No erona on se, että taidollisesti paremman joukkueen pitääkin pysyä rauhallisena ja suorittaa sitä omaa tekemistä etsien siten virheitä, kun taas selvästi heikomman täytyy pelata äärirajoilla ja raastaa kahta kauheammin. Se vaatii oman mielentilansa ja siihen tilaan syttyy paremmin kovaäänisellä tsemppaamisella.
Pennasen Jukurit pelasi keväällä 2014 aivan äärirajoilla ja uskomattomalla hengellä, samaan aikaan kun palstalla tietäjät tiesi, ettei Pennanen osaa edes puhua. Johtaa voi monella tavalla, viime vuosikymmenillä huippuvalmentajat ja ihmisten johtajat yleisestikin ovat ymmärtäneet että motivaation, luottamuksen ja oikean henkisen tilan voi rakentaa muillakin keinoilla kuin tyhjänpäiväisellä huutamisella. Oikeastaan yksi osa luottamuksen rakentamista on... niinpä, nimenomaan se, ettei huuda vaikka joskus syytä olisikin. Asia kun on niin, että tällaiset ulkoisen motivaation keinot menettävät helposti tehonsa, siinä missä ns. modernissa mallissa on nimenomaan päinvastoin, kun pelaajia opetetaan itse ottamaan vastuu omasta tilasta ja toiminnasta. Sivutuotteena joukkue tuntee, että heihin ja heidän osaamiseensa luotetaan ja tämä synnyttää edelleen positiivista kierrettä.
Voi valmentaa aidosti ja pitkäjänteisesti joukkuetta, tai sitten voi valmentaa siten kuten katsojat, seurajohto(ainakin jos ollaan Venäjällä) ja muut sivusta huutelijat luulee yksittäisellä hetkellä olevan parasta. Näin se vaan menee.
**Lisäyksenä vielä, ettei tämä nyt ollut suoraan vastaus dexterin viestiin, vaan yleisellä tasolla. Huutaakin pitää kun on sen aika, mutta ehkä tässä Nemolla oli enemmän kyse nimim. juurihoidolle valmentamisesta(showmies on showmies). Tai ehkä Nieminen on ajatellut asiaa omalta kohdaltaan ja häntä olisi pelaajaurallaan auttanut jos joku olisi koko ajan meuhkannut taistelulaulua korvan juuressa. Toivottavasti hän nyt kuitenkin ymmärtää, että yksilöt on erilaisia.