Mainos

Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

  • 1 611 514
  • 7 270
Tila
Viestiketju on suljettu.

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
My God, Tami oppi jo Heidekenilla 26. toukokuuta 1950, että 17 pyöristyy 20!! Kertonet pian mitä puutteita on metsänlaidassa niin tiedän ostaa kaupasta, i assume!?

No veljemme @Turha Kaukalo on tainnut hetken siellä olla jo, joten hän osaa paremmin sanoa. Lähdetään siitä liikkeelle, että hän on majoittunut pieneen mökkiin, eikä ole joutunut viettämään teltassa joten uutta telttaa ei tarvitse
Mutta tosiaan voisit ostaa vettä, kaljaa, lihaa, perunoita ja makkaraa. Niin ja osta paskapaperia kanssa
 
Frolikov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yli 6500 viestiä siihen vaadittiin tajuamaan, että miksi heittelin lakkia ilmaan 2009 Isomäessä. Omat mielikuvat aikanaan oli Ässien säilyminen, mutta karu faktahan on, että tasainen kotsa lensi lion79# suvereenille poikittaiselle kohti järjestelmää ja Sportin nousulle! Ei metsän reuna ole minulle ollenkaan väärä paikka.
 
kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Tämä koulutusbusineksen ”high season” alkaa olla vähän kuin jehovantodistajien maailmanloppu eli tulee ihan kohta. Olisi kyllä simply great jos mestari avaisi hieman enemmän tota Jaggen takaluukkua, olisi mielenkiintoista kuulla ja nähdä ne projektorit ja fläppitaulut
 
kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Miten voi olla, että playoff-ottelusarjat edelleen tuonkiin jälkeen alkaa toisen joukkueen kotiottelulla? Eikös niiden pitäisi alkaa sen toisen joukkueen kotiottelulla?

Toinen huutava vääryys ko ottelusarjassa oli tietenkin se, ettei jäähyt menneet tasan!! Missä ylpeys?
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Veli @Glory Hunter tossa jo avasikin päivän epistolan. My GOD over 20 years maailmalla. Jos laskin oikein, vuosia olisi 17 ? Katsoin eliteprospect. Saattaa olla että laskin myös väärin
Hei, ei kyse ollut Suomen ulkopuolella asumisesta, jos tarkkaan luit. Manu kirjoitti ”oma ura on vienyt asumaan muihin metropoleihin eri puolille maapalloa vuosikausiksi ( over 20 years)”. Muut metropolit Heidekenillä syntyneelle voivat varmasti olla myös Pori, Vaasa, Oulu ja Helsinki. Noiden kanssa 20 vuotta ylittyy heittämällä, take my Word, - I assume !
 
hammerhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Veli @Glory Hunter tossa jo avasikin päivän epistolan. My GOD over 20 years maailmalla. Jos laskin oikein, vuosia olisi 17 ? Katsoin eliteprospect. Saattaa olla että laskin myös väärin

My GOD!!! Ei ole uninen veli taas seurannut mitä Solkungen kertoo. Eihän toki kaikki ulkomaan vuodet eliteprospectissa näy.

Jääkiekkouran lisäksi ulkomaita on kierretty koulutuskeikkojen (high season) ja yritysjohdon konsultoinnin merkeissä. Erityisesti tämä toiminta on suuntaunut Japaniin. Toyota, Honda, Sony to name few!!!

Veli hyvä, tiedät mihin mennä nyt ja mitä tehdä siellä.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Kuinkahan paljon yrityksillä on tällä hetkellä ylipäätään intoa ottaa koko porukka kasaan yhteen tilaan tunneiksi kuuntelemaan voimaannuttavaa tsemppipuhetta. Veikkaisin, että kaikki kick offit sun muut mennään, jos mahdollista striimien ja muiden etäviestimien välityksellä. Toki Tami on modernin ajan viestinnän hermolla (I assume) ja YokoOno jakaa nettiä vaikka metsän laitaan, jolloin läppäriltä voi vetää 60 minuutin paineen unisten toimistorottien ravistelemiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Veli hyvä, tiedät mihin mennä nyt ja mitä tehdä siellä.
TV2 näyttää juuri nyt Rovaniemeltä live-kuvaa Tami-kriitikoiden kokoontumisajoista. Metsänreuna on täynnä hermostuneita veljiä ja veljittäriä. Reppanat eivät osaa mennä edes metsään huutamaan ilman karttaa ja kompassia.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aijai, vähän pahalta kuulostaa kun Tami tarvii tänään jaggea, yokophonea, projektoreita ja äänentoistolaitteita. Siellä voi olla useammankin firman pääkonttorilla maanantaiaamuna edessä sähköpostisulkeiset, jos luuriin ei uskalleta vastata.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro

Projektori, veikkaan että se on omilta peruskouluajoilta tuttu diaprojektori. Yksi oppilas aina sai kunnian olla projektorinhoitaja joka opettajan ohjeiden mukaan tälläsi uutta kuvaa kankaalle. Tamin luennoilla on joku veli/sisko hikoilevin käsin painamassa nappia aina kun Tami viheltää uuden kuvan merkiksi. Älä vaan sössi, muuten alkaa tuppi rapisemaan.
 
Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Toinen huutava vääryys ko ottelusarjassa oli tietenkin se, ettei jäähyt menneet tasan!! Missä ylpeys?

Veikkaanpa että järjestelmästä vastaavat veljet toteaisivat tähänkin vaan että niiden ei tartte mennä tasan, että näin se on aina ollut. Kuinkakohon monta matsia näillä veljillä on pelattuna? Niinpä. Mä häpeän!
 
kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Jos nyt hetken puolivakavissaan tuosta kotiedusta ko sarjassa niin väittäisin, että tuo on aika vakiintunut käytäntö, että alemmasta sarjasta tuleva on se haastaja joka aloittaa vieraissa. Aika paljon saa urheilun eri lajeja ja sarjoja koluta, että löytää esimerkin jossa vastaavassa tilanteessa kotietu olisi ollut haastajalla, eli sillä alemmalta tasolta ponnistajalla

Tosin mulla ei ole yhtään maajoukkuepeliä enkä ollut edes syntynyt vuonna -71 joten aika turhaa päätäni vaivasin
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jos nyt hetken puolivakavissaan tuosta kotiedusta ko sarjassa niin väittäisin, että tuo on aika vakiintunut käytäntö, että alemmasta sarjasta tuleva on se haastaja joka aloittaa vieraissa. Aika paljon saa urheilun eri lajeja ja sarjoja koluta, että löytää esimerkin jossa vastaavassa tilanteessa kotietu olisi ollut haastajalla, eli sillä alemmalta tasolta ponnistajalla
No ainakin pesäpallossa se on ihan normikäytäntö, että toisessa karsintasarjassa kotietu on Ykköspesiksen parhaalla joukkueella. Eli esimerkiksi tänä vuonna Ykköspesiksen voittaja saa kotiedun, kun se kohtaa karsintasarjassa Superpesiksen toiseksi huonoimman joukkueen. Superpesiksen kolmanneksi huonoin saa puolestaan kotiedun kohdatessaan Ykköspesiksen toiseksi parhaan joukkueen.

Kyllä tuossa Tamilla mielestäni ihan.osuva pointti on ollut. Suomen jääkiekon karsintasarjajärjestelmät ovat olleet enemmän status quota kuin vaihtuvuutta pönkittäviä, jos verrataan moniin muihin palloilulajeihin. Nykyinen tilannehan on sitten ihan häpeällinen kotimaisessa kiekossa, kun urheilullista uhkaa pääsarjasta putoamiselle ei ole ollenkaan ja sinne nouseminen perustuu epämääräiseen auditointiprosessiin.
 
Pratu

Aikanaan Liigassakin joskus 80-90 luvulla kun kaksi joukkuetta liigasta oli karsinnoissa, niin toiseksi viimeisellä oli kotietu mutta viimeisellä ei.

Toisaalta kotiedusta ei Sportille suurta iloa olisi karsinnoissa ollut, koska pärjäsivät vieraissa paremmin kuin kotona.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Rauhallinen su aamu ( 22.08..2021) nyt edelleen Kuusamakujan ruokapöydän ääressä!! Yleltä poliittista YYA muistelua , aikakauden veljet Esko Ahon johdolla äänessä!! Miten se nyt menikään - aivan kuin pelihommissa : "parhaat pelit ja pelaajat tulevat ainä esiin jälkipeleissä "!! OMG- sanon minä!! Vanha kunnon sanonta : " Hockey is a momentum game " sopii tähänkin - take my word!! Kun on elänyt ko ajan ( JT born 1950) ja seurannut mediaa jo pikkukundista asti ; äitini mukaan opin lukemaan jo 5- vuotiaana ( 1955) joten jo silloin ärsytti median pelkuruus ja yököttävä puolueellisuus kun oli kyse " veli venäläisen" toimista erityisesti politiikan areenalla!! Onneksi pelihommissa hankittu ja jalostettu lahjakkuus ja intohimo avasi kansainväliset areenat jo nuorella iällä- minun kohdallani jo vuonna 1966, jolloin murtauduin TPS:n ykkösketjuun :Kuismanen # 12- Wahlsten ( R.I.P.) # 8- Tamminen # 14 !! Siihen aikaan oli kansainvälisesti lähinnä 7-8 vastustajaa , joiden kanssa pelattiin niin nuorten kuin myöhemmin miesten maaotteluita, MM kisoja , EM kisoja , vasta Olympiakisoissa ( Sapporo 1972) tuli välillä muitakin maita ( Norja , Japani etc.. ) vastaan!! Venäjällä ( silloin puhuttiin Neuvostoliitosta ) kävimme säännöllisesti vuodesta 1966 , paikkoina useimmiten Leningrad , Moskova , Kiova etc.. to name a few!! Kun silloisen surkeuden ( olosuhteet) näki ja koki paikanpäällä , oli siinä kotikentällä naurussa pitelemistä kun kuuntelin silloisen hienon opinahjoni Puolalan Yhteislyseon ( PYL / TURKU) historian opettajani intohimoista selvitystä " paratiisin" olosuhteista!! Kun taas kerran ( kevät 1967) olin sopivasti palannut nuorten EM kisoista ( Jaroslav), silloisen Neuvostoliiton " ihanuudesta" , löin käden pystyyn kun tuli kysymysten aika? Kysymykseni oli seuraava? Arvon lehtori , oletteko käyneet paikan päällä toteamassa " paratiisin ihanuuden ?? Tuli pitkä ja mitäänsanomaton selostus " paratiisin erinomaisuudesta" !! Kun tuli minun vuoroni kysyä, löin käden pystyyn ja kysyin? Arvon Lehtori ; oletteko itse käyneet paikanpäällä toteamassa tilanteen? Seurasi arvon lehtorin ( R.I.P.) pitkä ja puiseva vastaus joka oli täynnä " Suuren ja Mahtavan" ylistystä!! !! Siihen vastasin innokkaasti viittaamalla ja kun vuoroni tuli ; totesin seuraavaa: " Arvon lehtori : Vastauksenne pituus kertoo enemmän kuin sen sisältö"!! Perään kehotin seuraavalla lomalla käymään " paikanpäällä'" toteamassa em." ihanuuden kaikkinen ulottuvuuksineen"!! " !! Samalla paatoksella ko ajan vasemmistolehdet ; Kansan Uutiset ja Turussa Uusi Päivä etc.. etunenässä tykittivät filosofiaansa ja aatettaan ja takuuvarmasti kukaan em.lehtien toimittajista ei ollut käynyt itse paikanpäällä todistamassa aikakauden ihmettä!! Riitti siinä silloisen PYL:N ( kouluni ) muilla oppilailla " riemua" kun debattia käytiin milloin luokassa , koulun käytävillä ja pihalla kun em. opettajalla oli ns. välituntivalvonnan vuoro!! Myöhemmin opin kuuluisan Espanjalaisen sanonnan härkätaistelujen maailmasta!! Se kuuluu seuraavasti: " Häristä puhuminen ja areenalle meneminen ovat kaksi eri asiaa"!!
Onneksi intohimoinen ja omakohtainen suhtautuminen erityisesti kansainväliseen jääkiekkoon avasi ovet eri kanavien studioihin , ensin Ylelle ( since 1983) myöhemmin muille kanaville ( MTV 3 , Nelonen , Eurosport , SFR, , TF 1, TF 2, DRS , TSR , Swizzera Italiana .. etc.. to name a few!!
Silloin oli suoraan sanoen nautinto olla täydentämässä lähetyksiä " inside informaation " antamalalla expertiisillä!! Kun lisäksi kohdalle osuivat selostajan ominaisuudessa virtuoosit Anssi Kukkosen, Seppo Kannaksen , Juha Jokisen ; Antsa Mertarannan ja JiiPee Jalon , Hoopi Hännisen , Tapsa Suomisen , Matti Even , Pepe Jurgensin , Pentti Lindegrenin etc.. johdolla oli ilo ja kunnia ylimmillään eri suurkisoissa ja finaaleissa!! Kun lisäksi viime vuosina päästiin Suomessakin studioiden ihmeelliseen maailmaan ja käytössä olivat eri piirtolaiteet, hidastukset ( super slow motion etc.. ) oli show ja nautinto " world class" - take m,y word!! Kun vielä studioita alkoivat vetämään eri kaunottaret Mervi Kallion ja Inka Korhosen etc.. johdolla oli palautteiden ja mielenkiinnon määrä ja laatu uskomatonta - take my word!! Joten siinä - edelläkävijöiden - hengessä: " Have A Great Day", keep rocking, Br Tami, Lion # 79, CEO Eurotam OY , gsm: 050 4663701, lisää: www.eurotam.com
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mitä, ei mainintaa Tamin kahdesta maalista Neuvostoliittoa vastaan? Kuusamakujalla on todellakin rauhallinen sunnuntai menossa.

Tami se jaksaa väittää, kuinka studiot olisivat jotenkin uusi juttu (ja luonnollisesti hänen tuomiaan - take my word!!). Johan Jorma Kinnunen itki 1991 ja Eero Kakko veisteli Sakke Pietilän kanssa, kun Ranska eteni välieriin. Kauniita naisia niissä ei tietenkään alkuun juuri ollut, siinä Aurinkokuningas on aivan oikeassa.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Ohhoh! Olipas siinä taas omaakehua kerrakseen. Hyvin sä vedät.

Veli Barnes muistikin, maalit unohtui. Mutta tulihan sentään opettajan kyykytys kahteen kertaan ja ihan peräkkäin vieläpä, sitten myöhemmin lyötiin Neuvostoliittoa niin että polvet notkahti kohtalokkaasti, alkutahdit iskettiin -71 ja viimeinen kongi kumahti -91.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kun lisäksi kohdalle osuivat selostajan ominaisuudessa virtuoosit Anssi Kukkosen, Seppo Kannaksen , Juha Jokisen ; Antsa Mertarannan ja JiiPee Jalon , Hoopi Hännisen , Tapsa Suomisen , Matti Even , Pepe Jurgensin , Pentti Lindegrenin etc.. johdolla oli ilo ja kunnia ylimmillään

Vaan auta armias, kun " veli" Juusela osuu kohdalle selostajan tai missään muussa ominaisuudessa.
 
Odie

Jäsen
Tami Show

Joo, kyllä kieltämättä vähän sieppas toi Tamin itsensä korostaminen joka käänteessä. Joukkueista hän poimi esiin "omia poikiaan", joiden urakehityksessä Tami on ollut ratkaisevassa roolissa, siis omien sanojensa mukaan.
Terveiset metsänlaidalta! Jälkikäteen katsottuna tein heti Jatkoajan aloitusvuonna melko harkitsemattoman virheen. Sain nimittäin yllä olevalla viestillä jo 20 vuotta sitten ohjeistuksen siirtyä tänne metsänlaitaan. Ääni kesti parkumista pari vuotta, mutta nykyään kommunikoin lähinnä kuiskaamalla. Ensimmäiset kymmenen vuotta olivat aika vaikeita. Kylmyys ja nälkä usein vaivasivat. Eniten kuitenkin kaihersi se, että menin kyseenalaistamaan Aurinkokuninkaan puheita. Mutta sieluani lämmittää, että seurasin mestarin ohjeita ja siirryin tänne metsänlaitaan. Viimeisinä vuosina olen alkanut ymmärtää, että on todella mahdollista kerätä 10 000 niteen kirjasto tavalliseen omakotitaloon ja ajaa Jaguarilla yli 100 000 km vuodessa ilman että lukema näkyy matkamittarissa. Ne ovat kieltämättä ihmeellisiä asioita, mutta täällä metsänlaidassa asiat alkaa nähdä selkeämmin.

Parikymmentä vuotta sitten täällä oli kovin rauhallista, mutta viime vuosina tänne on alkanut vaeltaa yhä enemmän väkeä tasaisine lakkeineen. Me alkuasukkaat otamme heidät vastaan lämmöllä. Osalle tulee järkytyksenä, että kaksikymmentä vuotta ei välttämättä riitä täydelliseen valaistumiseen ja täältä poistumiseen, osa masentuu, mutta ilokseni monet aloittavat oikeaoppisen parkumisen heti saavuttuaan. Kaikkein lupaavimmat tulokkaat alkavat jo muutaman vuoden jälkeen pohtia olisiko todellakin mahdollista lämätä vanerilta puumailalla 150 km/h kylmiltään tai olla Stade de Francella kutsuvieraana ennen stadionin valmistumista. Heitä kannustamme jatkamaan asioiden työstämistä. Valitettavasti osa jää henkiseen takalukkoon, eivätkä vuosienkaan jälkeen pysty ymmärtämään, että on mahdollista nostaa Sport liigaan häviämällä karsinnat. Heillä en usko olevan paluuta sivilisaation pariin saati Turkuun.

Tähän ketjuun tuntuu ilmoittautuvan koko ajan uusia potentiaalisia metsänlaidan asukkeja. Jos yhden pyynnön voisin sinne ulkomaailmaan välittää, niin laittaisitteko aina uusien tulokkaiden mukaan mestarin tuoreimman elämänkerran. Olen ymmärtänyt, että mestari yhä jatkaa ihmetekojaan ja vanhatkin teot ovat muuttuneet aina vain ihmeellisemmiksi. Olen kuullut muun muassa huhuja, että Ranska on edennyt huikeasti jo välieriin asti Tukholman kisoissa -95, vaikka hammaslääkäri antaa edelleen poikittaista. Kuulostaa äkkiseltään mahdottomalta suoritukselta, mutta 20 vuoden metsänlaitakokemuksella odotan lähivuosilta Ranskan finaalipaikkaa ja maailmanmestaruutta.

Toivoisin kotiutuvani täältä vielä joku päivä. Olen varma, että siellä ulkomaailmassa mestari on äänivyöryllä politiikan huipulla, suistanut Yocophonen keulakuvana Applen vararikkoon, valitsee upouuden Jaguarin tallistaan päivän fiiliksen mukaan, ajelee huvipurrella, jota oligarkitkin kadehtivat ja kiertelee maailman bisneskonferensseissa ykköspuhujana. Olen kateellinen teille, kun pääsette todistamaan kaiken tämän! Br. Odie
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Terveiset metsänlaidalta! Jälkikäteen katsottuna tein heti Jatkoajan aloitusvuonna melko harkitsemattoman virheen. Sain nimittäin yllä olevalla viestillä jo 20 vuotta sitten ohjeistuksen siirtyä tänne metsänlaitaan.

Meitä. On. Paljon.

Tasalakkiveljen kommentti on ketjussa, jonka aloittaja mm. toteaa: "Tuntui jotenkin älylliseltä raiskaukselta tämä Tamin haastattelu." Niinhän se tuntuu, kun ei ymmärrä ettei historia toistu vaan se muuttuu.
 
Bat79

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun on elänyt ko ajan ( JT born 1950) ja seurannut mediaa jo pikkukundista asti ; äitini mukaan opin lukemaan jo 5- vuotiaana ( 1955) joten jo silloin ärsytti median pelkuruus ja yököttävä puolueellisuus kun oli kyse " veli venäläisen" toimista erityisesti politiikan areenalla!!

Chapeau, Manu on jo viis vuotiaana ymmärtänyt politiikan päälle ja nähnyt kirjoitusten taakse, SIMPLY GREAT sanon minä.

Aivan mahtava fiilis siitä että Tami is back, viime viikot on olleet kuitenkin aika hiljaista ja väsynyttä päivitysten saralla.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mietin, miten Juhani opettajana olisi toiminut, jos joku nenäkäs oppilas olisi lähtenyt haastamaan häntä samaan tapaan kuin hän itse oli tehnyt.

”Arvon lehtori” olisi ensin luetellut kaikki meriittinsä, roikottanut oppilasta jaloista sillalta ja lopulta määrännyt tämän metsän laitaan parkumaan. Siellä parkuisi edelleen.
I assume.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Kyllähän tässä haastattelussa toimittaja on se, joka pääsee lyömään, no vyön alle... Eikö se ollut kuitenkin 3-0 tjsp. Sit alkaa vittuilu pelatuista tai valmennetuista peleistä jne... Tossa ois voinu vielä kuitenkin koettaa jotain hassuttelua Tamia kohtaan...

My GOD, pahoittelut taas samasta Ässät vs Sport linkistä
 
Lemiöö66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelikanat, änärin Pingviinit ja kaikki lätkä...
Rauhallinen su aamu ( 22.08..2021) nyt edelleen Kuusamakujan ruokapöydän ääressä!! Yleltä poliittista YYA muistelua , aikakauden veljet Esko Ahon johdolla äänessä!! Miten se nyt menikään - aivan kuin pelihommissa : "parhaat pelit ja pelaajat tulevat ainä esiin jälkipeleissä "!! OMG- sanon minä!! Vanha kunnon sanonta : " Hockey is a momentum game " sopii tähänkin - take my word!! Kun on elänyt ko ajan ( JT born 1950) ja seurannut mediaa jo pikkukundista asti ; äitini mukaan opin lukemaan jo 5- vuotiaana ( 1955) joten jo silloin ärsytti median pelkuruus ja yököttävä puolueellisuus kun oli kyse " veli venäläisen" toimista erityisesti politiikan areenalla!! Onneksi pelihommissa hankittu ja jalostettu lahjakkuus ja intohimo avasi kansainväliset areenat jo nuorella iällä- minun kohdallani jo vuonna 1966, jolloin murtauduin TPS:n ykkösketjuun :Kuismanen # 12- Wahlsten ( R.I.P.) # 8- Tamminen # 14 !! Siihen aikaan oli kansainvälisesti lähinnä 7-8 vastustajaa , joiden kanssa pelattiin niin nuorten kuin myöhemmin miesten maaotteluita, MM kisoja , EM kisoja , vasta Olympiakisoissa ( Sapporo 1972) tuli välillä muitakin maita ( Norja , Japani etc.. ) vastaan!! Venäjällä ( silloin puhuttiin Neuvostoliitosta ) kävimme säännöllisesti vuodesta 1966 , paikkoina useimmiten Leningrad , Moskova , Kiova etc.. to name a few!! Kun silloisen surkeuden ( olosuhteet) näki ja koki paikanpäällä , oli siinä kotikentällä naurussa pitelemistä kun kuuntelin silloisen hienon opinahjoni Puolalan Yhteislyseon ( PYL / TURKU) historian opettajani intohimoista selvitystä " paratiisin" olosuhteista!! Kun taas kerran ( kevät 1967) olin sopivasti palannut nuorten EM kisoista ( Jaroslav), silloisen Neuvostoliiton " ihanuudesta" , löin käden pystyyn kun tuli kysymysten aika? Kysymykseni oli seuraava? Arvon lehtori , oletteko käyneet paikan päällä toteamassa " paratiisin ihanuuden ?? Tuli pitkä ja mitäänsanomaton selostus " paratiisin erinomaisuudesta" !! Kun tuli minun vuoroni kysyä, löin käden pystyyn ja kysyin? Arvon Lehtori ; oletteko itse käyneet paikanpäällä toteamassa tilanteen? Seurasi arvon lehtorin ( R.I.P.) pitkä ja puiseva vastaus joka oli täynnä " Suuren ja Mahtavan" ylistystä!! !! Siihen vastasin innokkaasti viittaamalla ja kun vuoroni tuli ; totesin seuraavaa: " Arvon lehtori : Vastauksenne pituus kertoo enemmän kuin sen sisältö"!! Perään kehotin seuraavalla lomalla käymään " paikanpäällä'" toteamassa em." ihanuuden kaikkinen ulottuvuuksineen"!! " !! Samalla paatoksella ko ajan vasemmistolehdet ; Kansan Uutiset ja Turussa Uusi Päivä etc.. etunenässä tykittivät filosofiaansa ja aatettaan ja takuuvarmasti kukaan em.lehtien toimittajista ei ollut käynyt itse paikanpäällä todistamassa aikakauden ihmettä!! Riitti siinä silloisen PYL:N ( kouluni ) muilla oppilailla " riemua" kun debattia käytiin milloin luokassa , koulun käytävillä ja pihalla kun em. opettajalla oli ns. välituntivalvonnan vuoro!! Myöhemmin opin kuuluisan Espanjalaisen sanonnan härkätaistelujen maailmasta!! Se kuuluu seuraavasti: " Häristä puhuminen ja areenalle meneminen ovat kaksi eri asiaa"!!
Onneksi intohimoinen ja omakohtainen suhtautuminen erityisesti kansainväliseen jääkiekkoon avasi ovet eri kanavien studioihin , ensin Ylelle ( since 1983) myöhemmin muille kanaville ( MTV 3 , Nelonen , Eurosport , SFR, , TF 1, TF 2, DRS , TSR , Swizzera Italiana .. etc.. to name a few!!
Silloin oli suoraan sanoen nautinto olla täydentämässä lähetyksiä " inside informaation " antamalalla expertiisillä!! Kun lisäksi kohdalle osuivat selostajan ominaisuudessa virtuoosit Anssi Kukkosen, Seppo Kannaksen , Juha Jokisen ; Antsa Mertarannan ja JiiPee Jalon , Hoopi Hännisen , Tapsa Suomisen , Matti Even , Pepe Jurgensin , Pentti Lindegrenin etc.. johdolla oli ilo ja kunnia ylimmillään eri suurkisoissa ja finaaleissa!! Kun lisäksi viime vuosina päästiin Suomessakin studioiden ihmeelliseen maailmaan ja käytössä olivat eri piirtolaiteet, hidastukset ( super slow motion etc.. ) oli show ja nautinto " world class" - take m,y word!! Kun vielä studioita alkoivat vetämään eri kaunottaret Mervi Kallion ja Inka Korhosen etc.. johdolla oli palautteiden ja mielenkiinnon määrä ja laatu uskomatonta - take my word!! Joten siinä - edelläkävijöiden - hengessä: " Have A Great Day", keep rocking, Br Tami, Lion # 79, CEO Eurotam OY , gsm: 050 4663701, lisää: www.eurotam.com

Kommenttia Facessa
XXX : Itse pidän kyllä nyky MM studioiden tyylistä, kommentaattoreista ja haastatteluista. Keskiössä jääkiekko eikä puvuntakit...

Tami : XXX; kiitos palautteesta - taas kerran olet vähemmistössä, meidän aikaan katsojia reilusti yli 2.2 miljoonaa , mitenkähän nyt!! Sinua tarvitaan - take my word!! JT[/QUOTE]
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös