Joukkueen rakentuminen kaudelle 2015–2016

  • 196 561
  • 652

Kenth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee
Eilisten julkistusten myötä Ilveksen tilanne on kovin tutunoloinen. Yritystä ja perustasoa riittää mukavasti, mutta kärki puuttuu. Kuka tekee maalit? Ketkä tekevät niitä niin paljon, että Ilves voisi realistisesti taistella paikasta puolivälieriin tai jopa välieriin? Tällä nipulla taistellaan paikasta 10 joukkoon, eikä sekään paikka ihan helpolla taida tulla.

Hieman myös ihmettelen mitä sellaista Markku Flinck tuo joukkueeseen, jota ei siellä jo olisi tai jota ei saisi omista junioreista?
 

Bronco

Jäsen
Positiivinen fiilis siitä kuinka julkistus hoidettiin.

Täälläkin peloteltiin paljon sillä, että Suomi ei jatkaisi Ilveksessä. Sen vuoksi kahden vuoden soppari oli iloinen yllätys. Samoin muiden junnujen pahvit. Tyrväisen monivuotinen jatko oli odotettu, koska mies selkeästi viihtyy Tampereella ja oli jo viime kaudella tehottomuudestaan huolimatta todella tärkeä palanen nuorelle joukkueelle. Kesselin jatkoon suhtauduin luotettavista huhuista (Laukkanen jne) huolimatta skeptisesti, hienoa että toteutui ja mukaan saatiin myös Fagerrudd kahden vuoden sopparilla jengiin mukaan. Uusista hankinnoista sytyttää myös Jyri Niemi.

Pajuojan varovainen kommentti siitä kuinka joukkueeseen ei enää etsitä aktiivisesti ketään, mutta se on silti vasta "lähes valmis", on mielestäni selkeä signaali siitä että Juupe tajuaa itsekin menneensä optimistisilla tweeteillään (case Hintz) rajan yli aiemmin. Nyt ei kenenkään pitäisi odottaa liikoja, vaikka on suht selkeää että hyökkäys vahvistuu hyvin suurella todennäköisyydellä jo ennen kauden alkua. Tykkäsin myös siitä, että kerralla julkistettiin yli viisitoista sopparia ja fanien on näin helpompi hahmottaa kokonaiskuva kuin seuraamalla ripotellen tehtyjä julkistuksia.

En tosin ollut risteilyllä, että en tiedä miten siellä asia hoidettiin. Ymmärrän myös niitä, joiden mielestä on tylsää että kaikki uudet nimet tiedettiin jo hyvissä ajoin etukäteen. Ilveksen ympärillä on niin paljon hännystelijöitä ja kun osa pelaajistakin on Tampereen yössä niin höveleitä, että muutaman kaljan jälkeen alkavat laukoa totuuksia, niin nimien vuotaminen ei yllätä. Olihan niissä "varmoissa huhuissa" myös muutamia huteja kuten Kolehmainen.

Toivonen oli Ilveksessä aiemmin pelatessaan yksi suosikeistani ja toivon todella onnistumisia hänelle, mutta jotenkin tuntuu epävarmemmalta kortilta kuin aiemmat ykkösvahdit. Mulla ei ollu tällaista fiilistä esimerkiksi Korpisalostakaan edes ennen kautta eli kyse ei ole jälkiviisastelusta. Toivoisin, että Flinckin hankinnan jälkeen Riekkisestä hankkiuduttaisiin eroon ja toivon myös Vihkon osoittautuvan luottamuksen arvoiseksi.
 
..

Hieman myös ihmettelen mitä sellaista Markku Flinck tuo joukkueeseen, jota ei siellä jo olisi tai jota ei saisi omista junioreista?
Fyysistä kokoa, fyysistä peliä ja puolustusosaamista? Ei taida sellaisia junnuja ollakaan, joilla tuollaisia ominaisuuksia olisi liigaan tullessaan. Toki ensimmäistä voi olla, mutta sen käyttäminen ei luonnistukaan. Minkähänlainen aloittaja Flinck on? Siinä nousee arvo esimerkiksi alivoimapelaajana huomattavasti, jos on hyvä aloittamaankin. Samalla roolituksen luontevuus kasvaa, jos ei tarvitse käyttää niitä ykkösmiehiä ylivoimien lisäksi alivoimillakin.

Kyllähän Ilveksen kannalta parasta julkistuksissa oli kaksi ylivoimakelpoista rightin pakkia. Voi jo odottaa jonkinlaista tulostakin ylivoimilta, kun ei tarvitse Veistolaa käyttää siinä hommassa. Toki siellä on sitten Vihkokin vielä lisänä tuohon.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Näköjään tämän kauden runkosarjassa 49 % aloitusvoitot Flinckillä. Ei mitenkään huikeat, muttei huonotkaan. Tilastojen valossa selkeästi parempi kuin Muse ja Riekkinen, mutta selvästi heikompi kuin Laakso ja Sandell. Hiukan heikommat tilastot kuin Zalewskillakin.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Fyysistä kokoa, fyysistä peliä ja puolustusosaamista? Ei taida sellaisia junnuja ollakaan, joilla tuollaisia ominaisuuksia olisi liigaan tullessaan. Toki ensimmäistä voi olla, mutta sen käyttäminen ei luonnistukaan. Minkähänlainen aloittaja Flinck on? Siinä nousee arvo esimerkiksi alivoimapelaajana huomattavasti, jos on hyvä aloittamaankin. Samalla roolituksen luontevuus kasvaa, jos ei tarvitse käyttää niitä ykkösmiehiä ylivoimien lisäksi alivoimillakin.

Kyllähän Ilveksen kannalta parasta julkistuksissa oli kaksi ylivoimakelpoista rightin pakkia. Voi jo odottaa jonkinlaista tulostakin ylivoimilta, kun ei tarvitse Veistolaa käyttää siinä hommassa. Toki siellä on sitten Vihkokin vielä lisänä tuohon.

Mukava nähdä, että tapparalaiset kirjoittajat osaavat katsoa asioita avoimemmin silmin kuin monet omat fanit. Kun katseli Riekkistä menneellä kaudella, niin hän ei missään tapauksessa ollut mikään optimaalinen nelossentteri. Senttereitä pitää olla selkeästi enemmän, kuin pelipaikkoja ja voi hyvinkin olla, että Riekkisen paikka tuleekin olemaan laidassa, tai rotaatiossa.

Menneen kauden joukkueen osalta on korjattu nyt pari heikkoutta, eli rightin pelaajia löytyy kohtuudella porukasta ja puolustus on kokonaisuudessaan vahvemman oloinen kuin viimekaudella.
 
On tuo nykyinen rosteri huomattavasti parempi kuin vuosi sitten tähän aikaan.

Kärkisentteri tai -laituri pitäisi vielä saada. Koodinimi "Polak/Genoway/Platt/Rajala etc."

Menikö Sandell leikkaukseen kauden päätteeksi? Missä kunnossa voidaan olettaa olevan ensi kaudella? Viime kauden Sandelliin (siis terveystilannetta ajatellen, ei pelitaitoja) ei voida laittaa liikaa odotuksia, mutta toivotaan, että on paremmassa kunnossa.

Herroilta Rautiainen ja Mustonen odotan lopullista läpimurtoa. Alkukaudesta väläyttelivät jo, mutta tasaisuus puuttui.

Pakisto on hyvällä mallilla. Rightin ylivoimapakit Fagerudd ja Kessel ovat todella arvokkaita. Ylivoimalla voidaan ratkaista niin moni piste nykypäivänä. Näiden kahden pelaajan onnistuminen on ehdottoman tärkeää.

Niemi, Vittasmäki, Salmela, Mäkelä, Mäkinen. Kaikki nuoria liigatason puolustajia, joilla potentiaalia riittää. Varmasti JOKU ellei parikin näistä kavereista tee läpimurtoa. Ja varmasti myös joku floppaa. Mutta sehän ei haittaa, koska materiaali on laaja.

Maalissa luotan TÄYSIN Hannu Toivoseen. Tai sanotaanko, että luotan Markus Korhoseen. Hyvä, että molemmilla kavereilla on kaksi vuotta yhteistä aikaa edessä. Ei mitään huolta sillä osastolla. Yrjölästäkin saatetaan saada liigatason maalivahti hyvässä valmennuksessa.

Joukkue on ennen kaikkea nuori, mutta ikäisekseen riittävän kokenut liigatasolla. Ainoat yli kolmekymppiset ovat Vihko (täyttää tai on täyttänyt tänä vuonna 34), Toivonen (31), Välimaa (31), Laakso (30), Flinck (30).

Pidän Välimaankin jatkoa ihan hyvänä asiana. Tuo leveyshyökkääjänä sellaisen pelillisen aspektin, mitä monella muulla vastaavalla ei ole. Isokokoinen ja mean streak. Tyrväinen tuo tätä samaa vähän isommassa roolissa.

Tapio Laaksolta tuskin voidaan odottaa samanlaista kautta, mitä viime kaudella - ainakaan hyökkäyssuuntaan. Puolustavana hyökkääjänä ja alivoiman kannalta silti liigan eliittiä.

Joonas Vihko on mielenkiintoinen nimi. Bonuksena rightin kätisyys. Toivottavasti bonuksena ne maalivaistot, mitä herralla joskus oli. En ole parina viime vuotena hirveästi miehen otteita seurannut.

Olen luottavainen sen suhteen, että Tuokkolla & co. saavat revittyä tästä porukasta irti enemmän kuin mitä viime kauden rosterista saatiin.

Ratkaisevat tekijät vielä kertaalleen:
- Kapteeni-Sandellin kunto (kunnossa ollessaan varmuudella liigan eliittiä)
- ylivoima (aka Kessel, Fagerudd ja varauksin Salmela)
- maalivahtipeli (aka Toivonen & Korhonen)
- Tuokkola ja läpimurron kynnyksellä olevat pelaajat (täyttävätkö potentiaalinsa vai floppaavatko?)
- Pajuoja ja koodinimi "Polak/Genoway/Platt/Rajala etc." (jos hankitaan, niin hankitaanko ajoissa?)

Optimistinen tavoite: suora pudotuspelipaikka
Pessimistinen tavoite: täpärästi sääleihin
Realistinen tavoite: kotietu sääleihin
 

ipamies#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Prague Rangers
Kokoonpano on mielestäni rakennettu tunnetun rajalliset resurssit huomioiden tosi onnistuneesti. Pelaajamateriaalissa on neljään kentälliseen laajuutta ja erilaisiin rooleihin osaamista. Joukkueeseen ei ole (pitkästä aikaa) ketään kiinnitetty ylisuurella sopimuksella, eikä rosterista löydy pelaajaa, joka olisi jo lähtökohtaisesti valmennuksen koirankopissa. Nämä on aika oleellisia asioita, kun vähät eurot täytyy pystyä hyödyntämään tehokkaasti. Luisteluvoimaisesta Toni Kallelasta olisin mielelläni nähnyt pidettävän kiinni, sillä hänen läpimurto liigatasolla on lähellä. Mielestäni Kallelan arvo korostuu Ipan tilanteessa, jossa ykköskorin pelaajiin ei ole varaa. Hänestä olisi voinut pienemmilläkin euroilla saada pelitaitavan ja röyhkeän tuloksentekijän hyökkääviin ketjuihin.

Minulla on todella isot odotukset Jyri Niemen varalla. Uskon, että hänestä tulee Ilveksen alakerran johtohahmo. Marcus Fagerrud on hieno haku yv:n täsmäaseeksi. On jopa pieni ihme, että hän valitsi Ilveksen, sillä viime kaudet ja pelaajaprofiili rightin kiekollisena pakkina huomioiden ottajia luulisi olevan laajalti myös Ruotsissa. Myös Blake Kesselin viime kevät osoitti, että hänellä on laukaus ja rohkeutta viivapelaamiseen, mutta keskivartalon ja jalkojen fysiikan kanssa on syytä tapahtua off-seasonin aikana paljon, jotta yleispelaamisen taso (peliasento, jatkuva peliin osallistuminen) riittää pitkässä sarjassa. Nyt kun Fagerrud ja Kessel ottavat roolia yv-pelaamisesta, niin mielestäni oma kasvatti, nuorempi ja siten suuremman kehityspotentiaalin omaava Mikke Levo olisi roolittunut pakistoon paremmin kuin pienikokoinen Saku Salmela, jonka vahvuudet ovat ainoastaan ylöspäin pelaamisessa.

Hyökkäyskalustossa palikat on siltä osin kohdallaan, että joukkueen pystyy roolittamaan selkeästi kahteen hyökkäävään ja puolustavaan ketjuun. Lisäksi ketjut sisältävät tasapainoisesti kehittyviä nuoria ja urheilullisia kokeneempia pelaajia, jotka kykenevät monipuolisiin pelirooleihin tarpeen mukaan, kuten Joonas Vihko. Olen erityisen innoissani taklausvoimaisen ja työteliään Markku Flinckin hankinnasta! Hänen ja Tyrväisen johdolla Ilveksellä on väkevät voimat pudotuspelipelaamiseen laajalla materiaalilla. Ainoa ongelma matkalla peleihin, joissa myös rikkovat roolit ja materiaalin laajuus korostuvat, on, että sinne selvitäkseen olisi joukkueen kyettävä runkosarjassa riittävän tehokkaaseen hyökkäyspelaamiseen.

Itse toivoisin, että joukkueen ainoa tähtipelaaja Sami Sandell istutettaisiin keskushyökkääjäksi, mahdollisimman keskeiseen rooliin, jotta hänestä saadaan kaikki osaaminen maksimaalisesti hyötykäyttöön. Tällä tavalla saadaan myös keskikaistan taitovajetta paikattua ja toisaalta laitahyökkääjissä meillä on materiaalissa riittävästi laajuutta. Haasteeksi jää, että pystyykö Tapio Laakso tekemään joukkueen kovasti kaipaamia maaleja ilman Sandellia rinnallaan ja mahdollisesti pienemmällä yv-ajalla... niin tai näin, kokonaisuudessa on aina kompromissinsa. Ainakin Flinckin vahvuudet voisi päästä paremminkin esille, kun hän pääsisi vapaammin karvaamaan hyökkäysalueelle laiturin paikalta.

Tyrväinen-Sandell-Rautiainen
Sointu-Mustonen-Vihko
Flinck-Laakso-Savilahti
Välimaa-Riekkinen-Veistola
(Jokinen-Rämö-Meskanen)
(Suomi)

Niemi-Fagerrud
Näppilä-Kessel
Vittasmäki-Salmela
Mäkinen-Mäkelä
(Vainio,Järvinen)
 

Bronco

Jäsen
Menikö Sandell leikkaukseen kauden päätteeksi? Missä kunnossa voidaan olettaa olevan ensi kaudella? Viime kauden Sandelliin (siis terveystilannetta ajatellen, ei pelitaitoja) ei voida laittaa liikaa odotuksia, mutta toivotaan, että on paremmassa kunnossa.

Ellen nähnyt väärin, niin käveli ainakin pari viikkoa sitten keppien kanssa Edun edessä. Eli meni.
 

Wolfenstein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Minnesota Wild
Eikös jossain vaiheessa puhuttu, että Jyri Niemellä olisi silmävamma, joka päättää pahimmassa tapauksessa jopa uran? Onko hänen tilastaan tietoa? Vaikea uskoa, että sopimusta oltaisiin tehty ilman varmuutta kuntoutumisesta, mutta onhan niitä tyhmempiäkin tekoja tehty.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Eikös jossain vaiheessa puhuttu, että Jyri Niemellä olisi silmävamma, joka päättää pahimmassa tapauksessa jopa uran? Onko hänen tilastaan tietoa? Vaikea uskoa, että sopimusta oltaisiin tehty ilman varmuutta kuntoutumisesta, mutta onhan niitä tyhmempiäkin tekoja tehty.

Itse ymmärsin, että soppari oli tehty ennen tuota vammaa, joten varmaan nyt ollaan ihan hiljaa ja toivotaan parasta.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Vuoden ajankohtaan nähden Ilveksen runko näyttää ihan hyvältä. Ainoa varjo tässä kaiken yllä on tietysti tuon U18-nelikon sopimuksettomuus, mutta koska en tästä asiasta enempää tiedä, niin jätetään spekulointi heidän osalta sikseen.

Maalivahtikaksikko on suorastaan herkullinen. Kokenut Toivonen, nuori Yrjölä ja valmennuksessa jo taitonsa osoittanut Korhonen. Toivottavasti tälle osastolle ei uhrata enää euroja.

Puolustus näyttää sekin valmiilta. Vittasmäki pistänyt joskus pari vuotta sitten silmään hyvällä liikkeellä ja pelinäkemyksellä. Kuitenkin isokokoinen pakki verrattuna moneen muuhun Ilveksen puolustajaan. Sopii hyvin rosteriin. Fageruddista nyt on paljon jo kuultu ja Kessel osoitti kuluneella kaudella hieman erikoista luistelutyylistään huolimatta potentiaalia.

Hyökkäyksessä on hieman ylitarjontaa näistä ns. "nelosketjun" pelaajista. Flinck tuli tälle osastolle vielä lisäksi ja Välimaallekin sorvattiin jatkoa. Kun siellä oli jo kiinnitettynä Riekkinen ja Veistola, niin saadaan neljä kokeneempaa (lue: kalliimpaa) nelosketjun jyrää. Tästä kevyttä nurinaa. Vihkosta voi varovaisesti odottaa pistelinkoa. Hyvässä seurassa 30p pitäisi olla realismia. Sointuakin voi pitää uutena pelaajana, eiköhän Tuokkola kaiva miehestä vanhat taidot esiin. Mustonen lyö itsensä läpi, tästä minäkin olen varma.

Kyllä tuohon vielä yksi kärkihankinta mahtuu. Mielellään sellainen kokonaisvaltainen pelaaja, joka pystyy pelaamaan niin keskellä kuin laidassa, koska sekä Sandell että Laakso ovat hieman kysymysmerkkejä. Ensimmäinen loukkaantumisien takia ja toinen on pelannut vasta yhden hyvän kauden hyökkäävässä roolissa.

@13th Forward pistikin tavoitteet jo hyvin nippuun. Ei lisättävää.
 

Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuokkola haluaa joukkueeseen paljon valmiita, kokeneita pelaajia. Ilveksen taloustilanteen huomioon ottaen, joudutaan kaapimaan laarin pohjia, varsinkin hyökkäyksen suhteen.

Itse olisin jättänyt sopimuksetta Salmelan (koska on jo Kessel ja Fagerrud), Välimaan, Vihkon ja Flinckin. Näistä rahoista (arvio 200-250 000) olisin käyttänyt kärkilaituriin, jos Sandell pelaa keskellä ja kärkisentteriin, jos Sandell laidalla. Kärkihankinnasta mahdollisesti ylijäävät eurot olisin säästänyt syksyyn.

Lisäksi olisin tarjonnut Rämölle ja Meskaselle ja miksei Suomellekin aidon näyttöpaikan. Nyt epäilen, että sitä aitoa näyttöpaikkaa, eli että pelaaja on lähtökohtaisesti kokoonpanossa kauden alussa, ei tule junioreille tälläkään kaudella helposti herumaan. Tuokkola pelaa varman päälle, ja peluuttaa nuoria vain jos on pakko tai jos pelaaja on poikkeuksellisen lahjakas.

Tuokkolan luottamus on selvästi vaikea saavuttaa, mutta se on äärimmäisen helppo menettää ja uuden mahdollisuuden saaminen saattaa olla erinomaisen hankalaa. Monesti nuoret pelaajat joutuvat pois kokoonpanosta erinomaisen ottelun jälkeen, jos konkariosastolta ollaan palaamassa kehiin (vaikka vähän huonommillakin ennusteilla ja esityksillä).
 
Tuokkola haluaa joukkueeseen paljon valmiita, kokeneita pelaajia. Ilveksen taloustilanteen huomioon ottaen, joudutaan kaapimaan laarin pohjia, varsinkin hyökkäyksen suhteen.

Itse olisin jättänyt sopimuksetta Salmelan (koska on jo Kessel ja Fagerrud), Välimaan, Vihkon ja Flinckin. Näistä rahoista (arvio 200-250 000) olisin käyttänyt kärkilaituriin, jos Sandell pelaa keskellä ja kärkisentteriin, jos Sandell laidalla. Kärkihankinnasta mahdollisesti ylijäävät eurot olisin säästänyt syksyyn.

Lisäksi olisin tarjonnut Rämölle ja Meskaselle ja miksei Suomellekin aidon näyttöpaikan. Nyt epäilen, että sitä aitoa näyttöpaikkaa, eli että pelaaja on lähtökohtaisesti kokoonpanossa kauden alussa, ei tule junioreille tälläkään kaudella helposti herumaan. Tuokkola pelaa varman päälle, ja peluuttaa nuoria vain jos on pakko tai jos pelaaja on poikkeuksellisen lahjakas.

Tuokkolan luottamus on selvästi vaikea saavuttaa, mutta se on äärimmäisen helppo menettää ja uuden mahdollisuuden saaminen saattaa olla erinomaisen hankalaa. Monesti nuoret pelaajat joutuvat pois kokoonpanosta erinomaisen ottelun jälkeen, jos konkariosastolta ollaan palaamassa kehiin (vaikka vähän huonommillakin ennusteilla ja esityksillä).
On romanttista ajatella, että uhraamalla vähän leveydestä ja näistä ns. "hmv-pelaajista" saataisiin enemmä kärkiosaamista. Tottahan se on.

Mutta.

Tässä unohtuu nyt helposti se karu fakta, että loukkaantumisia tulee varmuudella. Niin käy aina. Rämö, Meskanen ja Suomi saavat kyllä näyttöpaikkansa.

Kilpailutilanteen säilyttäminen on tärkeää.

On siis väärin kritisoida Pajuojaa. Ainakin minusta oletettu budjetti on onnistuneesti käytetty rosteriin.

Eri asia on sitten, pitäisikö perinteikkäällä seuralla, jonka peleissä käy paljon katsojia, olla enemmän resursseja pelaajistoon.
 

Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
On romanttista ajatella, että uhraamalla vähän leveydestä ja näistä ns. "hmv-pelaajista" saataisiin enemmä kärkiosaamista. Tottahan se on.

Mutta.

Tässä unohtuu nyt helposti se karu fakta, että loukkaantumisia tulee varmuudella. Niin käy aina. Rämö, Meskanen ja Suomi saavat kyllä näyttöpaikkansa.
Kilpailutilanteen säilyttäminen on tärkeää.
On siis väärin kritisoida Pajuojaa. Ainakin minusta oletettu budjetti on onnistuneesti käytetty rosteriin.
Eri asia on sitten, pitäisikö perinteikkäällä seuralla, jonka peleissä käy paljon katsojia, olla enemmän resursseja pelaajistoon.

Juu, ymmärrän ja tiedostan tuon kaiken

Jotenkin on jäänyt sellainen tuntu, että Tuokkolan aikana junnuja roikotetaan kokoonpanossa pelkkinä paikkaajina, apumiehinä ja joukonjatkeena (loukkaantumisia tulee aina, joo). Valmennujkselta näyttäisi puuttuvan halu kehittää näistä lupauksista sen roolin pelaajia, joihin heillä vahvin taipumus on. Kun ei ole pakko, niin laistetaan. Sopimuksiakin nuorten kanssa tehdään ehkä enemmän yleisen hygienian vuoksi kuin sen takia, että jumalauta, nyt tehdään pojista niin hyviä kiekkoilijoita kuin osataan. Ja että tavoitteena olisi, että junioreilla olisi baana auki aina kärkikenttiin saakka, jos näyttöjä olisi.

Esim. Suomen kanssa on selvästi epäonnistuttu, jos luistelu on vielä keväällä huonoa ja fysiikka ei ole mennyt selkeästi eteenpäin. Että jos miehenalulla on jo maagiset kädet ja peliäly, niin hoidetaan muodollisuudet kuntoon, mitenkään vähättelemättä fysiikan kuntoon laittamista. Totta kai tämä edellyttää junioreilta tinkimätöntä asennetta työntekoon. Samalla pitäisi muistaa myös, että virheitä tekemällä oppii.

Mielissäni olen, jos pelkoni osoittautuu aiheettomiksi.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Minä näkisin Eero Savilahdessa kaikki ainekset kärkiketjun pelaajaksi. Toivottavasti myös valmennus jakaa tämän näkemyksen.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Sama laulu jatkuu. Kolmos-nelosketjun hyökkääjät löytävät Ilvekseen kivalla prosentilla. Hyökkäyksestä puuttuu kärki.

Pakisto on hyvässä formissa. Toivoseen löytyy luottoa. Jostain kaivataan kelpo kakkonen.
 

Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eikös jossain vaiheessa puhuttu, että Jyri Niemellä olisi silmävamma, joka päättää pahimmassa tapauksessa jopa uran? Onko hänen tilastaan tietoa? Vaikea uskoa, että sopimusta oltaisiin tehty ilman varmuutta kuntoutumisesta, mutta onhan niitä tyhmempiäkin tekoja tehty.

Helsingin Sanomat nettijulkaisu 5.2.2015 Jyri Niemen tilanteesta

HS kirjoitti:
Mailasta kimmonnut kiekko mursi Niemen nenäontelon ja vaurioitti vasenta silmää.

"Se on vaikea sanoa, miten pahasti silmä on vaurioitunut, kun silmässä on vielä niin paljon verta", Niemi sanoi HS:lle.

"Ihan rauhassa pitää seuraavat pari kolme viikkoa ottaa. Kovin paljon ei saa hikoilla", Niemi sanoi.

Tässä vielä linkki Helsingin Sanomiin 31.1.15 Jyri Niemestä kuvan kera.

HS kirjoitti:
Ottelua oli pelattu vain pari minuuttia, kun kiekko kimposi Teemu Ramstedtin mailasta puolustajan avaussyötön jälkeen suoraan Niemen kasvoihin.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pari päivää kun tuota nyt on pureskellut, niin kyllä tuossa joukkueessa potentiaalia on, mutta ehkä vielä enemmän kysymysmerkkejä. Mitään varsinaista pidemmän tähtäimen punaista lankaa en silti välttämättä joukkueen rakentamisesta löydä. Ilves tulee ensi kaudella(kin) olemaan liikkeeseen ja kovaan työntekoon pyrkivä ryhmä, joka taistelee tosissaan paikasta säälipalyoffeihin. Haiskahtaa joka tapauksessa enemmän Tuokkolan, kuin Juupen kasaamalta porukalta.

Jos ajattelee puhtaasti vain ensi kauden Ilvestä, niin pakisto vaikuttaa kohtalaisen hyvältä. Tai ainakin leveältä. On siellä paljon kysymysmerkkejäkin. Pystyykö Kessel pitämään tasonsa ja mielellään nostamaankin sitä, että pääsisi edes lähelle Tommi Kivistön tasoa ykköspakkina? Uusista pelaajista Marcus Fagerudd on erinomainen haku, mutta nyt on edessä ensimmäistä kertaa kiekollisen ykköspakin rooli todella kovassa sarjassa. Helppoa se ei tule olemaan, mutta potentiaalia hyvin peliä avaavalla Pohjanmaan pojalla on.

Jyri Niemi on käsittääkseni toipunut hyvin ja aloittanut tänään harjoittelemisen muiden mukana. Mielenkiintoinen kaveri, jolta ainakin itse odotan perustasoista kiekollista peliä ja ennenkaikkea kovuutta puolustuspäässä. Veli-Matti Vittasmäki ei herätä mitään positiivisia kaikuja. Oma käsitys on, että suhteellisen kookas, mutta pehmeä ja suhteellisen kiekollinen, mutta ei tee pisteitä. Joku enemmän miehen pelejä nähnyt voinee korjata tarvittaessa. Saa kuitenkin varmasti reilun mahdollisuuden ja onhan näitä esimerkkejä vaikka kuinka paljon, jossa täydellinen maisemanvaihdos tekee tulosta.

Konsta Mäkinen jatkaa. Vaikea sanoa mitään. Ominaisuuksia löytyy, mutta kiekollisena pelaa puusilmäisesti. Pystyy hienoihin nousuihin ja yksilösuorituksiin kiekon kanssa, mutta ne eivät ikinä johda mihinkään. Saku Salmela saa tulevalla kaudella taistella tosissaan pelipaikastaan. Tarvii tasaisuutta otteisiinsa. Käyttökelpoinen siinä mielessä, että pystyy pelaamaan myös hyökkääjänä. Veikkasin Sakun löytyvän ensi kaudella aika usein seitsemäntenä puolustajana kokoonpanosta. Toivotaan, että Jarkko Näppilä pysyy terveenä. Osoittanut pystyvänsä pelaamaan peruspeliä Liigassa, mutta mitään isompaa kehitystä ei ole tapahtunut. Aleksi Mäkelä on saanut paljon mahdollisuuksia ja nyt niiden voisi pikku hiljaa alkaa toivovan tuottaa myös tulosta.

Nuoremmista pelaajista Ville Järvinen taistelisi varmasti ilman kauden pilanneita polvivammojaan tosissaan paikasta Liigassa. Loukkaantumiset sotkee myös kesäharjoittelua ja ensi kausi vierähtänee A:ssa, Olli Vainio on fyysisesti varmasti valmis pelaamaan miehissä, mutta turha höntyily pitää jättää pois. Ei kannata myöskään sokaistua Ollin viime kauden komeista tehopisteistä. Kyseessä on ennen kaikkea hyvin luisteleva ja kovaa taklaava puolustava puolustaja.

Hannu Toivosella on maalilla kova urakka. Toivottavasti Karhu pystyy kehittämään vielä kolmekymppistäkin kaveria. Sportissa Hanski sai pelata vapautuneemmin, nyt Tampereella taas viime aikoina hyviin maalivahteihin tottuneet Ilves-fanit vaativat enemmän. Varmaa on, että Hanskin pitää omalla panoksellaan pystyä nappamaan myös Ilveksessä tukku voittoja. Yrjölä on pelannut tilastojen valossa mukavasti jenkeissä, mutta matka luotettavaksi Liigavahdiksi on vielä pitkä. Tryout-sopimus kielii siitä, että Ilves on hakemassa vielä toistakin maalivahtia. Itse uskon sen tulevan aikaisintaan syksyllä.

Sentteripaletissa Laakso jatkanee ykkösenä, sillä Sandell ei siihen todennäköisesti vielä ensi kaudella pysty. Kakkoseen roolia on tarjolla Aleksi Mustoselle, jolla on nyt ensimmäistä kertaa kovat paineet ja odotukset niskassa. Mitenkään itsestäänselvää niihin vastaaminen ei ole, mutta toisaalta mikään ei oikein sodi sitä vastaankaan. Mustosen ura on edennyt koko ajan tasaisen nousujohteisesti. Kolmosen keskelle asetellaan jompaa kumpaa akselilta Markku Flinck/Joonas Riekkinen. Flinck on monikäyttöisempi pelaaja, joka tuo myös kokemusta. Jos Riekkinen ei pysty parantamaan reippaasti viime kaudesta, saa mies häipyä mielellään jo kesken kaiken. Juuso Rämö on haastamassa ja toivottavasti saa myös sen mahdollisuuden. Nyt täytyy vaan hoitaa myös kesäharjoittelu viimeisen päälle.

Laidoilla Joonas Vihko on hommattu Ilveksen ykköskoriin. Toivottavasti vertyy myös tekemään tulosta. Nopeudellaan ainakin nuorempana pääsi usein paikkoihin, mutta viimeistely jätti paljon toivomisen varaan. Teemu Rautiaiselta voi odottaa pientä tason nostoa ja ennen kaikkea tasaisuutta. Tyrväisen kahden vuoden jatko oli tärkeä asia. Toivotaan, että Tyrsky pystyy pistämään vähän enemmän myös laattaa pussiin tulevalla kaudella. Eero Savilahdelle toivoisi reilua mahdollisuutta kärkikentissä ja erikoistilanteissa. Sointu jätti itsestään kesken kauden tullessaan vaisuhkon kuvan, mutta potentiaali tuskin mihinkään on kadonnut.

Välimaat ja Veistolat hoitavat omaa hommaansa ja Markus Jokinen tuo kilpailua ainakin kesätreeneihin. Kaksikosta Meskanen-Suomi Ville on lähempänä Liigatasoa, mutta tasaiseksi suorittajaksi on matkaa. Itseluottamuksen kanssa on ollut tekemistä ja se pitäisi ensimmäisenä saada kuntoon. Taidot ja laukaus riittävät kyllä vaikka mihin. Toivottavasti valmennusjohto aloitti jo pari viikkoa sitten työs Eemelin luistelun parantamiseksi. Matka Liigatasolle on pitkä, mutta määrätietoinen työ voi sinne vielä aikanaan Suomenkin kuljettaa. Toivottavasti Ilveksellä riittää tässä tapauksessa näkemys ja kärsivällisyys.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Aleksi Mäkelä on saanut paljon mahdollisuuksia ja nyt niiden voisi pikku hiljaa alkaa toivovan tuottaa myös tulosta.

Laidoilla Joonas Vihko on hommattu Ilveksen ykköskoriin. Toivottavasti vertyy myös tekemään tulosta. Nopeudellaan ainakin nuorempana pääsi usein paikkoihin, mutta viimeistely jätti paljon toivomisen varaan.

Omasta mielestä tuo Mäkelä on noi mahdollisuutensa käyttänyt varsin hyvin ja esittänyt kypsää peliä. Tehojakin on tullut, vaikka toki niitä enemmänkin saisi tulla. Mutta nyt viime kaudellakin 30 matsiin teki 0+6, jolla muuten jätettiin taakse 12-18 peliä enemmän pelanneet "kiekolliset pakit" Mäkinen ja Järventie. Toki kyseinen kaksikko oli suuri pettymys sekä peliesitysten että pisteiden puolesta, mutta kaikesta huolimatta Mäkelä ohitti heidät jo pisteissäkin viime kaudella. Tuota Mäkelän "paljon mahdollisuuksia" en nyt oikein allekirjoita jos hän sai 2 ottelua enemmän kuin Mikke Levo, josta taas kirjoitettiin ettei mahdollisuuksia annettu. Itse toki olisin pitänyt kummatkin sekä Mäkelän että Levon.

Toinen pointti kohdistuu tuohon Vihkoon, joka tosiaan nuorempana nopeudellaan pääsi paikkoihin, mutta tuhlaili niitä kovalla prosentilla. Täällä taidettiin jo huudella Vihkolle 30+ pistettä, mutta realiteetti on se, että Vihko on kahdesti urallaan tehnyt 30 pistettä tai enemmän. Ja nyt ikää on mittarissa 34 vuotta. Toki yhteistä taivalta on Sandellin kanssa Luulajan ajoilta, mutta eivät he silloin ainakaan yhdessä loistaneet. Ensimmäisellä kaudella tekivät yhteensä 30 pistettä (S 18, V 12), toisella 31 pistettä (S 8, V 23). Jotenkin omasta mielestä Vihko tuntuisi paremmalta kakkos-kolmosketjun hyökkääjältä, joka tekee alemmista ketjuista ne 10+10 tehot. Rautiainen - Mustonen - Vihko ketjussa ainakin liikettä riittäisi ja paikkoja syntyisi - toivottavasti myös maalejakin.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei tuo Vittasmäki nyt aivan turisti voi olla, kun pelasi Kalpassa kuitenkin ykkösparissa. Näitä perusvarmoja puolustavia puolustajia tarvitaan. Tuntuu etukäteen selkeältä tason nostolta Kukkoseen, joka ei viime kaudella pärjännyt oman maalin edessä, eikä kyllä saanut hyökkäyksessäkään mitään aikaan.

Itsellä kovat odotukset Niemen suhteen. Hieno kuulla, että on jo harjoitusringissä mukana. Tuolla kaverilla on paljon potentiaalia lunastamatta. Pakiston osalta tuntuu siltä, että nimenomaan kokonaisuutena on onnistuttu kasaamaan hyvinkin monipuolinen paketti. Lähes joka jätkä on menossa urallaan eteenpäin ja monipuolisuutta löytyy.

Tuosta saa paperilla kasattua vaikka kuinka monta variaatiota:

Niemi-Kessel
Vittasmäki-Fagerudd
Näppilä-Mäkelä
Vainio-Salmela

YV-pakit: Kessel, Fagerudd, Salmela, Näppilä, AV Niemi, Vittasmäki, Mäkelä, Näppilä

EDIT: Itse en usko Vihkon pelaavan meillä ykkösketjussa. Rahaa lienee säästynyt sen verran, että eiköhän sieltä haeta Sandellin ja Laakson ketjuun vielä yhtä laituria. Yksi sentterikään ei olisi pahitteeksi, mutta ensin se laituri kiitos. Ei se Juupe viime vuonnakaan hirveästi huudellut ennen Polakin tuloa. Zalewskikin tuli melko puskista. Ehkä jotain on opittu, kun ei luoda liikaa odotuksia etukäteen. Se on sitten eri asia miten ne Juupen haut tulevat onnistumaan.
 

Uncle Ben

Jäsen
Veli-Matti Vittasmäki ei herätä mitään positiivisia kaikuja. Oma käsitys on, että suhteellisen kookas, mutta pehmeä ja suhteellisen kiekollinen, mutta ei tee pisteitä. Joku enemmän miehen pelejä nähnyt voinee korjata tarvittaessa. Saa kuitenkin varmasti reilun mahdollisuuden ja onhan näitä esimerkkejä vaikka kuinka paljon, jossa täydellinen maisemanvaihdos tekee tulosta.

Sen verran vain Vittasmäestä näin KalPa-näkökulmasta katsoen, että omat odotuksenikaan eivät olleet kovin korkealla kun hän joulun jälkeen KalPaan siirtyi. Kaipa takaraivossa kummittelivat esimerkiksi kovat miinuspisteet TPS:n paidassa edellisellä kaudella. Vittasmäki oli kuitenkin ainakin minulle positiivinen yllätys, ei hän mikään häikäisevä pelaaja ollut, mutta esitti minusta hyvää peruspelaamista illasta toiseen. Loppukaudesta hän pelasi paljon Joonas Lyytisen parina, tuuraten siinä loukkaantuneena ollutta Jussi Timosta. Keskimääräinen jääaikakin näyttäisi olevan tilastoissa yli 20 minuuttia niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissä.

Uskoisin, että aika monet olisivat mielellään pitäneet Vittasmäen KalPassa jatkossakin, mutta KalPalla on puolustuksen perusrunko kasassa, eikä varmastikaan varaa pitää kovin leveää rosteria, eli siinä mielessä ei oikein tainnut sitten sopivaa roolia olla. Noiden KalPa-kokemusten perusteella siis mielestäni hyvä hankinta Ilvekseltä. Näin ulkopuolisen silmin Ilveksen pakkiosasto vaikuttaa muutenkin varsin hyvälle, ainakin jos Niemi on kunnossa.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Omasta mielestä tuo Mäkelä on noi mahdollisuutensa käyttänyt varsin hyvin ja esittänyt kypsää peliä. Tehojakin on tullut, vaikka toki niitä enemmänkin saisi tulla. Mutta nyt viime kaudellakin 30 matsiin teki 0+6, jolla muuten jätettiin taakse 12-18 peliä enemmän pelanneet "kiekolliset pakit" Mäkinen ja Järventie. Toki kyseinen kaksikko oli suuri pettymys sekä peliesitysten että pisteiden puolesta, mutta kaikesta huolimatta Mäkelä ohitti heidät jo pisteissäkin viime kaudella. Tuota Mäkelän "paljon mahdollisuuksia" en nyt oikein allekirjoita jos hän sai 2 ottelua enemmän kuin Mikke Levo, josta taas kirjoitettiin ettei mahdollisuuksia annettu. Itse toki olisin pitänyt kummatkin sekä Mäkelän että Levon.

Toinen pointti kohdistuu tuohon Vihkoon, joka tosiaan nuorempana nopeudellaan pääsi paikkoihin, mutta tuhlaili niitä kovalla prosentilla. Täällä taidettiin jo huudella Vihkolle 30+ pistettä, mutta realiteetti on se, että Vihko on kahdesti urallaan tehnyt 30 pistettä tai enemmän. Ja nyt ikää on mittarissa 34 vuotta. Toki yhteistä taivalta on Sandellin kanssa Luulajan ajoilta, mutta eivät he silloin ainakaan yhdessä loistaneet. Ensimmäisellä kaudella tekivät yhteensä 30 pistettä (S 18, V 12), toisella 31 pistettä (S 8, V 23). Jotenkin omasta mielestä Vihko tuntuisi paremmalta kakkos-kolmosketjun hyökkääjältä, joka tekee alemmista ketjuista ne 10+10 tehot. Rautiainen - Mustonen - Vihko ketjussa ainakin liikettä riittäisi ja paikkoja syntyisi - toivottavasti myös maalejakin.

Sutaisin vähän huolimattomasti tuon rivin Mäkelästä. Pelasi kuitenkin ihan mukiinmenevää peruspeliä, vaikka olikin paikoin virhealtis. Loukkaantumiset toki rasittivat Mäkelän kautta. Levoon verrattuna Mäkelä sai mielestäni helpommin synninpäästön virheistään. Siinä missä Levo oli usein katsomossa virheiden jälkeen, Mäkelä jatkoi kunnossa ollessaan kokoonpanossa. Mäkelän kohdalla omatkin odotukset ehkä aikanaan nousivat liian suuriksi, kun nuorukainen nousi vuodessa perushyvästä B-junnupakista pelaamaan hyvällä tasolla SM-Liigaa.

Tuleva kausi tulee olemaan tärkeä Mäkelälle. Ominaisuudet vaikka mihin löytyvät ja nyt olisi hyvä paikka napata isokin rooli Ilveksessä. Kessel, Fagerudd ja Niemi lienevät lähtökohtaisesti edellä, mutta Näppilän, Mäkisen ym. ohittaminen hierarkiassa ei missään nimessä ole mahdotonta. Konstaa parempi Mäkelä pääasiassa viime kaudella jo olikin.

Olen samaa mieltä Vihkosta. Luotettava Liigapeluri toki, mutta ei mikään automaattinen pistelinko. Jotenkin vaan tuo Sammeli-yhteys ajaisi Vihkoa loogisesti Laakson ja Samin ketjuun. Itsekin uskon, että budjetissa on tilaa vielä ainakin yhdellä laatupelaajalle tyyliin Polak, mutta sellaisen hankinta saattaa hyvinkin venyä verorajan toiselle puolen.

Kiitokset @Uncle Ben Vittasmäen kuvauksesta. Kuten todettua, oma ajatukseni Vittasmäestä perustuu lähinnä TPS-Ilves peleihin.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Ei se Juupe viime vuonnakaan hirveästi huudellut ennen Polakin tuloa. Zalewskikin tuli melko puskista. Ehkä jotain on opittu, kun ei luoda liikaa odotuksia etukäteen. Se on sitten eri asia miten ne Juupen haut tulevat onnistumaan.

Kyllähän siellä huudeltiin ihan riittävästi:

24.4 "Ilves etsii vielä kärkipäähän ainakin yhtä hyökkääjää ja yhtä puolustajaa."
13.5 Kolppanen lähtee ja Hurtubise on tuo kärkipään hyökkääjä. "Etsimme vielä kiekollista puolustajaa, mutta sillä ei nyt ole kiirettä. Tarkkailemma markkinoita rauhassa ja haravoimme meille sopivaa täsmähankintaa"
26.9 Asplund loukkaantuu 6-8 viikoksi
1.10 Polak Ilvekseen
10.10 Hurtubisen soppari purettu
21.10 Zalewski Ilvekseen
4.11 Pesosen soppari purettu
2.1 Ruuttu soppari purettu
13.1 Polak, Rautiainen ja Veistola loukkaantuvat (1-5 viikkoa poissa)
14.1 Kallela Ilvekseen
26.1 Sointu Ilvekseen, Moisio TPS:ään
9.2 Niinimäki Ilvekseen
15.2 Kessel Ilvekseen

Nimimerkkiä "kiekollinen pakki" huudeltiin huhtikuussa, Kessel tuli sitten siirtorajan viimeisenä päivänä. Etsiminen kesti sitten sen lähes 10 kuukautta. Muutenhan noi hankinnat olivat varsin loogisia paikkauksia joko sopimusten purkuihin tai loukkaantumisiin. Asplundin loukkaantumisen myötä tuli Polak, Hurtubisen floppaamisen ja sopimuksen purkamisen myötä sitten myös Zalewski. Pesosen, Ruutun ja Moision siirrot mahdollistivat Kallelan, Soinnun ja Niinimäen tulot. Siitä pitää Juupelle antaa isot pointsit ja kiitokset, että hän reagoi tilanteeseen ja aktiivisesti haki ratkaisuita joukkueen parantamiseen.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse asiassa ei huudellut ennen Polakin tuloa. Hurtubiseä hehkutettiin ihan liiankin kanssa, mutta se on eri tarina. Sen äijän scouttaaminen meni aivan perseelleen, tuskin kukaan odotti pelaajaprofiilin perusteella onnistumista. Eikä sitä sitten tullutkaan. Mutta ei Juupe tainnut julkisesti edes lupailla korvaajaa Hurtubisen jälkeen. Jotain Juupe on tässä matkan varrella oppinut, sillä kaikki nuo kesken kauden hankinnat tulivat jonkinasteisina yllätyksinä.

Eiköhän siellä nytkin ole haku päällä, siitä ei vain huudella liikaa ja parempi niin. Täysin eri asia sitten miten tällä kertaa osuu. Viime kaudella osui tavallista paremmin Ilveksen mittarilla. Polak oli erinomainen haku, Kessel ja Zalewski hyviä. Sointu, Niinimäki ja Kallela eivät tuoneet merkittävää lisäarvoa joukkueeseen. Kaiken kaikkiaan kesken kauden toiminta jäi Juupen osalta plussan puolelle. Pesosen, Ruutun ja Moision ulostamiset sujuivat nopeasti ja joukkuetta pyrittiin parantamaan koko ajan, aika hyvin siinä onnistuenkin.

Kiekollisen YV-pakin ja ykkössentterin haut ovat Ilveksen lähihistoriassa jo melko tragikoomisia. Ykkössentteristä ei ole Corson jälkeen uskallettu puhua ääneen enää ollenkaan, mutta pakista jauhettiin julkisesti vielä viime kaudellakin. Kun nyt Kesselin kohdalla löydettiin kaveri, jolla saattaisi olla aineksia YV-tykin rooliin, niin fiksua että lyötiin samantien kiinni ensi kaudeksikin. On edes pieni sauma, että nyt osui.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös