Mainos

Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

  • 1 611 825
  • 7 270
Tila
Viestiketju on suljettu.

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikä tää Sipilän soittokeissi oli? Ping @Zoidberg

En ole @Zoidberg, mutta Sipilän soittokeissi oli varmaan tämä:

Uusi Suomi: Nimi puuttuu listalta vaikka Juha Sipilä soitti: Nyt puhuu kiekkolegenda

Eli Sipilä yritti saada Tamia eduskuntavaaliehdokkaaksi, mutta Tami ei lähtenyt. Väärä puolue, ja Tamihan tunnetusti tukee Ilkka Kanervaa.

Sinänsä Tami olisi hauska nähdä politiikassa. Varmaan hyvin väyrysmäistä menoa olisi luvassa. Parasta olisi, jos Tamilla olisi oma puolue, mutta siinäkin Tami varmaan onnistuisi riitautumaan itsensä kanssa.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
syyttelee viranomaisia, jotka tuntuvat olevan tarkoituksellisesti kyttäämässä milloin Jaguar lähtee pihasta

Ihan hyvä, että kyttäävät. Kaveri laittoi kuvan Aurinkokuninkaan parkkeeraustaidoista niin olisi ihan hyvä ettei Jaguari poistuisi kuusamakujan pihalta ainakaan Tamin ajamana. Oli onnistunut parkkeeraamaan Jaguarin keulasta puolet tavalliseen ruutuun, puolet invaruutuun ja perä ei ollut missään ruudussa. Toki kyseessä on aurinkokunigas niin kuolevaisten säännöt eivät Leijona #79 koske.
 

Spede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jotenkin pisti hymyilyttämään seuraava lausahdus kyseisessä haastattelussa

"– Se taisi olla vuonna 1977, kun tulin takaisin Amerikasta, niin me lyötiin veli-Kanervan kanssa kättä päälle silloisessa ravintola Killassa, missä kaikki kovat jätkät kävi silloin. "

Ei ole Kiltaa ollut enää vuosiin. Sehän lopetettiin jo silloin, kun itse asuin Turussa. Missähän nuo kovat jätkät nyt käyvät? Istuvat Kuusamakujalla kiikkustuolissa ja muistelevat vanhoja hyviä aikoja. Mitä nyt Ike lähettelee välillä viestejä tissiblondeille Dorostaan. Ehkä parit viskit otetaan. Sitten kun ukot alkavat tulla känniin, madame Tamminen laittaa jengin järjestykseen ja lähettää Iken kotiin Puolalanmäelle.

Tami on kyllä mestari puhumaan menneistä. Enkä sano tätä oikeastaan edes vittuillen. Tami osaa puhua menneisyydestä todella hyvin ja värikkäästi. Se on ansio sekin.
 

Hexa

Jäsen
Mutta kisojen jälkeen Veikkaajan kolumnissaan leimasi hyvin tamimaisesti koko Ylen kisatuotannon sirkukseksi ja Tapsan sirkustirehtööriksi.
Amatöörien puuhastelua nuo Ylen touhut. Varmaan jäi Suomisen Tapsa pitkäksi aikaa tunteisiin. Jotenkin tullut sellainen käsitys Tamista, että omia kohtaan on kuitenkin hyvinkin lojaali.
Tami on kyllä mestari puhumaan menneistä. Enkä sano tätä oikeastaan edes vittuillen. Tami osaa puhua menneisyydestä todella hyvin ja värikkäästi. Se on ansio sekin.
Ainakin elämä olisi muilla aika paljon tylsempää ilman Tamin kaltaisia värikkäitä ja isoja persoonia. Ja oikeastihan hän myös tietää jotain eli aika paljon jääkiekosta, vaikka se tahtoo ihmisillä aina välillä unohtuakin muun show:n varastaessa huomion.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ainakin elämä olisi muilla aika paljon tylsempää ilman Tamin kaltaisia värikkäitä ja isoja persoonia. Ja oikeastihan hän myös tietää jotain eli aika paljon jääkiekosta, vaikka se tahtoo ihmisillä aina välillä unohtuakin muun show:n varastaessa huomion.

Kyllä, ehdottomasti samaa mieltä. Siksi ihmettelenkin, miksi Tamin kirjoissa kaikki tämä ei välity. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Juhani Tammisesta täytyy tehdä hyvä ja kattava elämäkerta, ja sen kirjoittajan täytyy olla jäätävän kova ammattilainen. Tami on loistava haastateltava, verbaalisesti lahjakas ihminen, hänestä ammattilainen saa irti juuri sen kaiken tamimaisuuden. Voin ilmoittautua hommaan, koska olen miettinyt jo pitkään kirjan kirjoittamista, nimenomaan jonkun elämäkerran.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ainakin elämä olisi muilla aika paljon tylsempää ilman Tamin kaltaisia värikkäitä ja isoja persoonia. Ja oikeastihan hän myös tietää jotain eli aika paljon jääkiekosta, vaikka se tahtoo ihmisillä aina välillä unohtuakin muun show:n varastaessa huomion.

Ei olisi. Elämäni ei ole yhtään tylsempää, vaikka en seniilin horinoita koskaan enää kuulisi. Ainoa minimaalinen viihdearvo on naureskella, kuinka pahasti hän tällä kertaa julkitulollaan itsensä munaa. Toi on kyllä totta, että onhan aurinkojumalallakin joskus, hyvin hyvin harvoin tosin, joitain hyviä pointteja, mutta sekin vähä häviää narsistisen egopullistelun, liioittelun ja valehtelun alle.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä, ehdottomasti samaa mieltä. Siksi ihmettelenkin, miksi Tamin kirjoissa kaikki tämä ei välity. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Juhani Tammisesta täytyy tehdä hyvä ja kattava elämäkerta, ja sen kirjoittajan täytyy olla jäätävän kova ammattilainen. Tami on loistava haastateltava, verbaalisesti lahjakas ihminen, hänestä ammattilainen saa irti juuri sen kaiken tamimaisuuden. Voin ilmoittautua hommaan, koska olen miettinyt jo pitkään kirjan kirjoittamista, nimenomaan jonkun elämäkerran.

Näkemättä paskaa, koska en ole ensimmäistäkään Tamin kirjaa lukenut, vaikka joskus joltain kaverilta sellaisen lahjaksi sainkin. Lensi suoraan roskiin. Puolueettomat arviot herran kirjoista kertovat, että sisältö on pelkkää itsestäänselvyyksien latelua isolla fontilla ja rivivälillä. Manuhan sai järjettömät raivarit, kun joku kriitikko lopetti kirjan kesken, kun ei jaksanut sitä loputonta omakehua.

Ei ole kompetenssia elämäkerran kirjoittajaksi ja vaikka olisikin, niin Br. Lion olisi viimeinen ihminen maailmassa, jonka elämäkerran kirjoittajaksi lähtisin. Manun oma näkemys ja todellisuus ovat sen verran pahassa ristiriidassa, että kirjoittajan halutessa pitäytyä totuudessa, niin vaikeuksissa oltaisiin melko nopeasti.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olitkos @Reverent Turusta, vai muistanko väärin? En nyt millään tavalla halua provota, mutta olen käsittänyt, että Turussa on edelleen kovin väkevä ja vihainen joukko Tamia vastaan. Oli jo silloin kun itse siellä asuin. Välillä on ollut hieman vaikea käsittää tuota. Tamihan on tottakai äänekäs ja näkyvä, mutta en näkisi Tamin olevan suuri uhka mihinkään suuntaan ainakaan enää. Ja Turussahan Tami on eristetty Tepsistä jo 80-luvun lopulta lähtien. Noista eristystoimenpiteistä voisi ottaa oppia koronaviruksen hoidossakin. TuTossa on toki pistäytynyt pariin otteeseen, mutta ei sekään ole varsinaisesti mannerlaattoja liikutellut.

Mistä tuo Tami-viha Turussa johtuu? Mitään kovin järkevää selitystä en ole sille ikinä kuullut. Ja voi joku muukin vastata.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sinänsä Tami olisi hauska nähdä politiikassa. Varmaan hyvin väyrysmäistä menoa olisi luvassa. Parasta olisi, jos Tamilla olisi oma puolue, mutta siinäkin Tami varmaan onnistuisi riitautumaan itsensä kanssa.

Tuosta yhdistelmästä Tami ja politiikka tuli mieleen, että Tami puhui asiasta viime vuonna vaalien alla AlfaTV:n Dosentti-ohjelman vieraana. Aivan jakson lopussa visioidaan miten jos Ikestä (Ilkka Kanerva) tulisi pääministeri niin Tami olisi "legendaarisena joukkuepelaajana" luontainen valinta kulttuuri- ja urheiluministeriksi ja "ekspertiisinsä" ansiosta hän pystyy takaamaan ja alleviivaamaan, että siitä projektista tulisi "suksee".

Hieman aiemmin kyseisessä jaksossa, Tami toteaa Enbuskeen ja muihin kateellisiin "vinkujiin" liittyen, että hänen mottonsa on "vähän geeliä ja vastatuuleen" ja miten hän on jo pelaaja-ajoistaan lähtien osannut sivuuttaa olankohautuksella kaikenlaiset huutelut. Sinänsä tuo kommentti on todellisuuden kanssa enemmän kuin vähän ristiriidassa, sillä kaikkihan me muistamme, ettei mies ole ihan helpolla unohtanut mm. Juuselan taannoista Tami-imitaatiota ja "brändin päälle kusemista", Enbusken kolumnia, sinisten veljien ajojahtia, Janni Hussin kommentteja hänestä, Juhamatti Aaltosen kommentteja hänestä ja lista senkun jatkuu ja jatkuu...

Haastattelun aikana Tami myös muistuttaa miten Mikko Manner on hänen vanha assistenttinsa, kertoilee miten hän kokee ikuista kiitollisuutta omia mentoreitaan kohtaan ja miten hänen palveluksensa ovat aina käytettävissä ja ehkä joku saattaisi rivien välistä lukea, että näiden nuorempien valmentajien kuten Mannerin on parasta tuntea vastaavasti myös ikuista kiitollisuutta Aurinkokuningasta kohtaan.

Toki jaksoon mahtuu myös perinteiset punakoneen kaatumisen kertaamiset ja kiekkobuumin luonti Ranskaan.

Kokonaisuudessaan Tamin haastattelun näkee AlfaTV:n netti-tv:stä alapuolella olevasta linkistä (muistakaa valita playerin oikeassa yläkulmassa olevan asetusvalikon kautta korkeampi resoluutio niin ei tarvi perunalaadulla videota katsella):


Mistä tuo Tami-viha Turussa johtuu? Mitään kovin järkevää selitystä en ole sille ikinä kuullut. Ja voi joku muukin vastata.

No itse en ole Turusta, mutta voisin kuvitella, että mahdollisesti siinä on taustalla Tamin erinäiset luonteenpiirteet ja käytös. Miehen valtava ego, jatkuva omakehu, valittaminen, riidanhaastaminen, kykenemättömyys arvioida itseään kriittisesti ja vaikeudet pysyä totuudessa ovat kaikki sellaisia piirteitä, joita ei varmaankaan katsota Turussa saatika sen ulkopuolellakaan kovin hyvällä.

Turussa ehkä ajatellaan, ettei Tami edusta Turkua ja turkulaisuutta mediaesiintymisillään ja purkautumisillaan ihan kaikista parhaimmalla mahdollisella tavalla. Lisäksi monilla turkulaisilla on varmaan ihan omakohtaista kokemustakin Tamista ja hänen kanssaan vuorovaikutuksessa olemisesta ja tuollainen käytös voi käydä aika äkkiä hyvin raskaaksi.
 
Viimeksi muokattu:

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Varmaan Tamin merkittävin yhteys Tepsiin pelaajauran jälkeen on toimiminen päävalmentajana kolmen kauden ajan 85-88. Vuoden 85 keväällä TPS päätyi hopealle ja Tamin jälkeen tuli Jortikka, joka otti kolme kultaa putkeen. Tamin aikana ei mitaleita tullut ja TPS mm. putosi ensimmäisen kerran pleijareista Liigan aikana.

Tarkempaa tietoa minulla ei tästä ole, eli tilastopohjalta mennään. Jos jollain turkulaisella on tästä parempaa tietoa, niin kiinnostaa kyllä. Sen verran mielenkiintoinen kuvio on tämä entisen kapteenin ja seuran välinen välirikko.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olitkos @Reverent Turusta, vai muistanko väärin? En nyt millään tavalla halua provota, mutta olen käsittänyt, että Turussa on edelleen kovin väkevä ja vihainen joukko Tamia vastaan. Oli jo silloin kun itse siellä asuin. Välillä on ollut hieman vaikea käsittää tuota. Tamihan on tottakai äänekäs ja näkyvä, mutta en näkisi Tamin olevan suuri uhka mihinkään suuntaan ainakaan enää. Ja Turussahan Tami on eristetty Tepsistä jo 80-luvun lopulta lähtien. Noista eristystoimenpiteistä voisi ottaa oppia koronaviruksen hoidossakin. TuTossa on toki pistäytynyt pariin otteeseen, mutta ei sekään ole varsinaisesti mannerlaattoja liikutellut.

Mistä tuo Tami-viha Turussa johtuu? Mitään kovin järkevää selitystä en ole sille ikinä kuullut. Ja voi joku muukin vastata.

Kyllä, turkulainen olen. Itse ainakaan en vihaa Tammista, mutta en myöskään voi sietää hänen narsistista persoonaansa. Vastauksistani sulle ja @Hexa :lle sekä @aurora borealis ja @palle fontän :in kirjoituksista löytyy kattavat perusteet antipatioihin. Silti aina kun Palloseura on kriisissä, (siis lähes jatkuvasti viime vuosina) Palloseura-osioon ilmestyy näitä epeleitä, jotka enemmän tai vähemmän vakavissaan ehdottelevat Tamia Palloseuran valmentajaksi perusteina juurikin tää "viihdearvo". En vaan ymmärrä edes huonona vitsinä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mistä tuo Tami-viha Turussa johtuu? Mitään kovin järkevää selitystä en ole sille ikinä kuullut. Ja voi joku muukin vastata.

Tami-viha nyt on vahva sana mutta väittäisin, että Tammista ei arvosteta missään, missä hän on päässyt isommalti vaikuttamaan. Sillat ovat palaneet käytännössä kaikkiin seuroihin joissa on Suomessa toiminut.

Hetken huuma ja sen jälkeen tamista kasvaa joka paikassa edustamaansa seuraa suurempi asia.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Arroganssi, palaneet sillat joka paikkaan ja paska suoriutuminen Tepsin päävalmentajana mainittu. Olisi pitänyt muotoilla kysymys niin, että onko jotain muitakin syitä, nämähän on kuultu ties miten moneen kertaan.

Tarkentava kysymys varmaan kuuluisi, että kenet tai ketä Tami on suututtanut turkulaisissa kiekkopiireissä? Kenen varpaille on astuttu? Varmaan ainakin Ansas-vainaan, mutta epäsopua täytyy olla laajemminkin, jos se jatkuu pitkään. Ja sanottakoon, että kaikenlaisia arvailuja on, mutta en tohdi niitä julkisesti esittää.

Tämä silti kertoo paljon:

YLE: TPS:n ex-pomo potkujensa syistä IL:lle: "Erehdyin ehdottamaan Juhani Tammista valmentajaksi"

Jos ainoa vihan syy on Tamin näkyvyys, niin sitten kannattaisi miettiä, onko seuran omassa brezhneviläisessä viestintäpolitiikassa jotain korjaamista.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Tämä silti kertoo paljon:

YLE: TPS:n ex-pomo potkujensa syistä IL:lle: "Erehdyin ehdottamaan Juhani Tammista valmentajaksi"

Jos ainoa vihan syy on Tamin näkyvyys, niin sitten kannattaisi miettiä, onko seuran omassa brezhneviläisessä viestintäpolitiikassa jotain korjaamista.

Pitäisi ymmärtää myös konteksti tässä kohtaa. Jos on ehdottanut Tamia päävalmentajaksi esim. parin kauden sopparilla, niin saa mennä. Ja tässä tarkoitan siis sitä, että kyseessä ei ole mikään puolihuolimaton heitto, vaan tosissaan tehty ehdotus.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
- Riitely MM-17 kisojen aikaan Juhamatti Aaltosen kanssa iltapäivälehtien välityksellä.
Hyvä nosto! Oli itsellä jo aikalailla jäänyt unholaan, mutta muistin virkistämiseksi piti kaivaa tämä case esiin uudelleen.

Hommahan lähti yllätys yllätys näköjään siitä, kun Tami itse oli aluksi pojitellut Lauri Marjamäkeä. IL:n haastattelema Juhis Aaltonen sitten vitsiniekkana heitti puolipehmoisen jutun vastapalloon Manun omasta iästä ja tämä sitten ei ollut todellakaan enää ok Aurinkokuninkaalle.

IL 14.5.2017
Iltalehti kertoi tiistaina Aaltoselle, Marjamäen Kärppä-vuosien luottomiehelle, miten Tamminen oli pojitellut Marjamäkeä.
- Tami on niin vanha, että se kutsuu kaikkia pojiksi. Tai sitten hän puhuu veljistä, Aaltonen sanoi ja nauroi päälle.


Muutama poiminta Tamin suusta kyseiseen jupakkaan liittyen:

- Mikä meidät erottaa, on se, että Aaltonen on huikaiseva pelaaja, siis yksilö. Minä olin sellainen, joka valittiin aina* joukkueen kapteeniksi. Mä olen aina nähnyt pelin eri tavalla. Ensisijaisesti me ollaan kaikki joukkueen palveluksessa.

* Tami on nopeasti laskettuna pelannut 24 kautta monissa eri seurajoukkueessa aikuisten tasolla ja ollut seurajoukkueen kapteenina koko urallaan neljä kautta yhteensä. Maajoukkueen arvokisoissa "aina kapteenina" ollut Tami onkin todellisuudessa ollut vain kolme kertaa kapteenina kahdestatoista miesten arvokisastaan.

- Aaltosen kannattaa olla hiljaa ja laittaa mustaa pussiin. Palataan asiaan Aaltosen kanssa, kun hän on painanut 105* tehopistettä MM-kisoissa niin kuin minä, Tamminen totesi ennen keskiviikon Slovenia-ottelua.

* Elite kertoo Juhani Tammisen pelanneen MM-kilpailuissa 88 peliä tehoin 23+26 =49.

- Olen valmentanut Kukkosta*. Tiedän, että hänen karismansa on maapallon kokoinen.

* Eliten mukaan Juhani Tamminen on ainoastaan kaudella 1998-1999 valmentanut 1-divarissa 17-vuotiasta Lasse Kukkosta 22 ottelun verran. Lasse on siis ollut melkoinen liideri jo nuorena poikana.

- Mut on valittu tehtävään (MTV3 kommentaattori) pelaaja- ja valmentajakokemukseni kautta. Olen pelaajana käynyt läpi kymmenet MM-kisat, Kanada-cupit ja olympiakisat. Olen painanut 105 pistettä aikakaudella, jolloin kakkossyötöistä ei tullut pisteitä. Kun Esa Peltonen painoi laattaa häkkiin, ja mulle oltaisiin laskettu kakkossyöttö, pinnoja olisi 150*.

* En oikein löytänyt infoa siitä, jaettiinko 70- ja 80-luvun MM-kisoissa kakkossyöttöjä. Hyvin Tami muistaa pisteettömätkin suorituksensa Suomen maaleihin, sama kuin nykyään joku kiekkoilija muistaisi omat kolmossyöttönsä maaleihin. Joka tapauksessa melkoinen suoritus kääntää 49 -> 105 -> 150 MM-pisteen tuntumaan, vähintäänkin moraalisissa MM-pisteissä.

Tamin muuta horinaa liittyen JMA-caseen:

- Mun ajan maajoukkueessa olisin laittanut pojan ruotuun. Pomminvarmasti. Jumalauta, tuus tänne nyt. Aaltosen toiminta ei olisi koskaan tullut kysymykseen Vellu Ketolan joukkueessa, eikä mun joukkueessa.

- Mä olen huippupelaaja, joten tiedän, että sisäinen raivo on kova. Mutta et sä pilaa muiden ilmapiiriä, jos on tuskaa. Älä saatana huutele asioita joukkueen ulkopuolelle. Siinä rikotaan joukkuetta.

- Kun painoin kolme kertaa mustan häkkiin, olin Turun Yliopistonkadulla kova jätkä. Kun tuli turpaan 1-18, pidin naamani kiinni ja menin Turussa Parkin kentälle harjoittelemaan. Suosittelen samaa veli Juhamatille.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
- Olen valmentanut Kukkosta*. Tiedän, että hänen karismansa on maapallon kokoinen.

* Eliten mukaan Juhani Tamminen on ainoastaan kaudella 1998-1999 valmentanut 1-divarissa 17-vuotiasta Lasse Kukkosta 22 ottelun verran. Lasse on siis ollut melkoinen liideri jo nuorena poikana.

Jumalauta, täällähän vääristellään kuin Tami konsanaan.

Lasse ei pelannut vielä kaudella 98-99, vaan nuo 22 ottelua olivat seuraavalla kaudella 99-00. Näiden lisäksi Tami valmensi suurimman osan kaudesta 00-01, jolloin Lasse oli jo runkopuolustaja, joten kyllä noita yhteisiä otteluita paljon enemmän oli kuin 22. Ja Tami oli tosiaan se, joka nosti Kukkosen edustusjoukkueeseen ja antoi nuorena vastuuta. Sen sijaan muistelen että Tami on ladellut samat jutut Pyörälästä, ja se taas ei pidä paikkaansa, sillä Spede debytoi vasta Kake Heikkilän tultua ruoriin. Varmaan Tami edustusjoukkueen valmennusrinkiin Pyörälän nosti mutta ei sen enempää.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Melko kovilla kierroksilla käy Kuusamakujan kuningas facebookissa.

Rauhallinen tiistai aamu Eurotam OY:n kotikonttorilla Turun Kuusamakujalla!! "Korona" on kova vastustaja , erityisesti koulutusyrittäjälle, koska kaikki koulutustilaisuudet on luonnollisesti peruttu/ siirretty ja nyt on muiden duunien aika!! "Rästihommat rocks" - take my word!! Niitä riittää -take my word!! Pelkkä autotalliin ja omaan kirjastooni ja vaatehuoneeseeni vilkaisu riittää - hommia yllin kyllin - siivousta ja organisointia erityisesti!! Samalla pienyrittäjän ( Eurotam OY ) on siirryttävä " byrokratian rattaisiin" , koska Business Finlandin sivuilla on toimintaohjeet, joihin pitää nyt päivän aikana syventyä, in case aion olla ko. veljien ( Business Finland) listoilla kun korvauspolitiikka lähtee liikkeelle!! !! Samalla on aika siirtyä " uuden kirjan" tekoon konkrettisesti, aihe kun on muhinut mielessäni jo pitkään, aikataulu vaan on ollut esteenä!! Nyt tuntuu, että " time is right" , joten tänään on siirryttävä niiihin " voittaviin rutiineihin" joita olen käyttänyt jo vuodesta 1999 jolloin aloitin " Aurinkokuningas" kirjan materiaalin keräämisen ja kun Team Kärpät sitten nousi johdollani Liigaan keväällä ( 11.04.2000) !! Silloin (kevät 2000) oli kiire siirtyä suunnittelusta toteutukseen- eli lyhyesti " aivopankista koviin kansiin" - lyhyesti : " Konkretiaa( tuotteita) suunnittelun sijaan!! !! Silloin Juhani Aromäki ( Ajatuskirjat TJ at a time) ) astui kuvaan mukaan ja sitten menoksi!!
Kun lisäksi kiihkeä " Oulun Aika" ( since 1.4 .1998) oli kasvattanut lyhyessä ajassa ison vaikuttajaverkoston yritysjohtajista median edustajiin , oli luonnollista , että pyysin Mika Kuljua , silloista innokasta mediaosaajaa ( " Media-Areena") mukaan projektiin!! Se - duo Kulju & Tamminen oli " Teamwork " - sen parhaasta päästä!! Minä kerroin , annoin kaiken " oman materiaalin" käyttöön ( lehtileikkeet, videot, dokumentit , haastattelut , muistelot.. etc..) käyttöön ja ennenkaikkea rauhallisen työtilan asaunnollani Oulun Jukkotiellä, poissa Oulun kaupungin melskeitä!! Jukkotien hienosta kolmiosta tuli hetkessä kirjanteon hermokeskus!!
Kärpät oli palannut valtakunnan eliittiin ja kun samaan syksyyn ( Liigakauden 2000-2001 ) - " first ever" - avaukseen ilmestyi Suomalaisiin kirjakauppoihin ja marketteihin , huoltoasemille etc.. kirja , oli succe pomminvarma!! Räjähdystä ( myynti) kiihdytti luonnollisesti se seikka, että SM-Liigan avauksessa kotijäällä ( Raksila) voitimme " istuvan mestarin" TPS:n 5-4 huikeassa taistelussa , jonka Brett Lievers ; ykköshankintamme - ratkaisi aivan ottelun lopulla!! Siitä oli hyvä jatkaa -take my word!! Miten se nyt menikään? " Timing is everything" !! Se -Aurinkokuningas" - oli edelläkävijä Suomalaisessa urhelukirjallisuudessa!! " Aurinkokuningas"- EI OLLUT - muistelmateos , elämänkerta etc..- EI SINNE PÄINKÄÄN , vaan kertomus siitä " KUINKA JOUKKUE RAKENNETAAN, KUINKA SIITÄ TEHDÄÄN " VOITTAVA JOUKKUE" ja ennenkaikkea kuinka joukkueesta TEHDÄÄN " ILMIÖ" !!! -Siitä - nimenomaan ILMIÖSTÄ- silloin oli kysymys!!!
Nyt -20 vuotta myöhemmin - Kärpät on ilmiö vailla vertaa - nyt myös Europpalaisella kiekkokartalla!! " Time flies"- take my word!!
Siinä ilmiöiden aikakauden hengessä: " Hava a Great Day" , Br Tami, CEO Eurotam OY, Lion # 79
 
Sikäli jos oikein muistan niin Kärpät nousi täysin ylivoimaisella joukkueella Tammisen johdolla vasta toisella yrittämällä ja menestys Liigassa alkoi vasta Tammisen lähdettyä.

Vai tarkoittaakohan Tamminen tuossa että joukkuesta tehdään voittava ja ilmiö sillä että tajuan lähteä pois.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
Sikäli jos oikein muistan niin Kärpät nousi täysin ylivoimaisella joukkueella Tammisen johdolla vasta toisella yrittämällä ja menestys Liigassa alkoi vasta Tammisen lähdettyä.

Vai tarkoittaakohan Tamminen tuossa että joukkuesta tehdään voittava ja ilmiö sillä että tajuan lähteä pois.
Sitähän se tarkoittaa. Suurimmat johtajat tunnetaan itsensä uhraamisesta suuremman hyödyn edessä. Ja siitähän Tami tunnetaan: nostamassa pyyteettömästi muita parrasvaloihin. Take my word!
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
" Melko" runsas " lainausmerkkien" käyttö " hieman" häiritsee, syö kummasti " vähääkin uskottavuutta" tekstistä.

Laitoin vielä merkit samoin kuin " Aurinkokuningas" itse, ensin merkki ja sitten välilyönti, noin se varmasti sääntöjen mukaan oikein meneekin - take my word!!
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
"Rauhallinen tiistai, vielä Eurotam OY:n kotikonttorilla!! Koulutusbusiness on ns." tauolla" veli Koronan johdosta, joten on sunnattava energiat sinne mihin pystyy näin poikkeusoloissakin vaikuttamaan!!"

Toden totta, "veli Korona". :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös