Jukka Jalosen Suomi

  • 743 868
  • 2 867

BaronFIN

Jäsen
Esko Seppänen ja Pasi Nurminen...Hmm? Samalta suunnalta Suomen niemeä taitaa pojat olla. Mitä annettavaa Nurmisella on ollut Suomen maajoukkueelle peliuransa jälkeen? Paitsi saanut puhuttua lähes 40-vuotiaan Jan Latvalan sekä oman valmennettavansa Hovisen mukaan EHT:lle?

No huh huh... Ymmärrän kyllä Mika, että vieläkin ottaa koville kärsimystiesi Lahdessa, mutta kait voisit jo nyt ymmärtää, että maalivahtivalmentajana Nurminen alkaa olla Suomen ehdotonta eliittiä (Hovinen+Niemi ja miksei myös kohta Kuuselakin). Ai niin, Nurminen varmaan puhunut Niemelle kaikki NHL-sopimuksetkin.

Se, että otat Latvalan mukaan tähän vinkumiseesi osoittaa vain typeryyttäsi. Latvala nousi jo kauan ennen Nurmisen mukaantuloa EHT-karkeloihin. Ikä, kokemus, esimerkillisyys, sopeutuminen pelitapaan. Hyviä arvoja nuorempien ja kokemattomien ympärillä. Ja yhä edelleen ollut EHT:llä maajoukkueen parhaimpia puolustajia jokaisella stintillään. Ja yhä edelleen kuuluu vinkumista. Mitä sen pitäisi sitten tehdä kun ei ikinä kelpaa?

Ja nythän se puhui vanhan suojattinsa Aaltosenkin mukaan karkeloihin. On se kova jätkä se Nurminen...
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Saattoi olla jotain annettavaa joskus muinoin, mutta ottaminen mukaan vielä tällä kaudella, kertoo kyllä aivan jostain muusta kuin Suomen maajoukkueen edun ajamisesta.

Joskus kaudella 2009-2010 oli vielä annettavaa, kun Nurminen ei ollut kuvioissa, mutta vuonna 2010 kun Nurminen oli kuvioissa, ei ollut annettavaa ja oli säälistä mukana? Kerää itsesi, katkeruutesi on jo nähty. Oli annettavaa tai ei, Nurmiseen tämä ei liity mitenkään.

Hoviseen voi Nurmisella jokin sana ollakin, mutta haluaisin nähdä sen kaverin, jonka mielestä Hovisen taso ei riitä valmistelevalle leirille, jossa on mukana Pukkaa, Uusitaloja ja kumppaneita.

Edit: Jos katkeruudeltasi ehdit katsoa syksyn EHT:ta, huomasit Latvalan olevan puolustuksen parhaimmistoa. Miten siinä nyt niin kävi, että 40v pappa kyykytti taas nuorempiaan?
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Huh, pian joku kirjoittaa varmaan tänne, että Jere Karalahti pääsee MM-kisoihin ainoastaan siksi, että Petri Matikainen on Leijonien kakkosvalmentaja ja Bluesin päävalmentaja kaudella 2010-11 ja Karalahti pelaa kaudella 2010-11 Bluesisssa.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Anna nyt suora linkki MTV3:n juttuun, että Lehkosen kanssa neuvotellaan, sillä minä en tätä löydä.

Mitä hittoa minä olen eilen krapulapäissäni etsinyt? Puhe taisi olla koko ajan vain ja ainoastaan tästä videosta:

http://www.katsomo.fi/?progId=33516&itemId=22576

Linkki vie katsomo.fi:n videoon Tulosruudusta 1.3.2010.

Nyt tähän tarvitaan kolmannen osapuolen mielipide. Onko tämä todiste siitä, että Lehkosen jatkosopimus oli jo käytännössä varma juttu? Onko tämä todiste siitä, että tuossa vaiheessa oli harkinnassa ainoastaan porukan lisääminen valmennusryhmään?

