Mainos

Jukka Rautakorpi – kauan odottamamme Messias?

  • 211 949
  • 724

Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Mainittakoon että otanta voisi olla suurempikin, mutta silmiinpistävää tuo jäähyistä valittaminen on ollut; jopa siinä määrin, että muiden valmentajien keskuudessa se herättää jo melkoista hilpeyttä. Asian kruunaa se, että tämä jatkuva valitus tulee mieheltä, joka lienee hyötynyt tuomariratkaisuista enemmän kuin kukaan muu nykyvalmentajista uransa aikana.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Kirjoituksesi on täyttä CoronaRipulia. Luulen että olen katsonut lähes kaikki Rautakorven pelin jälkeiset haastattelut tältä kaudelta. CHL-ottelut huomioiden haastatteluita on ollut PALJON. Kyllä muutamassa sanonut epäoikeudenmukaisuuksista. Kokonaisuudessa puhutaan ehkä muutamasta prosentista. Aihe ollut vallitseva ainostaan lainatun nimimerkin aivoituiksissa.
Mulla täysin päinvastainen kokemus. En ole montaa Rautakorven pelinjälkeistä haastattelua nähnyt, mutta jokaisessa niissä enemmän tai vähemmän itkua, ja epäolennaisuuksiin menemistä ainakin jossakin vaiheessa haastattelua. Ei vaan malta olla sanomatta tuomarista tms. sitä poikittaista sanaa. Noin kokeneeksi, meritoituneeksi ja vanhaksi mieheksi ”raskas” ja lapsellinen käyttäytyjä. Toisinaan myös meritoituu vastustajan vähättelyssä / arvostuksen puutteessa vastustajaa kohtaan. En rehellisesti ole Liigaa viime vuosina kovin aktiivisesti seurannut, mutta jostain syystä Rautakorpi saa aina jonkinlaisen ärsytyksen päälle, tai ehkä tuo ärsytys on liian ”voimakas” sana, sanotaan vaikka että myötähäpeän. Voisi myös käyttää sanaa ”juntihko” herra on hän.
 
BelajaSmert

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
mutta jos tuon olisi heittänyt esimerkiksi Tommi Miettinen tai hymistelijä Myrrä niin asiasta ei varmasti olisi noussut samanlaista kohua
No aivan varmasti olisi.
Pitäkää kukkahattu-tätinä mutta toisen ihmisen tuollainen herjaaminen vielä asialla mille hän itse ei voi mitään on jos ei nyt anteeksiantamatonta mutta aika helvetin typerää, olkoon kuinka tunnekuohuissa.
 
Kukko

Jäsen
Mulla täysin päinvastainen kokemus. En ole montaa Rautakorven pelinjälkeistä haastattelua nähnyt, mutta jokaisessa niissä enemmän tai vähemmän itkua, ja epäolennaisuuksiin menemistä ainakin jossakin vaiheessa haastattelua. Ei vaan malta olla sanomatta tuomarista tms. sitä poikittaista sanaa. Noin kokeneeksi, meritoituneeksi ja vanhaksi mieheksi ”raskas” ja lapsellinen käyttäytyjä. Toisinaan myös meritoituu vastustajan vähättelyssä / arvostuksen puutteessa vastustajaa kohtaan. En rehellisesti ole Liigaa viime vuosina kovin aktiivisesti seurannut, mutta jostain syystä Rautakorpi saa aina jonkinlaisen ärsytyksen päälle, tai ehkä tuo ärsytys on liian ”voimakas” sana, sanotaan vaikka että myötähäpeän. Voisi myös käyttää sanaa ”juntihko” herra on hän.

En epäile etteikö ennakko ärsytyksesi, vaikuttaisi puolueettomaan arviointiin. Lisäksi muutama haastattelun kokemuksella, ei kannata yleiskuvaa luoda. 95 prosentissa haastatteluista, Rautakorpi kertoo pelin tapahtumat varsin neutraalisti erä erältä.

Mutta hei, yrittäkää jaksaa. On mahdollista, että Rautakorven päävalmentaja uraa on jäljellä yksi ottelu. Luonnollisesti Coronasta johtuen. Nyt tsemillä jaksamme vielä hetken.
 
Viimeksi muokattu:

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
95 prosentissa haastatteluista Rautakorpi kertoo pelin tapahtumat varsin neutraalisti erä erältä.

Kyllä näin on. Pomppu sinne, pomppu tänne. Jukka ei vain näköjään ole vielä pitkällä urallaan oppinut, että kiekko usein ottaa pomppua jostakin.
 
