Juhani Tyrväinen HIFK-paidassa

  • 162 291
  • 752

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Tuo Yeap provosi joka ketjussa joten ei kannata siihen sen enempää tarttua kun istuu kakkuakin.

Nimimerkit sekaisin? Ko. trolli istuu ihan ansaittua kakkua ja häneen ei varmaan kukaan halua tulla sekoitetuksi.

Muutenhan koko juttua ei olisi kukaan edes huomannut. Eli liigan toiminta oli kyllä kaikkea muuta kuin suoraselkäistä.

No tämä menee jo vähän mutuilun puolelle mutta otteluvalvoja oli käynyt ainakin Kärppävalmennuksen kanssa varsin kova sanaista keskustelua pelin jälkeen ja epäilen, että ko. tilanne on siellä esiin otettu. Eniten koko ottelusta on ollut kyllä pihalla otteluvalvoja joka syystä tai toisesta ei ole halunnut viedä jatkokäsittelyyn kumpaakaan pelikiellon arvoista tilannetta tuosta matsista.
 

Axo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä, että keskustelu saadaan käännettyä Wallinheimoon ja rotsien kääntöön.

Juuri näin. Eikä olisi pahaksi puhua vähän myös Kallioniemen toiminnasta tässä casessa.

Kallioniemeltä voisi kysyä miten hän valikoi seuraamansa twitter-tilit ja millä perusteella jätti tuolla samalla tilillä olevan kuvamateriaalin Sailio-Salmela-tapauksesta ottamatta käsittelyyn. Ruutu-lähetyksen perusteella kymmenen fania kymmenestä olisi pitänyt tätä päähäntaklausta sinä tapauksena, joka todennäköisimmin menee käsittelyyn tuosta ottelusta.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Taisi olla vähän "sori siitä pelikiellosta"-meininkiä mukana...
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieno peli Jullelta. Joukkuepelaajan sydän näkyi pitkälle. Arvostan.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Tyrväinen totesi haastattelussa, että hakemista oli vielä eka peli ("Kroppa ei ollut vielä siellä vaikka mieli oli hyvä"). Entäpä jatkossa kun pääsee paremmin pelin virtaukseen mukaan ja keho tottuu pelirasitukseen, jolloin syntyy velä parempaa tulosta. Olihan Tyrväisen tulo rosteriin aika käänteentekevä asia, mm. aloituksia voitettiin merkittävästi enemmän ja parhautta oli Newtonin taklaaminen vaihtoaition edess. Iso äijä jäi kuin rukkanen "Tyrskyn" alle, pää vain heilahti + kaikki muu fiksu hämmentäminen.

Tyrväisen mukana meni samalla ketjut uusiksi Selinin&Pikkaraisen palapelissä juuri oikealla tavalla niin hyvin kuin näillä palasilla sen pystyy tekemään. Joukkueen tasapaino on nyt hyvä ja erinomainen veto oli laittaa Kankaanperä Heiskasen pariksi, jolloin Kanki hoitaa maalinedustan ja heti kun Heiskanen saa kiekon, niin ykköskenttä lähtee kuin omista kuin tykistä. Varakas sai sen roolin mihin nykyisellään hyvin pystyy, ei juuri muuta. Sopanen on pieni ongelma, mutta jostain perverssistä syystä uskon, että tulee vielä tekemään tärkeän maalin eli odotellaan syttymistä ja jos ei syty, niin silloin on syytä leimata pelkäksi palkkasoturiksi.

Parasta joukkueessa oli se, että nyt näyttää löytyneen oikea fiilis ja tasapaino pelaamiseen ketjumuutosten myötä, jolloin myös syntyy tulosta. OIkeastaan pitäisi kiittää Wallinheimoa siitä, että Tyrväinen sai levätä kolme ekaa matsia ja nyt askissa on nälkäinen pelaaja, joka haluaa ehdottomasti voittaa sarjan. Se voi olla se ratkaiseva etu, jolla sarja kuitataan. Ainakin Virtanen sai mietittävää, sillä selvästi HIFK:n ketjumuutokset ja Tyrväinen saivat joukkueen syttymään ihan uudelle tasolle.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Edit. Sen verran kyllä pitää ottaa takapakkia omissa höpinöissä, että eihän siellä Kankaanperä ollut Heiskasen pakkiparina vaikka olin niin näkevinäni pelin aikana, vaan tosiaan O'Connor. Ihan sama loppujen lopuksi, himputin hyvin pysyi pakkipeli kasassa kaikissa pareissa.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Äskön tuli kirje toimistolla missä kiiteltiin kausikortin jatkamisesta kirjeen lopussa oli teksti: "P.S. Juhani Tyrväinen kävi hetki sitten toimistolla allekirjoittamassa jatkosopimuksen, joka julkaistaan myöhemmin tänään."
Olin siinä uskossa että Jullella oli jo sopimus ensi kaudesta, mutta tarkoittaako tuo että on kirjoitanut sopimukset myös kaudesta 2019-20?
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Äskön tuli kirje toimistolla missä kiiteltiin kausikortin jatkamisesta kirjeen lopussa oli teksti: "P.S. Juhani Tyrväinen kävi hetki sitten toimistolla allekirjoittamassa jatkosopimuksen, joka julkaistaan myöhemmin tänään."
Olin siinä uskossa että Jullella oli jo sopimus ensi kaudesta, mutta tarkoittaako tuo että on kirjoitanut sopimukset myös kaudesta 2019-20?

Tietääkseni Tyrväisellä oli jo sopimus ensi kaudesta joten eiköhän tuo tarkoita sitä, että Tyrväinen on nyt rustannut nimensä myös tosiaan ainakin kaudesta 2019-20 :)

Kelpaa kyllä.
 

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Loistavaa, luotettava ja monipuolinen sentteri korkealla työmoraalilla varustettuna. Tyrväinen on Liigaan aika täydellinen parhaassa iässä oleva runkopelaaja. Näitä tarvitaan kasvattajasarjassakin joukkueen identiteetin pidempiaikaisen luomisen kannalta. Mielikuvat oli aikanaan jostain höntyilevästä Jokereiden duunaripelaajasta, mutta ne mielikuvat haihtuivat nopeasti mielestä viime kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK:lla on siis kahdeksi seuraavaksi kaudeksi yksi Liigan parhaita kahden suunnan senttereitä, erittäin hyvä uutinen. Työteliäs, vittumainen vastustajille, ja osaa myös syöttää ja tehdä maaleja kuten viime kausi todisti. Aika optimi 2.sentteri, menee 1.sentteristäkin jos 2.sentteri on se herkkäkätisempi.

Poikkari-episodista ja parista muusta sekoilusta tuli miinusta mun silmissä, mutta eihän tämmöisestä kädellisestä sotamoukarista voi olla tykkäämättä.
 

Silppuri

Jäsen
Olipa valahtanut alas, sivulle 3. On se vaan kova. Tänäänkin kaksi maalia ja näyttää kyllä joka kerta muille ettei tuo kiekon tuominen ylös ole niin saatanan hankalaa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Julle, Julle, Julle... taitaa taas olla se aika vuodesta, kun Julle haluaa hävitä yksin näitä pelejä. 3. erä filassa Engbergin ja Kulmalan kanssa ja maanantaina uusi yritys. Joukkueen 1.sentteri ei vain voi pelata noin. Taakka joukkueelle juuri nyt. Muut pelaa ihan hyvin ja kaikki on vielä mahdollista. Siis jos Tyrväinen joko huilaa tai sitten kasaa itsensä. Harvemmin vain on pelin keskellä näin tapahtunut, kun on laukalle lähtenyt.
 

henkke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins
Julle, Julle, Julle... taitaa taas olla se aika vuodesta, kun Julle haluaa hävitä yksin näitä pelejä. 3. erä filassa Engbergin ja Kulmalan kanssa ja maanantaina uusi yritys. Joukkueen 1.sentteri ei vain voi pelata noin. Taakka joukkueelle juuri nyt. Muut pelaa ihan hyvin ja kaikki on vielä mahdollista. Siis jos Tyrväinen joko huilaa tai sitten kasaa itsensä. Harvemmin vain on pelin keskellä näin tapahtunut, kun on laukalle lähtenyt.

Voitko suomentaa tämän ylläolevan oksennuksen?
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Voitko suomentaa tämän ylläolevan oksennuksen?

No en enää loppua katsonut, mutta aika kuvaavaa on se, että Tyrväinen joka on IFK:n paras aloittaja, häviää aloitukset ensimmäisessä erässä 7 muna. Ei mielessä ollut asiat noin kärjistetysti kuin mitä BOL näkee mutta samansuuntaisia. Nämä on näitä ennen maju taukoja olevia syndroomia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös