No juu. Ensinnäkin, ei näillä näytöillä kenkää Jaloselle. Vaikka nämä kisat menisivät kuinka perseelleen, niin minusta valmennus ansaitsee aina vähintään kahdet kisat näyttääkseen kyntensä. En oikeastaan edes tiedä, oliko Sheddenkään niin kädetön koutsi kuin yksien kisojen perusteella olis voinu kuvitella. Maajoukkue on aina oppimisprosessi valmentajallekin, siinä missä seurajoukkueetkin. Hyvä valmentaja kykenee luomaan pelaajamateriaalin mukaisen pelitavan, eikä yritä jääräpäisesti ajaa sellaista läpi missä ei pelaajien vahvuudet pääse oikeuksiinsa.
Jos nyt ajatellaan viime kauden JYPiä, niin pelitapa ja pelaajamateriaali kohtasivat 100%. Pakit olivat isoja, mutteivat mitään älyttömiä puukäsiä - toisaalta liikkuvuus ei ollut sitä maailmanluokkaa. Niinpä puolustus heittäytyi kiekkojen eteen, ja ohjasivat voimalla ja väellä kaikki vastapuolen hyökkäykset kulmiin. Avaussyötöt olivat suht pitkiä, eikä kiekkoa kuskattu. Kärpät ja Kalpa hakkasivat päätä seinään. Hyökkäys karvasi rohkeasti ylhäältä, jolloin vastapuoli oli jatkuvasti paniikissa ja sortui harhasyöttöihin ja ottivat jäähyjä. En ottanu Jypiä esimerkiksi sen vuoksi, että fanitan sitä - vaan siksi että vaatimattomallakin rosterillakin voidaan viedä terä pois melkein miltä tahansa joukkueelta tarvittaessa. Suomi, jos kuka, lähtee aina underdogina arvoturnauksiin rosterin puolesta.
Näiden kisojen Leijona-joukkueeseen yllä mainittua tyyliä ei olisi kannattanut sellaisenaan lähteä ajamaan. Pakit ovat kiekollisia, melko pieniä ja liikkuvia. Tämä huolestutti heti alkuun, kun näin pelaajavalinnat. Odotinkin silloin mielenkiinnolla, että minkäläistä pelitapaa Jalonen ja Dufva lähtee Leijoniin tuomaan? Ainoa mitä julkisuudessa tuli esiin, oli pelirohkeus ja viisikkohyökkäykset + laadukkaat syötöt. Hyvin paljon mentaalipuolen asioita siis. Hämmästyin hieman, kun en oikeastaan kyennyt näkemään ekoissa peleissä mitään pelitapaa.... en edes Tsekkejä vastaan. Sen sijaan eilen, kun vastassa oli oikeasti pelaava, hyökkäävä Kanada nähtiin jo juonta hyökkäyksen osalta. Samanlaista ylhäältä karvaamista, ja vastustajan pakottamista virheisiin ja jäähyihin kuin mainitsemassani esimerkissä, eli JYPissä. Toimi muuten helvetin hyvin!
Mutta, edelleen mietittää miten tuo pakkien touhu toimii jatkossa. Ylhäältä karvaaminen yhdistettynä pakkien kiekonpitämiseen ja yksilöhyökkäyksiin on jo turhan riskialtis pelitapa. Eilisessäkin pelissä Kanada heräsi, ja puolestaan alkoi riistämään pakeilta kiekkoa, ja niinpä Suomikin kulutti reilusti aikaa boksissa. Seurauksena kolme yv-maalia. 5-5 tilanteissa, jossa ylhäältä karvaaminen ja häirintäpeli hetkeksi unohdettiin, pakeilla ei ollut tarpeeksi voimaa (eikä yhtenäisyyttä) ohjata kanukeita kulmiin, ja aivan liikaa päästiin rällästämään maalinteko-sektorilla. Uskon, että tämän ratkominen on osa tuoreiden Leijona-valmentajienkin oppimisprossia - ja kun tämä saadaan balanssiin hyökkäyksen kanssa niin päätyyn asti mennään. Joten, USA peliä odotellessa. Toinen mietintämyssyyn menevä asia on se, kuinka muuntautumiskykyinen joukkue Leijonat on kun vastustajan pelityylitkin vaihtelevat hyvin paljon. Miten hyökkääjien kannattaa hyökätä esim. Ruotsia vastaan (pidän tätä vielä selkeämmin vastaiskujoukkueena kuin Tsekkiä). Saa toki nähdä, tuleeko tuollaista peliä edes vastaan.
Liirum laarumin yhteenveto - Jaloselle nämä kisat ovat varmasti antaneet arvokasta oppia esim. Vancouveriin, miten hänen itsensä mielestä pelaajavalinnat onnistuivat etenkin oikean pelaajatyypin suhteen. Ei niinkään henkilökohtaisten esitysten perusteella. Jotenkin sellainen kutina minulla on ollut, ettei hänelle itselleenkään ole ollut kiveenhakattua, millaista pelitapaa hän haluaa joukkueeseen ajaa - sekä hyökkäyksen että puolustuksen osalta.