Onhan Jukalta noita pökäleitä putoillut, mutta aika paljon tässä on kyse myös eräänlaisesta Tappara kahvaa -ilmiöstä. Nokun se aina valittaa ja puhuu pompuista.

Matsiketjuissakin mehustellaan liki joka ilta, notta mitähän se tänään taas itkee kun vastustaja on tasoittanut viimeisellä sekunnilla. Jälkikäteen ei sitten kuulukaan mitään, kun Rautakorpi on vetänyt pressin ilman valituksia ja kehunut vastustajaa ihan niinkuin kuka tahansa valmentaja.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Katselen aina huvikseen kaikki Tapparan lehdistötilaisuuden ottelun jälkeen.

Lähes poikkeuksetta Rautakorpi kitisee tuomarista ja vastustajan maalit ovat aina pomppuja.

Vähän olen ihmetellyt miten vuosikausia valmentanut mies jaksaa käyttäytyä edelleen niin pikkumaisesti.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
J.Kova on piiparoinut tällä kaudella siihen malliin ja muissakin kuin Tapparan peleissä, jotta ihan hyvä, että joku vähän muistuttelee sitä. Anteeksipyyntö seuralta aivan turha, mutta ymmärrän kyllä mihin sillä pyritään.

Mitä tulee Jukan henkilökohtaisuuksiin menosta, niin aika iso osa täälläkin huutelee niitä nimimerkin takaa Rautakorvesta, joten pata kattilaa soimaa!
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jatkoajan dialogissa mielenkiintoinen seikka, rivienvälistä ja ihan suoraan riveiltä voi lukea, että ottelun voittaneen joukkueen valmentaja tai pelaajisto ei saa/voi/pitäisi arvostella tuomaritoimintaa? En ymmärrä, eikös sillä juuri silloin ole suuri painoarvo, kun ei edes häviötä tarvitse selittää tuomaritoiminnalla?

Rautakorpi puhui jo 2000-luvun taitteessa mediapelistä ja valmentajien huomion viemisestä vastustajaan tai muuhun epäolennaiseen, kun omassa pesässä on ongelmia. Jonnet ei vaan muista? Mahtaako toteuttaa tätä vanhaa viisautta nyt itse ja viedä huomion taaten taustalle työrauhan?
 
pelimies69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
J.Kova on piiparoinut tällä kaudella siihen malliin ja muissakin kuin Tapparan peleissä, jotta ihan hyvä, että joku vähän muistuttelee sitä. Anteeksipyyntö seuralta aivan turha, mutta ymmärrän kyllä mihin sillä pyritään.

Mitä tulee Jukan henkilökohtaisuuksiin menosta, niin aika iso osa täälläkin huutelee niitä nimimerkin takaa Rautakorvesta, joten pata kattilaa soimaa!
Älähän nyt ala vertaamaan keskustelupalstaan ja tänne kirjoittelua, siihen mitä kokenut valmentaja voi suustaan päästään. Jos pelikirjaan ollaan haukuttu, niin se ei tarkoita henkilösyyksiin menemistä. No jokaisella on oikeus mielipiteeseen.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Älähän nyt ala vertaamaan keskustelupalstaan ja tänne kirjoittelua, siihen mitä kokenut valmentaja voi suustaan päästään. Jos pelikirjaan ollaan haukuttu, niin se ei tarkoita henkilösyyksiin menemistä. No jokaisella on oikeus mielipiteeseen.

Sulle se pitää näköjään vääntää rautalangasta...tarkoitin juurikin niitä henkilökohtaisuuksiin meneviä nimityksiä pitkin palstaa ja sosiaalista mediaa. Pelikirjan arvostelu tai jopa haukkuminen ei ole henkilökohtaisuuksiin menemistä, eihän?
 
pelimies69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sulle se pitää näköjään vääntää rautalangasta...tarkoitin juurikin niitä henkilökohtaisuuksiin meneviä nimityksiä pitkin palstaa ja sosiaalista mediaa. Pelikirjan arvostelu tai jopa haukkuminen ei ole henkilökohtaisuuksiin menemistä, eihän?
No millä nimellä täällä Jukkaa ollaan arvosteltu? Julkisuuden henkilöt saavat usein kuraa niskaan pressaan myöden sketseissä ja vastaavissa, mutta dumarit eivät kuulu niihin varsinkaan työpaikallaan. Rautakorpea pidän julkisuuden ihmisenä, joten se on valinta.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
No millä nimellä täällä Jukkaa ollaan arvosteltu? Julkisuuden henkilöt saavat usein kuraa niskaan pressaan myöden sketseissä ja vastaavissa, mutta dumarit eivät kuulu niihin varsinkaan työpaikallaan. Rautakorpea pidän julkisuuden ihmisenä, joten se on valinta.

En ala niitä nimityksiä Jukasta toistamaan. Tiedät kyllä ja jos et, niin pieni surfailu muuallakin kuin tässä meidän osisossa riittänee.

Heh...sinä siis rajaat raitapaidat pois julkusuuden henkilöistä koska ovat työpaikallaan, siis mitä v...ttua!? Eiköhän se heidänkin kohdallaan ole ihan oma valinta tehdä duunia Suomen suosituimmassa palloilulajissa ja valinta siinä samalla tulla julkisuuden henkilöksi. Niin ja Rautakorpi on myös työpaikallaan ansaitsemassa elantoa perheelleen ja kyllä myös julkisuuden henkilö.

Toisaalta kuka tahansa voisi olla dumari tai valmentaja Liigassa, jos se olisi ainoastaan oma valinta...
 
Nehän ovat vain aputuontekijöitä isommassa kuvassa. Ne ovat kun poliiseja, jotka pitävät kuria isojen poikien hiekkalaatikolla. Kyllähän nuoriso, media ja sponsorit varsinkin katsovat miten joukkueiden sisällä toimitaan. En tiedä mitä tuomareiden palkka on, mutta kyllä sekin taitaa olla duunareden tasoa. En hirveesti ole nähnyt otsikoita tuomareista, jotka ovat sanoneet jotain älytöntä toisesta ihmisestä.
Varmasti surfailu paljastaisi vaikka mitä, mutta minun pointtini on, että tuomarin pitää olla koskematon. Jos Jukka haluaa purkaa pahaa oloaa, niin eiköhän seurasta löydä tähän hommaan sopiva henkilö.
Jos sinulla on lapsi kotona, niin opetatko hänellekkin, että toisia saa pilkata ulkonäön vuoksi, jos itsellä on huono päivä? Eiköhän tämän asian käsittely ollut tässä.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Pidän varsin todennäköisenä, että yksi aikakausi tuli 10.3.2020 päätökseen ja Jukka Rautakorpi valmensi viimeisen ottelunsa Tapparassa. Ainakin toistaiseksi. Sai siis yhden ottelun kakkua.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Pidän varsin todennäköisenä, että yksi aikakausi tuli 10.3.2020 päätökseen ja Jukka Rautakorpi valmensi viimeisen ottelunsa Tapparassa. Ainakin toistaiseksi. Sai siis yhden ottelun kakkua.
Tämä herättää toivonkipinän siitä että KooKoo ei ehkä sittenkään tasoita tänään ilman maalivahtia. Toki kipinä on pieni, mutta olemassa.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Pidän varsin todennäköisenä, että yksi aikakausi tuli 10.3.2020 päätökseen ja Jukka Rautakorpi valmensi viimeisen ottelunsa Tapparassa. Ainakin toistaiseksi. Sai siis yhden ottelun kakkua.

Kyllä se oli siinä. En millään usko, että Rautakorpea otettaisiin enää Tapparan puikkoihin, vaikka haluaisi. Syynä pestin pituus - Tapparan on aika mennä eteenpäin post-JR-aikaan.

Tulen muistamaan Jukan erityisesti siitä, että nosti Tapparan huipulle ja sanoi Pekka Virtaa kusiseksi lahnaksi.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tämä herättää toivonkipinän siitä että KooKoo ei ehkä sittenkään tasoita tänään ilman maalivahtia. Toki kipinä on pieni, mutta olemassa.

Niin no, Jyväskylässä Marko Ojanen piirsi fläppitauluun ohjeet ennen loppua ja Rautakorpi ei antanut ohjeen ohjetta. Ja tasoitushan sieltä tuli.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Niin no, Jyväskylässä Marko Ojanen piirsi fläppitauluun ohjeet ennen loppua ja Rautakorpi ei antanut ohjeen ohjetta. Ja tasoitushan sieltä tuli.
Piirsi kummiskin sen mitä Jukka oli käskenyt. Jukka käskee, muut piirtää.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin eli myös Rautakorpi myöntää että ei sovi Tapparan arvoihin tuollainen henkilökohtaisuuksiin meneminen. Toisin kun eräät täällä pitivät tuota ihan ok käytöksenä.
Eikä pelkästään ok käytöksenä, vaan ihan taktisena toimintana. On sitä kaikenlaista. Rautakorpi menetti malttinsa, kuten niin usein. Siinä se. Impulssikontrolli kuntoon, niin hyvä tulee.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielenkiintoista nähdä, oliko se nyt sitten lopulta siinä. Onko nyt se aika, kun Rautakorpi lopulta on valmis jättäytymään toimiston puolelle? Vai vieläkö veri vetää penkin taakse jossain vaiheessa?

Ristiriitainen hahmo, kieltämättä. Omanlaisensa legenda Liiga-valmentajien keskuudessa. Siellä se Tukka-Jukan haamu on taas seuraajansa kiusana Hakametsän lehtereillä. Ottaen huomioon paljonko Rautakorpi on Tapparan eteen viimeisen neljännesvuosisadan aikana tehnyt, jää muisto siitä hahmosta elämään pitkäksi aikaa joka tapauksessa. Nyt vielä pääsee UTJ:na sitä perintöä kasvattamaan.

Kyllä minä sen tavallaan ymmärrän, että Rautakorpi on joillekin tunteisiin päässyt. Ei Rautakorven pelikirja ole ikinä mitään "sexy-hockeya" edustanut. Rautakorpi on lausuntoineen ollut aika kaukana kohteliaasta, sisäsiististä jargonista. "Varo ettei talos pala", "nouse seisomaan, että näetkin jotain"... Onhan siellä tunnekuohuissa kaikenlaisia sammakoita päästelty. Ei ehkä ole ollut se ihmislähtöisin valmentaja Liigassa noin imagonsa puolesta, robottikiekostakin on puhuttu.

Mutta... Sitten on se toinen puoli. Jääkiekko on tulosurheilua. Rautakorpi ei ole erityisen tunnettu pelaajien kehittäjänä, mielestäni jopa aliarvostettu sillä saralla. Eivät ne finaaliputken alkuvuosien avainpelaajat Peltolan, JMJ:n ja esim. Palolan muodossa valmiina pelaajina Tapparaan tulleet. Rautakorven ansioista Tapparan hyväksi tuskin tarvitsee enää suuremmin puhuakaan. Aina kun Rautakorpi on seuraan tullut, on joukkue noussut takaisin kärkikahinoihin.

Rautakorven ura päävalmentajana Liigassa on pitkä. Siellä on kruununa yksi mestaruus, yksi nimeäminen vuoden valmentajaksi. Enemmänkin voisi olla, ehkä jopa pitäisi olla. Jos Rautakorpi olisi parempi reagoimaan, niin finaalisaldo todennäköisesti olisi vielä hieman parempi kuin nykyinen.

Mutta:
- Rautakorpi veti ensimmäisen kautensa päävalmentajana 1995-1996.
- Päättynyt kausi oli Rautakorven 16. Liigassa. Ensimmäinen kausi Lukossa oli vajaa, kun mies tarttui ruoriin kesken kauden. Muuten Jukka on aika hyvin pysynyt pestissään sitä surullisen kuuluisaa junnuturnausta lukuun ottamatta. Taino, onhan Rautakorpi Tapparastakin tainnut kesken sopimuksen lähteä, mutta aina kausien välillä, ei kesken kauden.
- Rautakorven joukkueet ovat Liigassa päätyneet välieriin yhdeksän (9) kertaa näiden 16 kauden aikana. (hävitty pronssiottelu Lukossa -05, Tapparan pronssi -19, HPK:n hopea -10 + kasa finaaleita Tapparassa). Pronssi, kuusi hopeaa, Mestaruus
- 2020 on ensimmäinen kevät, kun Rautakorven luotsaama Liiga-joukkue ei pelaa pudotuspelejä

Rautakorven johdolla joukkueet ovat tehneet tulosta käsittämättömän tasaisesti. Mies on Liigassa valmentanut neljännesvuosisadan aikana 16 kautta. Vasta pandemia riitti estämään Rautakorven joukkueen etenemisen pudotuspeleihin. Arvostettava saldo, kun huomioidaan lähtökohdat. Rautakorpi on useimmiten tullut "pelastamaan" joukkuetta, ts. tyhjästä rakentamaan. Viimeisellä Tappara-stintillään pääsi toki valmentajana valmiiseen pöytään, kun miehen aiemmin tekemien pohjien päälle oli onnistuneesti rakennettu. Arvostusta valmentajana Rautakorpi ansaitsee joka tapauksessa. Miehen tuloskunto on vuosien varrella ollut melkoinen. Nytkin "ajan jo ajettua miehestä ohi" luotsasi Rautakorpi Tapparan hopealle, pronssille sekä runkosarjan top3 -sijoille. Ei se ihan huonosti ole.

Liigan valmentajakaarti on taas ensi kaudella pykälän harmaampi, kun yksi vanhempi valtiomies astuu toimiston puolelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös