Jukka Jaloselle kenkää!

  • 438 678
  • 1 848

Patalappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mitähän suoritusvarmuuden puuttumista se on, että kasataan rajallisesta materiaalista joukkue, joka kykenee haastamaan nyt esim. Kanadan. Ja vieläpä pelitavalla, joka on viihdyttäväkin.

Jalonen on haka roolittamisessa. Ei aina niitä parhaita pelaajia, vaan nimenomaan ne parhaat saatavilla olevat kuhunkin rooliin. Hytönen on tästä yksi esimerkki. Ei varmastikaan monien mielestä mm-kisa ainesta, mutta hyvin tuo tuntuu pärjäävän.

Itselle nämä kisat ovat nostaneet suuret odotukset olympialaisia kohtaan. Mitähän Jalonen saa aikaan kun Suomen pelaajiston kerma on käytettävissä.

Olen kyllä täysin samaa mieltä tästä.

Ehkä tämä kohtuuton poru Jalosesta johtuu siitä, etta hän tekee asiat toisella tavalla kuin muut. Omallaan. Itse uskon että siitä on viela paljon iloa jatkossa.

Ei pitäisi olla mikään itkun aihe jos Jalonen on kysynyt pelaajilta maalivahdin pois ottamisesta. Tämä kertoo enemmänkin kommunikoinnista pelaajien kanssa ja mielestäni terveestä suhteesta työyhteisössä. Eihän tämmöinen tamimainen ihmistyyppi voi olla kenenkään järjellisen ihmisen mielestä ihanteellinen. Armeija on erikseen, siellä yksipuolinen huutaminen on vuosisatojen kuluessa todettu hyväksi johtamistavaksi.

Tästä tuli mieleen kun joku totesi Satakunnan Kansan kiekko-osiossa jokseenkin että "kaikki Tammisen kannattajat voisivat pitää keskenään erätauolla kertausharjoituksia, voitte vaihtaa vuorollanne kessua". OT mutta kuitenkin.
 

vanhapak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nähtyäni ketjun otsikon (tosin vasta Kanada-matsin jälkeen) en ollut uskoa silmiäni.
On täällä kirjoitettu niin huikeaa tuubaa, että epäilin aloittajan ja muutaman muun olleen täysin huumorimielellä asialla. Mutta kun sama diibadaaba vain tuntuu jatkuvan (esim. "Lonkkataklaus"), alan vakavasti epäillä näiden tyyppien mielenterveyttä.
Vaikka ajan saaminen julkisiin mielenterveyspalveluihin on vaikeaa, suosittelisin lämpimästi yrittämään. Eihän tuommoinen hybris ja varmuus tosiasioita vasten ole enää ihan tästä maailmasta.
 
Eihän tuommoinen hybris ja varmuus tosiasioita vasten ole enää ihan tästä maailmasta.

Jalonen onnistunut parissa pelillisessä asiassa:

  • Slovakia-pelin lopulla tapahtunut rotaatiopeluutus, jossa pelaavia kokoonpanoja vaihdettiin alati, toi näyttävisti energiaa Leijonien peliin. Tämä toimi myös Valko-Venäjä-pelissä jollakin asteella.
  • Hyökkäyksiin lähdössä tai kiekonriistossa viisikon pelimuodostelma on johtanut siihen, että ennalta sovittu vastaanottaja tarjoaa itseään hienosti ykkössyöttöön tai pakki-pakki -syötön jälkeiseen kakkoseen. Tämä ei kuitenkaan luonnollisesti ole toiminut sumppuja vastaan, eikä niitä ole pystytty avaamaan esim. kaistanvaihdoin ja niistä syntyvin syöttölinjoin tai toiseen altoon tapahtuvin pudotussyötöin. Esim. Halonin 0-5 -ohjauspeliin syntyi kyllä painoton puoli, muttei tätä pystytty hyödyntämään.
  • Ottamatta tarkemmin kantaa yksityiskohtiin, ylivoima on toiminut kohtalaisesti läpi kauden.

Kaikki muu on ollut keskinkertaista tai heikkoa. Miksi siis pitäisi hurrata?

Ikäänkuin pienen aforismin muodossa voisi todeta, että Suomi on hävinnyt tänä vuonna mm. Unkarille, Sveitsille ja Valko-Venäjälle.
 
Viimeksi muokattu:

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hahaha, mikä vitun ketju tämä on? Ne ketkä haluavat Jalosen pois, niin miettikääs vähän. Suomi piti Kanadaa pilkkanaan ja välillä näytti, että Suomi on jääkiekon lähde. Totaalista nöyryytystä. Pari huonoa peliä, voivoi...

Kanadan pelasti se, että heillä on koko joukkue täynnä NHL-tähtiä ja meillä niitä on muutama ja loput tulevat Euroopasta.

Ylivoima pelasti Kanadan nöyryytykseltä, jonkalaista se ei ole kokenut pariin vuosikymmeneen.

Toivottavasti tämä ketju on oikeasti läppä...

EDIT: Piti vielä varmistaa, että onko HIFK-fani avannut ketjun. No kyllä on! HIFK:ssa harrastetaan tätä "valmentajalle kenkää!" leikkiä.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Mä en taas ymmärrä kun maasta löytyisi todellisia huippuvalmentajiakin (Rindell, Pieniniemi, pitääkö listaa jatkaa, no laitetaan Tuomi ja Tolvanen kanssa) niin sitten pitää mennä jonkun Jalosen kanssa, eihän se muuta osaa kuin ratsastaa Kojon nimellä kun kaikki luulee että ne on jotain sukua keskenään. Nyt on tosiaankin vedetty kolme kertaa putkeen kääpiömaiden kanssa jatkoajalle ja tosipeleihin mennään ihan sekaisin.

Ja kuka ihmeen koutsi laittaa Jarkko Ruudun vetämään kolme (3)! kertaa rankkarin. Onhan se ihmeellistä, kysyykää vaikka NHL-asiantuntija Mertarannalta.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
EDIT: Piti vielä varmistaa, että onko HIFK-fani avannut ketjun. No kyllä on! HIFK:ssa harrastetaan tätä "valmentajalle kenkää!" leikkiä.

HIFK-fanien missio on vaatia Jaloselle kenkää joka paikassa. Ajojahdin kohteina ovat nyt:

Kari Jalonen - HIFK:n valmentaja
Jukka Jalonen - HPK:n valmentaja
Markku Jalonen - kunnallisen työmarkkinalaitoksen johtaja
Timo Jalonen - Turun suomenkielisen opetustoimen johtaja
Juha Jalonen - Hämeen Rykmentti opetuksesta vastaava johtaja
Tauno Jalonen - Suomen Yrittäjät johtaja
Tomi Jalonen - Axel Technologies Oy johtaja
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
EDIT: Piti vielä varmistaa, että onko HIFK-fani avannut ketjun. No kyllä on! HIFK:ssa harrastetaan tätä "valmentajalle kenkää!" leikkiä.

Jep, Jokeri-osioissa ei ole ikinä vaadittu valmentajalle kenkää, ei Hanlonille, Sheddenille jne. Nyt tuli kyllä viikon naurut.

Jukka Jalosta pitää vain kohdella, kuten muitakin valmentajia. Saihan Summanenkin kenkää maajoukkueen päävalmentajan paikalta ja mm. aikanaan Pentti Matikainen, vuosi legendaarisen Prahan hopean jälkeen. "You are hired to be fired". Se on vanha valmentajien itse keksimä sananlasku. Aravirta taisi olla pitkään ainoa suomalainen valmentaja ilman potkuja, kunnes sai kenkää HIFK:sta keväällä 2005
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Sarkasmi on vaikea laji, realismista puhumattakaan

Kyse on vain siitä, että tehdään käsitteet selviksi, seistään sanojen ja tekojen takana ja pidetään - tervettä järkeä käyttäen - rima muutenkin yhtä korkealla (tai matalalla, ihan miten vaan:) johto- ja suorittajaportaassa kulloinkin olevien naamasta riippumatta.
Totta helvetissä ajatus Jalosen kenkimisestä on älytön. Mutta lähes yhtä älytöntä ja jatkoa ajatellen takuuvarmasti vaarallista (myös miehen itsensä ja koko valmennustiimin kannalta) on jättää keskustelematta onnistumisista, epäonnistumisista ja niiden syistä.
Se, että täällä kiistatta pyörii jokunen nimimerkki ihan omissa sfääreissään (vakavasti kyllä epäilyttää, ettei voi olla tosissaan – eihän?:), ei muuta perustilannetta miksikään. Ainakaan omilla aivoillaan ajattelevien kannalta:
Eihän tuommoinen hybris ja varmuus tosiasioita vasten ole enää ihan tästä maailmasta.
Jepjep. Vinkki: koko viime kevään ”keskustelu” maajoukkueesta ja sen päävalmentajasta. Aiemmista tilanteista voi kysyä vaikka Erkka ”Muppet Show” Westerlundilta.
Tuo Sheddenin 400 kiloeuron palkka vastasi silloisella kurssilla noin 600 kilodollaria. Vaikka sitä mm. Sihvonen ei ole koskaan julkisesti myöntänytkään, niin ehkä tämäkin oli yksi syy että miksi Sheddenin valinta oli niin kova pala suomalaisille valmentajille.
Niin no kääntäisin tämän niin päin, että perus kateelliselle suomalaiselle on vaikeaa...
No ihan varmasti on, minkä voi todeta jo muutaman JA:n nimimerkin kirjoitushistoriasta. Rahan lisäksi mm. karisma, pelaajilta lunastettu luotto ja kunnioitus, kyky edetä uralla ja toimia muuallakin kuin turvallisilla kotinurkilla sekä aito usko omiin (rajallisiinkin) kykyihin kun ovat siitä ikäviä asioita, että toisille tuppaa kasaantumaan niitä enemmän kuin toisille. Ja aiheesta voi jäädä tooodella syvät arvet.
Nurkkakuntaisuus, kateellisuus, huono itsetunto ja ahdas kyläpolitikointi eivät vaan noin yleisessä kontekstissa ole parhaita mahdollisia lähtökohtia ja perusteita kritiikille. Jos ei nyt journalismin alkeista puhutakaan.
Jukka Jalosta pitää vain kohdella kuten muitakin valmentajia.
Jo siksi, että muu olisi lähinnä loukkaus Jalosen kaltaista fiksua, osaavaa ja huumorintajuista ammattilaista kohtaan. Ei tää hei voi olla näin vaikeeta.
Ehkä tämä kohtuuton poru Jalosesta johtuu siitä, etta hän tekee asiat toisella tavalla kuin muut. Omallaan. Itse uskon että siitä on viela paljon iloa jatkossa.
Ei pitäisi olla mikään itkun aihe jos Jalonen on kysynyt pelaajilta maalivahdin pois ottamisesta. Tämä kertoo enemmänkin kommunikoinnista pelaajien kanssa ja mielestäni terveestä suhteesta työyhteisössä. Eihän tämmöinen tamimainen ihmistyyppi voi olla kenenkään järjellisen ihmisen mielestä ihanteellinen.
 
Viimeksi muokattu:

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Allekirjoittanut toivoo jo tämänkin ketjun kannalta että Jalonen tänään jossain tiukassa paikassa mittauttaisi mailan, ja seuranneesta yv:stä Suomi rankoisi vaikkapa jonkinsortin tasoituksen. Voin vain kuvitella sitä jeesustelun määrää ynnä "Häpeällistä, ei kanukitkaan koskaan tekisi tuollaista"-paskapuheen sadetta.

Voiko MM-kisoissa muuten lähetellä videonauhoja kurinpitoelimille?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sihvoselta hyvä ja kiihkoton kirjoitus, Pelitavan voitto ilman muuta, Suomen valmennusjohto oli Kanadaa reilusti edellä: http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/uutiset/article159825-1.html
"Suomella on yksinkertaisesti paremmat valmentajat kuin Kanadalla ja tänään Leijonapelurit löivät aivan kaiken likoon pelisysteemiä noudattaen"

Minusta tämä on aika jyrkästi sanottu kun muistaa, että Kanadan valmentajat valittiin joku kolme viikkoa sitten hommaan kylmiltään, pelaajien valinnan ovat suorittaneet ihan toiset miehet ja suurin osa pelaajista on aivan ventovieraita toisilleen. Jos tätä verrataan Suomen tilanteeseen, jossa päävalmentaja on päätoiminen, hän on scouttaillut pelaajia ympäri vuoden, pelannut parikymmentä harjoitusmaaottelua kokeillen erilaisia koostumuksia, taktiikoita ja kuvioita ja kaikki on tehty tähän turnaukseen valmistautumista ajatellen. Vaikka Suomenkin kokoonpanoon on viime hetken muutoksia tullut, niin melko turvallista on sanoa että valmentajat eivät ole lähteneet ihan samalta viivalta pelisysteemin sisään ajamiseen. Toki Jalonen siinä tiistain perusteella oli paremmin onnistunut.
 
Viimeksi muokattu:

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Olet siis tyytyväinen Jalosen pelitapaan, erikoistilanneosaamiseen ja kykyyn reagoida pelin tilanteisiin kesken pelin. Enää kiinnostaisi tietää, että mitäs ne huonot asiat sitten olivat?

En ole Lonkkataklaus mutta voisikohan liittyä jotenkin virheellisiin pelaajavalintoihin...?
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Minusta tämä on aika jyrkästi sanottu kun muistaa, että Kanadan valmentajat valittiin joku kolme viikkoa sitten hommaan kylmiltään, pelaajien valinnan ovat suorittaneet ihan toiset miehet ja suurin osa pelaajista on aivan ventovieraita toisilleen. Jos tätä verrataan Suomen tilanteeseen, jossa päävalmentaja on päätoiminen,
Napsaisin tekstistä vähän pois, mutta tämä (Suomen etu) on täysin totta ja onneksi on näin, varsinkin, kun näitä MM-kisoja pitää joka kevät pelata. Tämä on Suomelle selkeä plussa, kun valmentaja saa ajaa systeemiään kunnolla sisään. Viime kausi oli valmentajavalintafarssin jälkeen vielä siitäkin erikoinen, että ei ollut päätoimista päävalmentajaa. Nyt sellainen on, vuoden liian myöhään ja tästä voi poimia myös sen ”taantumisen”, mikä näyttää monelle olevan vaikea käsite.
 

Ex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuosta olen eri mieltä. Kanada pelasi juuri sillä tasolla, että lohkovoitto heltiää.

Paskapuhetta. Kanada ei lähde ennakkoon häviämään kenellekään, ei liioin pelaamaan tasureita. Kyllä ne yritti Suomen voittaa, mutta eivät kyenneet. Päinvastoin meni pikkaisen pupu pöksyyn kun suomipoika tulikin ärhäkästi päälle. Tuollainen Kanadan jumalointi ("ne tekee mitä haluaa") vain edesauttaa sitä mentaliteettia minkä Kummeli aikoinaan teki tunnetuksi: "Me ollaan hävitty tää peli."

Itse tappioita vihaavana en lähde häviämään yhtäkään ottelua, en vaikka meidän oma höntsäjengi pelaisi Liigajoukkuetta vastaan. Kun kiekko putoaa jäähän, peli on 0-0. Sitten kun 100% muistakin suomalaisista ajattelee samalla tavalla, voidaan vaikka voittaakin jotakin suurta. Vaikka jalkapallon MM-kulta.

Toivottavasti Suomen lätkämaajoukkueeseen on ainakin valikoitunut sataprosenttisesti näitä tappioita vihaavia, eikä tuommoisia housuunpaskojia.

Ei mitään henkilökohtaista, mutta mulla palaa käämi tollaseen staranpalvontaan.
 

Lead Fossil

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Tämä on Suomelle selkeä plussa, kun valmentaja saa ajaa systeemiään kunnolla sisään. Viime kausi oli valmentajavalintafarssin jälkeen vielä siitäkin erikoinen, että ei ollut päätoimista päävalmentajaa. Nyt sellainen on, vuoden liian myöhään ja tästä voi poimia myös sen ”taantumisen”, mikä näyttää monelle olevan vaikea käsite.
Nostan käden ylös! Taantuma on käsitteenä minulla täysin kirkkaana omassa pelikirjassani, mutta miten se liittyy suomalaiseen jääkiekkoiluun - sitä en ymmärrä. Shedden ainakin toi pronssia Kanadasta, se on FAKTA eikä edes mielipide.

Montako ottelua valmentaja tarvitsee ajaakseen systeemiään kunnolla sisään? Eikö Jalosella ole ollut siihen aikaa? Toista vuotta valmentajana ja EHT päävalmentajana takana - pitäisi jo alkaa riittämään.

Konkretisoikaa nyt hyvät ihmiset miksi Suomi meni kiekkoilulliseen taantumaan. Minä en taviskatsojana ymmärrä.
 
Viimeksi muokattu:

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Konkretisoikaa nyt hyvät ihmiset miksi Suomi meni kiekkoilulliseen taantumaan. Minä en taviskatsojana ymmärrä.
Ööh, siinähän se lainaamani kirjoittajan viestissä oli kerrottu ja minä kertasin? Pistetään nyt vielä kerran: Suomella on esim. jenkkeihin nähden sellainen etu, että valmentaja on saanut ajaa omaa juttuaan sisään. Minä en tiedä kuinka kauan siihen menee, mutta harvemmin valmentajia missään kymmenen pelin sykleissä missään vaihdetaan.
 

Lead Fossil

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Ööh, siinähän se lainaamani kirjoittajan viestissä oli kerrottu ja minä kertasin? Pistetään nyt vielä kerran: Suomella on esim. jenkkeihin nähden sellainen etu, että valmentaja on saanut ajaa omaa juttuaan sisään. Minä en tiedä kuinka kauan siihen menee, mutta harvemmin valmentajia missään kymmenen pelin sykleissä missään vaihdetaan.
Minä olen hidas savolainen ja siinä suhteessa vielä pahempi kuin hidas hämäläinen.

Mutta kun nyt yritän päästä täsmällisesti tämän kiekkoilullisen taantuman terminologian jäljille, niin tässä kuluu nyt paljon rautalankaa.

Otetaan pienet pätkät kerrallaan niin ehkä se menee jakeluuni.

Suomella on yleensä se etu, että valmentajalla on aikaa ajaa systeemiä sisään.
- Tämän ymmärrän ja allekirjoitan

Suomi on nyt taantumassa kun nykyisellä päävalmentajalla ei ole ollut tarpeeksi aikaa ajaa systeemiään sisään.
- Tämä kaipaa osaltani lisää rautalankaa, sorry

Mutta, mutta - olen ihan varma että tänään kaatuu USA. Satavarma.
Ja sitten kaatuu Venäjä.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Suomi on nyt taantumassa kun nykyisellä päävalmentajalla ei ole ollut tarpeeksi aikaa ajaa systeemiään sisään.
- Tämä kaipaa osaltani lisää rautalankaa, sorry
Ei kun nyt ollaan tekemässä nousua taantumasta. Toivottavasti projektin maalissa ollaan sitten ihan huipulla, tänään (tämä turnaus yleensä) on hyvä välietappi tarkistaa missä mennään.
 

Lead Fossil

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Ei kun nyt ollaan tekemässä nousua taantumasta. Toivottavasti projektin maalissa ollaan sitten ihan huipulla, tänään (tämä turnaus yleensä) on hyvä välietappi tarkistaa missä mennään.
Sorry - ei ole selittäjän vika että ei mene minulla jakeluun vaikka kuinka tsemppaan.

Suomella oli kaudella 2007-2008 päätoiminen apuvalmentaja ja jaettu resurssi (Shedden, Suomi/Jokerit) päävalmentajana. Molemmat valmentajat ottivat osaa maajoukkuetapahtumiin ennen MM-kisoja. MM-kisoista tuli pronssia.

Kaudella 2008-2009 Suomella on päätoiminen päävalmentaja ja jaettu resurssi apuvalmentajana (RD, Suomi/JyP).

En minä näe tässä taantumaa. MM-kisamenestys ei anna oikeutta puhua taantumasta. EHT ei anna oikeutta puhua taantumasta.

Sorry minusta tässä ei ole taantumaa. Aiemmat MM-kisamenestykset (2000 -luvulla 2 pronssia ja 2 hopeaa) saivat rinnalleen uuden jalometallin.

Jalosen kaudella menestys on yhtä hyvää kuin viime kaudenkin hyvä menestys oli. Jalonen tosin saattaapi ryhmineen tehdä vieläpä sen tempun, että ottaa Suomen kiekkohistorian toisen kultamitalin. Se on temppu se. Mutta taantumasta se nousu ei tule. Näin minä sen näen.
 

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse tappioita vihaavana en lähde häviämään yhtäkään ottelua, en vaikka meidän oma höntsäjengi pelaisi Liigajoukkuetta vastaan. Kun kiekko putoaa jäähän, peli on 0-0. Sitten kun 100% muistakin suomalaisista ajattelee samalla tavalla, voidaan vaikka voittaakin jotakin suurta. Vaikka jalkapallon MM-kulta.
Juuri näin ajattelen itsekin ja se on ainoa oikea lähtökohta. Minusta Jalonen on myös päässyt asioiden ytimeen, josta esimerkkinä seuraava lainaus iltiksestä:

"Jalonenkin antoi itsevarmuutta uhkuvia lausuntojaan rauhallisella äänellä. Puheessa ei olut mitään falskia tai turhaa pullistelua. Jalonen puhui asiasta kiertelemättä, kuten hänen tyylinsä on.

- Sen takia uskon, että voimme voittaa tänään, riippumatta siitä miten jenkit pelaavat. Jos saamme tästä tiimistä kaiken irti, meillä on kyky pelata tiiviimmin joukkueena. Sitten on ihan sama, mitä jenkit tekevät."

Erityisesti viehättää tuo viimeinen lause. On ihan sama mitä jenkit tekevät. Me tiedetään olevamme parempia. Tällaisella itsevarmalla mentaliteetilla pelaa vain voittaja.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minä en ole ihan varma että mitä Sihvonen tai Korhonen ovat tuolla taantumisella halunneet tarkoittaa, mutta minun mielestäni Suomen maajoukkueen etuna on jo pitkään olleet sellaiset asia kuin 1) että pelaajat tuntevat toisensa ja ovat pelanneet paljon yhdessä, 2) he ovat erittäin sitoutuneita ja 3) tuntevat pelitavan pääosin jo aikaisemmista turnauksista (johon voidaan sitten uusia lisäyksiä painotuksia opetella helpostikin).

Jos näitä kohtia lähdetään purkamaan kohta kohdata, niin mitä kohtaan 1) tulee, niin pelaajavalinnat ovat Suomen materiaalilla mielestäni niin marginaalisia, että tuohon ensimmäiseen asiaan Shedden ei mielestäni pysty puoleen eikä toiseen vaikuttaa (ja taisi pelaajavalinnat muutenkin olla akselin Kurri-Jalonen vastuulla).

2) Ymmärrän näkemyksen että Sheddenin rähjäyksellä voitaisiin tuohon toiseen kohtaan eli käytännössä pelaajien motivaatioon osallistua kisoihin vaikuttaa, vaikken tätä varsinaisena riskinä pidäkään. Vaikka kyseessä ovat huippuammattilaiset, jotka kestävät tai joidenkin pitäisi kestää kovaakin sanomista, niin kuitenkin kyseessä ovat huippupalkattuja ammattilaisia, jotka osallistuvat näihin kekkereilleen vähäisellä vapaa-ajallaan raskaan kauden päätteeksi. Jos maajoukkueessa ei viihdytä, niin varmasti se pitkässä juoksussa näkyy osallistumishalukkuudessa negatiivisesti.

3) Tämä nyt olisi varmaan kohta johon Sheddenin valinnan eniten voisi nähdä kirpaisevan, mutta senkin kohdalla on ylireagoitu. Vaikka Shedden ei olisi peluuttanutkaan maajoukkuetta perinteisellä pelikirjalla, niin vastaavasti hän toi Kanadalaisia vaikutteita ja ajatuksia peluuttamisesta, motivoinnista ja reagoimisesta Jaloselle ja maajoukkueelle. (välillä harmittaa olla tällainen fani-boy joka täysin kritiikittä toistaa eteenpäin tällaisia Kummolan sanomisia)

Sellainen neljäs pointti on toki vielä mahdollinen, että Suomessa on maajoukkueen päävalmentajan rooliin jostain syystä kuulunut ottaa kantaa ja huolehtia valmennusjärjestelmän isojen linjauksien tekemisestä. Tätä on niin Westerlund kuin Jalonenkin tehneet (en muista miten asia oli Aravirran ja Summasen kohdalla), mutta Shedden ei. Tämä on asia, jota ei voida mitata kevään MM-kisojen puolivälieräpelin jatkoajan tolppa-sisään ja tolppa-ulos litmus-testillä, kuten monet kokevat koko valmennustyön tuloksen mittaavan.
Joku voisi tietenkin kysyä, että miksi ihmeessä tuo olisi edes maajoukkueen päävalmentajan tehtävä.
 
- Sen takia uskon, että voimme voittaa tänään, riippumatta siitä miten jenkit pelaavat. Jos saamme tästä tiimistä kaiken irti, meillä on kyky pelata tiiviimmin joukkueena. Sitten on ihan sama, mitä jenkit tekevät."

Erityisesti viehättää tuo viimeinen lause. On ihan sama mitä jenkit tekevät. Me tiedetään olevamme parempia. Tällaisella itsevarmalla mentaliteetilla pelaa vain voittaja.

Kuin myös. Upeasti kiteytetty se, että kisoissa ei olla tekemässä parastaan vaan voittamassa. Senhän Jalonen sanoi jo kisojen alla.
 
En ole Lonkkataklaus mutta voisikohan liittyä jotenkin virheellisiin pelaajavalintoihin...?

USA peli on vielä kesken, joten vielä on aikaista arvioida täyttyykö Suomen jokavuotinen minimitavoite, eli mitalipeleissä pelaaminen.

Pelaajavalinnoissa olen tykännyt aiempaa selkeämmästä roolittamisesta. Neloseen nelosen pelaajat, vaikka välillä tosin tuntuu että neloskenttiä on peräti kaksi. Komarov on onnistunut, samoin Hytönen ja itselleni on ollut yllätys Santalan asiallinen peli checking linessa (kyseessähän ei ole "nelosen" pelaaja).

Kerman ja Vahalahti olivat sitten oudompia. Luulen että Jalonen halusi tehdä pienen statementin siitä, että EHT-näytöillä voi päästä mukaan. Tämä voi olla pidemmällä juoksulla ihan hyvä asia, vaikka tämä kaksikko ei toistaiseksi ole joukkueelle oikein mitään pystynytkään antamaan. Vahalahden hyvänä luistelijana voinee kuitenkin hettää askiin pieneen rooliin jos tulee esim. loukkaantumisia.

Off-topic: KHL-liiga voi olla Leijonille todella hyvä asia, jos sarja jatkossakin houkuttelee Niko Kapasen tasoisia pelaajia, jotka näin saadaan pidettyä "lähellä" ja kisoihin käytettävissä. Kapaselle KHL-vuosi on jopa tehnyt ehdottoman hyvää - ilmeisesti liiga on hyvätasoinen ja hän on päässyt siellä kiekollisempaan rooliin kuin NHL:ssä.
 
Viimeksi muokattu:

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Kanadan tilannetta jääkiekosssa voisi verrata siihen, että salibandyn SM-liigan playoffien ulkopuolelle jääneistä kavereista kasattaisiin joku nippu, jonka valmentajaksi viskataan joku randomkoutsi niistä jengeistä. Sitten se pantaisiin pelaamaan jostain universiaadeista taikka EM-mestaruudesta jonnekin halvan alkoholin maahan ja vastassa olisi jengejä, joiden valmentaja on koko vuoden valmistunut kisoihin. Suomessa ko. kisat olisivat urheiluruudun täytettä, ehkä Urheilukanava näyttäisi jonkun matsin jälkilähetyksenä.

Tämmöisistä lähtökohdista Kanada pyyhkii euroopalla persettään vuodesta toiseen. Suomessa vedetään hampaat irvessä kisabiiseineen ja kisastudioineen ja tulos on maksimissaan suunnilleen sama kuin HIFK:lla, ryminäpronssia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös