Eilen istuskelin jalluglögi tassussa hämärässä olohuoneessa ja taustalle saatoin ensimmäistä kertaa tänä vuonna laskea joulun instrumentaaliklassikkoja - klassikkoja, ei tontturalleja. Kun ulkona on pimeää, saa tunnelman sentään loihdittua sisälle, mutta kyllähän edes kuurainen maa nostaisi fiilistä jo omalle tasolleen, lumesta puhumattakaan.
Safkapuolesta sen verran, että perinteiset löytyy pöydästä jouluna, tosin kaikki vähän tavalla tai toisella tuunattuina. Kalaosastoon satsataan jälleen, samoin juustot ja juomat ovat korkealla hierarkiassa. Laatikoita tuunaillaan tosiaan eri vivahtein ja niitä ei määrällisesti paljoa valmisteta, mutta kuuluvat kuitenkin jouluun. Jopa kinkku tulee jossain muodossaan mukaan, mutta ei kylläkään minään kymmenen kilon jöötinä, ja lähinnä se on sukulaisia varten. Ehkä jonkin palvipalan hommaan, josta saatan itsekin vuolla siivun tai pari.
Tämä ketju on vuosittain joulun alla täynnä valitusta, ja ihmettelenkin, miten päähänpotkittua porukkaa palstalla aikaansa viettää, jos joulusta pääosin negatiivisia fiboja on. Tai ehkä sitten vain olen onnekas, kun meillä joulu aina oli iso juttu, mutta ei mikään äärettömän stressin aiheuttaja. Jotain hyvää köyhyydessäkin kai sitten oli, kun ei ollut, mistä stressata - kalat haettiin järvestä ja äiti teki kaiken itse laatikoista leipiin. Lahjoja saatiin vähän, mutta niihin liittyi suunnaton ilo, koska muutoin ei juuri mitään saatukaan. Lisäksi kun isukki malttoi olla jouluisin juomatta, on lapsuuden ja nuoruuden joulujen muisto erittäin lämmin. Joulut olivat tietynlaisia turvasatamia, jolloin koin olevani samalla viivalla muiden perheiden lapsien kanssa. Toki jo lapsena tunnistin luonteessani taipumusta melankoliseen fiilistelyyn ja muistan kyllä istuskelleeni hämärässä huoneessa glögilasin kanssa kuuntelemassa Vesa-Matti Loirin joulukokelmaa korvalappustereoista useastikin joskus 10-13 ikäisenä.
Eli aina valmis! Tosin eka vuosi 12 vuoteen, kun en siirry joulunviettoon traditionaalisesti koulun joulujuhlasta, mutta ehkä ihan hyväkin niin.
