Jukka Jalosen Suomi

  • 743 872
  • 2 867

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Voisitko vastata kysymykseen, mikä on lähteesi tälle tarinalle?

Iltalehti/Sami Pilvinen 2.3.2010. Siis tarinani on otettu sanasta sanaan Pilvisen tekemästä jutusta siihen saakka, kun alkoi tulla mutkia Kummolan suunnitelmille Dufvan kerrottua, että lopettaa maajoukkuvalmennuksen. Timo Lehkonen kertoi vielä kevään 2010 MM-kisojen aikana olevansa kiinnostunut jatkamaan maajoukkueessa (lähde YLE:n sivut). Lehkonen ja Jääkiekkoliitto kävivät neuvottelut Lehkosen jatkosta, mutta ne kariutuivat syistä, joista minulla ei ole tietoa.

Minun tietoni mukaan Kummola oli halunnut vaihtaa koko valmennusryhmän Jalosta lukuunottamatta, koska varsinkin Lehkosen puolustajien peluuttaminen oli ammattitaidotonta. Ja se on Pasi Nurminen, ei Räsänen.

Onko sinulla antaa lähdettä tiedollesi siitä, että Kummola halusi vaihtaa koko valmennusryhmän? Väite on erittäin kova ja se koskee monen ihmisen yksityisyyttä. Tämä väitteesi lähenee vakavuudessaan erään toisen nimimerkin väitettä siitä, että Timo Lehkonen olisi saanut potkut maajoukkueen valmennustehtävistä. Tämä meneillään oleva keskustelu, johon sinäkin taas laitoit lusikkasi soppaan, lähti aikoinaan tuosta väitteestä, että Timo Lehkonen olisi saanut potkut työstään Jääkiekkoliitosta.
 
Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Jukka Jalosen aikana on ollut poikkeuksellista se, että Leijonat ei ole arvokisoissa voittanut juuri kertaakaan ennalta materiaaliltaan kovempaa porukkaa. Vancouverissa Suomen ns. isot voitot tulivat Tshekistä ja Slovakiasta, joita molempia voidaan pitää hitusen heikompana tai samanveikkaisena Suomen kanssa. Viime MM-kisoissa Suomi ei ottanut yhtään isompaa voittoa (USA ja Slovakia olivat noissa kisoissa heikoilla materiaaleilla liikkeellä) ja 2009 kisoissa saldo ei ole myöskään kovin kaksinen. Tosin silloin Suomi voitti Tshekin ja rankkareilla Kanadan, jota nyt voidaan tietysti pitää kovempana voittona. Tosin tämä ei tapahtunut pudotuspelivaiheessa.

Westerlundin, Summasen ja Aravirran aikana Suomi otti useissa kisoissa voittoja etukäteen vahvemmista maista. Voisitko kertoa meille, siffa, miksei Suomi enää kykene moiseen? Vancouver oli raju esimerkki tästä, kun Ruotsi ja USA murkasi Suomen totaalisesti.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Onko sinulla antaa lähdettä tiedollesi siitä, että Kummola halusi vaihtaa koko valmennusryhmän? Väite on erittäin kova ja se koskee monen ihmisen yksityisyyttä. Tämä väitteesi lähenee vakavuudessaan erään toisen nimimerkin väitettä siitä, että Timo Lehkonen olisi saanut potkut maajoukkueen valmennustehtävistä. Tämä meneillään oleva keskustelu, johon sinäkin taas laitoit lusikkasi soppaan, lähti aikoinaan tuosta väitteestä, että Timo Lehkonen olisi saanut potkut työstään Jääkiekkoliitosta.

Lähteeni on kahvipöytäkeskustelu Porin Tiiliruukin Nesteen asemalla. Pöydässä oli useita porilaisia jääkiekkovaikuttajia. Väitteeni ei ole mitenkään kova ja lähde on yhtä hyvä kuin sinunkin, huhujahan me molemmat kerromme.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Lähteeni on kahvipöytäkeskustelu Porin Tiiliruukin Nesteen asemalla. Pöydässä oli useita porilaisia jääkiekkovaikuttajia. Väitteeni ei ole mitenkään kova ja lähde on yhtä hyvä kuin sinunkin, huhujahan me molemmat kerromme.

Kyllä minä tiesin jo vanhastaan, että mitään todellisia lähteitä sinulla ei järjettömiin väitteisiisi jälleenkään ollut. Näinhän sinä heität täällä huulta ja sitten pistät sen leikkisästi huumorin piikkiin kerta toisensa jälkeen. Se on tosiasia, että Kummola ei halunnut vaihtaa Suomen valmennuskolmikkoa eika myöskään siirtää Jari Kurria sivuun. Kummola halusi Vancouverin jälkeen täydentää Suomen valmennusta niinkuin siitä kirjoitin ja ilmoitin myös yhden lähteen tiedolleni. Asiasta käytiin keskustelua muissakin medioissa kuin vain Iltalehdessä. Kerro yksikin vakavasti otettava porilainen jääkiekkovaikuttaja, joka oli kanssasi samaa mieltä siitä, että Kummola halusi vaihtaa koko valmennusryhmän Jalosta lukuunottamatta Vancouverin jälkeen. Suomihan oli saavuttanut juuri Vancouverista parhaana eurooppalaisena joukkueena mitalin.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Westerlundin, Summasen ja Aravirran aikana Suomi otti useissa kisoissa voittoja etukäteen vahvemmista maista. Voisitko kertoa meille, siffa, miksei Suomi enää kykene moiseen? Vancouver oli raju esimerkki tästä, kun Ruotsi ja USA murkasi Suomen totaalisesti.

Aravirran, Summasen ja Westerlundin ajat olivat menestyksiä suomalaiselle jääkiekolle. Nyt on keskusteltu Vancouverista ja sieltä Suomi toi Jukka Jalosen johdolla hienosti pronssia. Ruotsi hävisi Slovakialle loistavalla pelaajamateriaalillaan ja huippuvalmennuksellaan silloin, kun kovat pelit alkoivat. Suomi meni mitalipeleihin voittamalla Tshekin, joka oli voittanut Slovakian alkusarjassa. Ei Ruotsia voitettu olympiakisoissa muuten kuin erittäin laadukkaan pelaajamateriaalin ja valmennuksen voimin. Slovakian joukkue koostui NHL:n huippunimistä, jotka miehittivät myös Vancouverin pistepörsiin kaksi kärkisijaa (Pavol Demitra ja Marian Hossa). Kahdenkymmenen joukkoon selvisivät Slovakialta vielä Michal Handzus, Richard Zednik ja Marion Gaborik. NHL:n ja maailman huippupakit Lubomir Visnovsky ja Zdeno Chara urakoivat Slovakian takalinjoilla. Vancouverissa 20 parhaan pistemiehen joukkoon pääsi 10 kanadalaista, 5 slovakkia, kaksi jenkkiä, yksi suomalainen, yksi venäläinen ja yksi ruotsalainen pelaaja. Suomi voitti pronssiottelussa Slovakian, minkä arvostan yhdeksi suomalaisen jääkiekkohistorian suurvoitoksi, koska vastus oli kiistatta maailman huippuluokkaa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä minä tiesin jo vanhastaan, että mitään todellisia lähteitä sinulla ei järjettömiin väitteisiisi jälleenkään ollut. Näinhän sinä heität täällä huulta ja sitten pistät sen leikkisästi huumorin piikkiin kerta toisensa jälkeen. Se on tosiasia, että Kummola ei halunnut vaihtaa Suomen valmennuskolmikkoa eika myöskään siirtää Jari Kurria sivuun. Kummola halusi Vancouverin jälkeen täydentää Suomen valmennusta niinkuin siitä kirjoitin ja ilmoitin myös yhden lähteen tiedolleni. Asiasta käytiin keskustelua muissakin medioissa kuin vain Iltalehdessä. Kerro yksikin vakavasti otettava porilainen jääkiekkovaikuttaja, joka oli kanssasi samaa mieltä siitä, että Kummola halusi vaihtaa koko valmennusryhmän Jalosta lukuunottamatta Vancouverin jälkeen. Suomihan oli saavuttanut juuri Vancouverista parhaana eurooppalaisena joukkueena mitalin.

Mistä sinä tiedät keitä siinä pöydässä istui? Sinä käytät lähteenä tässä tapauksessa lehtijuttua, mutta samaan aikaan väheksyt Avun ja iltapäivälehtien juttuja koskien Jalosen auktoriteettiongelmia, en oikein ymmärrä tätä logiikkaa. Onko toinen toimittaja luotettavampi kuin toinen?
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Mistä sinä tiedät keitä siinä pöydässä istui? Sinä käytät lähteenä tässä tapauksessa lehtijuttua, mutta samaan aikaan väheksyt Avun ja iltapäivälehtien juttuja koskien Jalosen auktoriteettiongelmia, en oikein ymmärrä tätä logiikkaa. Onko toinen toimittaja luotettavampi kuin toinen?

Sinun kannattaisi seurata näitä keskusteluja. Minä olen laittanut täällä vastatusten ko. lehtien toimittajien jutut ja niiden perusteella tehdyt kysymykset Jukka Jaloselle. Käy tutustumassa, niin toteat, että kysymysten väitteiden ja Jukka Jalosen vastausten välillä on ristiriita. Vesa Rantanen kirjoitti (IS 26.2.2010) Suomen edettyä mitalipeleihin puolivälieräotteluvoitolla 2-0 Tshekistä, että Jukka Jalosen valmentaminen perustuu lopulta yhteen asiaan; rehellisyyteen. Hän on kryptisten ja erilaisia naiiveja mediapelejä pelanneiden päävalmentajien jälkeen suorin ja rehellisin mies tällä postilla.

Sami Pilvisen juttua (IL 2.3.2010) Kummolan aikeista vahvistaa Leijonien valmennusryhmää en ole nähnyt toistaiseksi muiden kuin sinun asettaneen kyseenalaiseksi. Eiköhän sama uutinen löydy sieltä porilaislehtienkin sivuilta noina aikoina?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sinun kannattaisi seurata näitä keskusteluja. Minä olen laittanut täällä vastatusten ko. lehtien toimittajien jutut ja niiden perusteella tehdyt kysymykset Jukka Jaloselle. Käy tutustumassa, niin toteat, että kysymysten väitteiden ja Jukka Jalosen vastausten välillä on ristiriita. Vesa Rantanen kirjoitti (IS 26.2.2010) Suomen edettyä mitalipeleihin puolivälieräotteluvoitolla 2-0 Tshekistä, että Jukka Jalosen valmentaminen perustuu lopulta yhteen asiaan; rehellisyyteen. Hän on kryptisten ja erilaisia naiiveja mediapelejä pelanneiden päävalmentajien jälkeen suorin ja rehellisin mies tällä postilla...

Niin, mitä tämä nyt todistaa? Jos sinulla ei ole toimittajia (toisen käden lähteitä) parempia lähteitä, niin minä uskon ennemmin kahvipöydässä istuneisiin osaajiin.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Niin, mitä tämä nyt todistaa? Jos sinulla ei ole toimittajia (toisen käden lähteitä) parempia lähteitä, niin minä uskon ennemmin kahvipöydässä istuneisiin osaajiin.

Uskotko sitten, jos näet ja kuulet Kalervo Kummolan sanovan mtv3.fi Katsomon lähetyksessä 1.3.2010, että perusajatus on, että tällä samalla porukalla mennään omiin kisoihin 2012 saakka. Kummolalle täytenä yllätyksenä Risto Dufva ilmoitti jättävänsä maajoukkuetehtävät MM-kisojen jälkeen. Kummola kertoo asiasta mtv3.fi Katsomon lähetyksessä kevään 2010 MM-kisojen jälkeen, että Risto Dufvalle etsitään seuraajaa ja siitä ilmoitetaan juhannukseen mennessä. MTV3:n jutussa on kirjoitettu, että Timo Lehkonen jatkaa apuvalmentajana.

Kummola on samoilla linjoilla kanssani, kun antoi kaudesta 2009-2010 Suomen maajoukkueelle ensin arvosanaksi 9-, mutta tappio RL-kisan jälkeen tulevalle maailmanmestarille MM-kisoissa pudotti sitten rautakanslerin arvosanaksi 8,5. Vanvouverin pronssin arvon Kummola tietää ja niinpä hän päätti jo hyvissä ajoin, että koko valmennuskolmikko jatkaa kotikisoihin 2012 saakka. Tämäkin on nähtävissä ja kuunneltavissa mtv3.fi lähetyksissä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Uskotko sitten, jos näet ja kuulet Kalervo Kummolan sanovan mtv3.fi Katsomon lähetyksessä 1.3.2010, että perusajatus on, että tällä samalla porukalla mennään omiin kisoihin 2012 saakka. Kummolalle täytenä yllätyksenä Risto Dufva ilmoitti jättävänsä maajoukkuetehtävät MM-kisojen jälkeen. Kummola kertoo asiasta mtv3.fi Katsomon lähetyksessä kevään 2010 MM-kisojen jälkeen, että Risto Dufvalle etsitään seuraajaa ja siitä ilmoitetaan juhannukseen mennessä. MTV3:n jutussa on kirjoitettu, että Timo Lehkonen jatkaa apuvalmentajana...

Edelleen sinä nojaudut mediaan lähteenä eli sinulla ei ole ensikäden lähdettä. Iltalehti, MTV3, Apu jne. ovat yhtä uskottavia lähteitä, älä siis väheksy Avun jääkiekkojuttuja.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Edelleen sinä nojaudut mediaan lähteenä eli sinulla ei ole ensikäden lähdettä. Iltalehti, MTV3, Apu jne. ovat yhtä uskottavia lähteitä, älä siis väheksy Avun jääkiekkojuttuja.

Älä väheksy sitä, kun Kalervo Kummola näkyy ja puhuu itse lähetyksessä. Minä pidän sitä ensi käden tietona, jos mitä. Lisäksi Kalervo Kummola piti Vancouverin jälkeen virallisen tiedotustilaisuuden medialle. Suomen jääkiekkomedia välitti sitten Kummolan sanomiset Suomen kansalle. Siinä on vissi ero siihen, kun soitetaan nimettömille, kokeneille pelaajille ja tehdään kysymyssarja sen perusteella Jukka Jaloselle ja Jalonen tyrmää monet väitteet perättöminä vastauksissaan. Yhtään pelaajaa ei ole tullut omilla kasvoillaan ketomaan, että nuo iltapäivälehtien jutut olisivat pitäneet paikkansa.

Mutta, jos kerran siellä Porissa jääkiekon asiantuntijat ovat kertoneet sinulle asiat toisin kuin, miten ne Kalervo Kummola itse kertoo, niin onhan sinun uskottava idoleitasi Kummolan sanomisista ennemmin kuin Kummolan omiin jutteluihin mtv3.fi Katsomon lähetyksissä. Onko se sitten osa sitä kuuluisaa porilaista hulluutta?:)
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Mutta, jos kerran siellä Porissa jääkiekon asiantuntijat ovat kertoneet sinulle asiat toisin kuin, miten ne Kalervo Kummola itse kertoo, niin onhan sinun uskottava idoleitasi Kummolan sanomisista ennemmin kuin Kummolan omiin jutteluihin mtv3.fi Katsomon lähetyksissä. Onko se sitten osa sitä kuuluisaa porilaista hulluutta?:)

Ei tämä mitään porilaista hulluutta ole, luottamusta taustatietoihin vain. Sinä siis uskot Kummolaan mediassa aina? Sitten sinä allekirjoitat myös Sheddenin palkkauksen?
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Lähde? = haluan linkin uutiseen, artikkeliin tai videoon uutislähetyksestä, jossa Kummola sanoo nämä asiat. Lähdettä kaipaan myös väitteellesi siitä, että Lehkosen kanssa edes neuvoteltiin. Et edelleenkään voi kertoa spekulaatioitasi ja analyysejasi totuuksina ilman kunnon perusteluja. Pelkkä pronssi ei riitä.

Oletko saanut riittävästi linkkejä, joita tässä kaipailet. Riittääkö sinulle Kummolan haastattelut olympiakisojen ja Mm-kisojen jälkeen? Ellet ole vielä tutustunut antamiini lehti- ja videolinkkeihin, niin käy ihmeessä tutustumassa noihin Kummolan haastatteluihin. Pelkkä pronssi riitti siihen, että Kummola päätti koko valmennusryhmän jatkavan kotikisoihin 2012 saakka. Se ei muutu Jukka Jalosen kohdalla miksikään, kävi tämän kevään MM-kisoissa kuinka hyvänsä. Etkö ollut todellakaan tietoinen näistä Kummolan päätöksistä, vaikka ne olivat kaikkien jääkiekosta vähänkään kiinnostuneiden kuultavissa ja nähtävissä viime kevään aikana?
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Niin tässä Iltalehden jutussa Kummola selvästi ilmoittaa ettei ole täysin tyytyväinen Leijonien valmennustiimiin:

Kummolalta erikoinen kommentti Leijonien valmennuksesta | Vancouver 2010 -olympialaiset | Iltalehti.fi

Ja Jukka Jalonen vastaa tässä jutussa:

Jukka Jalonen hämmästynyt Kummolan kommenteista | Jääkiekon MM 2010 | Iltalehti.fi

Sinällään kumma kommentti Kummolalta, kun Jalonen ryhmänsä oli juuri kommenttia ennen voittanut olympiapronssia ollen paras eurooppalainen joukkue.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Oletko saanut riittävästi linkkejä, joita tässä kaipailet. Riittääkö sinulle Kummolan haastattelut olympiakisojen ja Mm-kisojen jälkeen? Ellet ole vielä tutustunut antamiini lehti- ja videolinkkeihin, niin käy ihmeessä tutustumassa noihin Kummolan haastatteluihin. Pelkkä pronssi riitti siihen, että Kummola päätti koko valmennusryhmän jatkavan kotikisoihin 2012 saakka. Se ei muutu Jukka Jalosen kohdalla miksikään, kävi tämän kevään MM-kisoissa kuinka hyvänsä. Etkö ollut todellakaan tietoinen näistä Kummolan päätöksistä, vaikka ne olivat kaikkien jääkiekosta vähänkään kiinnostuneiden kuultavissa ja nähtävissä viime kevään aikana?

Missäs ne linkit on? Vai googlellako mun pitäisi nuo etsiä antamillasi päivämäärillä?

Anna nyt suora linkki MTV3:n juttuun, että Lehkosen kanssa neuvotellaan, sillä minä en tätä löydä. Yritin kyllä. Tiedäthän, linkki, jota voin klikata. Osoite, jonka voin kopsia osoitekenttään tai jotain vastaavaa. Jos kyseisessä jutussa Kummola itse on sanonut, että Lehkosen kanssa neuvotellaan, niin sitten katsotaan tarkemmin tätä asiaa. Vai onko jutussa maikkari automaattisesti todennut, että Lehkonen jatkaa, koska muuta tietoa ei annettu?

Kummolan katsomohaastatteluhomman olen kyllä nähnyt. Minun mielestäni jos olympiapronssin jälkeen Kummola kiiruhtaa sanomaan mediaan, että valmennusryhmään on tulossa muutoksia, niin se on joka tapauksessa epäluottamuslause Jalosen ryhmää kohtaan. Kummolan kiertelyn ja kaartelun, "perusajatus, että vanha tiimi jatkaa, mutta katsotaan nyt", "välttämättä ketään ei laiteta pois", "suottaapi olla" ja muun poliittisen jaarittelun voi tulkita jokainen keskenään ihan kuinka vain. Epäluottamuslause se on joka tapauksessa.

Ei Kummola sano suoraan esim. "lisään Kurrin ja pidän muut". Tässä asiassa jopa Kummolan haastattelu on ristiriitainen. Edelleenkin spekuloit ja nostat sen totuudeksi.

Ja jos nyt tosiaan ottaa pannuun se, että täällä useamman nimimerkin mielestä Jalonen pitäisi kenkiä jos ei tule mitalia edes kolmansista peräkkäisistä MM-kisoista, niin ei tätäkään asiaa ole Kummola suoraan sanonut tekevänsä.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Mutta nyt kun puhutaan logiikasta... Jos tosiaan Suomi voitti pronssin suurelta osin valmennustiimin ansiosta - tai niin kuin sinä sanot, ratkaiseva "ero oli valmennuksessa" - miksi heti olympialaisten jälkeen Kummola kertoi harkitsevansa valmennustiimiin muutosta ja lopulta Lehkonen erotettiin? Mikä oli syy potkuille? Siffan logiikalla Lehkoselle olisi pitänyt antaa palkankorotus.

Lehkonen erotettiin ja samaan aikaan lehdistö ja asiantuntijat moittivat Leijonien peliesityksiä ja erityisesti pakkien peluutusta, pukukopista tihkui huhuja huonosta johtamisesta ja Jalonen vieläkin selittelee, että kaikki ei mennyt nappiin kaikkien kanssa. Tämä kaikki on siis vain suurta sattumaa? Ei ihan se loogisin vaihtoehto.

Miksi Lehkonen erotettiin? Ja jos Siffa tosiaan aiot selittää tämän, vaadin, että laitat lähteet mukaan.

Näistä Keltaisen Jaffan tiedoista ja väitteistä, joihin ei ole tullut minkäänlaista linkkiä tai viitettä, lähti keskustelu Timo Lehkosen asemasta Suomen maajoukkueen valmennuksessa käyntiin. Toki täällä yksi nimimerkki, jota Keltainen Jaffa arvostaa, oli Keltaisen Jaffan linjoilla ja kirjoitti, että Timo Lehkosen tapauksessa oli kyse reaalimaailman potkuista.

Kuten aiemmin jo kirjoitin, väitteet ovat ovat erittäin kovia ja Timo Lehkosta syvästi loukkaavia siinä tapauksessa, että niillä ei olisikaan mitään totuuspohjaa. Kun tiedän minkätasoisesta yksilöön kohdistuvasta vakavasta väitteestä on ollut Keltaisen Jaffan esittämänä kyse, olen yrittänyt omalta osaltani kumota sen. Timo Lehkosta ei erotettu tehtävistään. Vancouverin kisojen jälkeen Kalervo Kummola ilmoitti, että hän harkitsee valmennusryhmän vahvistamista, mutta käy siitä ensin keskustelut Jukka Jalosen kanssa. Kummola ilmoitti jo tuolloin, että silloinen valmennuskolmikko jatkaa Suomen MM-kisoihin 2012 saakka. Viime kevään MM-kisojen jälkeen tiedettiin, että Risto Dufva ei tekisi uutta sopimusta Jääkiekkoliiton kanssa, vaikka Kummola oli ilmoittanut aiemmin, että koko valmennusryhmä jatkaa kotikisoihin saakka. Kummola kertoi linkittämissäni videopätkissä, että Jääkiekkoliitto etsii Risto Dufvan tilalle uuden valmentajan ja nimen tulisi olla juhannukseen mennessä selvillä. Timo Lehkonen ilmoitti kevään MM-kisojen aikana halukkuutensa tehdä uuden sopimuksen valmennustehtävistä maajoukkueessa. Timo Lehkosen tilanne eteni uuden sopimuksen neuvotteluun Kummolan kanssa, mutta osapuolien kesken ei päästy sopimuksen yksityiskohdista yksimielisyyteen ja sopimusta ei enää syntynyt. Sen jälkeen Kummola teki valmennussopimukset Petri Matikaisen ja Pasi Nurmisen kanssa. Kummolan Vancouverin kisojen jälkeen ilmoittama valmennusvahvistus julkaistiin samalla ja GM Jari Kurrista tehtiin maajoukkueen katsomovalmentaja.

Mistä olet saanut, Keltainen Jaffa, tietosi siitä, että Timo Lehkonen erotettiin tehtävistään? Tähän toivoisin sinun vastaavan, koska niinkuin kirjoitin, väite on erittäin vakava, mikäli se ei pidä paikkaansa.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Mistä olet saanut, Keltainen Jaffa, tietosi siitä, että Timo Lehkonen erotettiin tehtävistään? Tähän toivoisin sinun vastaavan, koska niinkuin kirjoitin, väite on erittäin vakava, mikäli se ei pidä paikkaansa.

Dejavu.

Siis mitä vittua? Kaivat esiin viestejä, jotka on käsitelty ajat sitten. Minähän nimenomaan myönsin myöhemmin, että Lehkosen sopimusta ei jatkettu, siis häntä ei erotettu kesken sopimuskauden.

Vai väitätkö, että sopimusta jatkettiin? Vai etkö kuuntele minua vai siis mistä nyt tuulee?

Syy sopimuksen jatkamattomuudelle on mielestäni Lehkosen huonot näytöt maajoukkuekoutsina. Se on käsittääkseni myös yleisesti hyväksytty mielipide, eikä minulla ole mitään syytä muuttaa kantaani, vielä. Ihan oikeasti haluaisin nähdä sen artikkelin, jossa Kummola antaa tietoa Lehkosen sopimusneuvotteluista.

Jos vaihdat tuossa lainauksessa "erottaminen" sanan tilalle "sopimusta ei jatkettu", niin voisitko sitten viimein vastata tähän pointtiini? Tai tietenkin voit jättää koko kysymyksen omaan arvoonsa ja selittää oman kantasi monisanaisesti ja ilman linkkejä vielä kerran.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Leijona-valmennus myllerretty: â€Dufvaa tai Lehkosta ei tule ikävä†| SM-liiga | Urheilulehti.fi
Esko Seppäsen/UL mielipiteitä UL:n nettisivuilla kesäkuussa 2010 tehdyistä vaihdoista Jalosen valmennusryhmään. Ei kai Lehkonen saanut kenkää, haihtui vain pois kuin koiranpaskan haju keväisin, kun sopimus päättyi keväällä 2010 MM-kisojen jälkeen Leijonien apuvalmentajana.

Esko Seppänen Urheilulehti 23.6.2010: "Olympialaiset söivät Timo Lehkosen elävältä – hänellä ei ollut mitään annettavaa NHL-tason ammattilaisille."
 
Viimeksi muokattu:

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Siis mitä vittua? Kaivat esiin viestejä, jotka on käsitelty ajat sitten. Minähän nimenomaan myönsin myöhemmin, että Lehkosen sopimusta ei jatkettu, siis häntä ei erotettu kesken sopimuskauden.

Vai väitätkö, että sopimusta jatkettiin? Vai etkö kuuntele minua vai siis mistä nyt tuulee?

Miksi sitten väitit täällä, että Lehkonen erotettiin ja vaadit minulta selvitystä syistä, miksi Lehkonen erotettiin? Teit ison virheen, jos omasta päästäsi vaan vetäisit noin kovan väitteen.

Mistä tiedät, miten sopimusneuvottelut Kummolan ja Lehkosen kesken menivät? Annat ymmärtää, että Lehkosen sopimusta ei jatkettu Kummolan toimesta. Vai tarkoititko, että sopimusneuvotteluissa ei päästy sopimuksen yksityiskohdista yksimielisyyteen, jolloin sopimusta ei syntynyt? Jos tarkoitat asioiden edenneen noin, niin olemme kiistelleet asiasta turhaan, koska minä olen koko ajan kertonut sinulle, että vielä viime kevään MM-kisojen aikana ja niiden jälkeen sekä Kummola että Lehkonen olivat sitä mieltä, että Lehkonen jatkaa. Kummolahan puhui videolla, että Lehkonen jatkaa kotikisoihin saakka yhdessä Jukka Jalosen ja Risto Dufvan kanssa.

Minusta sinä et ole kertonut täällä lähdettäsi sille väitteellesi, että Timo Lehkonen erotettiin. Se riittää minulle, kun kerrot, että vedit väitteesi täysin hatusta.
 
Nyt on kyllä tosi hämmentynyt olo.

Käytä jo "sopimuksen jatkamattomuutta" äläkä "erottamista"!

En minä ole nähnyt edelleenkään yhtään videota, jossa Kummola sanoisi "Lehkoselle jatkosopimus ehdottomasti". Etkä sinä ilmeisesti suostu linkittämään tänne mitään sellaista, joka asianlaidan voisi kääntää.

Fakta on, että Lehkosella ei ole jatkosopimusta. Fakta on myös, että Lehkonen "syötiin elävältä olympialaisissa". Miten tämä sopimuksen jatkamattomuus Kummolan osalta nyt sitten on niin radikaali ja vakava syyte? Miten näin looginen asia on täysin hatusta temmattu?

Laita nyt vain se klikattava linkki tai osoite uutiseen, jossa Kummola sanoo, että sopimuksesta neuvotellaan. Ihan oikeasti haluan sen nähdä.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
En minä ole nähnyt edelleenkään yhtään videota, jossa Kummola sanoisi "Lehkoselle jatkosopimus ehdottomasti". Etkä sinä ilmeisesti suostu linkittämään tänne mitään sellaista, joka asianlaidan voisi kääntää.

Sekö ei riitä sinulle vastaukseksi, kun Kummola sanoo, että koko valmennusryhmä jatkaa kotikisoihin saakka. Tuo sanonta koski myös Timo Lehkosta.

Fakta on, että Lehkosella ei ole jatkosopimusta. Fakta on myös, että Lehkonen "syötiin elävältä olympialaisissa". Miten tämä sopimuksen jatkamattomuus Kummolan osalta nyt sitten on niin radikaali ja vakava syyte? Miten näin looginen asia on täysin hatusta temmattu?

Siitä ollaan samaa mieltä, että Lehkosella ei ole jatkosopimusta. Syy siihen on, että sopimusneuvotteluissa ei päästy yksimielisyyteen sopimusehdoista.
Älä vääristele taas sanomisiani. Sinä väitit alunperin, että Lehkonen erotettiin, Se, että sitten muutit, nähtyäsi minun perusteet sille, että Lehkosta ei erotettu sanontasi muotoon "sopimusta ei jatkettu", ei muuta sitä tosiasiaa, että teit rankan virheen väittämällä, että Lehkonen erotettiin ja vaadit vielä minua kertomaan syyt sille, miksi Lehkonen erotettiin.Tästähän koko keskustelu lähti liikkeelle yli kuukausi sitten. Mikä oli lähteesi noin kovalle ja myöhemmin sinullekin selvinneelle, virheelliselle, väitteellesi. Uskoitko kenties tässä viestiketjussa aiemmin esitettyyn väitteeseen ko. asiasta vai mistä vedit tuon rankan väitteesi?

Laita nyt vain se klikattava linkki tai osoite uutiseen, jossa Kummola sanoo, että sopimuksesta neuvotellaan. Ihan oikeasti haluan sen nähdä.

Eikö sinulle riitä se tosiasia, mikä ilmenee linkeistäni, että Timo Lehkonen halusi jatkaa maajoukkueen valmennuksessa ja Kummola kertoi, että Lehkonen jatkaa kotikisoihin 2012 saakka. Kun tilanne on näin selvä, niin istutaan neuvottelupöydän ääreen ja katsotaan, saadaanko uusi sopimus aikaan. Tällä kertaa uutta sopimusta ei syntynyt.

Jatkat Lehkosen teilaamista jälleen kovalla muka-faktallasi. Kummola kertoi heti olympiakisojen jälkeen, että koko valmennusryhmä jatkaa kotikisoihin saakka. Mitä siis tarkoitat sanonnallasi, että "fakta on, että Lehkonen syötiin elävältä olympiakisoissa"? Mistä olet saanut tuon faktan tietoosi?
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Msg:n linkittämästä Iltalehden jutusta suora lainaus:

"Kummola ei vielä suostunut paljastamaan mahdollisia muutoksia tarkemmin.

- En halua, katsotaan nyt rauhassa. Perusajatus on, että tällä samalla porukalla mennään kotikisoihin asti. Mutta katsotaan nyt."

Tuo on niin epämääräisesti sanottu, että ei se minulle riitä vakuudeksi siitä, että Lehkonen oltaisiin haluttu pitää. "Perusajatus, mutta..." Jos se sinulle riittää, niin se on sinun ongelmasi.

Vedetäänpä tämä nyt hyvin yksinkertaiseksi. Minä väitän, että sopimusta ei jatkettu, koska Lehkonen ei ollut tarpeeksi hyvä. Sinä väität, että sopimus kaatui sopimusteknisiin erimielisyyksiin. Kummallakaan meistä ei ole sisäpiiritietoa tai todisteita. Olemme vain päätelleet ihan omin aivonystyröin tämän.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Mitä siis tarkoitat sanonnallasi, että "fakta on, että Lehkonen syötiin elävältä olympiakisoissa"? Mistä olet saanut tuon faktan tietoosi?

Rauhoitu, vedä henkeä, ja katso Johanneksen tänne äskettäin laittama viesti ja linkki.

Itse menen nukkumaan, ja toivon, että huomenna tämä keskustelu sujuisi vähän paremmin.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Rauhoitu, vedä henkeä, ja katso Johanneksen tänne äskettäin laittama viesti ja linkki.

Siinä linkissä on UL:n Esko Seppäsen mielipiteitä asiasta. Mielipiteitähän voi jokainen esittää. Nyt turvaudut siis Esko Seppäsen kirjoituksiin. Esko Seppänen toteaa kirjoituksessaan, että Dufva ja Lehkonen marssivat ulos ja Matikainen sekä Nurminen tulivat sisään. Seppänen pitää muutoksia onnistuneina, mutta ei hän jutussaan mainitse, että Dufva tai Lehkonen erotettiin. Seppänen vastaa omalta osaltaan kirjoituksestaan mm. siitä, että Dufva ja Lehkonen "syötiin elävältä olympiakisoissa". Kummolan yksikään lausunto ei tue tuota Seppäsen käsitystä, päinvastoin, Kummola kieltää haastattelussaan tuon tyylisen arvion.

Minä tukeudun edelleen Kalervo Kummolan sanomisiin olympiakisojen ja Mm-kisojen jälkeen. Kummola antoi koko kaudelle hyvän arvosanan ja kertoi koko valmennusryhmän jatkavan kotikisoihin saakka.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Lehkosesta HPK:n junioripäällikkö | Jääkiekko | Urheilulehti.fi
Timo Lehkonen työskentelee HPK:n junioripäällikkönä 2010-12 eli vielä kauden verran ja Petteri Sihvonen valmensi HPK:n b-junioreita kauden 2010-11 ajan. On ihan selvä, ettei PS voinut UL:n nettisivuille kirjoittaa mitään negatiivista tulevasta esimiehestään HPK-organisaatiossa. Tämän asian käsittää taas se "sokea-Reettakin". Laitettiiin "lapsi" asialle kirjoituksineen, joka tällä kertaa oli Esko Seppänen UL:n nettisivuilla 23.6.2010.
Leijona-valmennus myllerretty: â€Dufvaa tai Lehkosta ei tule ikävä†| SM-liiga | Urheilulehti.fi

Tuo UL-temppu tehtiin Timo Soinille (Persu) lauantaina 9.4.2011 n. klo 14 Äänekoskella. Siitä on kuvaus HS:n jutussa 10.4.2011 sivulla A7. Tarina menee näin, lainaan Hesaria:"Verryttelypukuinen n. 12-vuotias poika kysyy kohteliaasti persujen puheenjohtajalta tämän avauspuheen jälkeen, saaako lausua kommentin: Ympärillä seisovien miesten ja naisten joukkue hiljenee. Kaikkien hämmästykseksi poikea toteaa, että "Soini puhuu politiikkaa vain niin kauan kuin se hyödyttää häntä itseään." Poika livahtaa ringistä. Kohta S-Marketin seinistä kaikuu jälkihuuto: "Timo Soini roskiin.""

Esko Seppänen on tuo lapsi Äänekoskella, kun kirjoittaa Timo Lehkosesta majoukkue-valmentajana "totuuden" UL:n nettisivuille 23.6.2010. Asiaa ei voinut tehdä Petteri Sihvonen ja ymmärrän sen asian hyvin. Jukka Rönkä päätoimittajana tietysti on siunannut Seppäsen tekstin tai ainakin vastaa niistä, kuten kaikista UL:n julkaisemista kirjoituksista, koska on Urheilulehden vastaava päätoimittaja, työnimikkeeltään.

Suomessa oli 23.6.2010 ainakin yksi media, joka hurrasi avoimesti, kun Dufva lopetti maajoukkueessa, Lehkosen sopimus päättyi ja tilalle tulivat uudet miehet, Petri Matikainen ja Pasi Nurminen ja sen median nimi on Urheilulehti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös