Jukka Jalosen Suomi

[PJx]

Ei ole olemassa mitään suomalaista, ruotsalaista, venäläistä tai esim. kanadalaista pelitapaa. On esim. 90-lukulainen trap-vastaisku kiekko, jota on oikeasti käytetty NHL:ssä jo 50-luvun lopussa jne. ...

Ihan oikeastiko kunnia ohjauspelin kehittämisestä ei mene Ruotsiin?

Hämmentävä väite, että 50-luvun lopun jälkeen ei olisi kiekkoon tullut todella olennaisia pelitavallisia oivalluksia esimerkiksi Ruotsista...

 

[Johannes]

Ihan oikeastiko kunnia ohjauspelin kehittämisestä ei mene Ruotsiin?

Hämmentävä väite, että 50-luvun lopun jälkeen ei olisi kiekkoon tullut todella olennaisia pelitavallisia oivalluksia esimerkiksi Ruotsista...

Carl Brewerin elämänkerta-kirjan mukaan Toronto Maple Leafs pelasi kaudella 1958-59 ohjauspeliä ja vastaiskuja, Brewer ei pitänyt pelitavasta. Tottakai on keksitty variaatioita ja yhdistelmiä vanhoista pelitavoista, kuten "Tamin 60 minuutin paine" : ) tai Summasen reagointi-peli, mutta onko ne nyt sitten sentään uusia pelitapoja. Ruotsissa oli jonkun aikaa tämä hauska torpedo-pelitapa, joka saattoi hipoa uuden pelitavan keksimistä. Sanoisin, että en ole varsinaisesti tutkinut asiaa, mutta aika harvoin joku valmentaja keksii oikeasti jotain uutta pelitapa-puolelle. Eiköhän se valmentajan nerous ole sitä, että löytää optimaalisen pelitavan sille pelaajamateriaalille, joka hänellä on käytettävissään ja saa sen avulla kaiken menestyksen irti joukkueestaan, mikä on mahdollista tai saa utj:n hankkimaan itselleen joukkueen, joka sopii maksimaalisesti omasta selkärangasta lähtevään pelitapaan ja taas tulos on paras mahdollinen.

 

[Johannes]

Jotenkin ylivertaisen pelitavan kehittäminen on sinun oma tulkintasi. Voihan tuota yrittää tulkita myös toisella tavalla ja miettiä maajoukkuetta seurajoukkueiden pelitavan esikuvana, ja sitä kautta suomalaisen jääkiekon kehittäjänä.

Tällaista tuskin kukaan (edes Sihvonen) olettaa, että maajoukkue olisi joku koelaboratorio menestyksen kustannuksella, eli vaatii pahaa tahtoa tulkita asioita tällä tavalla. Sihvonen nyt vaan pelitapaan liittyvän pakkomielteensä arvottaa tämän asian menestyksen edelle - ehkäpä ainoana ihmisenä Suomessa.

Ei maajoukkueen päävalmentaja ole sellainen auktoriteetti Suomessa, vapaassa länsimaassa, jonka pelitapaa lähdettäisiin kopioimaan esim. sm-liigaseuroissa. Erilaiset pelitavat ovat rikkaus myös suomalaisessa jääkiekossa ja kehitys ei kehity, jos yritetään noudattaa jotain yhtenäistä suomalaista pelitapaa, edes viitteellisesti. Jalonen saa kehittää maajoukkueen pelitapaa ja viedä ideoitaan nuorten maajoukkueisiin, mutta ei siitä synny kuin korkeintaan maajoukkueiden pelitapa. Kaudella 2010-11 on alle 20v päävalmentajana Bluesin Lauri Marjamäki. Oletetaanko hänen käyttävän Jalosen pelitapaa. Onko Marjamäen kanssa keskusteltu asiasta, kun hänet palkattiin. Tästä olisi nimittäin hyvä aloittaa, jos halutaan luoda voittavaa suomalaista pelitapaa.

Ei se ole pahaa tahtoa, jos vaatii Suomen maajoukkueelta mitaleita jatkumona sille mitalisarjalle, joka on jatkunut päävalmentajasta toiseen vuodesta 1988, kun Matikaisen Suomi voitti hopeaa Calgaryn olympiakisoissa. Se on minimivaatimus päävalmentajalle, eikä mitään pahaa tahtoa. Päävalmentajan nimi saa minun puolestani olla vaikka Juhani Tamminen tai Kari Jalonen, niin vaadin häneltä viimeistään toisella päävalmentajakaudella mitalin voittamista Suomella tai kenkää toisen kauden jälkeen.

 

[tuuski]

Päävalmentajan nimi saa minun puolestani olla vaikka Juhani Tamminen tai Kari Jalonen, niin vaadin häneltä viimeistään toisella päävalmentajakaudella mitalin voittamista Suomella tai kenkää toisen kauden jälkeen.

Hyvin "HIFK:lainen" näkemys, jota ei onneksi maajoukkueessa tällä hetkellä noudateta.

Toki jokainen saa odottaa maajoukkueelta mitä diggaa, mutta itse yritän pysyä realistisena. Ylisuorittaminen (jota tässäkin turnauksessa on jo tehty) ei voi jatkua loputtomiin ja tuollainen esittämäsi tempoilu siinä vaiheessa voi tuoda ennennäkemättömät vahingot.

 

[Johannes]

Hyvin "HIFK:lainen" näkemys, jota ei onneksi maajoukkueessa tällä hetkellä noudateta.

Toki jokainen saa odottaa maajoukkueelta mitä diggaa, mutta itse yritän pysyä realistisena. Ylisuorittaminen (jota tässäkin turnauksessa on jo tehty) ei voi jatkua loputtomiin ja tuollainen esittämäsi tempoilu siinä vaiheessa voi tuoda ennennäkemättömät vahingot.

Mistä tiedät, ettei olisi noudatettu kesällä 2010, jos Jalonen ei nyt menestyisi. Ihme, ettet vetänyt sentään Shedden-korttia esiin, kun argumenttisi loppuivat. Tyydyit väittämään näkemystäni HIFK-kannattajan mielipiteeksi, säälittävää. Ei ole HIFK-kannattajan mielipidettä, kuten ei ole suomalaista pelitapaa.

Ei Suomen maajoukkue ole mikään Turengin pallokerho, jossa pelataan tyytyväisenä lätkää kaudesta toiseen jossain kakkosdivari-sarjan keskivaiheilla.

Maajoukkueeseen on muodostunut yli 20-vuotinen mitalien voittamisen perinne isoissa kisoissa ja sitä ei saa kadottaa yksikään päävalmentaja, edes ajatusten tasolla. Periksiantaminen menestyksen osalta voi kuulua sihvoslaiseen ajattelutapaan, mutta sellainen tapa luovuttaa jo etukäteen ja ajatella, on kuin henkinen syöpä, joka on parannettava, eikä yritettävä elää sen kanssa, että ei menestytä.

 

[Jyrla]

Ei ole olemassa mitään suomalaista, ruotsalaista, venäläistä tai esim. kanadalaista pelitapaa... Saako jo nauraa. : )

Väität siis että tavassa, joilla noissa maissa jääkiekkoa pelataan ei ole olemassa perustavanlaatuisia eroja?

Voisitko kommentoida esimerkiksi seuraavia?

Sinusta siis esimerkiksi venäläiset käyttävät samalla tavalla hitaissa avauksissa hyväkseen viiteen pitkittäissuuntaiseen kaistaan jaettua kenttää, kuin ruotsalaisetkin?

Tai että kanadalaiset lähtökohtaisesti palaavat omaan päähän kiekottelemaan ja yrittämään uudelleen keskialueen ollessa tukossa - kuten ruotsalaiset usein tekevät - sen sijaan että heittäisivät kiekon vastustaja päätyyn ja lähtisivät kaivamaan sitä sieltä takaisin itselleen.

Minusta nuo ovat pelitapaan liittyviä perustavaa laatua olevia valintoja.

Ja saat tietenkin nauraa, eikös me kaikki? :)

 

[Johannes]

Ihan hyviä pointteja Jyrla, mutta en lähde neppailemaan detaljeista, vaan katson ainoastaan kokonaisuuksia. Tottakai eri maista löytyy maalle ominaisia tapoja toimia pelin sisällä, esim. pelin avaamisessa, mutta löytyykö "kanadalaista pelitapaa" ja voidaanko me kehittää suomalainen pelitapa. Onko se Uraman, Virran vai Kari Jalosen pelitapa, kenties Jukka Jalosen. Mikä on se asia, joka yhdistää näistä suomalaisen pelitavan ja saa seuraajia. Tuleeko joku Kummolan käsky noudattaa "suomalaista" pelitapaa. Onko seurajohtajilla tai liiton päättäjillä kompetenssia käsittää edes koko pelitapa-asiaa.

HIFK:ssa oli kolme kanadalaista päävalmentajaa Shedden, Francis ja Baxter, peräkkäin. Oletettiin, että HIFK pelaa kanadalaista kiekkoa sen ansiosta. Valitettavasti kaikilla oli täysin erilainen näkemys pelitavoista ja se kyllä näkyi katsomoon saakka.

 

[Fordél]

Toki jokainen saa odottaa maajoukkueelta mitä diggaa, mutta itse yritän pysyä realistisena. Ylisuorittaminen (jota tässäkin turnauksessa on jo tehty) ei voi jatkua loputtomiin ja tuollainen esittämäsi tempoilu siinä vaiheessa voi tuoda ennennäkemättömät vahingot.

Mielestäni tässä turnauksessa ei ole tippaakaan ylisuoritettu vaan pelattu vain omalla tasollaan. Valko-Venäjä ja Saksa voitettiin kuten pitääkin ja ennakkosuosikki Ruotsilta otettiin pataan. Ennakolta öbaut yhtä kovaksi arvioitu, mutta viime vuosina heikosti menestynyt Tsekki taas voitettiin. Ottelu oli todella tasainen ja olisi voinut päättyä kumman voittoon tahansa. Suomi kuitenkin hienokseltaan hallitsi, joten ansaittu voitto meille. Mitään ylisuorittamista ei tuossakaan ollut, kun kaksi tasaista maata pelasi tasaisen matsin.

Sen sijaan jos voitamme tänään USA:n, voidaan puhua mielestäni tämän turnauksen osalta ensimmäisen kerran ylisuorittamisesta, koska USA:n materiaali on kovempi ja se on esiintynyt tässä turnauksessa mallikkaasti. Jos Kanada ja Suomi raivaavat tiensä loppuotteluun ja Suomi sen voittaa, voidaan puhua todellisesta ylisuorittamisesta, koska siinä ottelussa Suomi on selkeä altavastaaja.

 

[tuuski]

Mielestäni tässä turnauksessa ei ole tippaakaan ylisuoritettu vaan pelattu vain omalla tasollaan.

Johannekselle merkitsee vain lyhyen turnauksen tulos, siinä ollaan jo ylisuoritettu materiaaliin nähden.

Itse yritän katsoa asiaa laajemmalla perspektiivillä ja realistisesti. Johanneksen ratkaisu on tempoilu, eli vaihtaa valmentajaa aina, kun ei tule mitalia. Oma ratkaisuni on kehittää edelleen sitä valttia, jolla suomalainen kiekko on tällä tasolla pärjännyt.

 

[Lampinen]

Toki jokainen saa odottaa maajoukkueelta mitä diggaa, mutta itse yritän pysyä realistisena. Ylisuorittaminen (jota tässäkin turnauksessa on jo tehty) ei voi jatkua loputtomiin

Jep, meikäläinen haluaisi myös kuulla perustelut miten Suomi on "ylisuorittanut" tässä turnauksessa. Ruotsilta tuli pannuun oikein huolella, alemman kastin jengit meni rutiinilla nurin ja Tsekki pelissä vasta koko 5vs5 peli toimi hyvin. Paljon parannettavaa vielä jokaisella osa-alueella, mutta kirkkaimpana mieleen tulee meidän tähtien vaisuus kahdessa kovassa pelissä. Suomi pystyy vielä paljon parempaan ja ainoastaan Tsekki peli oli osittain suuntaa antavaa mihin tämä jengi pystyy.

 

[PJx]

Carl Brewerin elämänkerta-kirjan mukaan Toronto Maple Leafs pelasi kaudella 1958-59 ohjauspeliä ja vastaiskuja, Brewer ei pitänyt pelitavasta.

Sinänsä mielenkiintoista, että täysin ylivoimaiseksi osoittautunut pelitapa unohdetaan historian hämärään kunnes ruotsalaiset alkavat käyttämään sitä. Sittemmin se on kyllä kelvannut kaikille.

Ilmeisesti NHL:ssä ei tiettynä ajanjaksona voittaminen kiinnostanut vai löytyykö tähän kenties joku toinen selitys?

 

[Fordél]

Johannekselle merkitsee vain lyhyen turnauksen tulos, siinä ollaan jo ylisuoritettu materiaaliin nähden.

Eli mielestäsi Suomi on ylisuorittanut Vancouverissa? Jos näin kerran on niin kerrotko perusteet. Tsekki on mielestäsi Suomea parempi ja voitto oli ylisuorittamista?

 

[tuuski]

Eli mielestäsi Suomi on ylisuorittanut Vancouverissa? Jos näin kerran on niin kerrotko perusteet. Tsekki on mielestäsi Suomea parempi ja voitto oli ylisuorittamista?

Luetaan niitä viestejä. Vastasin nimimerkki Johannekselle. Hän on ilmoittanut, että vain tulos merkitsee. Hän on myös ilmoittanut, että tämä turnaus on onnistunut tuloksellisesti. Olen viimeisestä lauseesta samaa mieltä.

Se mistä olen eri mieltä on se, miten maajoukkuetta pitää kehittää pidemmällä tähtäimellä ja miten menetellä silloin kun ylisuorittaminen loppuu.

 

[Johannes]

Sinänsä mielenkiintoista, että täysin ylivoimaiseksi osoittautunut pelitapa unohdetaan historian hämärään kunnes ruotsalaiset alkavat käyttämään sitä. Sittemmin se on kyllä kelvannut kaikille.

Ilmeisesti NHL:ssä ei tiettynä ajanjaksona voittaminen kiinnostanut vai löytyykö tähän kenties joku toinen selitys?

Voisitko kaivaa jotain omia tietolähteitä esiin, jossa todistat kuka on käyttänyt mitäkin pelitapaa ja mistä kaudesta alkaen ja onko niillä voitettu jotakin tai sitten ei. Minun tietolähteeni Carl Brewerista ja Toronton pelitavasta kaudella 1958-59 on kirjallinen dokumentti.

 

[Jyrla]

Ihan hyviä pointteja Jyrla, mutta en lähde neppailemaan detaljeista, vaan katson ainoastaan kokonaisuuksia. Tottakai eri maista löytyy maalle ominaisia tapoja toimia pelin sisällä, esim. pelin avaamisessa, mutta löytyykö "kanadalaista pelitapaa" ja voidaanko me kehittää suomalainen pelitapa. Onko se Uraman, Virran vai Kari Jalosen pelitapa, kenties Jukka Jalosen. Mikä on se asia, joka yhdistää näistä suomalaisen pelitavan ja saa seuraajia. Tuleeko joku Kummolan käsky noudattaa "suomalaista" pelitapaa. Onko seurajohtajilla tai liiton päättäjillä kompetenssia käsittää edes koko pelitapa-asiaa.

HIFK:ssa oli kolme kanadalaista päävalmentajaa Shedden, Francis ja Baxter, peräkkäin. Oletettiin, että HIFK pelaa kanadalaista kiekkoa sen ansiosta. Valitettavasti kaikilla oli täysin erilainen näkemys pelitavoista ja se kyllä näkyi katsomoon saakka.

Minusta kyse ei ole enää deltaljeilla neppailusta, jos (ja kun) kyse on siitä perustavaa laatua olevasta valinnasta, ollaanko kiekosta valmiita luopumaan vapaaehtoisesti, vai pyritäänkö se pitämään mahdollisuuksien mukaan omien hallussa.

Ruotsalaiset perustavat peliään huomattavan vahvasti kiekon hallintaan ja sitä kautta omien vahvuksiensa käyttämiseen. Tämä näkyy myös Elitserienissä, jos sitä verrataan vaikkapa SM-Liigaan.

Kanadalaiset ovat huomattavasti hanakampia luopumaan kiekosta voidakseen vetää vastustajan neppailevan takatukkapakin pystyyn päästylaudoitukseen.
Koska muistat esimerkiksi ruotsalaisten tai tsekkien käyttäneen kyseistä tapaa toistuvasti läpi ottelun kansanvälisellä tasolla? Ruostalaiset ehkä yrittivät torpedo-aikoihin, mutta palasivat melko pian takaisin vanhaan.

Kyse on valinnasta ja perinteestä (pelikirjasta) johon juniorista lähtien kasvetaan ja jonka erityispiirteet erottavat esimerkiksi edellä mainitut toisistaan.

Minusta esimerkiksi Usa:n nousu perustuu nimenomaan siihen, että on valittu pelitapa, johon nuoria pelaajia tietoisesti kasvatetaan. Se pelitapa toi ( maalivahdin merkitystä väheksymättä) Usalle voiton Kanadasta. Tästä ei tietenkään voida vetää johtopäätöstä, että kaikki amerikkalaiset juniori (tai muutkaan joukkueet) pelaisivat kuten ko. maajoukkueet. Minusta kyse onkin siitä, että olisi piittaamattomuutta olla miettimättä ja kehittämättä pelitapa-asioita sen perusteella, että "ei ole olemassa kanadalaista, venäläsitä, ruotslaista ta suomalaista pelitapaa".

Tietenkin kaikissa pelitavoissa ilmenevät tietyt perusperiaatteet muodossa tai toisessa, kyse lieneekin siitä miten omaa systeemiä kehitetään noiden periaatteiden rajapinnoilla. Kuten esimerkiksi ottamani pidetään peliväline - luovutaan pelivälineestä valinta.

Urama, Virta ja molemmat Jaloset ovat kiistatta hyviä valmentajia jotka kaikki ajattelevat pelistä hieman eritavalla. Minusta yhtäkään noista ei voida suoraan ajatella suomalaiseksi pelitavaksi, mutta kaikkien noiden hyödyt ja hankaluudet pitäisi hahmottaa, kun suomalaista pelitapaa kehitetään.

Tuskin Kummolan käskemisillä on mitään suurta vaikutusta siihen, miten joku hessumälkiä Ilveksen pelin organisoi. Sen sijaan sillä, miten esimerkiksi Jukka Jalonen peluutti HPK:ta tai Babcock Red Wingsiä, on ollut varmasti vaikutusta siihen miten vaikkapa tässäkin puussa mainittu Lauri Marjamäki peliä organisoi.
Itselleni tutummista nuoren polven valmentajista voisin varmaan mainita Juha Juujärven viimekauden LeKi Mestiksessä.

Vanha koira ei helpolla opi uusia temppuja, mutta minusta nuoria valmentajia ei kannata kouluttaa peluuttamaan junnujoukkueillaan sitä jursin kamppailukiekkoa, niin menestyksekäs kuin tuo tapa taannoin olikin.

Suomalaisen pelitavan kehittämisessä kysymys lienee siitä mihin suuntaan ollaan menossa, eikä siitä, miten joku yksittäinen valmentaja tiettyä joukkuetta peluuttaa. Tämän kehityksen ytimessä on Jukka Jalosen Suomi, sillä uskon kaikkien parempien ja huonompien, nuorempien ja venhempien kehityshalusiten valmentajien katsovat olympialaisia tarkalla silmällä.

Kysymykseen siitä, onko seurajohtajilla tai liiton päättäjillä kompetenssia käsittää edes koko pelitapa-asiaa, sanoisin, että yhdeksällä kymmenestä ei ole. Tämä on kai se hankalin ja vaiken asia muuttaa. Harvalla seurajohtajalla on uskallusta kartoittaa valmentajavaihtoehtoja sen perusteella, millaista jääkiekkoa nämä haluavat joukkueensa pelaavan. Tuollainen kartoitus ei ole helppoa eikä mukavaa, mutta jos se tehdään kunnolla, voidaan töitä lähteä tekemään varmasti paremmista kokonaisvaltaisista lähtökohdista.

HIFK:n kanukkivalmentajista lyhyesti sen verran, että edellä esitetty kartoitus on melko varmasti jätetty tekemättä, se on tehty puutteellisesti, tai sitten pahimpana vaihtoehtona on kartoitettu, mutta ei ole ymmärretty, mitkä kyseisen kartoituksen tulokset ovat. Kaikilla kyseisillä valmentajilla on varmasti omat vahvuutensa ja pelitapansa, mutta sanoisin heidän olevan juuri sitä valmentajajoukkoa joiden joukkueet hyötyisivät erittäin paljon sovitusta, aktiivisesta ja kiekollisesta pelitavasta. Tuskin toteutus jäisi kiinni vaatimustasosta, jos valmentajilla vain olisi taitoa (ja erityisesti halua) sellainen pelitapa joukkueeseen ajaa. Menevät siis minun kirjoissani niihin vanhoihin ketuihin, jotka pitävät kynsin ja hampain kiinni oppimastaan tavasta organisoida joukkueensa pelitapa.

Tästä tuli nyt liian pitkä ja jäsentymätön vastine, mutta jospa yritän tiivistää sen vielä tähän loppuun.

Minusta pelitapa ei ole pelkkiä detaljeja, vaan kentän tapahtumien runko.

Pelitapaa ei voida ulkopuolelta päättää, vaan sitä pitää tutkia, kehittää, oppia, ymmärtää ja toteuttaa. Ja aloittaa sama litania uudelleen jo olemassa olevan pelitavan suhteen.

Suomalaisen pelitavan kehittämisessä ei ole mielestäni yhtäkään negatiivista seikkaa, mutta sen kehittämättä jättäminen olisi käsien nostamista pystyyn pelin muutoksen edessä.

Mikään edellä mainittu ei vähennä pätkääkään yksilötaidon, halun ja kiiman merkitystä, mutta luo pelaajille selkeät raamit toteuttaa edellisiä pelin sisällä.

 

[Johannes]

Se mistä olen eri mieltä on se, miten maajoukkuetta pitää kehittää pidemmällä otannalla ja miten menetellä silloin kun ylisuorittaminen loppuu.

Minä en näe miten maajoukkuetta voi kehittää pidemmällä aikajänteellä kuin kauden kerrallaan, on liikaa muuttuvia tekijöitä, kuten saatavilla olevat pelaajat, onko edessä mm- tai olympiakisat. Pelataanko NHL- vai eurokaukalossa jne.

En näe Vancouveria ylisuorittamisena. Turnaus on poikkeuksellinen, koska siihen ei ollut pelaajilla ja valmentajilla yhteistä valmistautumisaikaa ennen turnausta, eikä pelattu harjoituspelejä. Jalonen onnistui viime hetkellä Ruotsi-pelin jälkeen, olettaisin että yhdessä pelaajien kanssa, muodostamaan Suomesta Tshekin voittavan joukkueen. Tämä tapahtui viime hetkellä ja voitto oli todella niukka, mutta ansaittu. Erikoinen tapa aloittaa turnaus ilman harjoituksia ja valmistavia pelejä ei onnistunut esim. Bykovilta ja Venäjän joukkueelta, joka jäi pelillisesti todella kauas osaamisen tasostaan Kanadaa vastaan. Jaloselle nostan todella hattua siitä, että Suomi on vielä mukana ja joukkueemme on nyt Suomen joukkue, joka hioo esim. yv-peliä. Tekee siis päivittäistä jääkiekkotyötä joukkueena ja kehittää jo peliään, vaikka kokoontui yhteen vasta noin 10 päivää sitten ja on pelannut sinä aikana vielä 4 tosipeliä. Tämä on minusta ylisuorittamista korkeintaan Jaloselta, ei joukkueelta pelin osalta. Siinä on edelleen paljon parantamisen varaa. Jalonen on voittamaan auttava valmentaja, ei mikään "summanen" ja se, että Jalosen prosessivalmennus onkin nyt voittavaa projektivalmennusta, on hienoa venymistä Jukka Jaloselta. Liikutaan minusta hieman Jalosen epämukavuusvyöhykkeellä työtapojen suhteen, mutta menestyksellä. Se kertoo hyvää Jukka Jalosesta.

 

[PJx]

Voisitko kaivaa jotain omia tietolähteitä esiin, jossa todistat kuka on käyttänyt mitäkin pelitapaa ja mistä kaudesta alkaen ja onko niillä voitettu jotakin tai sitten ei. Minun tietolähteeni Carl Brewerista ja Toronton pelitavasta kaudella 1958-59 on kirjallinen dokumentti.

Esitin ainoastaan hämmästykseni, että täysin ylivoimainen pelitapa haudattiin historian hämäriin.

Ei hajuakaan kuinka Toronto kyseisenä aikana pelasi tai kuinka paljon elementtejä ohjauspelistä siinä oli. Sinänsä minulla ei siis ole mitään vasta-argumentteja enkä ole sitä väittänytkään.

Jotenkin vaan yleinen elämänkokemus viittaa siihen suuntaan, että jos jollain on toimiva idea, sitä pyritään kopioimaan/matkimaan. Ihan tähän perustuen tulee pelitavan hylkäämisestä mieleen kaksi vaihtoehtoa: Melkoinen tyhmyys ja se, että pelitavasta puuttui joku ohjauspelin olennainen piirre.

Olisi hämmästyttävää, jos yksikään alueen alasarjajoukkueistakaan ei olisi omaksunut toimivassa tilassa ollutta ohjauspeliä. Siksi ei liene täysin perusteetonta epäillä väitettä ohjauspelin käyttämisestä jossain määrin falskiksi.

 

[tuuski]

Suomalaisen pelitavan kehittämisessä kysymys lienee siitä mihin suuntaan ollaan menossa, eikä siitä, miten joku yksittäinen valmentaja tiettyä joukkuetta peluuttaa. Tämän kehityksen ytimessä on Jukka Jalosen Suomi, sillä uskon kaikkien parempien ja huonompien, nuorempien ja venhempien kehityshalusiten valmentajien katsovat olympialaisia tarkalla silmällä.
...

Suomalaisen pelitavan kehittämisessä ei ole mielestäni yhtäkään negatiivista seikkaa, mutta sen kehittämättä jättäminen olisi käsien nostamista pystyyn pelin muutoksen edessä.

Tässä oli niin loistava viesti kokonaisuudessaan, että pakko nostaa siitä vielä tämä pointti niille, jotka jaksavat vähemmän lukea, lyhyempään viestiin esille. Tämän vastakohtaan viittasin myös tuolla ”HIFK:laisuudella”, en todellakaan jääkiekkojoukkue HIFK:n faneihin.

 

[Johannes]

Jyrla: En ehdi vastaamaan pitkään kirjoitukseesi, joka on asiantuntevaa ja asiaa. Kyllä tietysti eri mailta löytyy pelaamisen perinnettä, jota vaalitaan ja niin pitääkin tehdä. Voi kuitenkin lisätä mausteita omaan osaamiseen myös ulkopuolelta. Ruotsin seuraava päävalmentaja Pär Mårts, joka valmensi Ruotsin alle 20v maajoukkuetta menestyksellä viime kausina, kertoi nuorten 2010 mm-kisojen aikaisessa haastattelussa, että hän ja nuorten maajoukkue on pyrkinyt säilyttämään ruotsalaisen tavan pelata, mutta haluaa siihen lisämausteeksi kanadalaisen maalinedustapelin molemmissa päissä kenttää ja he ovat harjoitelleet esim. tätä asiaa erittäin paljon, pelaten mm. harjoituspelejä p-amerikkalaisia joukkueita vastaan.
http://www.iihf.com/channels0910/wm...html?tx_ttnews[backPid]=2954&cHash=3e2b24ef56
Toivon, että suomalainen jääkiekkokin yrittäisi löytää voittamisen oppimisen omaksi yhdeksi kulmakivekseen, niin lapselliselta kuin tämä kirjoitettuna näyttääkin. Me pelataan peliä voittamisen takia. Sen pitää olla kaiken tekemisen peruskivi. Suomi on varsinainen finaalien häviäjämaa ja nykyän olen minäkin jo tyytyväinen, kun "voitetaan" mitali.

 

[Johannes]

Jotenkin vaan yleinen elämänkokemus viittaa siihen suuntaan, että jos jollain on toimiva idea, sitä pyritään kopioimaan/matkimaan. Ihan tähän perustuen tulee pelitavan hylkäämisestä mieleen kaksi vaihtoehtoa: Melkoinen tyhmyys ja se, että pelitavasta puuttui joku ohjauspelin olennainen piirre.

Et kykene kuin epäilemään, ei löydy mitään omaa tietoa vasta-argumentiksi, kehnoa, kehnoa. No, ainakin Roger Neilson, Scotty Bowman ja Jacques Lemaire jatkoivat tuota Punch Imlachin Toronton pelitapa-perinnettä menestyksellä NHL:ssä. Ei Imlachin Toronto voittanut kaudesta toiseen Stanley Cupja 50-luvun lopussa ja 60-luvulla, mutta hän nosti häviäjä-Toronton kuitenkin muutamia Stanley Cupeja voittavaksi joukkueeksi 60-luvun puolella.

 

[Fordél]

Luetaan niitä viestejä. Vastasin nimimerkki Johannekselle. Hän on ilmoittanut, että vain tulos merkitsee. Hän on myös ilmoittanut, että tämä turnaus on onnistunut tuloksellisesti. Olen viimeisestä lauseesta samaa mieltä.

Kyllä luetaan, mutta tiedustelin sinun mielipidettä siihen onko Suomen maajoukkue ylisuorittanut tässä turnauksessa. Tähän en löytänyt vastausta täältä, mutta toki silmäni voivat tehdä teposet.

 

[tuuski]

Kyllä luetaan, mutta tiedustelin sinun mielipidettä siihen onko Suomen maajoukkue ylisuorittanut tässä turnauksessa. Tähän en löytänyt vastausta täältä, mutta toki silmäni voivat tehdä teposet.

Ei ole ylisuorittanut pelillisesti. Tshekkiä vastaan oli jo parempaa (tosin yksi suurimmista sooloilijoistakin puuttui). Jos tänään parannetaan yhtä paljon kuin edelliseen peliin, niin ollaan jo aika hyvällä tasolla.

 

[PJx]

Et kykene kuin epäilemään, ei löydy mitään omaa tietoa vasta-argumentiksi, kehnoa, kehnoa. No, ainakin Roger Neilson, Scotty Bowman ja Jacques Lemaire jatkoivat tuota Punch Imlachin Toronton pelitapa-perinnettä menestyksellä NHL:ssä. Ei Imlachin Toronto voittanut kaudesta toiseen Stanley Cupja 50-luvun lopussa ja 60-luvulla, mutta hän nosti häviäjä-Toronton kuitenkin muutamia Stanley Cupeja voittavaksi joukkueeksi 60-luvun puolella.

En tiedä mistä kenen yritykseen kirjoitta historia uusiksi luotat kuin pässi sarviinsa. "Voittajilla" on yleensä taipumus pyrkiä tuomaan oma "totuutensa" esiin historiankirjoituksessa.

Terve järki suorastaan pakottaa epäilemään näitä väitteitä. Hyvin harva kiistää ohjauspelin tehokkuuden. Tästä lähtökohdasta on päivän selvää, että reilu 10v olisi riittänyt tekemään pelitavasta valtavirtaa. Jos näin ei olisi käynyt, olisi se osoitus äärettömästä tyhmyydestä.

Vuonna 1972 pelatussa Summit Series:ssä Kanadalaiset pelasivat omaa peliään, jota harvoin verrataan ruotsalaiseen ohjauspeliin. Harva kai kiistää, ettei Kanada ottanut sarjasta pelitavallisesti oppia ja ettei Kanadalainen kiekko olisi muuttunut sarjan jälkeen perusteellisesti.

Kyseisen sarjan ja nykyhetken välillä Kanadalaiseen kiekkoon on pesiytynyt myös "ruotsalainen" ohjauspeli. Ei siis voi välttyä ajatukselta, että käsitettä on käytetty melko vapaamielisesti ja tarkoitushakuisesti.

Saat ihan vapaasti sanoa viimeisen sanan, en jaksa vääntää tästä enempää. Myönnän kyllä olleeni väärässä, kunhan näen katu-uskottavat argumentit.

 

[Johannes]

Juu, Anatoli Tarasov otti oppia Neuvostoliiton jääpallosta, Tshekkoslovakian jääkiekosta ja tavasi ulkoa Lloyd Percivalin "Hockey Handbook"-kirjan ja muodosti niistä Neuvostolliton jääkiekon menestyksen lähtöportaat. Uskokoon ken tahtoo, mutta tällaista väitetään.

 

[Jyrla]

Minä en näe miten maajoukkuetta voi kehittää pidemmällä aikajänteellä kuin kauden kerrallaan, on liikaa muuttuvia tekijöitä, kuten saatavilla olevat pelaajat, onko edessä mm- tai olympiakisat. Pelataanko NHL- vai eurokaukalossa jne.

Kyllä tietysti eri mailta löytyy pelaamisen perinnettä, jota vaalitaan ja niin pitääkin tehdä. Voi kuitenkin lisätä mausteita omaan osaamiseen myös ulkopuolelta. Ruotsin seuraava päävalmentaja Pär Mårts, joka valmensi Ruotsin alle 20v maajoukkuetta menestyksellä viime kausina, kertoi nuorten 2010 mm-kisojen aikaisessa haastattelussa, että hän ja nuorten maajoukkue on pyrkinyt säilyttämään ruotsalaisen tavan pelata, mutta haluaa siihen lisämausteeksi kanadalaisen maalinedustapelin molemmissa päissä kenttää ja he ovat harjoitelleet esim. tätä asiaa erittäin paljon, pelaten mm. harjoituspelejä p-amerikkalaisia joukkueita vastaan.

Toivon, että suomalainen jääkiekkokin yrittäisi löytää voittamisen oppimisen omaksi yhdeksi kulmakivekseen, niin lapselliselta kuin tämä kirjoitettuna näyttääkin. Me pelataan peliä voittamisen takia. Sen pitää olla kaiken tekemisen peruskivi. Suomi on varsinainen finaalien häviäjämaa ja nykyän olen minäkin jo tyytyväinen, kun "voitetaan" mitali.

Lainasin parista eri viestistä saadakseni jotakin kokonaisvaltaisempaa vastineeseeni.

Ensimmäiseen kappaleeseen sanoisin, että nimenomaan tästä syystä pitäisi olla olemassa suomalainen pelitapa. Ettei tarvitsisi lähteä nollasta kasaamaan sitä, miten missäkin tilanteessa toimitaan. Minusta tämä on nimenomaisesti se ongelma, joka oli villakoira ytimessä Ruotsi-ottelussa. Suomen maajoukkueeseen ei tulla "kotiin" pelillisesti, vaan henkisesti. Jos kaikilla olisi jo tullessaan nuorena opittu tieto siitä, millä perusperiaatteilla hommaa lähdetään säätämään, alku olisi huomattavasti helpompaa.
Luulisin että esimerkiksi Sheddenin ja Jalosen painotukset siitä, mitkä asiat ovat olennaisia joukkueen pelaamisessa eroavat toisistaan huomattavasti. Tätäkin taustaa ajatellen Shedden oli Kummolalta outo valinta, oli hänet sitten valittu mahdolliseksi syntipukiksi tai ei.

Toisesta kappaleesta sen verran, että tunnen linkittämäsi artikkelin ja Mårtsin edesottamukset se suhteen. Noin voi ja pitääkin tehdä, kun pelitavan perusta ja pohja ovat kunnossa. Suomen jonkinlaisen ongelmana lienee ollut nimenomaan suomalaisen pelitavan puute. On tempoiltu painotuksesta ja teemasta toiseen oppien ja lainaten paljon hyvää, mutta mitään selkeää punaista lankaa ei ole aina ollut. Näiltä osin Sumamnen&Westerlund ja Jalonen ovat mielestäni tuoneet selkeyttä asioihin.

Kolmannen kappaleen näen jopa jonkinlaisena trollauksena. Voittaminen on päämäärä, ei tapa. Häviäminen ei ole päämäärä, vaan tulos siitä että jonkun muun taidot, tavat, halu ja onni ovat päihittäneet omasi. Jos hoetaan vain "voita,voita,voita", ei välttämättä nähdä (tai haluta,uskalleta nähdä) mitä muutoksia omaan toimintaan voittaminen vaatii. Jos ei nähdä mitä pitäisi parantaa, vaan pusketaan samalla meiningillä eteenpäin, ei voitto ole välttämättä yhtään sen lähempänä vaikka työn määrä sinänsä lisääntyisikin.
Tämän ajatuskudelman yksi aspekti on pelitapa ja sen kehittäminen sellaiseksi, että se mahdollistaa voittamisen.