea maksaa heille parempaa korvausta arvokkaasta työstä. Niinkuin tiedetään, se pohjatyö tehdään siellä pikkujunnuissa ja siellä pitäisi olla osaavat valmentajat.

 

[hege]

Nuoremmissa porukoissa pitää niitä valmentajia olla myös riittävästi, fudiksessa missä itse olen mukana, meillä on poikien 2010-syntyneiden joukkueessa noin 28 pojan treeniryhmässä normaalisti kaksi oikeaa valmentajaa ja 2-3 apuvalmentajaa sekä apuvalmentaja/huoltaja. Näin pienryhmä harjoitteet saadaan levottominakin päivinä vedettyä järkevästi ja treenien aloitukset eivät veny holtittomasti kaiken säädön takia. Ero on iso kun joskus tulee kertoja missä onkin aikuisia normaalin viiden sijaan vain vaikka 2 niin harjoituksen teho häviää varsin nopeasti. Sitten kun harjoituksessa on pelimuotoista treeniä niin silloin pärjätään hyvin kahdellakin valmentajalla, monimutkaisten asioiden oppimisessa pitäisi olla riittävän pienet ryhmät ja siihen tarvitaan niitä valmentajia ja valitettavasti se sitten ei helposti onnistu ilman valmentavia isiä tai äitejä.

 

[läpy]

Jos joukkueessa on hyvä valmennus, on joukkueeseen imua. Huono tekemisen laatu näkyy suurena vaihtuvuutena ja joissakin seuroissa harrastajamäärien laskuna.

 

[läpy]

Aika usein juniorijoukkueissa on hyvää tarkoittavienkin vanhempien ja toimihenkilöiden välillä erimielisyyttä siitä, mikä on hyvää tekemistä. Yllättävän usein olen ollut samaa mieltä vanhempien kanssa ottaen luonnollisesti huomioon sen, että orrelta on helppo huudella, kun ei tarvitse vastata suuresta joukosta joukkueen asioista. Joka tapauksessa ristiriita on monesti siinä, että valmennus väittää tekevänsä jotakin sellaista, jota se ei tosiasiassa tee. Otetaan esimerkiksi luisteluvalmennus. Poikkeuksetta kaikki ovat sitä mieltä, että luisteluvalmennus on tärkeää pienessä päässä. Käytännössä joukkueharjoituksissa jo se saattaa olla saavutus, että pennut liikkuvat sen 15 minuuttia tunnin aikana, mistä on valovuosi siihen, että joukkue oikeasti harjoittelee luistelun eri osa-alueita systemaattisesti. Kuitenkin valmennus usein väittää, että luisteluun panostetaan. Kun sitten orrelta katsottuna vaikuttaa puhe olevan kaukana teoista, ei ole ihme, että fanaattisempien vanhempien pinna alkaa kiristyä varsinkin, kun kuukausimaksu on useampi sata euroa. itse asiassa jääkiekon kalleus aiheuttaa osaltaan sen, että vanhemmat ovat kriittisiä toimintaa kohtaan. Sitä saa mitä tilaa.

 

[Glove]

15 min aktiivista toimintaa per 60 min jäävuoro on kyllä liian vähän. Yli 20 min on jo ok ja yli 30 min vaatii jo taikatemppuja. Ihan jo sen takia jos halutaan tehdä harjoitus fysiologisesti järkeväksi. Toki kaikki voidaan pitää liikenteessä koko tunnin vuoron ajan, mutta teho ei silloin ole sitä, mitä jääkiekko vaatii. Pelinomaiseen tempoon pääseminen edellyttää sitä, että välillä palaudutaan.

 

[läpy]

Kilpaikäluokissa on myös usein samaa kuin pienessä päässä: väitetään että tehdään, mutta kun ei tehdä. Yksi mielenkiintoinen piirre toisinaan kilpaikäluokissa on yhden systeemin ja pelifilosofian tuominen kaikkien kilpaikäluokkien ohjenuoraksi silloinkin, kun eri tyylisiä pelaajia on otettu tai saatu joukkueisiin. Nyt näyttää olevan muotina pystysuunnan jääkiekko, aktiivinen pelitapa tai mitä näitä nyt onkaan keksitty. Joka tapaksessa yhden totuuden taktiikalla saadaan aikaiseksi paljon samanlaisia, mutta huonoja pelaajia.

 

[Since 1953]

Jääkiekon ja urheilun ulkopuolella olevat ihmiset kysyvät usein, miksi juniorijääkiekossa valmentajat kiusaavat pelaajia. He eivät voi tajuta asiaa, koska hommassa ei ulkopuolisen silmin ole mitään järkeä. Itselleni vastaan tulleita syitä kiusaamiselle on ollut ainakin seuraavia:
- vanhemmat ovat kritisoineet valmentajaa. Valmentajan kritisoiminen on paha virhe vanhemmilta, koska valmentajiksi valikoituu usein hiukan heikolla itsetunnolla olevia tyyppejä, joille ei pitäisi antaa mitään aikuisten töitä.
- Valmentajan luonne ja sen vika. Juniorivalmentajinakin on valitettavasti sairaita ihmisiä, jotka nauttivat vallan väärinkäytöstä.
- Pelaajien kilpailutilanne. Tämä on varsinkin isävalmentajien syy kiusaamiselle - oma poika pitää saada paremmaksi kuin pahimmat kilpailijat. Isävalmentajat ovat myös toisinaan erittäin kateellisia ja katkeria, jos joukkueessa on omaa poikaa parempia pelaajia.
- Valmentajan kateus. Varsinkin päätoimiset valmentajat saattavat olla kateellisia toisille valmentajille. Jos ilmenee, että joku pelaaja harjoittelee omalla ajalla seuran ulkopuolisen valmentajan opissa, voi kyyti olla kylmää seuratoiminnassa.
- Korruptio ja raha. Palkatut valmentajat joutuvat toisinaan kuuntelemaan herkällä korvalla niitä (vanhempia), jotka päättävät, onko valmentajalla tulevaisuutta seurassa.
- Tyhmyys. Jotkut seuravalmentajat hölöttävät pelaajista analysoiden sitä, kenestä tulee ja kenestä ei tule huippupelaajaa. Kun hölösuu tarpeeksi kauan meuhkaa hallilla, sitoutuu hän henkisesti siihen, että hölöttäjän ennustukset toteutuvat. Muutenhan hänen tyhmyys paljastuisi. Hölösuita on halleilla melko paljon.
- Valmentajan suvaitsemattomuus. Valmentaja ei vain pidä pelaajan luonteesta tai tavasta pelata jääkiekkoa. Varsinkin juniorivalmentaja, joka matkii miesten jääkiekkotapoja, saattaa kiusata pelaajaa, koska niinhän tehdään ammattilaistasollakin.
- Valmentajan heikko itsetunto. Pelaaja on älykkäämpi kuin valmentaja. Paha paha.

Täydellinen tiivistys ja allekirjoitan niin omien havaintojeni, kuin kuulemieni kuvausten perusteella jokaisen kohdan. Ja sitten ihmetellään silmät pyöreinä, kun harrastajamäärät laskevat.

 

[Glove]

Täydellinen tiivistys ja allekirjoitan niin omien havaintojeni, kuin kuulemieni kuvausten perusteella jokaisen kohdan. Ja sitten ihmetellään silmät pyöreinä, kun harrastajamäärät laskevat.

Laskeeko harrastajamäärät? En ole seurannut tilastoja.