Jukka Jalonen Jokereiden päävalmentajana 2016–2018

  • 53 554
  • 222

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Jalonen oli hyvä valinta, kunhan ei käy vanhanaikaisia, että osa joukkueesta aavistaa jo, ettei tule jatkamaan ja valmentajakin vaihtuu. No katsotaan, tuskin tästä mitään kummempaa draamaa saadaan aikaiseksi.

Luulisin, että myös koko valmennus vaihtuu paitsi Ketterer.
 
Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Pyrin kuvailemaan tilannetta, jossa yhtenäisyys ehkä kärsisi. Toki näin on melkein aina liigasta riippumatta, mutta miten eri joukkueet sopeutuvat tilanteeseen se vaihtelee.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Jukka Jalosta kovempaa valmentajaa on vaikea löytää. Onnittelut Jokereille, saitte yhden parhaista. Odotan innolla Jalosen Jokereita.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pelitapa, identiteetti ja fläppitaulu eivät onneksi ole siellä suurimmat mahdolliset kirosanat, kuten tuntuu vielä olevan esim. liian monella liigajengillä. Jääkiekko on ennen kaikkea pelikirjapeli. JJ osaa sen puolen.

Yksi juttu tulee mieleen. Nyt kun Jokereilla on JJalonen, maajoukkueella Marjamäki niin tuleeko Kärppiin Kivi? Silloin Suomen tämän hetken kaksi parasta seuraa ja maajoukkue pelaisivat pelitavaltaan hyvin samalla tavalla. Varmasti eroja tulisi olemaan, mutta isossa kuvassa samalla tavalla. Mielenkiintoiseksi tämän tekee paitsi valintojen lähes yhtaikaisuus, myös se että liigassa ja maajoukkueessa (KJalonen) on kuljettu kohti pystykiekkoa. Mutta tämä on etukäteisspekua kun Kärppien valinnasta ei ole mitään tietoa.
 
Viimeksi muokattu:

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
En todellakaan ole tarpeeksi pätevä analysoimaan pelitapoja syvällisemmin, mutta käsittääkseni Erkka yrittää saada Jokerit monipuolisemmaksi tällä kaudella eikä peli perustu niin vahvasti "Meidän peliin" aka pelikirjaan. Pelaajilla on siis vapauksia ja lupa olla luovia, ja ainaki itse olen digannut tämän kauden Jokereista. Vaikka otanta on pieni.

Viime kaudella varmaan sellaiset 30-40 peliä nähneenä en voi sanoa, ettenkö tykännyt viime kauden Jokereista myös.

Suurin kysymys kuuluukin, että mitä Jalonen tuo mukanaan? Tuleeko Jokereista liian "pelikirjamainen", jolloin luovuus ja uskallus toteuttaa itseään kentällä katoaa? Varmasti Erkka ja Jalonen ajattelevat jääkiekosta suht samalla tavalla, mutta mikä se suurin ero on?

Westerlund olisi ollut suosikki numero ykkönen, omasta mielestäni ehkä vieläkin Suomen paras valmentaja. Pystyy uusiutumaan ja kehittämään itseään, ja kuuntelee pelaajia. Jalosesta päällimmäisenä mielessä että tietää mitä tekee, mutta ei anna pelaajille niin paljon vapauksia.

Olipa sekanen viesti, toivottavasti joku ymmärtää ja osaa vähän vastailla. Voin olla kirjoittanut viestin täyttä skeidaakin, en tiijä.
 
zuuzo97

Jäsen
Suurin kysymys kuuluukin, että mitä Jalonen tuo mukanaan? Tuleeko Jokereista liian "pelikirjamainen", jolloin luovuus ja uskallus toteuttaa itseään kentällä katoaa? Varmasti Erkka ja Jalonen ajattelevat jääkiekosta suht samalla tavalla, mutta mikä se suurin ero on?

Sitä en oo koskaan ymmärtäny, miks JJ liitetään niin usein "pelitapaorjuuteen jossa yksilöllä ei ole vapauksia". Totta kai yksilöllä on vapauksia. Sitä varten tarvitaan pelikirja, jossa on kuhunkin eri pelitilanteeseen pelaajalla ja viisikkona harjoiteltuna useita eri malleja.

Liitetäänkö "pelikirjamaisuus" siihen, että JJ:n jengit tahokaa matsissa sen 20-30 viivelähtöä? Eli reagoi tilanteisiin? Niin muuten reagoi Jokeritkin viime kaudella ja monessa kotimatsissa pelasivat sen noin 20 viivelähtöä.

Uskoakseni Jokerit pelannee ensi kaudella viihdyttävämpää hyökkäysvoittoista lätkää kuin EW:n aikana. JJ on kuitenkin hyökkäyspelin valmentaja. EW:n vahvuus on 90-lukulaisittain tietenkin puolustus.

Viime kevään Kanada pelasi täydellistä pelikirjalätkää. Saiko siellä toteuttaa yksilö itseään? No kyllä vain! Eli tämä iänikuinen "yksilö vs. pelikirja" dilemma kannattaa unohtaa.

Odotan pelillisesti jo vesi kielellä JJ:n u20 Leijonia.

Yksi juttu tulee mieleen. Nyt kun Jokereilla on JJalonen, maajoukkueella Marjamäki niin tuleeko Kärppiin Kivi? Silloin Suomen tämän hetken kaksi parasta seuraa ja maajoukkue pelaisivat pelitavaltaan hyvin samalla tavalla. Varmasti eroja tulisi olemaan, mutta isossa kuvassa samalla tavalla. Mielenkiintoiseksi tämän tekee paitsi valintojen lähes yhtaikaisuus, myös se että liigassa ja maajoukkueessa (KJalonen) on kuljettu kohti pystykiekkoa. Mutta tämä on etukäteisspekua kun Kärppien valinnasta ei ole mitään tietoa.

Tämä sinun arvioisi olisi toteutuessaan parhaita asioita, mitä Suomi-lätkälle olisi pitkään aikaan tapahtunut. Kun samaa ideologiaa kiekollisesta pelaamisesta saataisiin juurrettua muihinkin Liiga-jengeihin kuin Kärppiin ja KalPaan.

Mutta joo olisi oman pelitavan kehityksen kannalta kova juttu kun Liigan paras jengi Kärpät ja Suomen paras lätkäjengi Jokerit nojaisivat molemmat Meidän pelin perusperiaatteisiin (toki omin nyanssein) ja maajoukkueen runko koostuisi MM-kisoihin juuri Jokereiden ja Kärppien pelaajista. Ei tarvitsisi juurta jaksaen opettaa juttuja pelaajille lyhyessä ajassa ennen MM-kisoja.
 
bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yllätti. Olisin luullut että Erkka vetää kolmannen kauden. Mutta ei vedä. Pelitavoissa tulee iso ero.
Guru cobol joko leikittelee meidän tavisten kanssa tai sitten on ajatus saada keskustelua. Tuo koutsin vaihtohan kait sovittiin jo keväällä, eller hur ? Jukallehan tarjottiin jos jotakin, mutta "välivuoden" jälkeen halusi keskittyä 20 v ja lepäillä. Voisi olettaa, ett kesällä Erkan kanssa jotakin juttelivat valmennuksen filosofiaa ja mitä tuelvaisuudessa ?
 
Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nro 8 käynyt antamassa Jaloselle hyväksyntänsä, niin paha tässä on maan matosena käydä poikkiteloin Legendan kanssa. Erkan olisi soinut jatkavan, mutta ulkopuolisista vaihtoehdoista ehdottomasti paras.
 
low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Jalonen liputtaa nykyään enemmän "Yhteistyölätkän" kuin Meidän Pelin perään joka on jo hieman vanhanaikaista. Loistava valinta.
 
Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Onpa tullut vähän seurattua näitä keskusteluja, koska viime kaudella nämä kateellisten lokakirjoitukset vieroittivat minut koko palstalta. Nyt on kuitenkin sen verran tärkeä asia kyseessä, että pitää tulla tänne peukuttamaan muiden mukana. Juuri viime viikolla keksustelin kaverin kanssa aiheesta ja toivoin Erkan jatkavan vielä kauden. Olisi ollut hienoa mennä samalla valmentajalla koko tämä ensimmäinen sopimus KHL:ssä. JJ on minullekin (niinkuin niin monelle muullekin täällä) next best thing. Pidin JJ:n tyylistä jo HPK:ssa ja taisin toivoa miestä Jokereihin jo aiemminkin.

Ei muuta kuin tervetuloa Ilmalaan JJ!
 
Kanerva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Paras mahdollinen vaihtoehto, ihanaa. Entisenä maajoukkuevalkkuna kontaktit kondiksessa ison liigan pelaajiin, josta niitä voi sitten meille houkutella.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Meidän peli on yhtä kuin yhteistyön jääkiekko.

En tiedä mitä @low prospect meinasi termillään, mutta Jalonen on joka tapauksessa muuttanut pelitapa-ajatteluaan selvästi niistä ajoista, kun MP-kehitys alkoi ja tuli tunnetuksi. Jalonenhan sanoi 2006 MM-kisojen aikaan että Suomen on löydettä pelitavallinen konsepti jolla voidaan taistella taitavampia yksilöitä vastaan. 2011 voitettiin "nopeuttamalla hidastamalla" ja tuolloin syöttösuunnat olivat suunnitelmallisen pelin keskiössä.

Tätä nykyä Jalonen puhuu reaktiivisuudesta ja nopeasta kiekkokontrollista. Syöttösuunnat ja lyhyet välimatkat ovat keino monipuoliseen hyökkäyksen päättämiseen tehokkaasti. Kun Erkka otti esikuvaksi Kanadan viimeisten kisojen pelitavan, luulen, ettei Jukka ole ajattelullaan kovin kaukana tästä. Oiva valinta.
 
bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jalonen on tosiaan ehdottomasti kakkosvaihtoehto Erkan jälkeen ja oikeastaan ensi kaudelle varmaan jopa parempi valinta kuin Erkka. Voisi myös olettaa, että pelkästään valmennukselliset meriitit eivät painaneet vaan isossa roolissa oli myös se, miten pelaajat Jalosen näkevät. Oman käsitykseni mukaan Jalonen on erittäin hyvissä väleissä suomalaisten huippupelaajien kanssa ja tämä on Jokereille ensiarvoisen tärkeää. Jos Jokereihin olisi palkattu joku "kulmikas" koutsi tyyliin Summanen niin pelaajien houkuttelu voisi olla aika paljon vaikeampaa ja olosuhteet ml. valmennushan on se, millä Jokerit voi pelaajista kilpailla.
 
low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Meidän peli on yhtä kuin yhteistyön jääkiekko.

Vähän väärä ketju varmaankin tälle, mutta eikös tuo Meidän Peli ollut enemmän juuri sitä kiekottelua ja ajan voittamista kiekkoa pitämällä. Yhteistyön kiekko enemmänkin kokonaisvaltaista hallintaa kentän kaikilla osa-alueilla ja ns reagointipeliä.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Vähän väärä ketju varmaankin tälle, mutta eikös tuo Meidän Peli ollut enemmän juuri sitä kiekottelua ja ajan voittamista kiekkoa pitämällä. Yhteistyön kiekko enemmänkin kokonaisvaltaista hallintaa kentän kaikilla osa-alueilla ja ns reagointipeliä.
@zuuzo97 voi jatkaa tarkemmin kun hänelle kysymyksesi esitit, mutta lyhesti vastattuna ei. Ei, ei ja ei. Hyvin kapea näkemys Meidän Pelistä, joka on yhtä laaja kuin ärsyttäväkin termi. MP:ssä painotetaan tilan tekemistä syöttösuuntia ja lyhyitä etäisyyksiä ylläpitämällä. Tällä tavoin saa aikaa hyökätä ja puolustaa tiiviinä viisikkona, jossa on joku aina defaulttina jeesaamassa = yhteistyön jääkiekko.
 
zuuzo97

Jäsen
Vähän väärä ketju varmaankin tälle, mutta eikös tuo Meidän Peli ollut enemmän juuri sitä kiekottelua ja ajan voittamista kiekkoa pitämällä. Yhteistyön kiekko enemmänkin kokonaisvaltaista hallintaa kentän kaikilla osa-alueilla ja ns reagointipeliä.

Meidän peli on nopean yhteistyön jääkiekkoa, jossa hyökkäyspelin osalta tavoitteet ovat: 1. tilan voittaminen 2. tilan tekeminen ja 3. puolustusvalmius. Nopean yhteistyön jääkiekko tarkoittaa siis nopeaa viisikkopelaamista. (ja siis pelinopeaa, ei sitä, kuinka nopeasti kiekko ja äijät liikkuu päästä päähän)

JJ on puheidensa perusteella muuttanut pelitapaansa nyansseja. Halutaan pelata nopeaa kiekkokontrolli jääkiekkoa unohtamatta viisikon rakenteita ja tukea (eli yhteistyön jääkiekkoa).

Voitaisiin sanoa, että yhteistyön jääkiekon määritelmä on se, että luotetaan viisikkopelaamiseen niin hyökkäys- kuin puolustuspelissä. Molempiin on harjoiteltuja rakenteita kollektiivina.

Esim. KJ:n Leijonat luotti viime kevään mömmömmeissä yhteistyön jääkiekkoon puolustuspelin osalta, mutta hyökkäyspeli oli käytännössä yksilöiden varassa. Ei pelattu täydellistä yhteistyön jääkiekkoa eikä näin ollen Meidän peliä.

Tämä nyt on tätä pitsinnypläystä. Jos joku haluaa lukea tarkemmin aiheesta niin jatkiksen pelitapakeskustelussa on näistä väitelty noin 4000 viestin voimin. Että siitä iltalukemista.
 
yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Sitä en oo koskaan ymmärtäny, miks JJ liitetään niin usein "pelitapaorjuuteen jossa yksilöllä ei ole vapauksia". Totta kai yksilöllä on vapauksia. Sitä varten tarvitaan pelikirja, jossa on kuhunkin eri pelitilanteeseen pelaajalla ja viisikkona harjoiteltuna useita eri malleja.

Ehkä kirjoitin vähän väärin, mutta en tarkoittanut mitään pelitapaorjuutta. Aina kuitenkin pitänyt Jalosen joukkueista, mutta ehkä sitten kuulopuheet ja Iltapulujen uutiset ovat laittaneet miettimään, antaako Jalonen tarpeeksi vapauksia pelaajille. Totta kai pitää olla pelisysteemi johon tukeutua ja josta löytyy variaatioita, mutta luovuutta ei saa tappaa toteuttamalla pelikirjaa juuri niin kuin valmentaja sanoo. En toki nyt väitä, että Jalonen näin sanoo, ihan vaan yleisesti. Ja juuri kun Erkka nyt puhunut tuosta Kanadan vahvasta esiintymisestä MM-kisoissa, niin olen miettinyt, että minkälaista kiekkoa se on ollut. En nähnyt kuin yhden pelin ja se oli finaali enkä jaksanut hirveästi keskittyä siihen miten Kanada pelasi.

Ehkä kysymys oli vähän huonosti aseteltu.

Tätä nykyä Jalonen puhuu reaktiivisuudesta ja nopeasta kiekkokontrollista. Syöttösuunnat ja lyhyet välimatkat ovat keino monipuoliseen hyökkäyksen päättämiseen tehokkaasti. Kun Erkka otti esikuvaksi Kanadan viimeisten kisojen pelitavan, luulen, ettei Jukka ole ajattelullaan kovin kaukana tästä. Oiva valinta.

No tässähän se vastaus tulikin, mitä hain. Eli Jalonen ajattelee jääkiekosta lähtökohtaisesti samalla tavalla, mutta painottaa enemmän hyökkäyspeliä. Eli jatkumoa löytyy, eikä sieltä tule mitään totaalisen erilaista valmentajaa. Hyvä fiilis Jalosesta, mutta katsotaan tämä kausi ensin.
 
Nimenomaan näin.

Lähtökohta Jalosella on hyvä hypätä Jokerien penkin taakse. Erkka on laittanut puolustuksen kuntoon ja sen päälle on hyvä lähteä rakentamaan parempaa hyökkäyspeliä. Ihan periaatteessa sama tilanne kun JJ aloitti maajoukkueen valmentajana, siinä tosin oli se yksi pelillisesti karmiva Sheddenin vetämä kausi välissä.
 
Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mun mielestä olisi ollut parempiakin vaihtoehtoja Jokereilla kun mm. SKA:n peräsimessä flopannut Jalonen. En kyllä nää Jokereita joukkueena, joka pelaa helvetin tylsää lätkää viivelähtöjen muodossa.
 
Mun mielestä olisi ollut parempiakin vaihtoehtoja Jokereilla...
Mitä sellaisia vaihtoehtoja oli, jotka mielestäsi olivat parempia kuin Jukka Jalonen? Vai oliko viestisi tarkoitus olla vain hassunhauska provotrolli?

J.J. oli paras vaihtoehto sen jälkeen, kun Erkka ei ollut saatavilla, ja Marjamäki meni maajoukkueeseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös