Sanat "pelikirja" ja "viivelähtö" saavat mut oksentamaan. Tulee mieleen Petteri Sihvonen räpläämässä kikkeliään
Jännä juttu miten jääkiekosta ja sen pelaamisesta vähän tai ei oikeastaan yhtään mitään ymmärtävä Ilta-Sanomien
Vesa Rantanen on saanut ristiretkelleen mukaan juuri ne jotka ovat samaa heimoa. Tämän heimon mukaan suunnitelmallinen pelaaminen on kauhistus ja vaihdot tulee vetää lennosta ja kiekkoa vaan päätyyn. Tunnetta peliin, se voittaa joka haluaa voittaa! Sen sijaan että peliä avattaisiin maltilla tavoitteena pelinopeus, Rantanen seuraajineen huutaa pelin nopeuttamista tilanteesta riippumatta koska vain jatkuvalla coast-to-coast luistelulla voidaan saavuttaa absoluuttinen pelin nopeuttaminen. Pelin onnistuminen mitataan kiekon keskivauhtina ja jos kiekko pysähtyy hetkeksikään, siitä saa miinusmaaleja.
Edellä oleva asettuu vielä hauskempaan valoon kun Rantanen ja moni muu ei huomaa lainkaan miten Liigassa pelataan joko ns. hybridikiekkoa tai pystykiekkoa ja oikeastaan se ainoa joukkue, joka käyttää systemaattisesti viivelähtöjä, vie keväisin mestaruuden. NHL:stä olen mm. pelitapaketjussa kirjoittanut jotain 10 vuotta sitten ensimmäisen kerran siitä, miten kiekkokontrolli NHL:ssä valtaa jatkuvasti alaa. Tästä NHL:n kiekkokontrollista on saanut taittaa peistä kyllä mm. Sihvosenkin kanssa jonka mielestä sitä ei ole ollut ja joka vielä vuosi, pari sitten kirjoitti, että Suomen EHT-joukkue pesee sata nolla minkä tahansa NHL:n joukkueen isossa kaukalossa. Viimeistään kevään 2015 MM näytösottelu (= finaali) avasi kaikille halukkaille sen, miten Kanadassa kiekkokontrolllia pelataan ja kuinka oleellisessa asemassa siinä on viisikon tasapaino ja nopeat, lyhyet syötöt. Tarkemmin tästä aiheesta kirjotin viime keväänä Jatkoajan pelitapaketjussa.
Pointti on yksinkertainen: Kanadan pelaaminen näytti pelitapasokeillekin sen, että jääkiekon seuraava kehitysaskel on erittäin tarkkaan toteutettu pelikirjapeli. Kanadan pelaamista voi kuvata sanalla yhteistyön jääkiekko, vaikka itse käytän siitä mieluimmin sanaa hybridijääkiekko johtuen sen juurista NHL:n joukkueiden pelitavassa. Oleellista on ymmärtää se, että Kanadan pelitapaevoluutiota on kehitetty vuosia ja siihen kuuluvat kaikki eurooppalaisen yhteistyöjääkiekon tunnusmerkit. Niistä se tosin myös eroaa siinä, että pelaaminen hyökkäysalueella kohti vastustajan maalia on erilaista koska hyökkäys pyritään systemaattisemmin päättämään maalitilanteeseen. Ja tässä jos missä Kanadan pelikirja on äärimmäisen tarkka. Olen katsellut nauhalta uudelleen ja uudelleen miten yhtä maalitilannetta rakennellaan ja millaisia siirtoja sen aikana tehdään. Kuin shakkipeliä seuraisi!
Suomessa Westerlund on lähestynyt hyvin Kanadan pelitapaa. Siis kentällä, Jokerien pelitapana. Edelleen on melkoisia eroja, mutta suunta on mainio. Westerlundin pelitapaan palaan kunhan Jokereilla on se 10-15 ottelua alla, mutta neljän ottelun perusteella voi ainakin vielä sanoa, että Jokerien pelitapauudistus on onnistunut ja se on tuonut
sekä suunnitelmallisuutta että tunnetta ja vapautta ratkaisuihin. Kanadan tapaan tavoite on se, että hyökkäysalueella jopa viisikon tuki olisi sitä luokkaa, että kiekollinen pelaaja voi valita useiden ratkaisujen välillä. Jukka Jalosen jääkiekko poikkesi Erkan aiemmasta jääkiekosta useilla eri tavoilla. Mutta sen jälkeen tapahtunut paljon ja pelitavat maailmalla kehittyneet. Suomessa on jääty jo telineisiin - kiitos osaltaan näiden vesarantasten, jotka huutelevat ja painostavat median kautta sivusta ja joita heikkolahjaiset valmentajat vielä kuuntelevat.
Se mitä Jukka Jalonen pari päivää sitten kommentoi Jokerien uutta pelitapaa oli selvä viesti: hänen jääkiekkonsa poikkeaa nykyisestä Jokerien pelitavasta vain nyansseissa.