Jukka Rautakorven aikakausi – perämiehinä ”Nemo” & ”Pönö”

  • 113 923
  • 765

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Pitäydyn yhä mielipiteessäni, että kioskin rouvat lähtevät talosta ennen Jukkaa, Nemoa ja Pönöä. Valmennus saa olla nyt viimeinen paikka, mistä lähdetään hakemaan muutosta.

En keksi ketään Jukka Rautakorpea parempaa tai nimekkäämpää kaveria tähän hetkeen JYPin ruoriin. Jukka on pitkäjänteinen, osaava ja nauttii haasteista. Miettikää että hän lähti kestomenestyjä-Tapparasta ja Nokia Areenalta tänne Jyväskylään, koska halusi haastaa itsensä.

Kieltämättä hyvä kysymys on se, miksei mikään muutu. JYP on painanut kerran vuoressa reset-nappulan pohjaan ja kaikki on lähdetty rakentamaan uudelleen, mutta Juhani Tammista lainatakseni mikään ei muutu. Pitäisiköhän seuraavaksi lähteä tekemään muutoksia sieltä suunnasta, missä niitä ei ole hetkeen tehty? Valmentajan vaihto on nähty. En usko että seitsemäs kerta toden sanoisi. Urheilutoimenjohtaja on samassa ajassa vaihdettu vain kerran.

Viitanen voi tuoda tänne nimekkäitä pelaajia, mutta nimekkäätkään pelaajat eivät ole välttämättä sitä mitä lääkäri määrää. Vaikka joukkue on paperilla hyvä, niin onko se koottu kuten pitää? Ovatko kaikki osa-alueet tasapainossa? Viitasen aikakaudella on tykätty mennä aina jonkun tekosyyn taakse kun puhutaan joukkueen kasaamisesta. Milloin syy oli Holtarin tekemissä ratkaisuissa, milloin koronan keskeyttäneestä joukkueen rakentamisesta ja nyt viimeisenä KHL:n luuhistuminen. Muutoksia on varmasti riittänyt, mutta ehkäpä hyvä urheilutoimenjohtaja osaisi kääntää myös muutokset omaksi eduksi. On kuitenkin syytä muistaa, että korona ja Ukrainan sota vaikuttavat myös kaikkiin muihin joukkueisiin, eikä siellä ole pakka mennyt yllättävistä käänteistä sekaisin.

Eihän siitä mihinkään pääse, että tällä hetkellä vituttaa, itkettää ja ahdistaa. Joka vitun vuosi sama juttu - jo kolmatta syksyä putkeen. Kaikki näyttää päällisin puolin hyvältä, mutta silti kaikki menee päin persettä. Tälläkin kerralla kolmasosa runkosarjaa takana ja ottelumääriä tasattaessa ollaan jumbona. Viimeisenä olo on aina huono suoritus, mutta tällä valmennuksella ja pelaajistolla sekä yleisellä resetointimentaliteetillä vielä surkeampaa.

Pelkään pahoin että seuraava resetointi tehdään taas kerran valmennuksesta, ja puolta vuotta tai vuotta myöhemmin ihmetellään taas kerran sitä, ettei mikään muuttunut. Nyt kun joukkue on täynnä vuoden mittaisia sopimuksia ja erilaisia optioita, niin olisi hyvä hetki miettiä urheilutoimenjohtajan jakkaran tuulettamista. Pidetään Rautakorven jengistä ja prosessista kiinni, mutta lähdetään korjaamaan asiaa viimeinkin eri suunnasta - jos nyt nähdään tarvetta tehdä taas kerran isoja muutoksia.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Omasta mielestä valmennuksen taktinen osaaminen ei ole vaaditulla tasolla.

- Illasta toiseen joukkueen suurin murheenkryyni Teves saa peliaikaa, kun muut joutuisivat katsomoon noin heikoilla esityksillä.
- Takaaja-ajoasemassa ilman maalivahtia pelattaessa sieltä lötyy Kentältä juuri jotain edellä mainittua ja Kemell? Juuri näiden pakkasukkojen pitäisi olla penkillä! Kemelliä ja Tevesiä yhdistää se, että kiekko viedään ennemmin tai myöhemmin lavasta, ja jokainen voi miettiä mitä siitä seuraa, kun maali on tyhjänä!
- Aikalisät! Eilen 2-2 tasoituksen jälkeen olisin itse kerännyt jätkät kasaan ja teroittanut, että nyt pelataan varmasti ja oteaan piste kotiin.
- YV ja AV. AV:llä paine jää vajaaksi ja tämän vuoksi siitä on harvoin mitään hyötyä. Tosin parempi tämäkin kuin staattinen pikkuboksi. YV - onko ainoa mahdollisuus Pudin tai Kemellin onetimeri, joka osuua ehkä 1/20 pelissä! Tällä hetkellä juonikkuus on täysi 0!
- Valmennuksesta jää sellainen kuva että hakataan päätä seinään ja tehdää samoja virheitä toivoen parempaa lopputulosta. Ja sitten vielä pelin jälkeisissä haastatteluissa todetaan, että hyvältä näyttää peli - No ei vittu näytä!
 

Nepi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liikunnan Riemu
Olen edelleen optimistinen loppukauden suhteen. Pidän edelleen Rautakorpea ja Nemoa hyvänä valmentajakaksikkona ja missään tapauksessa ratkaisu ei ole antaa potkuja kenellekään sarjasijoituksesta huolimatta. Silti olen osittain samalla linjalla @jukiapina n kanssa ja kyseenalaistan monet valmentajien päätökset.

Erikoistilannepelaaminen on todella surkeaa ainakin näin fanin näkökulmasta.
Joukkueessa on ainesta laajempaan ja monipuolisempaan ylivoimaan. Epäilemättä 80% ylivoiman laukauksista on se Puustisen tai Kemellin onetimeri, joista harva menee edes maalia kohti. Mielestäni muutkin pelaajat voisivat aktiivisemmin pyrkiä laukomaan, vaikka eivät omistaisikaan yhtä hyvää kutia kuin edellä mainitut.

Alivoimassa olen samaa mieltä jukiapinan kanssa siitä, että paine jää vajaaksi. Lisäksi olen huomannut ottelulähetysten aikana JYP olevan se osapuoli, joka häviää kamppailut. Meillä on joukkue täynnä isoja ja fyysisiä kavereita, jotka näyttää yhä harvemmin hyödyntävän sitä fyysisyyttään.

Tässä on jo pidemmän aikaa menty samoilla ketjukoostumuksilla, vaikka illasta toiseen sama ketju voi suoriutua todella huonosti. Miksi piti mennä rikkomaan ne alkukauden ketjut? En ota erityisemmin kantaa pelaajien virheisiin, mutta mainittakoon sen verran, että Teves näytti hyvältä jääkiekkoilijalta pelatessaan Kakkosen kanssa samassa pakkiparissa.

Sen sijaan, että virheitä niin valmennuksen kuin pelaajien osalta yritettäisiin korjata seuraavaan otteluun, ne samat virheet toistetaan. Tämä vaikuttaa siltä, että virheistä on muodostunut eräänlainen noidankehä, jota ei edes yritetä sulkea.

Kovasti väitetään prosessin etenevän, mutta sen etenemistahti on todella hidas.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kovasti väitetään prosessin etenevän, mutta sen etenemistahti on todella hidas.

Olisin kanssasi monesta asiasta samaa mieltä, jos JYPin tilanne olisi pelitavan rakenteen/rakentamisen suhteen toinen. Tuskastuttavat konttaamiset ja detaljeissa tasoituksen antaminen ikävä kyllä on sitä prosessia ja prosessi, kun se joudutaan kivijalasta myöten rakentamaan uusiksi ikävä kyllä on aikaa viepä hupi.

Minäkin miettisin kuitenkin esim. noissa ylivoimissa pyrkiä rakentamaan toisen yv koostumuksen toteuttamaan erilaista yv - peliä, jopa ihan perus viisikolla ja kahdella pakilla, mutta valmennus tuon varmaan miettii toisin kun minä. Näin kun mennään niin eihän se vaadi puolustavalta joukkueelta juuri linjojen peittämistä enempää, kun tietävät tasan mitä JYP yrittää.

Av sitten on oma lukunsa, JYP nelikko on huono paineistamaan, koska tiedostavat varmaan itsekin, ettei se toimi ja iso on riski jos paineistus ei toimikaan halutusti ja irrotaan nelikosta kykenemättä varmistuksiin. Siksi vissiin pyritään syöttösuunnat peittämään vaihtelevalla menestyksellä. Itseluottamus on myös osa tekemistä ja näkyy kyllä pelaamisessa av:lla minun mielestä.

Minun huomiota eilen noordiksella kiinnitti pelin puolivälin jälkeen jatkuva kenttien sekoittaminen ja jopa mietin, että vaikuttaako tuo siihen tekemiseen, kun mistään ei tunnu tulevan mitään.

Tiedän, ettei se kovin yleisöystävällistä ole, mutta JYP sai kuitenkin tulostakin tuolla hitaalla hiipimisellä, kun keskusta pidettiin tukossa vastustajan käännöille näin ja murtautuminen ei kovin usein tuottanut mitään, silti itse katselisin edelleen mieluummin tuota kurin alaista viisikkotyötä, joka voi pisteitä tuottaa, kun tätä kahden viime pelin tilanne vaihtopeliä, jossa tempo sekoittaa ainoastaan oman viisikon, eikä tuota yhtään sen enempää maali odottamaa.

Teves oli kuitenkin eilenkin oikeasti hyvä tontillaan, yksi mokkelointi ei mielipidettäni hänestä muuta, mutta minunkin silmään tekeminen Kakkosen kanssa oli jotenkin tasapainoisempaa, ehkä siinä roolitus osuu kohdilleen näiden kahden työmaalla.

Jos mikä, niin luonnollisesti sen kuuluisan prosessin myötä, toivoisi näkevän viisikon yhtä aikaista reagointia eri tilanteissa, ei niin kuin nyt tuppaa olemaan, että joku viisikossa reagoi ja muut katselee sivusta reagoimatta, tähän minusta kulminoitui se Tevesin mokkelointikin Hifkin voittomaalissa. Asiana ehkä kaikkein ärsyttävin itselle, mutta toisaalta, pakko niellä tai niellä ja itkeä, kun tuo ei työmäärättä voi toiseksi muuttua.
 

Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Kyseenalaistan edelleenkin Rautakorven ja Niemisen osaamisen nykykiekossa. Katsotaan mitä prosessin lopussa seisoo. Veikkaan, että nyt ollaan jumissa tämän kaksikon kanssa joka toistaa samoja asioita illasta toiseen ja uskoo itse siihen, että sillä päästään toivottuun lopputulokseen.

En ole koskaan kuullut prosessin välitavoitteita tai missä pitäisi olla missäkin kohtaa prosessia. Mikä on prosessin tähtäin? Mestaruusko? Kumpi sen on tästä kaksikosta muka sanonut ääneen? Menestyksen palautuksesta olen kuullut prosessinohjastajien puhuvan...mitä se tarkoittaa jos eilisen HIFK-pelinkin jälkeen oltiin tyytyyväisiä. Nippu sitä samaako on sitten menestys?

Ei täällä Tampereella kukaan kaksikkoa kaipaa. Haisee herrojen osalta suojatyöpaikalta kohtuupalkalla kolmeksi kaudeksi. Jos jotain positiivista sattuu prosessin ohessa tapahtumaan, niin saadaan sulkia hattuun. Jos hattu on täynnä paskaa kolmen vuoden päästä, niin vedellään jukkajargonia yrittämisestä ja siitä ettei onnistunut tällä kertaa ja päläpälä...siihen saakka tehdään tätä ihassamaa ja puhutaan ihanssamoja asioita lehditötilaisuuksissa.

Kyllä minä toimitusjohtajana vaatisin vähintään ne välitavoitteet ja stepit millä ne tavoitetaan. Jos sellaisia on laadittu (epäilen), niin olisiko aika päivittää ne tässä kohtaa? Ei välitavoite voi olla jumbosija maajoukkuetauolla? Eihän?

Olen mielelläni väärässä, mutta manselainen perstuntuma ei usko prosessiin.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En ole koskaan kuullut prosessin välitavoitteita tai missä pitäisi olla missäkin kohtaa prosessia.
Vahva muistikuva ainoasta ääneen sanotusta tämän kauden osalta on pudotuspeleissä pelaaminen. Runkosarjassa siis top 10. Tuohon jos ei päästä, niin tuomitsen prosessin epäonnistuneeksi tämän kauden osalta.
Kyllä minä toimitusjohtajana vaatisin vähintään ne välitavoitteet ja stepit millä ne tavoitetaan.
Tämä on muuten jännä pohdinta! Kenelle JR on tulosvastuussa? Ei mitään tietoa minulla, mutta jotenkin tuntuisi, ettei ainakaan toimitusjohtaja-Korpelalle eikä Viitaselle. Jääkö tuossa sitten jäljelle muita kuin Seppänen (vaikka roolinsa/ omistuksensa pienempi onkin)?
 

Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Kyllä osakeyhtiössä työntekijä on aina vastuussa toimitusjohtajalle ja toimitusjohtaja omistajille.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä osakeyhtiössä työntekijä on aina vastuussa toimitusjohtajalle ja toimitusjohtaja omistajille.
Näinhän se yleensä menee ja toimitusjohtajan vastuita määritellään myös osakeyhtiölaissa. Itse en usko kuitenkaan JYPin tapauksessa hetkeäkään, että Rautakorven sopimuksesta päätöksiä tekisi Viitanen tai Korpela. Esim. ajatus Korpelan tai Viitasen "kehityskeskusteluista" Rautakorven kanssa hymyilyttää:

"Toivose... Eiku Viitasen Veke täs moi! Varattaisko aikaa vähän kehityskeskustelulle? Jutellaan vähän tuosta valmentamisesta ja miten tavoitteet on saavutettu? Voin antaa pari vinkkiäkin!"

Korostan, ettei näin voisi / olisi voinut tapahtua esim. asetelmalla Holtari & Veltsu, mutta Rautakorvelle ei vittuilla. Hymiö perään.
 

Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Niin minäkin pelkään. On menty halpaan, suostuttu ehtoihin ja luultu että saavutetaan jotain. Ammattimies nääs kuitenki...
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Potkut, lähtöhalit ja Myrrä tilalle?

Se olisikin taas melkoista kun yhdelle liigan kalleimasta päävalmentajasta maksetaan 3v palkkaa ja myrrä taitaisi myös aika kärkipäähän kuulua. Päälle vielä mahdolliset apuvalmentajat. Jos potkuihin päädytään taitaisi aika vahvoilla olla Nieminen tilalle ihan jo rahallisestakin näkökulmasta.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
En ole koskaan kuullut prosessin välitavoitteita tai missä pitäisi olla missäkin kohtaa prosessia. Mikä on prosessin tähtäin?
Tässä on jotakin, joka ei täsmää, jos hetkisen pohtii. Ensinnä, miten laittaa välitavoitteita asialle, jolle ei voi laittaa aikataulua. Moisillahan tuhoaisi vain sen mitä yrittää rakentaa. Kaiketi järkevimmillään määritetään puutteet ja niihin vaadittavat toimet ja kun ne ei ole mitään woltin toimituksia, niille ei voi antaa aikatauluja. Tai aina voi, mutta mitä tiukemmin laittaa, sitä juosten kustumpaa tulee.

Toki voit olla ihan oikeassa, ettei Rautakorpi ihan kiekon evoluution kuuminta hottia ole, mutta et lie sinäkään kiistä sitä, ettei JYPin tilanteessa ihan tuota olla just nyt vaillakaan. Varsinkaan jos katsot ja suhteutat mitä se on Tapparalle vuosien saatossa tuonut kun siellä on pahnan pohjalla rämmitty.

Prosessin tähtäin, tai raflaavammin tavoite, on palauttaa menestys jatkumolla, ei mikään yhden kauden turskahdus. Siksi JYPin on viisasta ottaa stoalainen asenne rakentamiseen. Rautakorpi on natsoillaan juuri se ukko, joka voi kääntää kyntävän laivan, mutta ei hänkään mikään taikuri sentään ole.

Se on totta, että epäonnistua jokainen aina voi, niin myös valmennus ja JYP, mutta missään tämän maan kiekkokartalla ei ole nimiä, joilla ei epäonnistumisen riskiä ole. Vuodatuksessasi olisi järkeä, jos palkattu olisi joku märkäkorva, jolla on ideoita, mutta ei näyttöä, silloin aikaa ei liikaa annettaisi ilman tuloksen tapaista.

Mitään valmista ja säihkyvää mä en JYPin otteissa kentällä näe, mutta kuitenkin asioita, joita sieltä on jo monta kautta uupunut ja jotka on välttämättömiä edistymiseen. Minä näen siis jotakin tapahtuneen ja muutoksia syntyneen, joten mikäs tässä. Tampere saa ihan rauhassa olla kaipaamatta herroja, mutta kusevatpa samalla perinnölleen. JYP menee nyt näillä askel kerrallaan kohti sitä minkä jo ehti kerran menettää.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Ahvenjärvellä oli tapana pilkkoa kausi pienempiin osiin, antaa erilaisia välitavoitteita tai teemoja ja seurata kehittymistä sitä mukaa. Ulkomuistin mukaan kausi jaettiin kymmeneen kuuden ottelun jaksoon (vai kuuteen kymmenen ottelun?), jonka jälkeen oli palaverit, seurattiin miten tavoitteet onnistuivat, valittiin jakson paras pelaaja ja luotiin ryhmähenkeä. En halua naljailla Ahvenjärvelle, mutta eihän tuo viime kausikaan ollut syksyn jälkeen enää kovin kummoista katseltavaa, vaikka oli viimeisen päälle mietityt välitavoitteet.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitään valmista ja säihkyvää mä en JYPin otteissa kentällä näe, mutta kuitenkin asioita, joita sieltä on jo monta kautta uupunut ja jotka on välttämättömiä edistymiseen.

Minä näen siellä edelleen paljon positiivista - aikaisempi empiirinen kokemus Rautakorven metodeista tukee edelleen oikeastaan täysin sitä, mitä minä JYPissä näen tai olen näkevinään. Tosiasia on sitten myös se, ettei ole riittävää intensiteettiä omassa JYPin seuraamisessa, jotta voisi tehdä välttämättä oikeita johtopäätöksiä. Jos kuitenkin katsotaan nyt ihan vaikka tätä lyhyttä pätkää, joka meillä on käytettävissä, niin edelleen se rautakorpelainen perusjuttu on kaikessa tekemisessä mielestäni aivan selvästi näkyvissä:

Puolustus laitetaan kuntoon ennen kuin ruvetaan ruuvaamaan yhtään mitään hyökkäyspelistä. Jääkiekkopelissä on ikävä tosiasia se, että jos päästät kolme (3) maalia niin voiton todennäköisyys on jo todella pieni tässä Liigassa. Viime kaudella JYPillä oli paljon, paljon pelejä, joissa pelit olivat melkoista ...noh...ilotulitusta molempiin suuntiin. Joku syyskauden peli Tapparaakin vastaan oliko 6-4 Tapparalle...eihän tuollainen miellytä ketään tai kumpaakaan. Valmentajaa tuollainen yleensä kauhistuttaa - se ei edes ollut ainoa tuollainen peli.

Nyt kun näitä tuloksia vaan katsoo niin kyllä JYP on saanut laitettua oman päätynsä kuntoon ja maalimäärät on melkoisen pieniä peleissä. Tämä on pelaajillekin raskasta, koska monesti on kivempaa hyökätä hirveällä vimmalla ja painaa maaleja oikealta ja vasemmalta, mutta silloin omakin puolustusvalmius romahtaa usein. Nyt JYPin peleissä on sitä oppimisprosessin tuomaa mukavaa pientä miettimistä - ei olla hyökkäysalueella varsinkaan vielä ytimessä. Liian kauan mietitään ratkaisuja ja ne eivät tule selkärangasta.

Rautakorpi on kokenut kehäkettu - ei hän paineile noista yhtään. JYPin tulospaine toki nyt nousee ja joukkue sen myös ihan varmasti tiedostaa. Vaikka Liigan taso tällä kaudella on minun mielestäni suhteellisen korkea niin kyllä niin on silti monella kaudella ollut, että ne varsinaiset fundamentaaliset erot tehdään, jos ollaan tekemässä ylipäätään, siellä tammi-helmikuun peliruuhkassa. Siellä rupeavat erilaiset prosessit erkanemaan toisistaan - miten on treenattu ja miten ei ole treenattu. Rautakorven kohdalla kenenkään ei kannata epäillä, ettei JYPin jätkiltä vaadittaisi aivan viimeisen päälle kovaa urheilullista suorittamista. Rautakorpi osaa treenauttaa jenginsä kuntoon - yleensä se tulee näkyviin otteluruuhkissa paremmin kuin näissä syksyn peleissä. Uskon edelleen, että JYP nousee, mutta tulospainettakin on nyt.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Itse sanoisin että suurin syy tällä hetkellä on oikeiden johtavien pelaajien vähyys ja yhteenhitsautumisen puute. Jos joukkuetta ajattelee niin kyllä siellä on tämän kauden näkökulmasta vaan valtava määrä toisileen tuntemattomia tyyppejä, ja pelaajia jotka vasta aloittelevat liigataivalta. Winberg, Peltola, Kemell, Lahtinen, Salonen, Kakkonen, Ottavainen, Lassila, Malinen, Seppälä. Nämä kaverit vie käytännössä puolet kokoonpanosta ja käytännössä kaikkien kohdalla mestaruuksien voittamista ajankohtaisempaa on opetella sitä jääkiekkoammattilaisen elämää.

Jos tuosta ottaa varsinkin Kemellin maalit pois niin erittäin hiljaista on. Tuohon vielä lisätään se että Platt, Rooba ja Petman ovat käytännössä olleet yhtä tyhjän kanssa peleissä niin onko se ihme että pelejä ei voiteta? Valmennus on onnistunut vielä pimentämään täysin loistavan alkukauden pelanneen Vidgrenin.

Summa summarum, edelleen mielestäni joukkueen rakenteesta näkee sen että miksi ollaan sijoilla ynnä muut. Oikeastaan varmoja kortteja kauteen lähdettäessä oli mielestäni vaan kolme. Turkulainen, Niku ja Laurikainen. Muiden kohdalla enemmän tai vähemmän epävarmuutta. Onneksi sentään Puustinen, Platzer, Christoffer ja Gardiner ovat pelanneet aika hyvin. Myös Winbergin voi mainita.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt kun näitä tuloksia vaan katsoo niin kyllä JYP on saanut laitettua oman päätynsä kuntoon ja maalimäärät on melkoisen pieniä peleissä.
Ei tuo nyt ihan näin ole. Viiden ottelun jaksoissa tarkasteltuna (20. peli siis pelaamatta):

1-5: 12 omiin, maalisuhde 0
6-9: 20 omiin, maalisuhde -8
10-15: 18 omiin, maalisuhde -5
16-19: 14 omiin, maalisuhde -7

Vähän orastavaa parannusta toki, jos tuo eka jakso unohdetaan. No, ehkä se Jukallakin on iän myötä hidastunut puolustuksen kuntoonlaitto.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Hiki-Pena minun on turha edes väittää, että tietäisin JYPin nykykunnosta enemmän kuin te täällä noin yleisesti.

Tosiasia on sekin, että joskus tulee sekin kausi, kun Rautakorpi ei saa vietyä joukkuettaan playoffeihin. Ehkä yritän puolustella vanhasta tottumuksesta - tällä kaudella taso on mielestäni syksyllä ollut jotain aivan muuta Liigassa kuin se, mihin itse olen viime kausina tottunut. Jokaisella joukkueella on oikeaa iskukykyä jokaista toista joukkuetta vastaan - näin ei ole ollut usein. Tapparakin on puppeloinut ja tuppeloinut mestaruusvalmentajansa johdolla tappioita melko nimettömiä nippuja vastaan.

Liigalle tämä on hyvä asia - nopean jälleenrakennuksen kannattajille se taas on vähän huonompi juttu. Kärpät ja Tappara ovat edelleen mielestäni materiaaliltaan ylivoimaisia, mutta eivät hekään ole sitä saaneet kovin hyvin taululle alkukaudesta. Tasaisinta ja parasta suoritusta tarjoaa toistaiseksi Lukko & Pelicans.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@peterra on hienoa, että käyt kirjoittamassa näkemyksesi. Asiallista tekstiä poikkeuksetta ja toivottavasti ehdit meidän pöytään useamminkin.

Minä kun en taktisista hienouksista niin paljon ymmärrä vuosikymmenistä huolimatta, niin tuijotan numeroita paljon.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Neljä peliä putkeen turpaan varsinaisella, säälit karkaa ja koutsi sanoo pressissä, että "oikealla tiellä ollaan". Minä sanon, että haista sinä Rautakorpi helevetin pitkä paska.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Hiki-Pena vaikka vituttaakin (ja aiheesta) niin älkää nyt hyvänen aika uskoko, mitä Rautakorpi sanoo pressissä. Jukka puhelee pressissä ihan mitä sattuu noin ylipäätään - hän on lähinnä loistava summaamaan pelin faktuaalisia tapahtumia, mutta se, mitä siellä pressissä pelaajista tai pelistä sanotaan on aniharvoin mitään muuta kuin Rautakorven yleishölinää. Yleensä hän tietää varsin hyvin, millä tiellä ollaan ja miten tietä oikaistaan, muttei hirveästi vaivaudu ulkopuolisille sitä kertomaan.

Kerran Tapparassa kauan sitten Tappara hävisi HPK:lle Hämeenlinnassa aivan hirveällä hiihtelyllä 5-1. Rautakorpi summasi, että on pelissä kaikkeen muuhun tyytyväinen paitsi lopputulokseen. Sen jälkeen piti Hämeenlinnassa joukkueen kanssa 3,5 tuntia palaveria.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@peterra minä ehkä pikkusieluisena otan tuon jopa vittuiluna tätä yhteisöä kohtaan. Jukan löpinän siis.
 
Suosikkijoukkue
Ranskan välieräjoukkue 1995, Leijonat 1988
Onko Jukka "Korpikoski" Rautakorpi sittenkin pelkkä kupla, joka menestyi Tapparassa vain koska sai operoida huippuluokan materiaalilla? Siltä tuo alkaa vaikuttaa. Mikään JYPin pelissä ei ole tähän mennessä näyttänyt siltä, että joukkuetta valmentaisi pelitavallinen osaaja. Takamatka alkaa olla niin pitkä, että hikinen on tie pudotuspelijoukkueeksi.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparassa vain koska sai operoida huippuluokan materiaalilla? Siltä tuo alkaa vaikuttaa.

Tämä ei pidä paikkaansa. Rautakorven kaudella 2012-13 Tapparalla oli kaikkea muuta kuin huippumateriaali.
Rautakorpi on rakennusmies - ja vaikka tällä hetkellä voin enemmän kuin hyvin ymmärtää, miltä mahtaa JYP-faneista tämä homma tuntua, niin yksi asia on varma: Rautakorpi on huippuvalmentaja laittamaan joukkuettaan fyysisesti kuntoon.

Tuloksellinen paine on kova, mutta vähintään siellä tullaan rakentamaan semmoinen urheilullinen arki, jossa pelaajat tulevat kehittymään. Sen tuloksia ei näy vielä, mutta tulette niitä 100 % varmasti vielä näkemään. Rakentamisessa vaan voi mennä aikaa - varsinkin, jos JYPin tähtijätkistä ei saada maksimeita irti. Tosiasia on sekin, ettei Rautakorpi ole koskaan ollut mikään pelin pioneeri - rakennetaan kyllä, mutta metodit eivät ja pelilliset ajatukset eivät välttämättä ole valtakunnan huippua.
 

Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Rautakorpi oli rakennusmies. Juttu on nyt vaan niin, että jopa Porissa on keksitty sarana ja metalli. Siinä ei enää pärjää, vaikka tekee hienoja turveovia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös