USA-ottelun eka erän aikana halusin ensimmäistä kertaa elämässäni potkut maajoukkuevalmentajalle. En aio ottaa takaisin tätä. Noin surkeasti valmistautuneena ei saa mennä Suomi-paita yllä kv. turnauksen välierään. Ja noin pahasti ei saa lamaantua maalivahdin lahjoittamaan 1-0:aan. Jumalauta, vielä on 58 minsaa peliaikaa jäljellä ja joukkue alistuu vastustajan yhteen maaliin. Kaikki vastuu -siis aivan kaikki- menee valmennustroikallemme, jonka taso ja käsityskyky eivät riitä nykyiseen kv. huippujääkiekkoon.
Se on eri asia, että Suomen materiaali ei riitä. Ei riitäkään. Eikä sekään saa kelvata syyksi, että onko meillä parempaa koutsia tilalle? Pakko olla. Materiaaliedulle ei kukaan voi mitään, mutta voihan sitä hävitä silti saappaat jalassa, yhtenäisenä joukkueenakin. Niin, että materiaalieroa on uljaasti kurottu umpeen. On päivänselvää, että kukaan valmentaja ei olisi tehnyt Suomen joukkueesta olympiavoittajaa. Jos Jalosen Suomi saa pronssia, on se periaatteessa tuloksellisesti hienoa, mutta ensimmäistä kertaa aikoihin Suomen peli on ollut totaalisen sekaisin ja Rouva Fortuna on kerrankin auttanut Suomen noin pitkälle.
Että mua vituttaa pelikirjan ylikorostaminen! Eurooppalaisessa lätkässä ja esimerkiksi SM-liigassa valmentajien pelikirjat ovat aivan avainasemassa, tästä ei kahta sanaa. Mutta tämä asia on sokaissut jokaisen koutsin. Parjattu Shedden oli valovuoden Jalosta edellä viime MM-kisoissa, koska hän on lätkäjätkä, joka ymmärtää lyhyen turnauksen ja pitkän sarjan eron! On idioottimaista lähteä 60-80 ottelun sarjaan ilman pelikirjaa. Ei kukaan menestyvä NHL-koutsikaan lähde. Pelikirjallaan Pekka Virta jyrää Kalpan kanssa. Mutta kun kerätään joukkue lyhyeen turnaukseen ja valtaosa tuosta joukkueesta tulee muualta kuin SM-liigasta, on liikuttavan lapsellista Nuori Suomi -meininkiä piirrellä silloin fläppitaululle painottomasta puolesta ja viivelähdöistä. Jätkät tulevat pelaamaan pieneen kaukaloon NHL-säännöillä muutaman ottelun ja lyhyt turnaus voitetaan ihan eri asioilla kuin pitkät runkosarjat. Tämän pitäisi olla ihan peruskauraa!
Ville Nieminen sanoi hienosti aamulla Nelosella: Täällä ei ole aikaa vääntää ja kääntää taktisia kuvioita ja pistää änärimiehiä pelaamaan miesvartiointia, koska näin tää kuulkaa hoopeekoossa toimi sm-liigassa. Lyhyen turnauksen keskeiset menestyselementit ovat: liike (joukkueen rakenne liittyy tähän), pelaajien yksilötaidot ja erikoistilanneosaaminen sekä joukkueen henkinen vireystila. Suomella saattoi olla fiksumpi pelikirja kuin jenkeillä, jotka yksinkertaisesti luistelivat Suomelta jalat alta, olivat itsevarmempi kaksinkamppailuissa, osasivat ylivoimapelin paremmin ja lisäksi vielä Suomen ainoa ase eli mv-peli sortui. Totuus on se, että Suomi olisi hävinnyt Kipperin unelmapelilläkin.
Tapa, millä Jalosen joukkue lähti tärkeimpään otteluun vastaa sitä, että lähetetään Markus Pöyhönen juoksemaan Usain Boltia vastaan. Peli on menetetty jo etukäteen, vaikka Markus tietäisi urheilufysiologiasta enemmän ja olisi osannut aterioida oikeaoppisemmin kuin UB. Jääkiekko on onneksemme joukkuelaji ja Jalonen osoitti ensinnäkin täydellisen tietämättömyytensä NHL:n ja Euroopan (mukaanlukien KHL) välisestä tasoerosta. Tällainen peruskotiläksy oli jäänyt tekemättä. Kekäläinen sanoi hienosti Kanada-Venäjä -ottelun tauolla: Tässä näkyy NHL:n ja KHL:n välinen tasoero. Pelkät huippupalkat eivät tee KHL:stä NHL:n urheilullista kilpailijaa. Koko Suomen valmennusjohto antoi tasoitusta jo etukäteen roikkumalla retardissa käsityksessä, jonka mukaan Euroopan taso kestää vertailun änäriin. Mitä tällaisella valmennustroikalla tekee ylipäätään? Juuri tähän liittyen jätettiin esimerkiksi Jussi Jokinen valitsematta. Kun jenkkien täysin yksinkertaiset perusprinsiipit (jalat, asenne, erikoistilanteet) jyräsivät Suomen teoriasommitelmat, Suomi hyytyi. Jalonen oli pitänyt välinsä etäisenä NHL-miehiimme ja maksoi siitä nyt hintaa. On valmentajan tehtävä rakentaa yhtenäinen joukkue. Ja lyhyessä turnauksessa joukkueen yhtenäisyydellä / henkisellä iskukyvyllä on valtava merkitys. Näistä rakentuu se päivän kunto, joka lyhyessä sarjassa ratkaisee. Tämä elementti jyrää pelikirjasäädöt aivan 6-0 näissä olosuhteissa.
Tasoero ei muutu miksikään. Olen 120% varma, että Kipperin huippupeli ja Jussi Jokisen mukanaolo eivät olisi vaikuttaneet isoon kuvaan noin huonosti valmennetussa ja valmistautuneessa joukkueessa. Sen sijaan hyvin valmennetussa ja vastustajaa riittävästi kunnioittavassa jengissä näilläkin nyansseilla olisi ollut ehkä jopa merkitystä. Erkka tai Rami ei olisi ottanut tuonkaan vertaa europpalaisia täytemiehiä. Timo Lehkonen osoittautui joukkueen typerimmäksi aasiksi. Luuliko hän keräävänsä auktoriteettia paiskoessaan Lasse Kukkosta pelaamaan, kun penkillä olisi ollut Timosta, Lydmania, Saloa...? Idioottimaista toimintaa, suoraan miinaan kävelemistä. Rinta rottingilla kuitenkin. Eräs indikaatio änärimiesten tuskasta Jalosen ja kumppanien fläppisirkuksen keskellä oli Teemu Selänteen peliesitys Tsekki-matsissa. Saku Koivun peli ei kulje jokatapauksessa. Selänne raatoi kuin hullu, otti pelintekijän ja rikkojan roolin ja olisi ansainnut isompaa roolia jo seuraavaan matsiin eli USA:ta vastaan. Ihan valmennuksen perusosaamista: peluuta kuumia jätkiä ja ota pois alavireiset - Kapasen kentälle tehtiin kai kolme maalia tasaviisikoin ? Olisi vittu jo toisen maalin jälkeen luullut jonkun tajuavan, että peluutusta on syytä muuttaa. Kipperi halusi vaihtoon 3-0:ssa, kukaan ei jaksanut kuunnella häntä. Kipperi ei ole tyhmä, hän tiesi viettävänsä huonoa iltaa. Meidän fläppitaulupalikoilla ei ollut aikaa kuunnella.
Jotain on tehtävä. Jos Jalonen oppikin tästä jotain, on hän toivottoman tehtävän edessä koko troikan pysyessä samana Jutiloineen päivineen. Niinpä toivon, että koko sakki menee vaihtoon, mutta en vastustaisi sitäkään, että Jalonen jatkaisi jossain roolissa, kunhan esikunta vaihtuu. Viime keväisten MM-kisojen piti olla opintomatka Jaloselle. Kovin moni on unohtanut tämän. Oppi ei ollut mennyt perille ja siksi suhtaudun nyt jyrkemmin Jaloseen kuin vuosi sitten.