Vilahtaako Timo Kunnarin takana ulkoavaruuden olio? Pystyinkö kirjoittamaan ilman kirjoitusvirheitä, vaikka kädet tärisee vieläkin viikonlopusta? Onko Urheilulehti kerrankin oikeassa? Lääkkeet? Ei, kyllä.

Edit. Kirjoitusvirheitä prkle...
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Huh, pian joku kirjoittaa varmaan tänne, että Jere Karalahti pääsee MM-kisoihin ainoastaan siksi, että Petri Matikainen on Leijonien kakkosvalmentaja ja Bluesin päävalmentaja kaudella 2010-11 ja Karalahti pelaa kaudella 2010-11 Bluesisssa.

Jere Karalahti on tällä hetkellä SM-liigassa johtava kiekkontrollipelaaja omassa päässä. Jere osaa tehdä oikeita ratkaisuja nopeiden, puolinopeiden ja H+V+P lähtöjen suhteen parhaiten SM-liigassa. Matikaisella ovat omat kiistattomat ansionsa siihen, että Jere pelaa Suomen maajoukkueen käytössä olevaa "meidän peliä" Suomen SM-liigapuolustajista tällä hetkellä parhaiten. Finaalipelit osoittavat lopullisesti Jeren suuruuden. Itse olen luottavainen sen suhteen, että Jere pelaa itsensä maajoukkueeseen. KIekkokontrollipelaamisessa voi nopeuspuutteen korvata hyvällä sijoittumisella ja se Jerellä on huippuominaisuus.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kilpeläisellä kaikilla mittareilla vahvempi kausi takana kuin Hovisella. Ei tarkoita, että olisin vinkumassa Kilpeläistä valmistelevalle leirille. Osoitus vaan siitä, millä perusteilla pelaajia mukana roikotetaan.

Kilpeläisellä oli hyvä kausi SM-liigan runkosarjan kakkosen maalilla. Hänet olisi hyvin voinut ottaa mukaan, ei siinä mitään. Hovinen oli vastaavasti liigan huonoimman joukkueen ylivoimaisesti tärkein ja paras pelaaja, jolloin tilastot eivät ole vertailukelpoisia. Lisäksi Hovinen on nuori ja näitä nuoria on ollut tapana ottaa mukaan haistelemaan tunnelmaa. Ei mikään ainutkertainen tapaus, eikä tarkoita Nurmisen puolueellisuutta.

Se, että vedät Uusitalon ja Pukan samaan lauseeseen, kertoo aika paljon sinun ajattelustasi. Uusitalon mukana oleminen tähän asti oli perusteltua. Puolustajien pistepörssin voittaja ja pakkien tehotilastossa sijalla viisi.

Käytin "toejoen veikosmia" keskustelutapanani. Uusitalo oli mukana mm. samassa EHT-turnauksessa haukkumasi Latvalan kanssa. Sen verran voin analysoida peliesityksiä, ettei ikä ainakaan tarkoittanut heikompia peliesityksiä tuossa turnauksessa.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Minä tukeudun edelleen Kalervo Kummolan sanomisiin olympiakisojen ja Mm-kisojen jälkeen. Kummola antoi koko kaudelle hyvän arvosanan ja kertoi koko valmennusryhmän jatkavan kotikisoihin saakka.

Ja näinhän sitten tietenkin kävi, kun ihan ite Kalekin niin sanoi... Eiku.

Timo Lehkosta alkaa oikeasti käydä sääliksi. Ihan hyvä jätkä, mutta oli ihan väärässä paikassa ja liian isoissa saappaissa - ja kuten Jalonenkaan, ei todellakaan ansaitse näitä tukijoitaan. Mutta mitäs: lanka lyhenee päävalmentajallakin yhä vauhdikkaammin sitä mukaa, kun sivuraiteeltakin jo tippuneet perässähiihtäjät tunkevat lipomaan perstuntumaan.

Kannattaisiko kuitenkin tavoitella menestystä jollain sellaisella valmentajalla, jolla on muutakin annettavaa kuin henkilökohtainen missio Euroopan sarjojen ylivertaisuudesta verrattuna NHL:ään?

Tympii myös ihan oikeasti edes osittain allekirjoittaa tämä, mutta minkä teet.
 
Viimeksi muokattu:

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ja kaikkialla muualla, paitsi ehkä Lahdessa, ymmärretään Hovisen roikkuvan mukana vain kansainvälisen näkyvyyden saamiseksi. Ei siksi, että hänellä olisi maajoukkueessa jotain annettavaa.

Hovinen on sen vuoksi mukana, että hän on SM-liigan paras maalivahti.

Kansainvälistä näkyvyyttä Hoviselle ei tarvitse antaa, sillä se olisi paha isku tulevan kauden Pelicansille, jos Hovinen häipyisi leveämmän leivän ääreen. Yhtä hyvää veskaria ei saataisi mistään. Tietenkin kaverille on annettava mahdollisuus edetä uralla, jos tilanne niin etenee.

Täällä toivotaan kädet ristissä, että Hovista ei päästetä kentälle Saksa-otteluissakaan, sillä Niko pyyhkii varsinkin Lassilalla lattiaa. Siinä tulisi sitä kansainvälistä näkyvyyttä lisää ja KHL/NHL pelko kasvaisi. Toki Hovisen taidot tunnetaan jo ilman mitään huuhaa-maaottelujakin, mutta se olisi turhan hyvää mainosta, jos MM-miehistöön murtautuisi.
 

BaronFIN

Jäsen
Milläs muskeleilla Hovinen muuten voitti IS-tähtikisan? Vaikka pelasikin liigan huonoimman joukkueen maalivahtina ja oli varmasti "työllistetyin" vahti kauden aikana, niin ei kait täysin lahjaton ja tuurilla torjuva voi tuota kisaa nimiinsä poimia?

Mutta turhahan tästä on väitellä... Hovinen on ottanut viimeisen kahden vuoden aikana aivan älyttömiä kehitysaskelia eteenpäin. Itse toivon ettei miehelle annettaisi enää yhtään näyttöpaikkaa kansainvälisissä peleissä, koska muuten huomaamme Lahdessa olevamme kusessa ilman ykköstä. Tosin uskon Nurmisen tekevän Kuuselastakin tekijämiehen seuraavan vuoden / kahden aikana.

Kuten aiemmin sanottua: liigan paras maalivahtivalmentaja. Piste.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tosin uskon Nurmisen tekevän Kuuselastakin tekijämiehen seuraavan vuoden / kahden aikana.

Kuten aiemmin sanottua: liigan paras maalivahtivalmentaja. Piste.

Ei nyt pistetä pistettä ihan vielä. Nurminen on hyvä maalivahtivalmentaja, mutta paras? Eiköhän se parhaan titteli vaadi vähän enemmän näyttöjä, kuten vaikkapa TuTo-lähtöisen, nykyisin paikalliskilpailijan palveluksessa toimivan Urpo Ylösen näytöt. Ainakin jos mittarina käyttää sitä, kuinka tolkuttoman monta veskaria on Upin oppien avulla ponnistanut aivan maailman kirkkaimmalle huipulle.

Hyvin veti Upi pelaajanakin, TuTosta aina suoraan MM-kisoihin. SM-sarjassa oli erityisesti 1970 hyvä vuosi. TuTolle pronssia Upin ollessa SM-sarjan paras veskari, sitten valinta all stars -joukkueeseen ja MM-kisoihin ja siellä valinta kisojen parhaaksi maalivahdiksi ohi kaiken maailman neuvostoliittolaisten, vaikkei Suomi tuolloin luonnollisestikaan mitalia saanut. Kuinka usein nykyisin valitaan MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi veskari, jonka joukkue ei ole mitaleilla?

No, se offtopicista. Toki on syytä toivoa, että Upinkin työlle löytyy jatkaja vaikka Nupesta, ja toivottavasti Hovinenkin vielä NHL-jäille murtautuu. Hyviä suomalaisia maalivahtivalmentajia ei ole koskaan liikaa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Pääasia, että maajoukkueen valmennusryhmässä on edelleen yksi entinen maalivahti ja osaava mv-valmentaja, työnäytteenä Antti Niemi Pelicansista Stanley Cup-voittajaksi ja sieltä San Joseen, jossa huippudiili neljäksi vuodeksi eteenpäin.

Urpo Ylönen on tietysti kaikkien aikojen #1 mv-valmentaja Suomessa ja ketutti jo pelaajanakin teinipoika Johannesta, kun torjui joskus 70-luvulla HIFK:n nurin playoffeissa TPS:n maalissa. Ketutti siksi, että oli niin hyvä maalivahti, ei muuten.
 

Jasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jukka Jalonen ei ole saanut toistaiseksi vielä mitään aikaiseksi puikoissa ollessaan. Suomen peli on mennyt todella kankeaksi, ei saada näyttävää ja iloista peliä edes Latvian B-maajoukkuetta vastaan. Kahdet edelliset mm-kisat olivat surkeaa katsottavaa. Näinköhän mitään muutosta tapahtuu tänäkään vuonna?

Pelaajisto: Jalonen on onnistunut suututtamaan useat pelaajat ja näin ollen Suomi ei saa vahvistuksia rapakon takaa riittävästi. Valinnat ovat muutenkin olleet floppeja. Nähdäänköhän Santalakin vielä Tsekin EHT:lla?
(Santala on muuten ollut tehokas. MM-kisoissa 21 ottelussa 0+1)

Olympialaisista saatiin pelaajien henkilökohtaisella taidolla pronssit kaulaan. Miehellä ei ole minkäänlaisia meriittejä, ei valmentaja- eikä pelaajauralta.

Alkaa olla Jalosella viimeset näyttöpaikat, eihän me tälläsellä pelillä voida lähteä kotikisoihin?
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Alkaa olla Jalosella viimeset näyttöpaikat, eihän me tälläsellä pelillä voida lähteä kotikisoihin?

Ei voida, mutta Kummola päättää ja muut spekuloi, joten saa nähdä mitä tapahtuu Slovakian MM-kisojen jälkeen.

Jukka Jalonen pelastaa viimeisen sopimuskautensa Leijonissa päävalmentajana, voittamalla mitalin päävalmentajana Slovakiassa, tuskin muuten. Pian 3 vuotta päävalmentajana ja näytöt ovat ohuet menestyksen ja Leijonien peliesitysten jäällä kanssa, poislukien sattumapronssi Vancouverin Olympiakisoissa, joka oli hieno menestystarina, en kiellä.

Vancouverin pronssi kruunasi tosin enemmän Ville Peltosen, Jere Lehtisen ja Saku Koivun peliuran ikiaikaisten kansainvälisen jääkiekon legendojen ryhmään, kun nuo kolme voittivat Vancouverissa neljännen Olympiamitalinsa kuin nostivat Jukka Jalosen uraa ylöspäin.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Kultamitalilla Jukka Jalonen nostaisi itsensä Suomen kaikkien aikojen jääkiekkovalmentajaksi. Toki on siellä suurten joukossa jo nyt olympiamitalillaan tähän astisen jääkiekkohistorian kovimmassa turnauksessa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kultamitalilla Jukka Jalonen nostaisi itsensä Suomen kaikkien aikojen jääkiekkovalmentajaksi. Toki on siellä suurten joukossa jo nyt olympiamitalillaan tähän astisen jääkiekkohistorian kovimmassa turnauksessa.

En kiellä asiaa, mutta voitetaan nyt sitten se kultamitali Slovakiassa.

Jalonen laittoi jo narun kaulaansa, kun tiputti jo Brnon EHT-porukasta ulos Teemu Pulkkisen. Nyt ei Jaloselle jää enää edes "ajetaan nuoria"-sisään korttia ja jos Suomi tippuu puolivälierissä ulos Slovakian MM-kisoissa tai jää neljänneksi, niin kenkää tulee Kummolalta, uskoisin. Tämä on se kääntöpuoli, tuuski, jota en toivo, koska olen aina suuri Leijona-kannattaja ja siihen ei vaikuta se asia kuka on töissä maajoukkueen päävalmentajana tai lääkärinä, kenties "kurrina" tai "jutina". Toivon ja odotan aina Leijonilta mitalia isoista kisoista ja muu on epäonnistumista menestyksen osalta.
 

Andrew

Jäsen
Kuka tietää mutta olisikohan Jukka Jalosella oikeasti potkujen uhka pääkopassa, jos mitalia ei tule Slovakian kisoista. Sitä on täällä jatkoajassa paljon spekuloitu.

Nyt jo kun katsoo noita Ruotsin, Tshekin, Venäjän joukkueita ja minkälainen joukkue Kanadalle tuleekaan.... niin aika vaikea nähdä Suomea mitalipeleissä, kun NHL:stä tuskin on tänä vuonna tulossa paljoa apuja.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Kuka tietää mutta olisikohan Jukka Jalosella oikeasti potkujen uhka pääkopassa, jos mitalia ei tule Slovakian kisoista. Sitä on täällä jatkoajassa paljon spekuloitu.

Tämä spekulointi lähti siitä, kun Petteri Sihvonen meni analyysivideossaan toteamaan, että "tulos tai ulos". Eli ei totuuspohjaa.

Vähän kyllä epäilyttää ennen EHT:tä. Tällä kaudella viimeksi Karjalaturnauksessa pelattiin hyvin joukkueena ja sekin voitettiin vain juuri ja juuri. Siis ensimmäisessä EHT:ssa pelattiin voittavan näköistä lätkää viimeksi. Ei lupaa hyvää, mutta sentään pelaajalista on kunnossa nyt.
 

heskey #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, NyR 95-99
Kuka tietää mutta olisikohan Jukka Jalosella oikeasti potkujen uhka pääkopassa, jos mitalia ei tule Slovakian kisoista. Sitä on täällä jatkoajassa paljon spekuloitu.

Nyt jo kun katsoo noita Ruotsin, Tshekin, Venäjän joukkueita ja minkälainen joukkue Kanadalle tuleekaan.... niin aika vaikea nähdä Suomea mitalipeleissä, kun NHL:stä tuskin on tänä vuonna tulossa paljoa apuja.

Ei Ruotsilla mikään liian hyvä ryhmä vielä ole. Maalivahdit ovat itselleni ainakin pieni kysymysmerkki (Fasth, Nilsson), Lundqvistia odotellessa... Kanada (kaikki) ja Tsekki (Elias, Havlat, Zidlicky, Pavelec, Michalek, Jagr) ovat nyt paperilla niitä vahvimpia suosikkeja. Venäjä on vielä iso kysymysmerkki.

Mikko Koivu, Tuomo Ruutu, Niko Kapanen, Sami Lepistö (Miettinen?, JJ?).. jos Kari Lehtonen/Tuukka Rask tulee vielä maaliin eikä mitalia tule/ei päästä mitalipeleihin niin kyllä mielestäni Jaloselle voisi näyttää ihan suoraa ovea. Varsinkin jos NHL:stä tulee ensimmäisen kierroksen jälkeen vielä Filppulaa/Korpikoskea/Bergenheimia/ AHL:stä Hartikaista.

Lievänä offina voisin vielä ruikuttaa että Pulkkisen jättäminen EHT-joukkueen ulkopuolelle oli kyllä niin väärä ratkaisu. Vertailukohteena 2.ketjussa pelannut ylistämäni Janne Lahti, mitä hän teki Saksa-otteluissa ansaitakseen paikkansa EHT:lle? Ei mitään. 19-vuotias Teemu Pulkkinen, mitä hän teki Saksa-otteluissa, kaksi maalia ensimmäisissä maajoukkuepeleissään kolmosketjun roolissa.
Oksettaa suorastaan tuo "vedetään varman päälle"-tyyli noissa valinnoissa. Korjaan sanojani jos Pulkkisella oikeasti oli joku syy olla poissa, esim. loukkaantuminen tai perhesyyt.
Nimimerkki St_Patrick #16 totesi varsin osuvasti:
Esim. Ruotsi valitsi viime vuonna kisoihin mukaan Magnus Pääjärven (synt. -91), joka ei nyt mitenkään varsinaisesti ollut häikäissyt elitserienissä (49 ott, 12+17=29) vaikka toki hyvin pelasi ja kisoissa kaveri teki sitten 5+4 ja valittiin all starsiin. Nuoret usein pelaavat tuossa iässä ilman sen suurempia paineita ja kehittyvät huimin askelin kovalla itseluottamuksella. Suomessa sen sijaan pidetään rimaa hirveän korkealla jopa jonnekin EHT:lle ja sielläkin painotetaan kokemuksen merkitystä.
Tämä on kyllä valitettavan totta. Jäädään toivomaan että Granlund pääsee kisoihin.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Kyllähän Jukalle täytyy kenkää antaa, mikäli Suomi jää puolivälieriin. Aikaa on ollut ja jos nyt käyrä kulkee laskusuuntaan niin ei se siitä enää Jukan johdolla nousekaan.

Muutenkin näitä Jukka Jalosen ratkaisuja on usein aika vaikea ymmärtää, kuten nyt Pulkkisen ulostamista joukkueesta. Kyllä nämä 'ihmetähdet' pitää olla kisoissa mukana siinä missä on kokeneitakin pelaajia. Oikea sekoitus nuoruutta ja kokemusta on yksi peruskivi pelikirjassa, jolla Leijonat voi maailmanmestaruuden voittaa.

Se on tulos tai ulos. Kyllä manttelinperijöitä riittää ja hyvä niin.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Jäädään toivomaan että Granlund pääsee kisoihin.

Josko Jalonen tiputti Pulkkisen saadakseen tilaa Granlundille? Toivossa on hyvä elää...

Kaikkia oikeutetusti ketuttaa Pulun (ja Donskoin ja Rajalan) tippuminen, mutta vielä on "parhaat" eli Granlund ja Hartikainen tiputtamatta.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kultamitalilla Jukka Jalonen nostaisi itsensä Suomen kaikkien aikojen jääkiekkovalmentajaksi. Toki on siellä suurten joukossa jo nyt olympiamitalillaan tähän astisen jääkiekkohistorian kovimmassa turnauksessa.

Ai, oliko Jalonen päävalmentajana jo 1998 Naganossa tai 2006 Torinossa? Nehän olivat ne kovimmat turnaukset. Tai millä mittapuulla tahansa vähintään yhtä kovat kuin 2010 turnauksessa.

Jos erotellaan Suomen "mitaliton kausi" (ennen 1988 Calgarya) ja "mitalillinen kausi" (Calgaryn jälkeen), niin kaikki sen jälkeiset päävalmentajat ovat mitalin tai muun kärkisijoituksen (World cupissahan ei jaeta periaatteessa kuin kultamitali) onnistuneet tuomaan. Siis kaikki valmentajat. Heidän joukossaan Jalonen on kaukana suurista. Suuria ovat Pena, Curre ja Erkka. Sen jälkeen Aravirta. Ja koska Vancouverinkin pronssi tuli lähinnä yksilösuorituksilla ja valmentajasta huolimatta, niin ei Jalosta liikaa kannata hehkuttaa.

MM-kulta olisi toki hieno juttu, katsotaan sen jälkeen Jalosen statusta uudestaan jos sellainen tulee. Sitä odotellessa...
 

Kibe91

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omasta mielestäni meillä on jalkeilla erittäin kilpailukykyinen joukkue. Meiltä löytyy huippuveskarit (Vehanen,Bäckström ja Lehtonen) Lehtosen osallistumisesta en ole varma, mutta kaksi ensimmäistä maalivahtia ovat tulossa. Kolmanneksi veskariksi ottaisin nuoren Hovisen, joka löytää itsensä parin vuoden päästä rapakon takaa.

Puolustus on selkeesti tasaisempi, kuin viimekaudella. Mutta tänä vuonna meiltä puuttuu kiekolliset liiderit, kun vatanen ja nummelin jäivät pois turnauksesta. Tottakai se tulee varmasti näkymään jollain tavalla, mutta niskala pystyy paikkaamaan ainakin jotenkin numpan jättämän aukon. Suomen selkeä etu mielestäni on, että meillä on kaksi pakkiaparia, jotka pelaavat samassa seurajoukkueessa (Puistola - Hietanen & Kukkonen - Niskala).

Hyökkäyskalusto näyttää kans erittäin hyvältä. On helpompi seurata kisoja, kun ykköskentästä löytyy tutkapari Ruutu - Koivu. Mikäli vielä jokinen saadaan raahattua slovakiaan, niin meillä on valmis ykköskenttä. Mielenkiintosin kohta on varmasti, miten muotoutuu kakkoskenttä. Tähän kenttään on tyrkyllä paljon laitureita ja uskon että Immonen tulee johtaa tätä kenttää. Tyrkyllä siis ovat ainakin nämä miehet = (Puustinen,Pesonen,Peltonen,Granlund,Lahti,Aaltonen,Lehterä). Vaikka pesonen ja puustinen on pelannu loistavasti immosen kanssa, niin en jaksa siltikään uskoa että heistä molemmat löytyisivät kakkoskentästä.
Kolmoskenttä (energiakenttä) on minun papereissa aika selkee. Aaltonen - Kapanen - Pihlström/Pesonen/Joensuu. Vahvin ehdokas noista kolmesta on tällä hetkellä varmaan Joensuu. Neloskenttä olisi kuuluisa palokunta/puolustuskenttä Komarov - Wirtanen - Pihlström/Pyörälä


1.Ruutu - Koivu - Jokinen/Lahti
Karalahti - Lepistö

2. Granlund - Immonen - Peltonen
Kukkonen - Niskala

3. Aaltonen - Kapanen - Pesonen
Puistola - Hietanen

4. Komarov - Wirtanen - Pihlström
Salmela - Väänänen

Vehanen
Bäckström/Lehtonen
Hovinen
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kibe91: eikös nuo ketjurosterit ja muut kannata pistää jompaan kumpaan ajankohtaiseen Leijona-ketjuun, eli joko MM-kisaosion Suomi-ketjuun tai sitten maajoukkueosion "Leijonat ennen Slovakiaa"-ketjuun?

Noin yksityiskohtaiset rosteri(fantasia)t ja pohdinnat menevät vähän hukkaan ketjussa, joka käsittelee yleisemmin Jukka Jalosen Suomea.

Sinänsä itse ketjupohdinnat olivat ihan hyvin perusteltuja.
 

Kibe91

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kibe91: eikös nuo ketjurosterit ja muut kannata pistää jompaan kumpaan ajankohtaiseen Leijona-ketjuun, eli joko MM-kisaosion Suomi-ketjuun tai sitten maajoukkueosion "Leijonat ennen Slovakiaa"-ketjuun?

Noin yksityiskohtaiset rosteri(fantasia)t ja pohdinnat menevät vähän hukkaan ketjussa, joka käsittelee yleisemmin Jukka Jalosen Suomea.

Sinänsä itse ketjupohdinnat olivat ihan hyvin perusteltuja.

Joo nytten sattui minun kämmi. Pahoittelen!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös