Keskustelu jääkiekon teoriasta on usein jäänyt pelkkään pelikirjakeskusteluun, mikä on vienyt aika lailla harhaan kiekkokeskustelua. Pelikirja on vain yksi osa voittamiseen tähtäävää toimintaa, eräät muut asiat ovat vielä sitäkin tärkeämpiä.
Jos systematisoidaan lätkän olennaisuudet, ensimmäisenä olkoon tuo
(1) Pelikirja. Pelikirjan ja siitä seuraavan pelitavan tarkoituksena on mahdollisimman monen maalia kohti suuntautuneen laukauksen aikaansaaminen. Ja mitä enemmän näitä laukauksia tulee, sitä suuremmaksi maalin mahdollisuus kasvaa. Tämä voidaan varmasti ilmaista täsmällisen taulukonkin avulla: kaiketi joku lajiniilo on nämä tilastoinut. Ja mitä enemmän maaleja, sitä suuremmaksi kasvaa taas voiton todennäköisyys. 8 maalia tekemällä voittaa miltei aina.
(2) Materiaali. Tämä voidaan karkeasti jakaa kahteen osaan:
a) Maalintekotaito. Tämän täsmentämiseksi voidaan erottaa pelkästä maalia kohti lauotuista laukauksista maalit. Ja kuten olemme nähneet, tässä tulee merkittävä ero suomalaisten ja muutamien muiden maiden pelaajien välillä. Meidän pelitapamme tuottaa riittävästi laukauksia, mutta ei maaleja. Toisin sanoen, maalintekoprosenttimme on varsin pieni, emme osaa laukoa tarpeeksi vaikeita laukauksia. Eli maalintekotaito on maalit jaettuna laukauksilla. Mitä suurempi tuo prosentti on, sitä parempi taito joukkueella sitten on.
b) Maalivahtipeli. Voidaan ilmaista torjuntaprosentin avulla, jolloin voiton todennäköisyys kasvaa sitä mukaa, kun torjuntaprosentti nousee. Sadalla prosentilla voitetaan lähes aina ja nolla prosentilla hävitään lähes aina. (Toki tätäkin asiaa koskevaa tilastointia voisi kehittää erottamalla toisistaan kohti tulleet laukaukset ja vaikeat laukaukset.) Poikkeuksena ovat epätasaiset matsit, joissa vastustaja ei ehkä lauo kuin pari kertaa kohti maalia. Tyyliin Australia-Suomi. Suomella on tämä asia ollut pitkään korkeatasoista. En tietenkään väitä, että tässä olisi kaikki materiaaliin liittyvät tekijät.
Yhteistä näille kolmelle asialle, pelikirjalle, maalintekotaidolle ja maalivahtipelille on se, että ne voidaan esittää täsmällisessä matemaattisessa muodossa. Joku total scouting ei kerro tästä asiasta kaikkea. Itse asiassa, tilastointia pitäisi kehittää niin, että nämä eri puolet yhdistettäisiin, jolloin saataisiin täsmällinen yhtälö kuvaamaan matsin voittamista ja sen todennäköisyyttä.
(3) Valmennus ja henkinen puoli. Tästä alueesta on vaikea saada mitään täsmällistä puolta esiin. Toki asiat liittyvät toisiinsa: tietyt pelaajat ovat henkisiä liidereitä suorituksillaan ja huono maalivahti tappaa nopeasti joukkuehengen. Hyvä pelikirja parantaa henkistä puolta ja huono tappaa sen jne. Valmentajan pitää osata myös henkinen valmennus: pelkällä huutamisella ei pitkälle enää pötkitä.
Ja kyllä, kirjoitin tämän tekstin pieness' v--sessa matsin kestäessä liian pitkään. Venäjätappion hyvä puoli on siinä, että jengi jälleen ymmärtää, että laadulla on tekijänsä. Me emme pärjää parhaiden kansa pelkällä pelikirjalla ja molarilla, meillä pitäisi olla vähintään yksi selänne maaleja tekemässä. Pelikirjalla pärjätään vielä, kun Mikko Koivu tulee MM-kisoihin, mutta jos näin ei käy, silloin pudotaan suureen mustaan aukkoon. Toivottavasti jääkiekkoväki on tiedostanut tämän: total scouting puhuu muustakin kuin pelikirjasta. Se indikoi myös taitoa ja sen puutetta.