Mainos

Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

  • 1 611 570
  • 7 270
Tila
Viestiketju on suljettu.

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä jumalauta on että aikuinen ihminen jaksaa viikotolkulla pitää messua noinkin mitättömästä asiasta kuin pienestä ajokiellosta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
"Tätä viestiä Tamminen yritti kertomansa mukaan viedä myös poliisilaitokselle tuoreimman ajokieltotapauksen jälkeen. Vastaanotto oli hänen mukaansa tyly.

- Ei otettu vastaan, kun halusin kertoa tilanteestani. Luulisi, että jollain viskaalilla olisi ollut aikaa jutella viisi minuuttia face to face kaupungin omalle pojalle, Tamminen ärähtää.
- Toisin päin onkin sitten yllättäen aikaa, kun tullaan pyörimään kotiovelleni.Tämä on jo henkilövittuilua."

Kyllähän kaikenmaailman Munamiehet sun muut maikkarin sketsihahmot on kevyttä kauraa Don Tamin vieressä.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Kyllä jumalauta on että aikuinen ihminen jaksaa viikotolkulla pitää messua noinkin mitättömästä asiasta kuin pienestä ajokiellosta.

Suomalaiselle valitettavasti tuo ei ole pieni asia. Tiedän, kun seuraan sairauteni keskusteluja. Niissä ajokielto on melkein suurin vauhkon aihe.

Mutta joo, etova tapa tämän herran selitellä. Meiltähän esim. Michael Monroe on kova pyöräilijä ja julkisten käyttäjä, mahtaisiko lähteä herran oppaaksi. Tamin kadun vierestä muutama bussilinjakin kulkisi.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei hirveästi yllätä, että aurinkojumala mainitsee broukseen Ike Kanervan. Toki Ike on iän myötä aika paljon rauhoittunut, mutta aika paljon yhtäläisyyksiä näistä kahdesta turkulaisesta mulgusta löytyy. Kummaltakin puuttuu mm. täysin kyky myöntää omia virheitään.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
"Tätä viestiä Tamminen yritti kertomansa mukaan viedä myös poliisilaitokselle tuoreimman ajokieltotapauksen jälkeen. Vastaanotto oli hänen mukaansa tyly.

- Ei otettu vastaan, kun halusin kertoa tilanteestani. Luulisi, että jollain viskaalilla olisi ollut aikaa jutella viisi minuuttia face to face kaupungin omalle pojalle, Tamminen ärähtää.
- Toisin päin onkin sitten yllättäen aikaa, kun tullaan pyörimään kotiovelleni.Tämä on jo henkilövittuilua."

Nämä Tamin tarinat ovat kyllä hauskaa luettavaa. Perusongelma on kylläkin se, että Tamminen puhuu niin rajusti paskaa, että kaikkien asiavirheiden korjaaminen olisi verrattain raskasta. Minun käsitys on se, että aina ajokieltoa määrättäessä on oikeus antaa vastine sekä halutessaan myös oikeus saada suullinen käsittely kirjallisen menettelyn sijaan. On vaikeaa uskoa, että Turun poliisiasemalla näitä oikeuksia Tamin kohdalla olisi rikottu. Realistisempaa lienee, että "kiireinen yrittäjä" on ruvennut vaatimaan oikeuksiaan määräaikojen mentyä jo umpeen tai vaihtoehtoisesti mennyt ex tempore poliisiasemalle ja vaatinut asiansa käsittelyä asap, joka nyt ymmärrettävistä syistä ei välttämättä järjesty saman tien.

Ja jos Tami kokee saaneensa väärää kohtelua, niin ainahan noista päätöksistä voi valittaa hallinto-oikeuteen. Nyt veli Tamminen näyttää valinneen ennemmin sen linjan, että parkuu lehtien palstoilla elämän kovuutta sen sijaan, että toimisi normaalien prosessien mukaan kokemansa vääryyden korjaamiseksi.

Tuo on ehkä Tamin avautumisen helmi, että on henkilövittuilua mennä kotiovelle antamaan tiedoksi ajokieltopäätös sen jälkeen, kun Tamminen ei ole noutanut sitä poliisiasemalta eikä postista. Millähän tavalla tuo päätöksen tiedoksianto olisi pitänyt suorittaa Tammisen mielestä?
 
Puke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Björneborg Moderators
Tamminen on kyllä täysin seniili käpy nykyään. Ketään tuskin haittaisi vaikka se ajokielto olisi lopullinen ja herra heitettäisiin johonkin vanhainkotiin höpisemään.

Ei siitä muuten ole montaakaan vuotta kun herran Jaguar pyyhälsi Turun ja Rauman välillä minun ja muutaman muun ohi 80 km alueella arviolta 120 km vauhdilla. Oli vissiin kiire. Ihme ettei ole aikaisemmin ollut ajokiellossa.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tamminen on kyllä täysin seniili käpy nykyään. Ketään tuskin haittaisi vaikka se ajokielto olisi lopullinen ja herra heitettäisiin johonkin vanhainkotiin höpisemään.

Vaikka vanhuksien hoito on Suomessa jo muutenkin huonossa jamassa, niin olishan se kohtuutonta muita viattomia vanhuksia kohtaan laittaa Tami sinne joukkoon höpisemään prinsiipeistään ja sankariteoistaan. Siinä vaiheessa odottaisin kidutuksenvastaisen komitean ja EOA:n olevan hereillä.
 
hammerhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Sitä mä vaan ihmettelen, että, miten noin moni vuosittain tilaa tämän hepun koulutustilaisuuksiin? 70-80 -luvun mentaalihöpinöillä ei kuuhun enää mennä...

Kuka mistäkin syystä. Jossain firmoissa puntaroidaan esim. Tamin ja jonkun stand up -koomikon välillä kun mietitään ohjelmaa pikkujouluillalliselle.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
100 000 km vuodessa kun samoja teitä ajelee, niin luulis muistavan minkä mutkan takana on tolppa.

Kolahtaa varmaan omaan nilkkaan, mutta kun kännykkäänkin voi ladata karttasoftan ( esim. Here ) joka ns. ilmoittaa merkkiäänellä jos ajat yli sallitun nopeuden. Lisäksi se myös ilmoittaa joista tolpista, safety camera a head komennolla....

No Don Tamin jakkessa on kyllä varmaan ihan oma navi ettei tarvii köyhien softia käytellä
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko tämmöisestä todisteita että ihan oikeasti otettu Tami hupinumeroksi?

On, herrahan on ihan viihdyttävä kun löytää ne toimivat maneerit. Asiaa on melko vähän (mitä ei joku muu olisi jo jossain tilaisuudessa kertonut) mutta suhteellisen viihdyttävä hän on eikä edes erityisen kallis.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
En ymmärrä tätä kaikkea kritiikkiä Tammista kohtaan. Itselleni Tami on todellakin se aito oikea aurinkokuningas. Jos joskus saisin rahat kasaan niin ostaisin Tammiselle valmennuspaikan jostakin liigajoukkueesta. Siinä tulisi monelle itku kun 60 minuutin paine palautetaan vielä kerran jääkiekkokartalle ja vastustajien mikkihiiret lentelisivät seinille. Ei tarvitsisi Tamminen ajokorttiakaan pelimatkoilla, tosin en ole varma haluaisiko Don Tami silti ajaa omalla Jaguarillaan pelipaikoille, vaikka joukkueen mukana pääsisikin rentoutumaan pelimatkat ja lataamaan akut koitoksiin.
Tosin on todennäköistä, että muutaman viime vuoden aikana Tammiselle olisikin tullut ainakin muutama tarjous liigajoukkueistakin, mutta tuskin herraa itseä kiinnostaa lähteä valmentamaan mitään häntäpään jengiä.
 
Viimeksi muokattu:

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Ihme ettei ole aikaisemmin ollut ajokiellossa.

On ollut aiemminkin ja tässä linkki Iltalehden juttuun kyseisestä asiasta:
Poliisiasiakirjat paljastavat: Juhani Tammisella ollut useita ongelmia ajokieltojen ja ylinopeuksien kanssa - raivostui poliisien kotikäynnistä: ”Tämä on jo henkilövittuilua”

Jos ei halua lukea kyseistä juttua niin tässä muutama pätkä siitä:

"- Ei tämä ole eka kerta. Kun olin Vaasassa koutsina, ajoin 100 000 kilometriä vuodessa. Silloin aina joskus välähti, mutta silloin oli järjestelmä, jossa pystyi neuvottelemaan. Niin kuin jääkiekossa, yrittäjyydessäkin on high season ja low season. Silloin voitiin neuvotella, että aloitetaan tämä ajokielto silloin off-seasonin puolella. Silloin se palveli kaikkia, Tamminen sanoo."

"Tammisen autoiluasioita on käsitelty Turun pääpoliisiasemalla lukuisia kertoja.

Vuonna 2013 Tamminen asetettiin kuuden viikon ajokieltoon, kun hän oli elokuun 2011 ja kesäkuun 2013 välillä syyllistynyt neljään liikennerikkomukseen, kaikki ylinopeuksia.

Tamminen ei valittanut kirjallisesti ajokiellostaan, mutta ei myöskään noutanut ajokieltopäätöstä Turun poliisiasemalta eikä postista. Näin turkulaispoliisit päätyivät 9. maaliskuuta 2014 toimittamaan päätöksen henkilökohtaisesti kiekkopersoonan kotiovelle."

"- Tammisen ajohistoria osoittaa tietynlaista piittaamattomuutta liikennettä koskevista säännöksistä. Hän on kerran aikaisemmin (vuonna 2009) ollut ajokiellossa toistuvien liikennerikkomusten vuoksi, ylikonstaapeli kirjoitti."

Ollut siis parikin kertaa ajokiellossa ennen tätä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tosin on todennäköistä, että muutaman viime vuoden aikana Tammiselle olisikin tullut ainakin muutama tarjous liigajoukkueistakin, mutta tuskin herraa itseä kiinnostaa lähteä valmentamaan mitään häntäpään jengiä.

Tamminen palaisi kiljuen liigavalmentajaksi jos joku hänet huolisi. Sääli, ettei enää ole yhtään niin sekaisin olevaa organisaatiota että seittitukan palkkaisivat. Toisi mukavasti väriä muuten niin harmaaseen massaan, vaikkakin samat prinsiipit ja jargonit omasta erinomaisuudestaan on jo jokuseen otteeseen kuultu.

Hauskaa kyllä että jaksaa mainostaa kuinka ei ole ikinä kitissyt elämän kovuutta ja kuitenkin tätäkin nyt tapetilla olevaa itse tekemäänsä virhettä on jaksanut lehdistössä ruikuttaa useamman viikon. Aurinkovalaan sakot ovat ministeritason asia. Piste.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
"- Ei tämä ole eka kerta. Kun olin Vaasassa koutsina, ajoin 100 000 kilometriä vuodessa. Silloin aina joskus välähti, mutta silloin oli järjestelmä, jossa pystyi neuvottelemaan. Niin kuin jääkiekossa, yrittäjyydessäkin on high season ja low season. Silloin voitiin neuvotella, että aloitetaan tämä ajokielto silloin off-seasonin puolella. Silloin se palveli kaikkia, Tamminen sanoo."

Koittaakohan tämä mestari neuvotella labartuloksetkin, jos meinaa terveyttä uhkaavia lukuja näkyä. Tiedän, ettei liiaksi voi verrata, mutta silti... Onhan liikenteessäkin kyse monien hengestä.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Tamminen palaisi kiljuen liigavalmentajaksi jos joku hänet huolisi. Sääli, ettei enää ole yhtään niin sekaisin olevaa organisaatiota että seittitukan palkkaisivat.

Tami on viimeksi valmentanut liigassa 2000-2001, ellei sitten Ässissä onnistunut kampeamaan itseään hetkeksi penkin taakse? Tätä ennen Ässissä 96-98 ja tästä edellinen/ensimmäinen kerta TPS:ssä 85-88.

Aika vähän Tamiin on siis luotettu liigatasolla, kun Kärppien peräsimeen mies päätyi nousun jälkeen. Käytännössä Tami ei ole ikinä valmentanut kärkipään liigajengiä, vaikkakin TPS:ssä kaikki avaimet menestykseen oli tarjolla. En siis oikein ymmärrä toisessa viestissä ollutta väitettä, ettei Tamille kelpaisi häntäpään jengi liigasta. Vuosien varrella on kuitenkin aika paljon ollut puhetta siitä, että Tami on tyrkyttänyt itseään melkein jokaiseen kriisijoukkueeseen.

Tamin vahvuudet ovat varmasti medianäkyvyydessä, eli mies ja joukkue näkyy ja kuuluu varmuudella, kun Tami on peräsimessä. Toki Tami on myös ollut erinomainen myymään itseään ja tarinaansa (käytännössä kaksi vuotta Ranskan peräsimessä). Valmentajana meriitit eivät kestä kriittistä tarkastelua, ja jotain kertoo sekin, että siltoja on palanut aika monessa paikassa.

Ja loppuun vielä myönnän sen verran, että en ole ikinä välittänyt Tamista studiossa "asiantuntijan" roolissa. Sen verran kevyttä höttöä on ollut alusta saakka, kiihtyen loppua kohti.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Jos Tami ajaisi pikku petrooleissa Jaguaria ja jäisi kiinni, eiköhän sekin olisi jonkun muun vika ja henkilövittuilun puolelle menisi rangaistus. Yhteen aikaan Turun oma poika jakoi vuolaasti kitisijöille lentolippuja Pohjois-Koreaan, jos Manu eläisi kuten opettaa, viimeaikaisilla itkuilla lentomailit ylittäisi jopa myyttiset ajokilometrit.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Aika vähän Tamiin on siis luotettu liigatasolla

Eikö ole ulkomaillakaan valmentanut kuin Japanissa 2 kautta pelaajavalmentajana ja sitten kahteen kertaan Sveitsissä pääsarjassa joista jälkimmäisellä kaudella korvasi aloittaneen valmentajan ja ensimmäisellä Sveitsin pätkällään nosti ensiksi seuran NLA:han ja ensimmäisen kauden päätteeksi seura putosi takaisin NLB:hen. Suurimman osan valmentajaurastaan on viettänyt divariseuroja valmentaen. 4 täyttä kautta liigassa ja siihen päälle 2 osittaista kautta.
 
Fordél

Jäsen
Tosin on todennäköistä, että muutaman viime vuoden aikana Tammiselle olisikin tullut ainakin muutama tarjous liigajoukkueistakin, mutta tuskin herraa itseä kiinnostaa lähteä valmentamaan mitään häntäpään jengiä.

Sanoisin, että on hyvin epätodennäköistä, että Tamille olisi tarjottu viime vuosina Liigavalmentajan pestiä. Aika on ajanut jo ohi. Uusia huippuvalmentajia nousee esiin (Manner, Lehterä jne.) eikä Tamia tarvitse enää nostaa spekulaatioihin.

Tästäkin huolimatta ei kannata myöskään dissata Tamin valmennusuraa. Se oli todella hieno, värikäs ja piti sisällään monia hienoja saavutuksia. En erityisemmin pidä Tammisen mediapersoonasta, mutta pelaaja- ja valmennusura on ollut hyvin poikkeuksellinen. Huvittavaa siis seurata, kuinka täällä kotisohvien sankarit lyttää vuodesta toiseen Tamia, kun lopulta harva on pystynyt pelaaja- ja valmennusuralla samaan kuin Tami.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Huvittavaa siis seurata, kuinka täällä kotisohvien sankarit lyttää vuodesta toiseen Tamia, kun lopulta harva on pystynyt pelaaja- ja valmennusuralla samaan kuin Tami.
...ja mitä väliä tällä on? Ei saa arvostella, jos ei itse ole tehnyt?

Ylipäätään. Täällä lytätään vuodesta toiseen tuota Don Tami -pelleilyä. Ei mitään tekemistä herran pelaaja- tai valmentajauran meriittien kanssa. Paitsi niiltä osin, kun Don Tami saavutuksiaan liioittelee ja niitä korjaillaan.

Itse en oikein näe yhteyttä esim. viimeisen viikon naureskelun/kritiikin ja Tamin pelaaja- / valmentajauran välillä. Se on ihan sama, mitä henkilö on urallaan tehnyt, jos tämä lähtee ajokiellostaan vinkumaan ministeri-tason väliintuloa pyytäen. Moiselle toiminnalle naurettaisiin joka tapauksessa. Varsinkin, jos asianomainen henkilö on julkkis, joka on toistuvasti muistanut kertoa, kuinka turhaa vinkuminen ja valittaminen on...
 
Fordél

Jäsen
...ja mitä väliä tällä on? Ei saa arvostella, jos ei itse ole tehnyt?

Ylipäätään. Täällä lytätään vuodesta toiseen tuota Don Tami -pelleilyä. Ei mitään tekemistä herran pelaaja- tai valmentajauran meriittien kanssa...

No, ensiksi ihan viime aikainen keskustelu on koskenut valmennusuraa, ja sitä lähinnä kommentoin. Sitä on paljon koitettu lytätä vuosien varrella. Itsrkin olen saattanut syyllistyä joskus samaan.

Toiseksi, myös Tamin tv-ura on ollut ihan hieno ja värikäs. En itse arvosta häntä kommentaattorina kovinkaan korkealle, mutta moneen hänen tyylinsä ja tasonsa on uponnut. Ainakin hän on siinäkin hommassa laittanut itsensä täysillä likoon.

Kolmanneksi, en ole sanonut etteikö saa kritisoida. Totesin vaan, että sitä kritiikkiä on huvittava seurata. Olisi täysin eri asia jos Tami länkyttäisi ja nostaisi itseään jalustalle ilman todellisia saavutuksia. Arvostettavia saavutuksia kuitenkin löytyy monella saralla.

Jos nyt sitten haluatte täällä jauhaa jostain ylinopeussakoista tai ylipäänsä Don Tami "pelleilyssä" niin siitä vaan. Osoittaa kuitenkin, että Tami on nimenomaan onnistunut omassa työssään mediapersoonana.
 
Sanoisin, että on hyvin epätodennäköistä, että Tamille olisi tarjottu viime vuosina Liigavalmentajan pestiä. Aika on ajanut jo ohi. Uusia huippuvalmentajia nousee esiin (Manner, Lehterä jne.) eikä Tamia tarvitse enää nostaa spekulaatioihin.

Tästäkin huolimatta ei kannata myöskään dissata Tamin valmennusuraa. Se oli todella hieno, värikäs ja piti sisällään monia hienoja saavutuksia. En erityisemmin pidä Tammisen mediapersoonasta, mutta pelaaja- ja valmennusura on ollut hyvin poikkeuksellinen. Huvittavaa siis seurata, kuinka täällä kotisohvien sankarit lyttää vuodesta toiseen Tamia, kun lopulta harva on pystynyt pelaaja- ja valmennusuralla samaan kuin Tami.

Ihan mielenkiinnosta: Listaisitko Juhani Tammisen pelaaja - ja valmentajauran monet hienot saavutukset, niin listaan sinulle 50 -> ...Suomessa pelannutta, valmentanutta, pelaavaa ja pelannutta henkilöä, joille Juhani "saavutukset" ovat ihan paperia. Kaikkien ei vain tarvitse pitää nousua divarista liigaan ylivertaisilla joukkueilla saavutuksena.
Ja Ranskan vuodet ko. maajoukkuetta piti pystyssä suomalainen maalivahti Petri Ylönen.

Ja muistathan, ainoatakaan juniorijoukkuetta Juhani Tamminen ei ole koskaan valmentanut. Eikä ole kasvattanut Suomeen ensimmäistäkään huippupelaajaa. On vain kaivanut rusinat pullasta, kun on ollut mahdollisuus.
 
Turha listailla Tammisen saavutuksia, kun voit tarkistaa ne Wikipediasta, jos ovat sulle epäselvät.

Varmasti löytyy suht helposti joku 50 kovempaakin pelaaja- ja valmentajauran tehnyttä suomalaiskiekkoilijat. Silti puhutaan hyvin harvalukuisesta porukasta ja Tamminen on eittämättä tehnyt poikkeuksellisen uran sekä pelaajana että valmentajana. Harva on pystynyt vastaavaan.
 
Niin, en tarvitse wikipediaa moiseen listaan, tiedän ne "saavutukset" ihan muutenkin. Lista on lyhyt kuin Ruotsin voittamat sodat.

Mutta sitäpä juuri en ymmärrä, herran seuraamuksia kutakuinkin vuodesta 1974 seuranneena (läheltä ja kaukaa), että mikä siinä urassa on mielestäsi poikkeuksellista, kuten annat ymmärtää? Siis että mikä siitä tekee niin poikkeuksellista, että se ansaitsisi muuta kuin hyvin pienen maininnan suomalaisessa jääkiekkohistoriassa? Verrattuna muihin, kymmeniin, ellei satoihin valmentajiin verrattuna. Minkälaisilla kriteereillä arvostelet vs. muut valmentajat/pelaajat?
Sekö, että antaa itsensä kuulua ylivertaisena? Myös liikenneasioissa.

Pelaajana oli oman aikakautensa huippu-urheilija, sinänsä poikkeuksellista tuohon aikaan. Toki 95% pelaajista teki Suomessa töitä hokin ohella. Tami oli jo aikaisin nk. ammattilainen ja valovoimainen pelaaja. Siitä olen varmasti kaikkien kanssa samaa mieltä. Kaikki muu on tusinasaavutusta, jos sitä vertailee faktojen, statistiikan tai minkä tahansa mittarin avulla.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Turha listailla Tammisen saavutuksia, kun voit tarkistaa ne Wikipediasta, jos ovat sulle epäselvät.

Varmasti löytyy suht helposti joku 50 kovempaakin pelaaja- ja valmentajauran tehnyttä suomalaiskiekkoilijat. Silti puhutaan hyvin harvalukuisesta porukasta ja Tamminen on eittämättä tehnyt poikkeuksellisen uran sekä pelaajana että valmentajana. Harva on pystynyt vastaavaan.
Tami oli ilman muuta aikansa kovimpia kotimaisia pelaajia ja yksi lapsuuteni ehdottomista suosikeista. Saavutukset olisivat aivan kovia ilman ylenpalttista hehkutteelua ja liioitteluakin. Valmentajanurassa ei ole mitään poikkeuksellista, ellei poikkeukselliseksi lasketa jokaisen sopimuksen loppumista karmit kaulassa lähtien ja usein potkujen kera.

Tämän päivän Tami on surusllista seurattavaa. Äijä on narsisti ja patologinen valehtelija, joka tuntuu itsekin uskovan juttuihinsa. Tässä ajokieltoasiassa on niin paljon valheita ja epälohtia äijän puheissa, että olisi toivonut toimittajien ignooraavan tyypin ettei häpäise itseään enempää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös